IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

lopetan juomisen toistaiseksi.Torstai 12.03.2015 09:10

torstai. siivous päivä. olen melkein jo siivonnut. tänään on vielä toiminta tunti iltapäivällä. me pelataan jotain. saa nähdä että mitä.
eilenä oltiin kirpputorilla. mä löysin takin, neuleen ja yhen kesä paidan ostokset maksoivat yhteensä vain 12 euroa. ei ollut kallista.
eilenä oltiin kaverin kanssa kuntosalilla. teki tosi hyvää.
ihanaa kun paistaa aurinko. kevät on tullut.
ihan hyvä fiilis tällä hetkellä. vatsa on vaan edelleen kipeä. toivottavasti paranen pian. käyn varmaan kaupassa tänään. toiminta tunnin jälkeen. olen syönyt ihan hyvin. ruoka on maistunut.
en ole nyt jaksanut katsoa mitään animea. ehkä tuossa viikonloppuna voisi katsoa. kun on aikaa. laskut pitäisi myös maksaa mutta en ole muistanut. koitan tänään tai huomenna maksaa ne.
tästä on varmaan tulossa ihan kiva päivä. lemmen viemää uusinta pitää taas tänään katsoa aamulla ja sitten illalla. menen kaverin luokse taas katsomaan. olen nyt tosiaan päättänyt että lopetan juomisen toistaiseksi. haluan nähdä kauan pystyn olemaan juomatta.
tavoite on että juon vasta kesällä. katsotaan miten käy.
aijon ottaa nyt kaiken ilon liikunnasta. siitä tulee aina tosi hyvä olo.
aloitan terveellisen elämän. onneksi en polta ollenkaan tupakkaa.
en ole polttanut viiteen vuoteen. hieno saavutus.
kannatti kyllä silloin lopettaa. ja nyt kun en juo niin mulla on jonkin verran rahaa shoppailla. käytän juoma rahat shoppailuun.
tajusin sen eilenä. sekin on hyvä juttu.
viikonloppuna paistaa aurinko. aijon käydä lenkillä viikonloppuna.
kun mulla on aikaa. kuuntelen samalla musiikkia kun kävelen.
aijon ottaa rennosti viikonlopun. pitää sanoa poikaystävälle että olen nyt tämän viikonlopun täällä. varmaan on tulossa käymään viikonloppuna. kiva taas nähdä sitä :) kaverit lähtee lomille. olen yksin sitten täällä. mutta näen ne taas onneksi viikonlopun jälkeen.
viikonloppu menee äkkiä. aijon nyt vaan nauttia. ei ole kiire minnekkään. pääsee taas herkuttelemaan viikonloppuna. syön varmaan suklaata taas. mulla on laku pussikin syömättä.
syön varmaan senkin. no pitää katsoa. limsaa voisi myös ostaa. ja juoda. mun tekee mieli jaffaa. ostan varmaan huomenna sitä.
pikku pullon. mä olen tosi huono juomaan isoja limu pulloja.
en saa ikinä niitä juotua loppuun. pikku pullot on sopivia.

