IRC-Galleria

Olen haudannut itseni. Sen pienen kipinän joka sammui minussa eilen. Kuutamo sonaatin soidessa, sai paikkansa mieleni syövereissä, se joka olen. On enää kuoret. Ja hyvä niin. Enää en tunne mitään. En kipua, en iloa ja ennenkaikkea en surua. Kukat alkaa lakastumaan aikanaan. Ja tyhjät silmäni jatkavat elämää. Näin sen kuuluukin mennä. Olen elossa, mutta sisukseni sai rauhan.

Kirjoitin sille laulun...

Se soi siellä missä oikea minäni nykyisin vaeltaa. Ehkä jonakin päivänä osaan vielä nauraa tai edes hymyillä. Onhan mahdollista, että kuorellani on oppimisen kyky. Mutta olen varma siitä, että minun on parempi näin. Mieleni maisemassa nukkuu nyt molemmat vierekkäin... Minä ja hän jota en koskaan saanut tavata. Hän joka minulta vietiin.

Joten soikoon ilon pasuunat, nyt siitäkin saatanasta ja piruparasta päästiin eroon.

* Tyhjin kuorin huomista tervehtii*

~Mangobus~

Minulla on sinulle asiaa...
Kysymyksi miksi?
Miksi luulet, että se satuttaa vähemmän jos ensin annat toivoa ja sitten viet sen pois?
Miksi pelkäät, koska jos et anna milloinkaan millekkään mahdollisuutta ei mitään tapahdukkaan?
Miksi teet tämän minulle...

Olen niin väsynyt. Niin puhki ja niin turta, että en näe edes itseäni peilistä. Sattuu, joka kohtaan sattuu. Ei ole valoa tässä pimeydessä. Ei toivoa tässä synkkyydessä. Olen vain minä ja yö, joka laittaa minut nukkumaan ja toivottaa luisella sormellaan hyvää yötä. Sen jokainen kosketus paleltaa ja minä tärisen kylmyyttäni yksin. Kuolema kyttää verhon takana ja odottaa. Ei sillä kiire ole, se tietää minut saavansa. Todennäköisesti pikemmin kuin minä teidänkään.

Muistan sinut liian hyvin. Osaan piirtää kasvosi paperille ja niin teenkin. Yhä uudelleen ja uudelleen piirrän ne tutut kasvot samaan asentoon. Sen pienen hymyn, josta pidän, piirrän kauniisti ja silmäsi vielä kauniimmin. Muista ihan liikaa pieniä asioita, joita sinä teet. Muistan kuinka silmäkulmaasi tulee pieni ruttu kun hymyilet tai kuinka suupielesi kääntyy, kun ihmettelet. Muistan kuinka heilautat hiuksiasi aina tietyin väliajoin. Muistan kuinka aamulla aivastat. Ja jokainen muistoni on nyt noen musta. Ennen ne olivat aarteeni, nyt ne vievät minusta viimeisenkin elinvoiman. Ne ovat valottomia, ne ovat kuolleet.

Elämässäni on paikka auki ihmiselle, jonka kanssa minä voin jakaa asioita. Joku jonka kanssa katsella ja ihmetellä maailmaa. Kävellä käsikädessä, kun sataa lehtiä taivaalta. Nostaa maasta sen kauniin kiven, vain siksi että voin antaa sen sinulle, koska se on yhdessä löydettu ja koettu. Antaa veneen lipua usvaan, kun ei voi nähdä edes omaan kättään ja istua viereen lämmittelemään. Katsella nuotiota ja sen kipunoita yö taivaalla ja olla sanomatta sanaakaan. Tarvitsen jonkun jota kutsua vielä vuodenkin päästä nimellä rakas. Oliko se liikaa toivottu?

Ei mikään tässä maailmassa saa maailmaani korjaantumaan. En ole kokonainen enää koskaan. Mutta olisin vain halunnut, että minulla on aamulla syy herätä. Halunnut saada sinut illan viimeiseksi ja aamun ensimmiseksi ajatukseksi. Ja niinä aamuina, kun en halua vielä herätä, käpertyä viereesi vielä hetkeksi. Kuunnella hengitystä ja sydämen lyöntejä, kunnes rauhoitun ja vaivun uneen. Hiljaa vain olla lähellä...

