IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

tänään lahteen joulutorille :)Perjantai 18.12.2015 08:22

eilenä meni ihan hyvin se psykologin luona. juteltiin mun voinnista, kerroin että olen alkanut käymään töissä ja klubitalolla. puhuttiin myös rauhottava lääkkeiden käytöstä että olenko viime aikoina käyttänyt niin sanoin etten ole. sitten se psykologi sanoi mulle että mulla menee tällä hetkellä niin hyvin, että mun ei enää tarvi käydä sen luona. mulla on vielä pari käyntiä vielä. tammikuun lopulla käyn vielä kerran sen luona ja helmikuussa on sitten taas toi hoito neuvottelu mihin tulee mukaan ohjaaja, lääkäri ja psykologi. puhutaan sitten siinä taas minusta ja tulevaisuudesta. mulla oli eilenä se psykologi kymmenen aikaa. kun tulin takaisin sieltä niin aloin siivoamaan. kävin eilenä seppälässä ja kaupassa ennen toiminta tuntia. seppälässä oli alenuksessa rintaliivejä kympillä niin ostin yhdet semmoiset valkoisen väriset. ne on mun arki rintaliivit. ja sitten siellä oli alusvaatteita alenuksessa niin löysin kolmen euron valkoiset stringit. mulla meni siellä se 13 euroa. aina jos näen että jotain on alenuksessa tai halvalla niin silloin tulee aina ostettua.
alusvaatteita ei ole koskaa likaa. ja mulla ei ole ikinä ollut valkoisia rintaliivejä. ne tuntui hyvältä päällä. yleensä seppälässä rintaliivit voi maksaa sen 20 euroa. nyt oli kympillä. kaikki rintaliivit mitkä oli siellä.
toiminta tunnilla lauleltiin joulu lauluja. mä en laulanut eikä mun paras kaveri. me ei tykätä yhtään laulaa. ja joulu lauluja en todellakaan tykkää laulaa. onneksi ei ollut pakko laulaa.
kävin eilenä taas lenkillä päivällisen jälkeen. oli ihanaa kävellä kun satoi lunta siinä samalla ja ilma oli raikas. ihanaa. menen varmaan tänään illalla taas lenkille. kaupassa mun ei tarvi käydä mutta tokmannilla aijon käydä tänään. pitää ostaa limsaa ja mehukivennäisvettä. mun viikonloppu juomat. mä näen poikaystävää vielä hetken tänään ennen kun se lähtee reissuun.
sillä alkoi nyt parin viikon loma. suunniteltiin että menen sitten uutena vuotena sen luokse. olen sen luona sitten vähän pitempään.
muutaman päivän. tulee varmasti mukava uusi vuosi. ja uutena vuotena mä juon limsaa. ehkä jaffa limsaa voisi juoda.
tällä kertaa ajattelin juoda viikonloppuna sprite limsaa. sekin on tosi hyvää. suklaata on ja paljon. syön sitä taas tänään nyt kun on perjantai ja voi herkutella. kaveri tulee illalla taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. illalla menen sitten parhaan kaverin luokse viettämään perjantai iltaa. ihanaa kun voi ottaa nyt ihan rennosti. seuraavat kolme viikkoa. kaikki ryhmät on tauolla nyt. tammikuun puolessa välissä ne alkaa sitten taas.
menen vielä ensi viikolla klubitalolle ja töihin. sitten menen ehkä kotiin viettämään joulua. katsoo miten päivät menee.
ja miten sitten jaksaa. tänään on taas naisten ryhmä aamulla. nyt on viimeinen naisten ryhmä ennen joulua. ollaan menossa lahteen joulu torille. en aijo ottaa yhtään rahaa mukaan. otan mukaan vaan puhelimen ja avaimet. aijon vaan katsella siellä. ei sitä tarvi aina ostaa mitään. poikaystävä tulee sitten siinä kahdentoista aikaan.
on pari tuntia mun luona ennen kun se lähtee reissuun. sanoin sille että ihanaa nähdä sitä ennen kun se lähtee.
sanoin että pitää hauskaa. ja ottaa rennosti. me sitten soitellaan viikonloppuna ja kysellään kuulumiset.
innostuin katsomaan animea eilenä pitkästä aikaan. katsoin yhden jakson working!! animea ja aloin katsomaan one punch man animea.
poikaystävä fanittaa sitä animea ihan täysillä ja sanonut mulle varmaan sata kertaa että mun pitää myös katsoa se. no mä katsoin yhden jakson ja totesin että kyllä tämän animen voisi katsoa.
on sitten siinäkin katsottavaa. 12 jaksoa.
aijon viikonloppuna katsoa animea taas. nyt kun olen taas innostunut katsomaan. aijon katsoa loppuun tuon working!! animen toisen kauden. olen siinä puolessa välissä. 7 jaksoa olen katsonut sitä. siitä on myös kolmas kausi mikä pitää myös katsoa.