kirpputorille :)Keskiviikko 11.03.2015 08:51

en jaksanut pestä pyykkiä eilenä. ei vaan jotenkin jaksanut. pesen vaikka sitten huomenna tai viikonloppuna.
eilenä oli ähly. en jaksanut kauheasti pelata. me hävittiin jätkille.
no. ehkä ensi kerralla voitetaan ja että jaksan silloin paremmin pelata.
tänään on ohjelmassa paja iltapäivällä. mennään lahteen kirpputorille. saa nähdä löytääkö mitään kivaa. illalla mennään taas kaverin kanssa kuntosalille. ihan hyvä että tänään on kuntosali. saa purettua vähän paineita. en jaksanut eilenä katsoa yhtään animea. katsoo jos vaikka tänään, huomenna, viikonloppuna katsoisi..
syöminen ja ruokailu on mennyt hyvin. ruoka on maistunut.
muutenkin mun olo on tällä hetkellä ihan hyvä. ei ole semmoista jännitynyttä oloa. tasainen ja rento. olin eilenä parhaan kaverin luona. katsottiiin telkkaa. uusi päivä sarja meni vähän ohi koska kerkesin jo nukahtaa kaverin sohvalle. kaveri herätti mut kun uusi päivä loppui.
kun pääsin omaan sänkyyn niin nukahdin heti. join äsken taas kahvia jotta heräisi. nyt se kahvin keitin keitti taas ei niin kuumaa kahvia. pitää kyllä hankkia se uusi kahvin keitin.
onneksi mulla on rahaa ostaa se. saa sitten vähän kuumempaa kahvia.
huomenna ajattelin herkutella. aijon ostaa suklaata. huomenna mulla on vaan ohjelmassa siivous ja toiminta tunti. käyn huomenna kaupassa samalla. hakemassa sitä suklaata.
päätin että tämän viikonlopun aijon ottaa rennosti. kaverit lähtee lomailemaan. poikaystävä on varmaan tulossa käymään viikonloppuna. pitää katsoa jos vaikka haettaisiin pizzat taas koti pizzasta. ajattelin viikonloppuna pitää anime katsomis maratoonin.
aijon katsoa school rumblea. aijon käydä viikonloppuna myös lenkillä. on varmaan upea ilma silloin. kuuntelen musaa samalla kun ulkoilen. en jakanut eilenä edes maksaa laskujakaan. aijon tällä viikolla maksaa ne jossain vaiheessa. menen kohta aamupalalle. alkaa jo olla nälkä. teetä voisi keittää jonkin ajan päästä.
tänään voisi vähän taas siivota keittiötä. niin ei tule sitten huomiselle kauheasti siivottavaa. tästä on tulossa ihan kiva päivä. ajattelen positiivisesti taas. ihanaa kun nyt tällä hetkellä on hyvä olo.
koitan nyt vaan nauttia. eikä oikeastaan tarvitse stressata nyt mistään. päivä kerrallaan taas mennään :) loppu viikkokin menee varmasti ihan mukavasti. ensi viikolla on se himos reissu. mennään tiistaina sinne, ollaan yksi yö ja tullaan takaisin keskiviikkona.
tulee varmasti kiva reissu. onneksi kaverit on mukana. niin ei tule tylsää. olen päättänyt etten aijo juoda nyt taas vähään aikaan.
pidän varmaan aika pitkän tauon. huomasin kun join niin mulle tuli taas nää vatsa kivut. ne on kestänyt nyt kolme päivää.
mun vatsa ei nyt kauheasti tykkää alkoholista.
aijon nyt pysyä limu ja kivennäisvesi linjalla. se tauko tekee samalla varmasti hyvää. ainakaan ei tule kaloreita kun ei juo.
no limsassa on kyllä sokeria. mutta en kauheasti juo limsaa. ja jos juon limsaa niin juon noita pikku pulloja. jos ostaisin ison limu pullon niin se jäisi varmasti juomatta kokonaan.
saa nähdä tekeekö sitten mieli alkholia kun menee lomille.
katsotaan miten käy..

