IRC-Galleria

Helgan ja Muumin päiväkirjaPerjantai 05.01.2007 18:05

Jälleen yksi päivä oli kunnon harjauksen aika. Edellispäivänä oli satanut. Masensi, koska etenkin Muumi osaa sen taidon sotkea itsensä. Astuin talliin ja tajusin ajatusratani menneen oikein, sillä Muumi oli melkoisen mielenkiintoinen näky. Yleensä otan Helgan ensin käytävälle puunattavaksi, mutta tällä kertaa päätin ottaa Muumin. Talutin sen käytävälle ja otin harjat esille. Ensin käytin kumisukaa, mutta koska siitä ei loppujen lopuksi ollut hyötyä, otin muovi piikkisuan ja aloin availemaan sateen ensin kastelemia ja sittemmin kuivuneita aaltoja pois karvasta. Muumi on niin pieni, että hetken tuskailtuani sen mahan alla, istuin tallin lattialle ja välillä maatenkin kävin läpi Muumin mahaa. Ihmeen helposti karva lopulta alkoi kiiltää ja huokaisin helpotuksesta. Kävin ponin hännän tarkasti läpi ja tulin siihen tulokseen, että se tarvitsee pesua ja pian. Muumi on huono antamaan kavioita (sitä ei olla kunnolla opetettu siihen entisessä paikassa). Sain jälleen tehdä kaikkeni nojaillakseni siihen ja saaden kaviot puhdistettua. Pudistelin päätäni; kengittäjä pitäisi saada ja pian vuolemaan ponien kaviot. Juttelin hiljaa Muumille ja se kuunteli korvat höröllään. Samaan aikaan Helgaa harmitti boxissa. Teki kaikkensa näyttääkseen loukkaantuneisuutensa, ettei häntä harjattu ensin. Helga kuopi maata oven takana ja pyöri ympyrää ja kurkotteli katsomaan hermostuneena minun tekemisiäni. Hymähdin; Ei sinun tarvitse aina olla joka paikassa ensin. Lopulta talutin Muumin karsinaansa ja otin Helgan käytävälle. Se näytteli ensin marttyyria, kuinka häntä, kuningarta, on nyt loukattu. Katselin sitä ja ajattelin, että "just joo... Näyttele vaan marttyyriä, tuskin jaksat kovin kauaa". Eikä se jaksanutkaan. Pian se oli jälleen oma itsensä ja alkoi nauttia harjauksesta. Hyräilin talliradion mukana ja puunasin Helgaa samalla. Kohta kaikki oli valmista ja molemmat ponit pääsivät nauttimaan iltaheinistään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.