IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Torstai. Huomenna alkaa viikonloppu ja mä olen lähdössä lomille.
Olen tällä kertaa menossa vanhempien luokse.
En ole vähään aikaan käynyt niiden luona niin nyt ajattelin mennä.
Poikaystävälläkin on menoa viikonloppuna. Se näkee kavereita.
Näemme sitten taas viikon päästä.
Eilen oli mukava päivä. Ihana aamu oli kun ei ollut mihinkään kiire.
Pajatunnilla suunniteltiin seuraavaa kesä retkeä ja mitä me haluaisimme tehdä pajatunnilla. Kirjoiteltiin paperille ideoita.
Sitten pajatunnin lopussa juotiin kahvit.
Olin salilla eilen. Olin siellä melkein puolitoista tuntia. Mua kiukutti ja suututti niin sen takia olin siellä niin pitkään.
Hyvä treeni oli.
Mä sain eilen hammaslääkäri laskun. 41 euroa. Kiva!
Siitä että ne vaan katsoi mun suuhun jotain 15 minuutin ajan.
No onneksi pystyn maksamaan sen laskun ettei säästöistä tarvitse ottaa rahaa siihen laskuun.
Tänään pitää taas siivota. Ja pesen pyykkiä.
Alan heti pesemään kun saan blogin kirjoitettua.
Tunnin päästä on aamupala.
Tänään on taas toiminta tunti.
Me pelataan ulkopelejä ja grillataan.
Näin mä kuulin että teemme.
No menee se iltapäivä silleen ihan kivasti. Varmaan pelataan mölkkyä pihalla. Mä tykkään pelata mölkkyä. Ja mä olen aika hyvä siinä.
Olen voittanut sen monta kertaa.
Hyvä fiilis tällä hetkellä.
Viikonloppua odotan innolla.
Lähden vasta huomenna iltapäivällä.
Isä tulee hakemaan mut.
Pakkaan vasta huomenna kaikki kamat. Pakkaamisella ei ole mikään kiire. Huomenna kerkiää.
Laitan siivous musaa soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Kivempi siivota.
Menen tänään varmaan lenkille ellen halua mennä taas salille.
No katsotaan mikä fiilis on illalla.
Mä voisin nyt tänään maksaa sen yhden laskun mikä tuli eilen.
Saa sen pois alta eikä sitä tarvitse miettiä.
Sitten olen suunnillee maksanut kaikki laskut.
Ihan kivasti jää rahaa aina niiden laskujen maksun jälkeen.
Nyt mä taas säästän. Desuconiin on alle kuukausi.
Mennään kaverin kanssa sinne.
Mä otan säästöistä rahaa niin pystyy shoppailemaan.
Mun shoppailu budjetti on 100 euroa.
Sillä saa vaikka mitä kivaa sotettua sieltä.
Sitten mun käyttö tililtä otan rahaa noihin bussimatkoihin ja ruokiin.
Mun desucon reissuun menee noin 160 euroa ellei enemmän.
No katsotaan. Yli sadan euron se reissu menee.
Onneksi mulla on säästöt.
Tulee mukava viikonloppu.
Roskat pitää viedä koska mun roskis on täynnä.
Vien ne kun menen aamupalalle.
Hyvä että saa kämpän siivottua ennen kun lähtee lomille.
Kiva palata takaisin siistiin kämppään.
Hyvä että pyykit saa nyt pestyä tänään.
Tänään ja huomenna aamulla mä näen vielä mun kaverit.
Ne on viikonlopun täällä.
Tekstailen taas viikonloppuna parhaan kaverin kanssa.
Tänään ei vissiin tule salkkareita.
Koska tulee lätkä ottelu.
Pitää vielä tarkistaa.
No katsomme sitten jotain muuta parhaan kaverin kanssa illalla.
Menin eilen nukkumaan siinä yhdeksän aikaan.
Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn.
Mä nukahdan aina helposti illalla. Kiitos iltalääkkeiden mitkä rauhoittaa ja pistää väsyttämään illalla.
Hyvä uni lääke samalla.
Nyt mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Kaikkia on. Varmaan ensi viikolla pitää hakea taas. Ja ensi viikon perjantaina mulla on verikokeet päivällä.
Pääsee piikille.
No olen tottunut.
Ei ole mitään neulakammoa.
Käyn kerran kuussa verikokeissa koska syön leponexia.
Mun kaverit käy myös joka kuukausi verikokeissa koska ne syö samaa lääkettä kuin minäkin.
Miellä kaikilla kolmella on skitsofrenia.
Ymmärrämme toinen toisiamme.
Onneksi mä olen vihdoinkin oppinut elämään tämän sairauden kanssa ja hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
Elämä tuntuu paljon paremmalta tällä hetkellä.
Voin elää onnellista elämää vaikka mulla on tää sairaus.
Välillä on vaikeaa mutta siitä aina selviää.
Hyviä päiviä on paljon.
nautin joka ikisestä päivästä. Oli se hyvä tai huono päivä.
Nyt en ole syönyt rauhottavia.
Hyvin on mennyt viime päivät. Alku viikko oli yhtä helvettiä.
Silloin oli paha ahdistus ja harhat.
Mutta nyt kaikki on hyvin taas.
Nyt mä vien nuo pyykit ennen kun joku muu varaa pesukoneen.
Ja sen jälkeen alan siivoamaan.
Mutta. Ihan mukava päivä taas tulossa.
On tekemistä.
Tää päivä menee äkkiä taas.
Huomenna sitten vihdoin lomille.
Mukavaa nähdä vanhemmat.
Soitellaan viikonloppuna poikaystävän kanssa.
Että miten viikonloppu on mennyt.
Ikävä tulee mutta ensi viikolla näemme taas.
Onneksi voi aina soittaa kun tuntuu siltä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.