pyykin pesua ja sähly.Tiistai 10.03.2015 08:38

mulla oli eilenä vähän huono olo tuossa illalla. oli koko ajan semmoinen tunne että purskahdan itkuun tai saan sen kohtauksen. juttelin mun ohjaajan kanssa eilenä ja sovittiin että olen tämän viikonlopun karissimossa. aijon nyt vaan levätä. jaksaa sitten taas myöhemmin lomailla. mun kaverit lähtee tänä viikonloppuna lomille niin olen yksin. poikaystävä varmaan tulee käymään. nyt ei ainakaan tarvi stressata viikonlopusta kun tiedän että olen nyt täällä. elän nyt päivän kerrallaan. eilenä naisten kuntosali oli peruttu mutta menin sinne silti. menin yksin kaveri ei tullut mukaan. siellä oli aika paljon porukkaa mutta sain tehtyä joitakin liikkeitä. olin jotain 45 minuuttia siellä.
tuli ainakin hiki siinä ajassa. kävin eilenä kaupassakin. sai samalla raitista ilmaa kun kävelin keskustaan. animea en jaksanut katsoa eilenä. tänään voisi ehkä jotain katsoa. sähly on taas iltapäivällä. puoli neljästä neljään. pelataan se puolituntia. varmaan taas miehet vastaan naiset. toivottavasti voitetaan. eilenä näki taas salkkarit. se jäi aika jännään kohtaan. pitää katsoa taas tänään. lemmen viemää uusinnan katson taas tänään aamulla. ja illalla mun kaveri tulee katsomaan mun luokse lemmen viemää. valvoin eilenä yhdeksään asti. nukahdin saman tien kun pääsin sänkyyn. laitoin herätys kellon soimaan mutta olin unissani sammuttanut sen niin nukuin vielä hetken sen jälkeen. en ihan heti jaksanut herätä. join äsken ison kupin mustaa kahvia. nyt on hieman pirteämpi olo.
tästä on varmaan tulossa ihan kiva päivä. aika rento. kun mulla on vaan se sähly tänään. tänään koitan maksaa sen netti laskun.
maksan sen päivällä. pyykkiäkin pitää tänään pestä. pesen varmaan tuossa aamupäivällä. kertynyt kivasti pyykkiä.
menen kohta aamupalalle. kirjoitan eka tämän loppuun.
pitäisi käydä tokmannilla. käyn varmaan joku päivä tällä viikolla. hiusten hoito ainetta pitää ostaa. alkaa kohta loppumaan.
voisi käydä katsomassa sitä kahvin keitintä. minkä hintaisia on. en aijo ostaa mitään sika kallista kahvin keitintä.
toi mun vanha on nyt taas hetken toiminut. tänään se vielä onneksi keitti kuumaa kahvia. toivottavasti kestää vielä hetken.
se mun vanha kahvinkeitin on jotain 6 vuotta vanha. aika pitkään toiminut. mutta mulla on kyllä hyvä vedenkeitin. saa teetä nopeasti.
mä juon mielummin teetä enemmän kun taas kahvia. aamuisin juon aina sen ison kupin mustaa kahvia. en sen enempää. teetä juon taas pari, kolme kuppia päivässä. ja sen pitää olla vihreää teetä.
en juo ollenkaan tavallista teetä. pitää taas siivota keittiö. mulla on kahvin puruja kaikkialla. ja pitää varmaan taas tiskata.
no. mulla on koko päivä aikaa.

jaksaa taas :)Maanantai 09.03.2015 08:31

maanantai jälleen. uusi viikko alkaa. tänään on jonkin verran ohjelmaa.
pitää käydä kaupassa, on ompely ryhmä ja kuntosalille taas illalla.
animeakin aijon katsoa tänään taas. illalla taas skypetystä poikaystävän kanssa ja parhaan kaverin luokse katsomaan telkkaa.
kaverin kanssa mennään taas kuntosalille.
eilenä mulla oli vähän itkuinen olo. en yhtään ihmettele. naisten vaivat alkaa taas kohta niin sen takia olen itkenyt. mutta nyt on tällä hetkellä hyvä olo ja fiilis. lepäsin eilenä koko päivän bileiden jälkeen. menin parhaan kaverin luokse illalla ja katsottiin tähdet tähdet. en nukahtanut kesken ohjelman. hyvin pysyin hereillä. menin sen ohjelman jälkeen nukkumaan. mira oli paras esiintyjä eilenä. se on mun lemppari. toivon että voittaa koko kisan. tänään näkee taas salkkarit. en nähnyt viime perjantaina. jee. tänään taas näkee. ja uusi päiväkin tulee.
tästä on tulossa varmasti ihan mukava päivä. pitää jakaa taas viikon lääkkeet. nyt ei ainakaan vähää aikaan hakea mitään lääkkettä. kävin viime viikolla apteekissa. alkaisipa aurinko jo paistamaan. kaipaan sitä. ehkä tällä viikolla alkaa paistaa. sitten on kivempi liikkua ulkona.
ja on paljon pirteämpi. tänään pitää maksaa laskuja. maksan jossain vaiheessa tänään. netti lasku pitää maksaa. jee. näen tänään aamulla lemmen viemää uusinnan. pitää todellakin katsoa. tänään illalla en taas näe koska olen salilla. huomenna aamulla näen taas uusinnan. huomenna meillä on taas vissiin sähly. koitetaan voittaa taas jätkät. olen taas puolustaja. onneksi tällä viikolla ei ole mitään verikokeita tai psykologilla käyntejä. ihan hyvä että ne on kerran kuussa. eikä joka viikko. kuulin että keskiviikkona pajalla mennään kirpputorille. ihan kiva. toivottavasti löytyy jotain.
jos ei löydy niin ei löydy. säästää taas siinäkin rahaa kun ei osta mitään. mutta. ensi kuussa shoppailemaan lahteen tyttöjen kanssa.
tulee kiva reissu :) mä näin viime yönä unta että ostin uuden laukun. olikohan se enne uni? varmaan. koska aijon varmaan taas ostaa uuden laukun kun mennään shoppailemaan.
haluaisin uudet kengätkin. no, pitää vaan nyt miettiä että paljon sitten kuluttaa sitä rahaa. mun budjetti on ainakin 100 euroa. tai vähän yli. riippuu löytääkö mitään kivaa. varmasti löytyy.
käydään samalla jossain syömässä. niin jaksetaan sitten shoppailla ja liikkua kun on vatsa täynnä. mä en varmaan aijo shoppailla tässä kuussa. tai ehkä sitten kun on se himos reissu. jos löytää silloin jotain. kohta pitää mennä aamupalalle. syön varmaan ruisleipää.
eilen illalla oli iltapalalla lihapiirakoita ja ruisleipää. mun ei todellakaan tehnyt mieli lihapiirakkaa joten söin ruisleipää.
tuli herkuteltua viikonloppuna. tänään on onneksi lenkki kauppaan ja illalla kuntosalille. uskon että tästä on tulossa ihan kiva viikko :)

