IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

nyt on aika ottaa rennosti :)Perjantai 04.12.2015 08:18

se olisi viikonloppu. tää viikko on mennyt tosi nopeasti.
olen nyt täällä viikonlopun. aijon levätä vaan. poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna. sovittiin että menen taas poikasytävän luokse viikon päästä. nyt täytyy taas ladata akkuja että jaksaa ensi viikon.
eilenä oli ihan mukava päivä. sain siivottua, meillä oli toiminta tunti iltapäivällä. mentiin kehräämölle koska siellä oli jotkut avoimet ovet päivä. ei oltu kauhean kauaa siellä. sen jälkeen kävin apteekissa.
hain masennus lääkettä ja rauhottavia. leponex lääkettä en vielä saanut. aijon tänään mennä taas uudestaan apteekkiin hakemaan sitä. saan sen varmasti tänään. muutenkin pitää käydä kaupassa tänään. ja käyn seppälästä ostamassa sen paidan poikaystävälle lahjaksi.
eilenä oli tullut veron palautuksia huimat 28 euroa. jee.
ja tänään on tullut taas rahaa. naisten ryhmässä ollaan menossa vissiin lahteen trioon. näin mä kuulin. no siellä menee sitten aamu sopivasti. tullaan sitten takaisin lounaalle. sain eilenä pestyä lakanat. ja muut vaatteet. nyt ei tarvi taas pestä mitään hetkeen.
kaveri tulee taas mun luokse illalla katsomaan lemmen viemää. eilen illalla olin sen luona katsomassa lemmen viemää.
nyt kun olen täällä viikonlopun niin sunnuntaina meillä on sitten itsenäisyys päivä ateria. mä ja kaveri ollaan silloin menossa syömään sinne. poikaystävä on sitten tulossa huomenna käymään.
mutta hyvä fiilis tällä hetkellä. ei ole mikään kiire ja nyt voi vaan rentoutua. aijon värittää taas viikonloppuna. mä olen taas kaivanut esiin kaikki mun värityskirjat ja tussit. voi olla että alan jo tänään taas värittämään. ja ajattelin katsoa taas frendit sarjaa. ja se ikuisesti nuori ohjelma pitää katsoa tabletilta minkä tallensin eilenä.
eilenä mulla oli juttu tuokio oman ohjaajan kanssa. juteltiin niitä näitä ja se kyseli että miten siellä kehräämöllä meni eilenä.
kerroin että hyvin meni ja mitä tein siellä.
sanoin myös että ihan mukavaa oli siellä. ja aijon mennä jatkossakin sinne. sovittiin myös silleen että katsoo miten mä nyt jaksan käydä sitten siellä kerran viikossa, jos hyvin menee niin lisätään sitten niitä työ päiviä lisää. mutta nyt näin alkuun pitää ottaa rauhallisesti. koska mä saatan väsyä aika nopeasti.
pienin askelin eteenpäin vaan. ihanaa. tänään saa syödä suklaata. aijon ostaa kun käyn kaupassa. pitää samalla myös ostaa muutama muu juttu samalla. ehkä jätskiä voisi myös ostaa.
ensi viikon maanantaina poikaystävällä on synttärit. lupasin sille ostaa lahjaksi sille lonkeroa. mutta poikaystävä sanoi ettei ihan vielä tarvi ostaa. ettei sillä ole mikään kiire. ostan sen vaikka sitten kun menen poikaystävän luokse seuraavan kerran. vaikka viikon päästä. ai niin ja se minttu suklaa pitää myös ostaa.
mietin että pitäisikö mennä illalla lenkille. voisi mennä vaikka. ei se haittaa jos en näe lemmen viemää alkua. kaverille pitää laittaa vaan sitten viestiä että olen lenkillä ja että koska se voi tulla sitten.
aijon nyt vähän harjoitella liikkua tuolla pimeässä. vaikka en tykkää yhtään liikkua silloin. mutta mä kokeilen. varmaan kävelen aika kovaa vauhtia. no kalorit kuluu nopeammin. aijon tuossa viikonloppunakin käydä lenkillä taas. nyt on taas pierteä fiilis kun join aamu kahvit hetki sitten. olen hereillä. en kerkeä taaskaan juomaan teetä tässä aamulla. juon sitten kun olen tullut kyliltä takaisin. tai voisin vaikka jouda lounaan jälkeen. taidan tehdä silleen koska mulla ei ole mikään kiire onneksi.
mutta ihan mukava aamu tänään. mietin jos ostaisi itselle jotain sieltä triosta. tiedän että mun pitää säästää, mutta haluan ihan hiukan shoppailla. itselle vaikka joku joulu lahja.
nyt kun rahaakin on tullut tänään niin pystyy ostamaan jotain.
ei mitään kamalan kallista. vaikka uudet korvikset tai alusvaatteita voisi ostaa. ei varmaan kamalan kauan pyöritä siellä triossa.
onneksi mun molemmat kaverit lähtee mukaan sinne niin on seuraa.
ja mä näen vielä mun parasta kaveria ennen kun se lähtee lomille.