Minulla ei ole kuin tämä rikki revitty iteseni. Ja nämä seinät jotka huutavat nimeäsi pimeään. Jokainen muistoni saa kyyneleen silmääni. Jokainen sekuntti tuntuu ikuisuudelta. Jokainen minuutti vuodelta. Toiset laskevat elämäänsä kuinka paljon on tullut lisää. Minä lasken paljonko minulla on vielä tätä helvettiä jäljellä. Jokainen minuutti on vähemmän kestettävää. Annan ajan valua tiimalasissa ja toivon hiekan loppuvan pian. Tulisi jo se pimeys ja antaisi minulle rauhan.

Satakooon vettä, routikoon maat, puhaltakoon pohjoistuuli, sillä pian koittaa aika kun minuun ei enää satu.

What´s the point of living if I can´t feel alive? You are not my fairytale, not anymore, never ever again...

~ Mangobus ~

Last Drop Falls

[Tony Kakko]

When I'm looking in your eyes
Everything seems to fade away
After all these years we had do I know you now
Have I trusted blindly in your love, too many times

You said: "hey, my love, I'm sorry but we can't go on 'cause
I'm in love with someone else"
Tell me, what do you want me to say
When you treat me this way

Oh I love you, maybe
And I hope it goes away
Oh, how I want you daily
I know it's gonna stay

You are so self satisfied
Always ready for a ride
Double crossing, lousy cheat, love you anyway
You have warm and tender devils soul, you are so low

I can hear you say: "I'm sorry, should we still go on,
I'm not in love with that someone else"
Tell me, what do you want me to say
When you treat me this way

Oh I love you, maybe'
And I hope it goes away
Oh, how I want you daily
Tell me now that...

I have found the whore in you
Why can't I tell you no
Time will show, the last word is for me
If you fail to see the problem we have, one room full of walls
Jar of love isn't dry until the last drop falls

The moment I will step aside, you're ready for another ride
Walking in the cool night air without underwear
You have red light burning in your soul, I've seen the glow

In every dream I have I say: "I'm not in love with you"
But every day I say I do
You have messed with my head so many times
Forced me to love you [spoken]

Now that...
I have found the whore in you
Why can't I tell you no
Time will show, the last word is for me
If you fail to see the problem we have, one room full of walls
I will try until the last drop falls

~Sonata Arctica - Last Drop falls, Silence~


Joitain asioita ei vain voi sanoa... Onneksi joku on sanonut ne puolestani!

~Mangobus~

Selittämätön haluni katsella maailmaa alkaa hiipumaan. Tunnen sen viimeiset lämpimät hiilet sormieni alla. Haluan asettua aloilleni, haluan rauhoittua. Haluan tuntea sen mitä monet muut kutsuvat rauhaksi. Olen väsynyt, niin väsynyt. Tahdon vain unohtua ja unohtaa. Maata tässä hiljaa ja saada sinut vierelleni. Olla ihan hiljaa sanomatta sanaakaan. Ja jos haluan, tiedän että voin aina painautua viereesi ja kuunnella sydämesi sykettä. Olla onnellinen.

Mutta kuten aina, olen sotkenut maailmani. Olen saanut raiteiltaan sen junan, jota elämäksi kutsutaan. Ja enää se ei ole hallinnassani. Se vain menee ja puskee läpi pimeyden, tuhoaa kaiken tielleen sattuvan. Sen voima on liian suuri. Se pysähtyy aikanaan, kun aika ja paikka on otollisia. Se on juna läpi pimeyden, läpi ajan. Sen määränpää on kuolema ja sen kyydissä olen minä. Tuijotan maisemia sen ikkunoista ja vaeltelen itseni eksyksiin sen käytävillä. Etsin sinua sen monien penkkien viidakosta. Tunnen kuinka juna alkaa jarruttamaan ja tiedän päätepysäkin olevan pian.

Odottaako minua laiturilla kukaan? Onko paikalla enää ketään, kun olen matkani päässä?