bileistä selvitty. :)Sunnuntai 08.03.2015 13:46

tultiin juuri tyttöjen kanssa kotiin karissimoon. oli kivat bileet. siinä tuli juotua ja valvottua kolmeen asti yöllä. syötiin sipsii, kuunneltiin musiikkia, oli tieto visa, juteltiin, naurettiin..mahtava ilta. kesä kuun alussa pidetään taas pippalot. sama porukka taas :) niitä odotellessa. saatiin kaverilta ruusut naisten päivän kunniaksi. ei ole onneksi krapulaa. vähän väsyttää. mutta nyt voi levätä onneksi.
mulla oli kiva pään särky ennen kun menin nukkumaan. onneksi kaverilla oli särkylääkettä mukana niin otin yhden tabletin. se auttoi onneksi. join vaan lonkeroa ja siideriä. mulle tarjottiin salmaria mutta en onneksi juonut sitä. mulla on huonoja kokemuksia siitä.
nukuin tänää kymmeneen asti. tultiin bussilla takaisin tyttöjen kanssa.
poikaystävä oli eilenä bileissä yhdeksään asti. se ei jäänyt yöksi.
skypetellään taas tänään illalla niin kerron miten meni loppu ilta.
nyt voi ottaa onneki rennosti. ajattelin katsoa animea tänään. school rumblea varmaan katson. huomenna alkaa taas arki. on kutosali illalla taas. käyn varmaan kaupassa huomenna päivällä.
saa samalla lenkkeiltyä. animeakin varmaan katson huomenna. pitää maksaa laskujakin. rahaa tuli viime perjantaina.
juomiin meni noin 16 euroa. annoin poikaystävälle bensa rahaakin. koska se oli kuski. oli ihan mukavaa olla poikaystävän luona viikonloppuna. :) mukava viikonloppu kyllä oli. pääsi viettämään rakkaiden ystävien kanssa aikaa. kohta on ruoka. kahdelta. saa nähdä mitä on ruokana. alkaa olla jo nälkä taas.
tulipahan herkuteltua viikonloppuna. nyt en taas herkuttele viikkoon.
aijon alkaa taas liikkumaan viikolla ja käydä salilla. syön normaalia ruokaa taas viikolla. sitten kun on taas viikonloppu niin voi herkutella. varmaan syön taas suklaata. olen varmaan nyt seuraavan viikon viikonlopun karissimossa. pitää kysyä poikaystävältä haluaako se tulla silloin mun luokse yöksi.
tänään tulee taas tähdet tähdet. menen taas illalla parhaan kaverin luokse katsomaan. viimeksi näin vaan puolet koska nukahdin.
varmaan käy tänäänkin sama juttu. kun ottaa ilta lääkkeet niin pistää väsyttämään. jos mua alkaa nukuttamaan niin menen nukkumaan. jaksaa sitten taas huomenna. en nähnyt viime perjantaina salkkareita. huomenna pitää taas katsoa.
ja lemmen viemää uusinta pitää myös katsoa aamulla. näin vaan perjantaina puolet. teetä pitää juoda tänään. tuossa ruoan jälkeen voisi keittää.