sitten me nähdään taas sunnuntai iltana. saa nähdä mitä me silloin katsotaan telkasta koska se voitolla yöhön ohjelma loppui.
salkkarit pitää katsoa tänään taas. jäi taas jännään kohtaan.
ai niin voisi tänään maksaa sen yhden laskun. se oli vissiin toi puhelin lasku. erä päivä oli muistaakseen 15 päivä tätä kuuta.
pääsen taas tiskaamaan kohta. niin kuin joka aamu. tiskaan aina aamuisin. silloin on aina sopivasti aikaa. ja on tottunut siihen tiskaamiseen ja ettei likaisia kuppeja ole kaikkialla. ja että keittiö on aina siisti. mukavampi olla kun on siistiä.
sänky pitää myös pedata taas. haluaisin kovasti uuden päivä peiton.
pitää mennä joskus lahteen etsimään. joku kivan värisen.
voisi taas pestä tuon vanhan. se on aina hyvä välillä pestä.
on sitten puhdas. voisi vaikka ensi viikolla pestä vaikka se. ennen joulua. ja makkariin haluaisin myös uuden maton. ison ja leveän.
värillä ei ole oikeastaan väliä. semmoinen mistä tykkää.
uusia verhoja haluaisin myös tänne mun kämppään. saisi sisustettua vähän tätä uudeksi. mulla on ollut noi kaikki samat verhot siitä lähtien kun muutin tähän kämppään. nyt olisi aika ostaa uusia.
mulla on vielä noita säästöjä jos vaikka sieltä ottaisi rahaa noihin verhoihin ja mattoon. tykkään todella paljon tuosta mun olo huoneen matosta minkä ostin viime vuonna. se on semmoinen iso tumman harmaa matto. semmoinen karvainen. sen päällä on mukava kävellä ja mahtui hyvin tuonne olo huoneeseen. se on aika saman värinen kun tuo mun harmaa divaani sohva. sopivat hyvin yhteen. nyt noi mun koriste tyynyt on tuolla makuuhuoneessa sängyllä. ajattelin laittaa ne nyt sinne. kaipasin vähän vaihtelua. ja nyt mun sohvalla on enemmän tilaa kun noi tyynyt ei ole siellä.
haluaisin myös uusia koriste tyynyjä mutta ajattelin myös silleen että en mä tarvi. jos mä ostan niitä lisää niin sitten mulla on ihan liikaa niitä. parempi että en osta. kohta on taas aamupala. alkaa olla pikku hiljaa taas nälkä. ja aamu lääkkeet pitää ottaa taas. nyt mulla on masennus lääkkeitä neljäksi kuukaudeksi. ei ainakaan heti lopu.
ja rauhottavia yksi paketti. toivottavasti saan leponex lääkkeet haettua apteekista. jos en saa niitä vielä haettua niin haen sitten taas vaikka ensi viikon alussa. mulla riittää hyvin noi lääkkeet ensi viikolle vielä. ai niin täytyy laittaa toi tabletti lataukseen. en muistanut eilenä laittaa sitä lataukseen. pystyy sitten taas katsoa frendit sarjaa. olen edelleen toisessa kaudessa.
ajattelin katsoa myös animea pitkästä aikaan. en ole katsonut viikkoihin animea. ei ole vaan ollut nyt katsomis fiilistä. mutta nyt yritän taas katsoa. jos vaikka taas innostuisi siitäkin. mulla on ainakin kolme anime sarjaa mitä alan sitten katsomaan.
ja tuleehan niitä uusia sarjoja sitten myöhemmin lisää. on katsottavaa. mangaa en lukenut aikoihin. sitäkin pitäisi tehdä taas.
no mulla on nyt koko viikonloppu hyvin aikaa.
katson sitten animea joko tabletilla tai koneella.
varmaan koneella. on isompi ruutu mistä katsoa.
mulla on myös leffoja mitä en ole katsonut vielä. netflixissä.
olen laittanut niitä leffoja suosikkeihin mistä ne löytää.
niitäkin pitäisi katsoa. todella paljon katsottavaa. ei ainakaan heti lopu kesken. ja aikakin kuluu vähän nopeammin kun katsoo jotain sarjaa tai leffaa. olen kyllä todella tyytyväinen tuohon mun tablettiin.
kannatti ottaa se kun mulle tarjottiin sitä. hyvin on toiminut.
ja jos ei jaksa olla koko aikaa koneella niin voi katsoa tabletilla jotain. yleensä menen mun sohvalle sen kanssa, otan hyvän asennon ja alan katsomaan jotain.
sekin on yksi tapa rentoutua. ja silleen aijon tehdä viikonloppuna. aijon katsoa niin paljon frendit sarjaa kun kerkiän. pidän taas maratoonin. ja anime katsomis maratoonin.
katson monta jaksoa putkeen. ai niin pitää kohta katsoa noi vaatteet mitä laitan päälle. mulla on vaate kriisi taas päällä. katson noi vaatteet kohta. aijon laittaa farkut ja villa paidan varmaan.
ne on ihan hyvät vaatteet. villa paita lämmittää mukavasti takin alla. ei tule kylmä helposti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.