~Mangobus~

Noh siellähän on Kiss:n keikka :)

Eli Pirjo Tuonela ja Retu Perällä vauhdissa taas. Kuva materiaalia ilmaantunee sivutolle vielä tämän illan aikana, mutta sen verran on kova meno tällä hetkellä, että joudutaan odottamaan. :D

Eli virvoitus pemaa ja kasvomaalit... Ja tietenkin kaksi umpi hullua kuva-artesaania tarvitaan tämän mummojen pelettelun multihuipentuman luomiseen. Ja kuinka ollakkaan kesken parhaan töhertämisen huomaammekin, että avot kiskaltahan TARVITAAN jotain... Eli eikun tuonne syyssateeseen tällä naamalla hakemaan... En olisi halunnut olla se kioskin myyjä todellakaan :D

Mutta meno senkun paranee ja naamat hurjenee, joten palailemme astialle :)

~Mangobus~

Niinpäs niin... Syysloma ja mitään tekemistä... Laiskottelen siis luovasti, vai kuinka tämän nyt muotoilisi silleen nätisti. No huomennapahan se tämäkin loppuu kun alkaa taas olla tekemistä enemmän kuin jaksaisi tehdä... Mutta ennen sitä kirjoittelempa tänne ylös vähän ajatuksiani...

Käynnistän auton. Sen moottori pauhaa kuin ukkonen. Ratti tuntuu jotenkin ihmeellisen vieraalle ja irralliselle, mutta ei se haittaa olen viimeinkin vapaa. Polkaisen kaasua, ykkönen sisään ja kytkin ylös. Se liitää kuin unelma. Maisemat alkavat vaihtua silmissäni ja kuuntelen moottorin urinaa. Vielä muutama lisäkierros ja kakkonen, heti kolmonen ja siitä viitonen ja urku auki. 80...90...100...110... Mittarin lukemat juoksevat ylöspäin. Puristan rattia entistäkin kovempaa ja painan kaasua. 120... Hellitän viimeinkin jalkani kaasulta. Osaan lentää, osaan kaiken, tämä metalli tottelee minua ja vain minua. Minun voimani on sen käsky toimia ja se tottelee. Väännän auton stereot lujempaa. Nyt moottorin pauhua ei enää kuulu, mutta sydämeni hakkaa kahta kiivaammin. Sydän huutaa. Minä, vain minä määrään.

Hälytysajoneuvojen valot piirtyvät mustale asfaltille. Vettä sataa. Discomainen ilotulitus loistaa pimenevään yöhön mustasta vedestä. Joku huutaa ohjeita karkealla äänellä. Liikenne pysäytetään. Ihmiset nousevat autoistaan katsomaan. Metsästä loistaa kahdet valot, mutta jotenkin niiden sijoittuminen on omituinen. Ambulanssi kuski juoksee pimeyteen valojen luokse. Puhee sorinaa, hiljaisuutta ja ilmaa viiltävä huuto...

On valkoista. Kaikki on niin valkoista. Valkeaan piirtyy nauha. Punainen nauha. Sydänfilmi liikkuu ja pomppii siksakkiaan. Piip piip piip, sen ääni halkoo ilmaa. Kuvia... Irtonaisia kuvia lentää viivan päällä. Kuvia minusta ja muista. Kuvia sieltä täältä, kunnes tausta muuttuu mustaksi. Punainen nauha muuttuu suoraksi. Piiiiii... Pimeys laskeutuu ja laittaa lämpimän viittansa minun päälleni.

Avaan silmäni. On pimeää. Kokeilen kasvojani. Ne ovat paikallaa. Pulssi on pilvissä. Kosketan jotain märkää kasvoillani. Kyyneleitä. Kuuntelen pimeyttä. Käännän päätäni ja yritän tarkentaa pimeyteen katsettani. Nyyhkytys saa oloni tuntumaan heikolta ja pimeys kurista kurkkuani. Pian silmäni tottuvat hämärään ja alan nädäkkin jotain. Se on kuvani ikkunasta. Noen mustat silmät kalpeilla kasvoilla, valuen poskille ja siitä yöpaidalleni. Silmissäni ei ole elämää, ne ovat pysähtyneet. Yritän koskettaa kuvaa, mutta osun vai kylmään lasiin. Unta se kaikki olikin vain unta...