bileet! :)Lauantai 07.03.2015 11:20

bileet on tänään :) poikaystäväkin lähtee sinne. haetaan illalla mun kaverit karissimosta, mennään kauppaan hakemaan juomat, ja suunta kohti lahtea. on varmasti tulossa mukava ilta. annan poikaystävälle vähän bensa rahaa. fiilis on hyvä tällä hetkellä.
odotan innolla iltaa. aijon ostaa lonkeroa ja siiderä. kiva taas juoda. en ole juonut kuukauteen. nyt on hyvä taas juoda.
eilenä oli tullut rahaa. onneksi. pärjää taas tämän kuukauden.
eilenä käytiin naisten ryhmässä mega myynti arenalla. en löytänyt mitään kivaa. aina ei voi löytää. no, ensi kuussa tyttöjen kanssa lahteen shoppailemaan. silloin varmasti löytää jotain kivaa.
eilinen päivä meni ihan kivasti. aika vaan meni hitaasti kun odotti että poikaystävä tulee hakemaan. olen syönyt hyvin. ruoka on maistunut.
koitan tänäänkin syödä hyvin. en aijo juoda tyhjään vatsaan.
syön ennen kun alan juomaan. katsoin eilenä animea. school rumblea pari jaksoa. tuossa illalla. käytiin eilenä lidlissä. ostin laku pussin ja yhtä suklaata. se suklaa ei maistunut miltään. olin pettynyt. en aijo ostaa sitä toista kertaa. laku oli hyviä mitä ostin. en ole aikoihin syönyt lakua. yli viikon päästä meillä on se himos reissu. ollaan yksi yö siellä.
nukutaan mökeissä. saunotaan, syödään, ulkoillaan..onneksi mun kaverit on mukana. ei tarvi olla yksin. nukutaan varmaan samassa mökissä. mulla on se hoito neuvottelukin tässä kuussa. oli vissiin 25 päivä. tapaan lääkärin ja psykologin. ohjaaja tulee sinne mukaan myös. mutta. en nyt mieti sitä. keskityn nyt tähän hetkeen.
nää e-pillerit on alkanu vaikuttaa. nää on vissiin hyvät. naisten vaivat alkaa huomenna. mulla ei ole kireää oloa, ei itketä, ei kiukuta..itse asiassa aika hyvä olo tällä hetkellä. noi pillerit näköjään toimii. hyvä juttu :) olen tyytyväinen. kannatti vaihtaa.
eka olin niistä epävarma. niiden hinta saisi olla halvempi. lomne kuukauden annos maksaa sen 40 euroa. kallista. mutta. täytyy syödä niitä. aloitin syömään e-pillereitä 16 vuotiaana.
seksiä aloitin harrastamaan 20 vuotiaana. mä ja poikaystävä ollaan kohta oltu 5 vuotta yhdessä. tuntuu ihan siltä että oltaisiin vasta alettu seurustelemaan. meijän pari suhde on hyvä. ei mitään ongelmia. olen tosi onnellinen. ihanaa. kohta on taas kesä. pääsee moottoripyörän kyytiin taas. suunniteltiin poikaystävän kanssa että kesällä tehdään moottoripyörä reissu. mennään käymään ainakin yhdessä leipomo liikkeessä. pitää ostaa jotain hyvää sitten sieltä :)
mun pitäisi hankkia toi moottoripyörä takki. mulla on rahaa siihen. pitää joko tilata netistä tai mennä johonkin liikkeeseen.
pitää vähän kysellä poikaystävältä mistä sen hankkisi.
no. jostain :)

