IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

psykologiTorstai 06.02.2014 14:23

joo tänään olisi taas psykologi. pitää tuossa yli tunnin päästä lähteä sinne. kun on käynyt siellä niin voisi kaupasta ostaa kivennäisvettä. tekee mieli. Tänään mun yksi kaveri tulee katsomaan taas lemmen viemää. Tänään aamu päivällä näin eilisen uusinnan. olen vähän pihalla siitä kun en ole nähnyt muutamaa jaksoa tällä viikolla.
näkee taas tänään. ai niin pitää sanoa psykologille tänään että uusii tuon masennuslääkkeen. ne loppuu kohta. Huomenna voisi sitten käydä apteekissa hakemassa ne.
Huomenna on taas perjantai. Lähden ehkä lomille poikaystävän luokse. Huomaa kyllä että menkat on tulossa. on vähän kiree ja stressaava olo. No kohta saa raitista ilmaa kun lähtee tonne keskustaan. viikonloppuna tulee varmaan syötyä ihan sikana suklaata.
mikä on ihan hyvä vaan. Tulee tarpeeseen. Näin tänään telkasta uuden suklaa mainoksen. marabou nuts suklaata. pitää ostaa ja maistaa joskus. Mä näin viime yönä unta että ostin kaikkea Hellsing anime krääsää. olisipa se uni ollut totta.
viime aikoina olen nähnyt kaikelasia unia mitkä joko liittyy animeen tai mangaan. outoa. :3 mutta ihan hyviä unia ^^

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.