~ Loppu ~

Että semmoista saa aikaan luova laiskuuteni. Kertomuksia unistani. Painajaisista joita olen alkanut nähdä taas uudestaan. Mietin vain mistä nämä painajaiset tulevat... No kaikkea ei ihmisen tarvitse tietää. Ehkä ne on tarkoitettukin järkyttämään pientä mieltäni, että oppisin jotain... Kukapa tietää. Mutta kuitenkin osaan jo arvostaa pieniä asioita ja kunnioittaa sitä mitä saan. Taitaa olla kasvunpaikka taas edessäni. Sitä aikuiseksi muuttumista.

Mutta nyt tämä Mangobus menee ja tekee jotain kivaa. Olen sen ansainnut.

Palaillaan asitialle...

*hymysuin koneelta poistuu*

~Mangobus~

P.S. Olette minulle tärkeitä, jotka luette päiväkirjaani

Tahdon oikeesti olla sinun,
enkä vain leikisti rakastaa,
Kanssas oikeesti kokea kaiken,
mikä ollut on unelmaa,
Tahdon syliisi painaa pääni,
tahdon lämpöösi nukahtaa,
Olla kanssasi oikeesti onnellinen,
sua oikeesti rakastaa...

~Finlanders - Oikeesti~

Niinpä niin... Tätä synkkää ja sateista perjantaita iskuskellaan ja kuunnellaan kuinka sade ropisee ikkunaan... Sinä siellä jossain ja minä täällä koneella yksinäni... Katselen katuvalojen luomaa valoa ja pohdin näkyykö se sielläkin, vain toivonko vain sinun seisovan tuossa. Kuvittelen kuinka nojailet ja puhaltelet käsiisi. Pitkä kaulaliinasi hipaisee maata ja nostat katseesi. Näen kasvosi ja hymyilet... Ja kun taas räpäytän silmiäni on valokeila tyhjä ja vain lehdet sen juurella leijailevat. Laittaisin sinulle viestin, ellen tietäisi sinun olevan kiireinen juuri tänään. Muistan kuinka sanoin kaipaavani sinua, ja jo nyt tuntuu kuin kuolisin tähän ikävään. Olen kai sitten ihmisriippuvainen...

Kaikuvat sävelet yössä kitaran kielillä punoen yhteen... Niin ne laulaa radiossa. Ja minä jatkan ajatuksieni punomista sinun ympärillesi. Rakennan mieleeni paikan sinulle. Rakenna paikan sydämeeni sinulle. Sinne jatkoksi niiden joille olen tilaa elämääni tehnyt... Mutta tällä kertaa rakennan sinne jotain uutta, sillä vihdoinkin haluaisin tämän onnistuvan. Rakennan sinne paikan myös itselleni. Luon sinne paikan meille...

Viisaat ihmiset kutsuvat sitä kasvamiseksi... Aikuistumiseksi. Mutta kuinka voin olla aikuinen, kun en ymmärrä vieläkään puoliakaan tästä maailmasta. En ymmärrä edes puoliakaan itsestäni... Jospa sinä opettaisit minulle sen mitä minulta puuttuu... Tai sitten käännät selkäsi ja kävelet pois... ja minä katson perääsi ja huudan äänettömästi niin kovaa, että halkean. Kuinka voin olla aikuinen, kun ajatukseni ovat kuin lapsella? Maailmani kuin suuri kysymys, johon etsin vastausta...

Kertoisitko minulle?

*pimeään kahvikuppinsa kanssa katoaa*

~ mangobus ~

Koulut alkaa ja vettä sataa. Kaikkia vituttaa ja flunssaisia on vaikka muille jakaa...

Helpottais vaan tää oma olotila niin vois ehkä harkita nauttivansakkin elämästä edes hiukan! Nyt on vain tyhjä ja yksinäinen olo... kaipaan edelleen asioita ja tulen kaipaamaan todennäköisesti vielä kauan... Kumpa voisin unohtaa, muta en vaan voi.

Sitä kun antaa sydämensä revittäväksi niin täväksi...