mega myyntiin shoppailemaan :)Perjantai 06.03.2015 08:25

perjantai :) todella hyvä fiilis tällä hetkellä. olen menossa poikaystävän luokse perjantai lauantai väliseksi yöksi, sitten lauantaina porukat hakee mut ja heittää mut orimattilaan. ollaan menossa tyttöjen kanssa bussilla lahteen kaverin bileisiin. poikaystävä ei pääse.
tänään on naisten ryhmä. mennään mega myynti arenalle. aijon vähän shoppailla jos sieltä löytyy jotain kivaa. varmaan ostan uuden laukun.
jos löytyy. tekee mieli nyt taas shoppailla. rahaa on tullut lisää tänään.
poikaystävä hakee mut taas illalla. mennään käymään lahdessa koska poikaystävä ostaa uuden sängyn. en varmaan näe salkkareita tänään.
mutta no. maanantaina taas näkee. eilenä meillä oli toiminta tunnilla bingoa. en voittanut. kaverit voitti ja saivat palkinnoksi suklaata.
ollaan mun kaverin kanssa menossa taas tänään pajalle kuluttumaan aikaa. pitää samalla käydä pankki automaatilla nostamassa juoma ja bússi rahat. ja rikkoa 20 euron setelin kaupassa että on sitten kolikoita. ja viiden euron seteli. tiedän jo mitä aijon juoda. aijon juoda karpalo lonkeroa, up siderii ja rekorderligiä. aijon ostaa viisi juomaa. ne pitäisi riittää. ja jos ei jaksa juoda viidettä juomaa niin ei jaksa.
odotan innolla huomista :) kiva viettää kavereiden kanssa iltaa ja valvotaan myöhään. nukutaan sunnuntaina pitkään. ainakin mä aijon nukkua pitkään. tiedän jo mitä laitan päälle sinne. ei ole tällä kertaa vaate kriisiä. aijon laittaa sen mun uuden desucon paidan minkä ostin silloin desuconissa. se on sinisen värinen. ja vaaleat farkut laitan. korkokenkiä en aijo tällä kertaa laittaa. kun pitää kävellä lahdessa jonkin verran. laitan talvi kengät. huomasin eilenä että mun olo on aika tasainen. noi e-pillerit vissiin toimii :) tosi hyvä juttu. en ole saanut mitään itkupotku raivareita. saa nähdä millainen on sitten alku viikko. toivottavasti hyvä. animea voisi katsoa ehkä tänään. varmaan taas school rumblea. kerkeää vähän katsomaan ennen kun poikaystävä tulee hakemaan. sain eilenä pestyä lakanat.
nyt ei tarvi taas viikkoon pestä. huomenna aijon herätä jo yhdeksältä. kerkeää viettä vielä hetken poikaystävän kanssa aikaa ennen kun mun porukat tulee hakemaan. ne hakee mut yhdeltä. kerkeän syömään kahdelta karissimossa. sitten pitää odotella pari tuntia ja sitten mennään neljältä jo bussi pysäkille.
toivottavasti bussi ei ole kamalan täynnä. kivempi kulkea bussissa kavereiden kanssa kun taas yksin. käydään lahdessa s-marketissa hakemassa ne juomat ja aijon ostaa samalla jonkin mikro aterian minkä syön ennen kun alan juomaan. en halua juoda tyhjään vatsaan tulee vaan huono olo sen jälkeen. aijon juoda hitaasti. enkä kauhealla vauhdilla. koska lauantai iltana ei ole kiire minnekkään. on koko ilta ja yö aikaa juoda. saa sitten nähdä millainen olo on sitten sunnuntaina. toivottavasti olo ei ole ihan kamala. varmaan vaan pikkaisen väsyttää. pitää sitten levätä se sunnuntai.

bileet lähestyy :)Torstai 05.03.2015 08:26

tänään on taas siivous päivä. alan siivoamaan kun olen kirjoittanut tämän blogin. eilenä oli vauhdikas päivä. selvisin. tuli hyvää pizzaa kokki ryhmässä. paja tunnilla paistettiin lettuja ja vohveleita. tuli ihan hyvää. illalla oli kuntosali. oli ihan semmoinen olo ettei jaksaisi mennä mutta menin silti. koitin ajatella positiivisesti.
tänään on toiminta tunti ilta päivällä. muuta ei sitten ole. vähän rennompi päivä. animea voisi katsoa taas tänään. kun on aikaa. eilenä en katsonut. fiilis on muutenkin hyvä tällä hetkellä. odotan innolla lauantaita. olen syönyt ihan hyvin. ruoka on maistunut. nyt ei ole onneksi kamalan kireää oloa. varmaan toi kuntosali auttoi eilenä.
tänään pitää katsoa lemmen viemää uusinta aamulla. eilenä en nähnyt.
huomenna pitää käydä pankki automaatilla. pitää nostaa juoma rahat ja bussi rahat. huomenna tulee taas lisää rahaa. jee.
pitää maksaa tänään tai huomenna netti lasku.
saa sen pois alta. poikaystävä on tulossa myös ehkä sinne bileisiin. sen näkee sitten. animea mitä aijon katsoa tänään on school rumblea.
vielä on monta jaksoa ja kautta katsomatta. ainakin on katsottavaa.
aika kuluu aina nopeammin kun katsoo animea. sen olen huomannut.
menen taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. ja juomaan teetä. skypetän poikaystävän kanssa sen jälkeen. eilenä en kerennyt kauheasti juttelemaan poikaystävän kanssa koska olin illalla kuntosalilla. mutta tänään pystyy juttelemaan vähän kauemmin. tänään aijon varmaan käydä apteekissa. pitää hakea leponexia. alkaa kohta loppumaan. kaupassa kävin eilenä. tänään ei tarvi käydä kaupassa. pitäisi käydä tokmannilla katsomassa sitä uutta kahvin keitintä. käyn ensi viikolla vaikka katsomassa. hyvä että toi tokmanni on ihan vieressä. ei ole kamalan pitkä matka.
alle kilometri. ai niin mun pitää edelleen kaivaa sitä vaate kaappia että löydän vaatteet lauantaiksi. teen sen joko tänään tai vasta huomenna. sitten kun motivaatio iskee. mun keittiö on ihan sotkuinen. aijon varmaan aloittaa siitä siivouksen. musta alkaa tuntua että nää uudet e-pillerit on varmaan hyvät. nyt tällä hetkellä ei ole mitään itkuisuutta tai ahdistusta. eikä kireää oloa. mielikuvituskaan ei laukkaa. ihme on tapahtunut !
olen iloinen. hyvä fiilis :) pitää laittaa musaa soimaan kun alkaa siivoamaan. tunnelma musiikkia :D siivous menee vähän nopeammin. sitten ei tarvi taas viikkoon siivota.
huomenna on jo perjantai :) pääsee syömään taas suklaata.
herkku päivä. mulla on yksi laku pussikin syömättä. voisi niitäkin syödä vaikka. mulla on myös limsaakin. pieni fanta pullo.
voisi sitäkin juoda. viikonlopun kunniaksi :)

