IRC-Galleria

Siskon koira kuoli.

Nukuin koko päivän, heräsin sopivasti iltaan siskon tullessa kotiin.
Pitäisi lähteä töihin.
En jaksaisi, en haluaisi
Tahtoisin takaisin peiton alle, mukavaan unimaailmaan jossa taas sai skumppaa ja huonoa musiikkia. Vaikka miehet aseiden kanssa pyörivät nurkissa ihmisillä oli hienot vaatteet ja kampaukset. Hetki aikaisemmin olimme kaikki juosseet pitkin kesäisiä marjapensaita, pitkin heinäpeltoja latojen välissä. Juoksimme pakoon, piilouduimme minne pystyimme. Kaikilla oli hienot vaatteet, vihollista ei tunnistanut. Ainoastaan miehet kiväärien kanssa erottuivat muista. Piilouduin marjapensaan alle, leikin kuollutta. Oli vaikeaa pidättää hengitystä hengästyneenä juoksusta. Potkivat ja kokeilivat pulssia. Varmasti tunsi kuinka kaulani sykki, nyki hengittämisen puutteesta. Mutta sanoi kuolleen, lähtivät. En tiedä mitä tapahtui muille kanssani juosseille. Myöhemmin suuressa ladossa oli juhlat. Samat asemiehet olivat kaikkialla, valmiudessa. Venäläisiä lapsia ensiintymässä, äitinsä pyörivät ylpeinä. Nainen jota kutsuin äidikseni oli mennyt sekaisin ja kuvitteli olevansa töissä baarissa. Isäni vei minut tupakalle ja tarjosi juotavaa. En tuntenut kumpiakaan ja olin hämmentynyt. Jossain sairaalassa veljeni makasi sängyssä ja tiesin etten voinut lähteä ladosta. Piilotettu vankila. Ikuiset juhlat, ruokaa, juomaa ja musiikkia.

Miten määritellään kuinka paljon pitää sanoa?
Kun sydänjuuriaan myöten kertoilee kolme tuntia ja näkee toisen kasvoista kaiken tulleen yllätyksenä ja sitten ei kuitenkaan. Näkee ettei näin paljon tarvitsisi kertoa.
Tuntuu kuin löisi lyötyä.
Liene korkea aika lähteä päivähoitoon.
Hajoilen täällä yksinäni itseeni.

On ollut päiviä joita en vaihtaisi.
On ollut toisia, joita en olisi tahtonut kohdata.
Mielikuva elämästä jota tahtoisi elää,
sen rinnalla alkutalven kylmät päivät ja todellisuus.

Väsyttää tämä pimeys,
kylmyys tunkeutuu luihin asti.

Toivoisin omistavani kaakeliuunin jonka eteen voisi tuoda pehmeästi upottavan sohvan ja polttaa suuria halkoja luukut auki villaiseen peitteeseen kääriytyneenä.

Tein elämäni ensimmäisen raskaustestin maanantaina. Kiitos erään miinalaivaristeilyn jälkipuinnin (joka sattui ovulaationi keskelle) olen ollut lähinnä paniikissa viikon. Maanantaina rohkaistuin ja kävin ostamassa apteekista testin. Negatiivinen. Hypettelin, ponpin ja hypettelin lisää.

Aloitin edellisestä fiksuuntuneena myös elämäni ensimmäiset e-pillerit tänään.

Ensimmäistä kertaa kuulin myös hassuja sanoja eilen.

Elämä on kivaa, tasaista, kaunista, rauhallista ja ah niin helppoa.

Niinpä niin.
Mä valitsisin aika paljon kaikkea jos en olis myöhässä.
Vitut jostian säännöllisyydestä, suhteellisen tuntematon käsite mun kiertoni yhteydessä, mutta nyt pelottaa.

Sain tänään palkankorotuksen, käytännössä yli 2€ lisää tuntiliksaani. Saan myös työsuhdepuhelimen ja muuta kivaa. Olen pähkinöinä, silleen kivalla tavalla.

Sain imuroitua jonka jälkeen nukahdin muutamaksi tunniksi. Nyt pitäisi raahautua kauppaan, vaikka mieli tekisi ihan muita asioita.

Huomenna ilotulituskisat, ajattelimme mennä katsomaan niitä RockTownin terassille. Toki terassia ei taida enää olla koska se kausi jo meni, mutta toivottavasti ne on tehnyt jonkun poikkeuksen asialle.

Väsynyttä hypetystä.

Melbournelaisryhmä Strange Fruitin spektaakkeli nousee korkeuksiin
Taiteiden yönä.

Päätähuimaavasti teatteria, tanssia ja sirkusta yhdistelevä esitys on
kiertänyt jo yli neljässäkymmenessä maassa. Strange Fruitin taiteilijat
keinuvat musiikin tahdissa nelimetristen joustavien tankojen päissä,
taipuen mahdottomilta tuntuviin asentoihin, kohdaten toisensa ja eroten,
tanssien yksin ja yhdessä. Akrobaattinen ilmatanssi on humoristista,
hypnoottista ja runollisen kaunista.

Pääsin leikkimään prinsessaa kun minua kannettiin käsivarsilla. Minua, joka ei pitkään aikaan ole paininut höyhensarjassa, kannettiin kevyesti hymyssäsuin. Mieletön fiilis. Luulen, etteivät ihmiset kamppailisi laihduttamisen kanssa niin paljon, jos niitä vain kannettaisiin käsivarsilla tarpeeksi usein. Myöhemmin peilailin itseäni salaa saunan lasiovesta. Pyörin ja katselin. Lopulta hymyilin itselleni ja iskin silmää.
Olen paras minä mitä ikinä on ollut. Hitot siitä, että lantiolle on tullut muutama kilo, että pyykkilauta onkin pieni kumpu, ettei pohkeeni vieläkään mielestäni ole sopusuhtaiset reisieni kanssa saatika että olisin ihan kokonaan sujut rintojeni kanssa. Pah! Minun kiloni ja muotoni ovat juuri hyvät minulle, eikä kukaan tai mikään saa minua olemaan pitämättä niistä. Kelpaan itselleni näin vallan mainiosti.

Vielä yksi pala suklaakakkua, kiitos.

Pieniä suuria asioita.
En vielä tiedä mihin ne johtavat, nautin matkasta.