No mutta tämä reipas kuva-artesaani menee nyt nukkuun... Kuhan vain purin pahaa mieltäni tännekkin... jotenkin helpottaa kuitenkin tuota yksin nukkumaan menemistä...

~ Surullisena sänkyynsä kömpii ~

Mangobus

Niin vaeltaa Mangobus edelleen jossain omissa maailmoissaan. Syvällä synkissä syövereissään. Miettien maailmaa ja itseään osana tätä kokonaisuutta. Kuinka paljon onkaan hajalla ja kuinka paljon on vielä ehjänä. Kuinka paljon vielä sattuu...

En unohda koskaan. Anteeksi annan vain jos katson sen olevan aiheellista. Edes itselleni en moista iloa suo... Itse asiassa kaikkein vähiten annan anteeksi itselleni. Minun vikaanihan tämä elämä on. Kukaan muukaan kun ei voi tätä elää... Se on minun elämäni ja itsepähän olen kuvioni sotenut ja sydämeni hajoittanut. Itse rakensin linnani, ja rakensin muurini. Itse tein tyrmät ja kaivoin kellariin sellit, itse astuin sinne sisään ja itse hukkasin avaimen...

Kuitenkin pieni valo paistaa aina aamuisin sinnekin synkkään paikkaan.

En ole saanut aikaiseksi edes niitä kuvia tänne... NO oiskai sitä voinu jos olisi kerennyt. Minnen ole!

*varjoihin katoaa*

~Mangobus~

Särkyneitä ovat ajatukseni.
Särkyneitä haaveeni.
Unissani vain voin olla kanssasi.
Unissani painautua viereesi.
Ikävöin sinua kovasti.
Ikävöin sinua liikaa.
Et koskaan sanonut mitään.
Et edes hyvästi.
Siksi olen jumissa.
Siksi olen lukossa.


Taas päivä jolloin olen surullinen. En ole nukkunut juuri lainkaan ja nekin unet joita näin... *huokaus* Tuntuu etten saa mistään otetta. Ajatukseni kulkevat samaa loputonta rataa. Haluaisin nähdä hänet taas. Sen tutun hymyn ja ne kädet, ne tutut kengät ja jutut... Kaiken sen minkä jätin taakse, kun polkaisin autooni kaasua ja laitoin sisään ykkösen. Lähdin pois, kuten toivoit. Nyt tuntuu, että kuolen ikävään. Tai kenties olen kuollut jo ja nämä kyyneleet joita itken vuoksesi ovat vain kuolleita ajatuksia sisältäni.

Taidan rakastaa häntä.

Tai sitten en vain osaa tulkita kaipuutani. Tapahtui liian paljon, liian nopeasti. Hukkasin pääni ja järkeni, se tuntui niin oikealta. Sitten menetin sen, jota eniten olen halunnut ja eniten toivonut. Se oli raskasta. Sinä et sanonut mitään. Tein matkan itseeni ja kadotin sinut. Oli pakko mennä, sillä sisälläni oli niin valtaisa aukko, tyhjiö. Kuitenkin tulin takaisin, mutta sinä et ollutkaan enää samanlainen. Sinä olit muuttunut. Joko unohtanut tai sitten... En tiedä mitä tapahtui sinulle. Tiedän vain mitä minulle tapahtui.

Yritin korjata asioita. Tein eteesi paljon. Tekisin enemmänkin, mutta sanoit ei. Nyt tuntuu, että menetän sinut kokonaan. Luisut luotani, mutta siltikään et sano mitään. Vaikka jakaisit vuoteesi toisen kanssa, et kertoisi minulle. Vaikka maailma antaisi sinulle kauneimman rakkauden, et kertoisi siitä minulle... Olet hiljaa. Olet vaiti. Ja kaikkeen sinun hiljaisuuteen minä hukun, tukehdun.

*huokaus* Oli kai pakko purkaa vähän asioita pois sisältään! Sydän sanoi poks poks... Ja sen sirpaleita en jaksa enää kerätä. Olkoon siellä. Polkeutukoon maahan ja kadotkoon iäksi. En kaipaa sydäntäni, olenhan jo muutenkin puoli kuollut ja luovuttanut....