pizzaa.Keskiviikko 04.03.2015 08:32

eilinen päivä oli aamulla aika vauhdikas. kävin psykologilla aamulla.
juteltiin mun voinnista, animesta puhuttiin, tulevaisuudesta, desucon tapahtumasta..kaikenlaisesta. olin siellä jotain puoli tuntia.
kun pääsin takaisin karissimoon niin söin äkkiä ja lähdin kävelemään terveys keskukseen. kävelin sinne puolessa tunnissa.
mun kaverillakin oli verikokeet niin käveltiin yhtä matkaa takaisin.
käytiin kaupassa. tänään on jonkin verran ohjelmaa. kokki ryhmä on aamulla, paja päivällä. sekä kuntosali illalla. on ainakin tekemistä tänään. me tehdään kokki ryhmässä tänään pizzaa.
tulee varmasti hyvää. sählyä ei ollut eilenä. ohjaajat oli jossain muualla.
eilenä näin taas lemmen viemää. kaveri oli kylässä mun luona katsomassa. oli iahn hyvä jakso. eilenä valvoin yhdeksään asti. olin parhaan kaverin luona katsomassa telkkaa. niin kuin joka ilta.
nyt toi mun kahvin keitin keitti kerrankin kuumaa kahvia.
ei varmaan vielä tarvi ostaa uutta kahvin keitintä.
rahaa tulee tänään. jippii. sekä perjantaina. huomenna pitää käydä apteekissa. hakemassa lisää lääkkeitä. leponexia pitää hakea.
huomenna on taas toiminta tunti. saa nähdä mitä tehdään. eilenä katoin animea. the idol masteria ja school rumblea. koitan saada katsottua kaikki school rumble jaksot ennen kesää. kesällä alkaa sitten taas uudet anime sarjat. niitä odotellessa. uusi anime lehti tulee ensi viikolla. yay ^^ odotan kovasti. olo on ollut hieman kireä mutta kyllä se siitä. olen syönyt ihan hyvin. en ole ollut nälässä.
tää päivä menee varmaan äkkiä. kun on ohjelmaa. huomenna on sitten vähän rennompi päivä. animea voisi katsoa taas huomenna.
onneksi on kuntosali tänään. pääsee hikoilemaan. ja purkamaan paineita. onneksi mun kaveri on mukana. on juttu seuraa.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi vähään aikaan pestä.
kohta pitää mennä aamu palalle. ja ottaa aamu lääkkeet.
parin tunnin päästä alkaa kokki ryhmä. salkkarit on menny jännään suuntaan. aaro on elossa ja marianna on elossa. pitää katsoa taas tänään. ja uusi päivä pitää myös katsoa.
bileet lähestyy. odotan innolla. pääsee viettämään kavereiden kanssa aikaa :) ja juodaan samalla. saa nähdä mihin asti valvotaan.
kivaa tulee varmati. mä yritän löytää mun vaate kaapista vaatteet sinne bileisiin. en löytänyt mitään oikeen seppälässä.
kaikki oli aika kallista. no ainakin säästän rahaa. kun en ostanut mitään. bussi rahat pitää nostaa automaatista. että pääsee bussilla sinne ja takaisin. bussi matkoihin menee noin 20 euroa. otan rahaa mukaan 40 euroa. pankki korttia en ota mukaan ettei se katoa. kyllä tuolla rahalla saa ne juomat. juomiin menee vähän yli 10 euroa. ostan joko neljä tai viisi juomaa. sen näkee sitten. karpalo lonkeroa pitää ehdottomasti ostaa. se on paras lonkero juoma.
ja up ciderii. päärynän makuista ja metsä marja light.
ehkä yksi golden cap. limen makuista. se on hyvää.