ja tottakai aijon katsoa ensisilmäyksellä sarjaa ja frendit sarjaa viikonloppuna. ei katsominen lopu heti kesken. monta kautta vielä katsomatta. leffoja voisi myös katsoa. niitä on mun suosikeissa kivasti kertynyt. katson noi kaikki sarjat ja leffat netflixistä.
mulla on se ja mä maksan sitä joka kuukausi. hankin sen silloin viime kesänä enkä ole katunut hankittuani sen.
aina jos ei vaikka jaksa olla koko aikaa koneella niin katsoo netflixistä jotain. luin että ensi vuonna netflixiin tulee ainakin 31 uutta sarjaa. toivottavasti jotain hyviä sarjoja mitä voi sitten taas katsoa. ja joitakin leffoja tulee myös. kivaa. lisää katsottavaa.
olen kyllä todella tyytyväinen tuohon mun tablettiin. kannatti ottaa se kun sitä tarjottiin. ai niin sen voisi laittaa kohta taas lataukseen.
on sitten akku täynnä niin pystyy katsomaan taas.
mukavaa kun viikonloppu alkaa. ja mulla on hyvä fiilis.
aijon silti viikonloppuna herätä taas seitsemältä. en osaa nukkua pitkään kun olen tällä. keitän taas aamukahvit ja kirjoitan blogin.
aijon värittää taas viikonloppuna kun on aikaa.
mulla on muutama kuva kesken niin ne voisi värittää loppuun ennen kun aloittaa uusia kuvia. mulla on kauhea halu ostaa taas uusi värityskirja. mutta mä en tarvitse koska mulla on vielä monta kuvaa mitä en ole vielä värittänyt. väritän ne ensin kun ostan uuden kirjan.
aamupala on kohta taas. puolen tunnin päästä. alkaa olla taas nälkä. syön ruisleipää taas aamulla. jaksaa sitten liikkua siellä torilla.
ei varmaan olla kamalan kauan siellä. meidän pitää keretä takaisin lounaalle. pitää kohta taas tiskata. ja musiikkia täytyy kohta kuunnella perjantain kunniaksi. tulee vielä parempi fiilis samalla.
ihanaa kun ei ole mitään huolia tällä hetkellä. mun elämä on tasapainossa. olen onnelinen. en olisi uskonut että jossain vaiheessa menisi näin hyvin. ja yksi askel eteen päin on ollut toi työpaikka.
mistä olen tykännyt kovasti. katsoo jos lisää sitten tulevaisuudessa noita työ päiviä lisää. vähän jännittää mennä sinne kahvilaan töihin mutta hyvin se varmasti menee. koitan olla positiivinen.
ja siinä sitten oppii samalla uusia asioita. ja mua neuvottaan jos en osaa jotain asiaa. ei mitään stressiä.
ja aikakin kuluu nopeammin kun on puuhaa. noi työpäivät on mennyt aika äkkiä. mun mielestä aika on kulunut aina nopeasti.
ja ollut aina mukava päivä. ei ole tullut onneksi mitään huonoa oloa tai joutunut syömään noita rauhottavia. eikä semmoista tilannetta että olisi alkanut kauheasti ahdistamaan. onneksi mun kaveri on myös siellä töissä niin on seuraa. ja jotenkin turvallisempi olo kun se on mun kanssa. mulla ei ole mitään tietoa että koska noi salkkarit jää tauolle. pitäisi katsoa netistä. tänään tulee vielä vissiin salkkarit. lemmen viemää jatkuu ihan joulun ajan. se sarja ei ainakaan jää tauolle. ai niin ja toi emmerdale.
tänään aijon katsoa emmerdale sarjan illalla. nyt mä näen sen kunnolla koska me ei skypetetä poikaystävän kanssa.
varmaan valvon tänään taas tuonne yhdeksään asti. otan ilta lääkkeet samaan aikaan kun joka ilta. nukkuu sitten hyvin seuraavan yön. pyykkiä pitää pestä viikonloppuna. jos kone on vapaa. mun paras kaveri pesee ainakin viikonloppuna pyykkiä.
niin voi olla että silloin pesukone on varattu. mutta jos en kerkeä pesemään viikonloppuna pyykkiä tai en pysty niin pesen sitten alku viikosta. silloin pesukone on ainakin vapaa. aamulla. ja aamulla on hyvä pestä aina pyykkiä niin saa sen homman pois alta.
sitten loppu viikosta pitää pestä vaan noi lakanat.
mun kämän ala puolella on toi pesutupa. asun toisessa kerroksessa.
välillä tänne mun kämppään kuuluu toi ääni kun pesukone pyörii. tai kuvuri on päällä. mutta ei se mua häiritse onneksi yhtään. olen tottunut. ja aina helppo pestä noi pyykit kun pesutupa on noin lähellä. onneksi osaan käyttää pesukonetta ja kuivuria.
eikä se maksa onneksi mitään kun pesee. ja se on hyvä juttu että pystyy pesemään pyykkiä. eikä sitä sitten aina tule niin kauheasti.
mulla vaatteet ei heti lopu kesken.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.