700 grammaa.Tiistai 03.03.2015 08:23

tiistai. mulla on kiva aamu taas. kymmeneltä mulla on psykologi, tulen sen jälkeen takaisin karissimoon, syön äkkiä ja sitten taas reissu verikokeisiin. saapahan liikuntaa samalla. sählyä ei ole tänään. se on peruttu. ei ole ohjaajia tarpeeksi niin sen takia.
eilenä mulla oli kiukkuinen olo. mutta onneksi oli eilenä kuntosali niin tuli hyvä olo sen jälkeen. sai purettua paineita.
eilenä katsoin school rumble animea muutaman jakson.
katon varmaan myös tänään. mä olen miettinyt että pitäisikö ostaa uusi kahvin keitin. tokmanni on tuossa ihan vieressä niin voisi vähän käydä katsomassa. minkä hintaisia on. toi vanha kahvin keitin on elämänsä jo nähnyt. eikä se keitä enää kuumaa kahvia.
fiilis on ihan jees tällä hetkellä. selviän kyllä tuosta aamu päivästä. sitten kun olen käynyt psykologilla ja verikokeissa niin ei tarvi taas kuukauteen mennä. mutta ai niin mulla on se hoito neuvottelu vielä tässä kuussa. se menee varmasi ihan hyvin. mutta. nyt en mieti sitä.
eilenä oli punnitus. mä olin laihtunut. 700 grammaa. olin että jee.
yleensä se on aina näyttänyt saman painon. olen tyytyväinen. painan nyt 52,5 kg. kun käyn salilla koko kevään ajan niin mulla on hyvä bikini vartalo kesällä. musta tuntuu että nyt kun en ole juonut muutamaan viikkoon niin paino tippunut en takia. tai sitten olen hikoillut salilla. huomenna on vauhdikas päivä. on kokki ryhmä aamulla. paja päivällä ja kuntosali illalla. onneksi mun kaveri on mukana noissa ryhmissä. ei tule tylsää. on juttu kaveri.
en näe lemmen viemää uusintaa tänään. mutta tänään illalla näen onneksi. kaveri on tulossa mun luokse taas katsomaan.
olen syönyt hyvin. ruoka on maistunut. pitää taas syödä hyvin kun pitää lähteä niihin verikokeisiin. jaksaa kävellä sen yhen mäen ylös.
ainakin tulee liikuntaa. koitan ajatella positiivisesti.
siellä on kiva loska keli. onneksi mulla on hyvät talvi kengät. millä kävellä. rahaa tulee taas huomenna. ja perjantaina :) jee.
kävin eilenä seppälässä mutta en mä löytänyt mitään sieltä. oli siellä yhet kivat rintaliivit mutta päätin etten nyt osta. pitää kaivaa kaapista jotain niihin bileisiin. enköhän mä löydä jonkun paidan.
vaaleat farkut laitan jalkaan sinne. pitää vähän meikata ja laittaa korvikset. oon sitten nätti niissä bileissä.
pitäisi pestä pyykkiä taas tänään. pesen sitten kun tulen verikokeista. hyvin on koko ilta päivä aikaa. pesen samalla lakanat. sitten niitä ei tarvi pestä viikkoon. saa nähdä mitä meillä on ruoakana tänään. toivottavasti jotain hyvää. jaksaa sitten syödä.
lähden jo puoli kymmeneltä kävelemään sinne psykologille.
sinne on noin 10 minuutin kävely matka. ei onneksi pitkä.
saa raitista ilmaa tänään ainakin.