IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

skitsofrenia ja syömishäiriö.Torstai 25.06.2015 08:16

huomenna on taas perjantai. olen menossa lomille. menen tällä kertaa kotiin viikonlopuksi. mun sisko ja veli on myös tulossa.
kiva nähdä niitä taas pitkästä aikaan.
eilenä oli ihan ok päivä. paja tunnilla katsottiin leffaa ja juotiin kahvit.
menin eilenä taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
menen taas tänäänkin sinne. tänään pitää taas siivota. on siivous päivä. ei millään jaksaisi mutta täytyy. pitää imuroida ja mopata.
pyyhkiä pölyt ja siivota vessa. toiminta tunti on myös tänään ilta päivällä. ollaan varmaan ulkona. pelataan pelejä.
ihan ok päivä taas tänään tiedossa. on jotain tekemistä. ja näkee kavereita. fiilis on ihan ok tällä hetkellä mutta olen taas neuroottinen.
se jotenkin liittyy tähän mun sairauteen. pinna on myös vähän kireällä taas. ajattelin mennä varmaan tänään taas lenkille.
ellei sada vettä. aamu pala on puolen tunnin päästä taas.
syöminen on mennyt hyvin. ruoka on maistunut. hyvin siis menee. olen siitä iloinen että pystyn syömään. eikä ole silleen etten syö.
pitää syödä että jaksaa. sen olen oppinut. joskus saatan olla neuroottinen ruokaa kohtaan. eilenä uskalsin syödä kakkua vähän pajalla. eikä tuntunut missään. teki vaan mieli.
aijon varmaan taas herkutella viikonloppuna. syön vähän suklaata.
juomana mulla on limu tai kivennäisvesi. en aijo juoda alkoholia viikonloppuna. eielnä mun mielikuvitus meinasi taas laukkaamaan mutta pystyin ajattelemaan järkevästi ja koitin olla ajattelematta mitään. tää skitsofrenia on välillä tosi inhottava sairaus. ei tiedä välillä mikä on totta ja mikä ei. aina ennen menkkoja mun mielikuvitus alkaa laukkaamaan. se on ärsyttävää mutta koitan vaan ajatella että se liittyy vaan tähän mun sairauteen.
onneksi mulla on hyvä lääkitys. ja että pystyn elämään tämän sairauden kanssa. välillä on helppoa välillä vaikeaa.
mun molemmat kaverit sairastaa myös skitsofreniaa.
ymmärretään toinen toisiamme. se on hyvä että etten ole ainoa joka sairastaa tätä sairautta. mulla on sielun toverit :)
me syödään kaikki kolme samaa lääkettä. ja se on hyvä lääke.
silloin kun sairastuin 17 vuotiaana ja olin osastolla niin mulle kokeiltiin kaikenlaisia lääkkeitä. kun aloin syömään leponexia niin se lääke onneksi auttoi. olen nyt syönyt sitä monta vuotta, ja varmaan joudun syömään sitä lääkettä loppu elämäni. pystyn silti elämään onneksi aika normaalia elämää. en vaan pysty mennä kouluun tai töihin. elän vaan päivän kerrallaan ja käyn noissa ryhmissä mitä meillä on viikolla. vietän kavereiden kanssa aikaa ja harrastan animea ja mangaa. mulla on ihana poikaystävä joka rakastaa mua tosi paljon. ja on hyväksynyt mut semmoisena kuin olen.
en varmaan ehkä koskaan parane tästä syömishäiriöstäkään.
sekin kuuluu mun elämään. mutta siitä olen iloinen että pystyn edes syömään. ja herkuttelen joskus. joskus voi olla niin etten lomilla syö ollenkaan mitään. koska ohjaajat ei ole silloin vahtimassa.
joskus haluan olla nälässä enkä syödä kauheasti mitään. jos olen lomilla. joskus saatan lomilla syödä liikaa. se vaihtelee välillä toi mun syöminen. tärkeää on se ettei paino saisi tippua. ja mun paino on pysynyt onneksi aika hyvänä. muutama vuosi taakse päin painoin vaan jotain 45 kiloa. meinasin joutua sairaalaan. se oli tosi lähellä. aloin sitten syömään paremmin ja mun paino alkoi nousemaan. mulla oli myös silloin tosi paha masennus.
aloin sitten syömään masennus lääkkeitä ja syön niitä edelleen.
enkä aijo lopettaa niiden syömistä. se masennus lääke on mun aamulääke. sen otan aina joka aamu. päivä lääkkeitä en syö. syön aina vaan aamulääkkeen ja ilta lääkkeen. iltaisin mulla menee toi leponex. se lääke on siinä mielessä hyvä että se pistää väsyttämään illalla. pystyy hyvin nukkumaan koko yön. ja joka kuukausi pitää käydä kerran verikokeissa. silloin kun aloin syömään leponexia niin oli kerran viikossa aina verikokeet. olin silloin osastolla.
mutta siitä olen tosi iloinen että olen nyt päässyt tämmöiseen hyvään hoito paikkaan missä asun tällä hetkellä. mulla on oma kämppä ja mun kaverit asuu ihan naapurissa. ohjaajat on töissä ala kerrassa ja siellä on myös keittiö missä käyn syömässä.
täällä on hyvät ruoat. paremmat mitä sairaalassa.
tää paikka on semmoinen kerrostalo. täällä on kolme kerrosta ja täällä asuu muitakin. hyvin olen viihtynyt nämä vuodet täällä. ja asun varmasti vielä täällä pitkään. tykkään kovasti tästä mun kämpästä. tää on kaksio. mihin kuuluu keittiö,makuuhuone, ja olohuone. vessa ja suihku. ihan kivan kokoinen kämppä. ja olen sisustanut tämän kivasti. silloin kun muutin tänne.
mutta. nyt alan siivoamaan. ja menen kohta aamupalalle.

paja tunti.Keskiviikko 24.06.2015 07:22

keskiviikko. viikon puoliväli. tänään olisi ohjelmassa paja tunti päivällä.
ei mitään tietoa että mitä tehdään mutta se selviää aamulla.
tänään tulee varmaan ukkonen päivällä. pystyy olemaan koneella jos ei laita johtoa kiinni seinään ja tablettia voi käyttää.
on sitten jotain tekemistä.
eilenä näin toista mun kaveria. katsottiin lemmen viemää ja juotiin teetä. sekä juteltiin. oli ihan mukavaa.
menin sitten eilenä taas illalla parhaan kaverin luokse. katsottiin emmerdale ja uusi päivä ohjelmia. menin sitten nukkumaan siinä yhdeksän aikaan. join äsken kahvia ja nyt on vähän pirteämpi olo.
ulkona sataa vettä. enkä mä omista sateen varjoa. pitäisi vaan hankkia se. vaikka tokmannilta. en muistanut eilenä ollenkaan käydä apteekissa. kävin vaan kirjastossa ja kaupassa.
palautin yhden cd levyn ja lainasin lisää cd levyjä.
olo on tällä hetkellä ihan hyvä. eilenä mulle meinasi tulla se psykoottinen kohtaus. se että jähmetyn enkä pysty puhumaan. mutta se tilanne meni onneksi ohi. ja loppu päivä meni ihan hyvin. eilenä meillä oli liikunta tunti. menin parhaan kaverin kanssa lenkille. oli ihan mukava jutella siinä samalla.
käveltiin se puoli tuntia. toi uusi kahvin keitin on aika hyvä. keittää hyvää kahvia ja siinä on tippa lukko. kohta voisi pestä tuon pannun.
ettei lika jää siihen heti kiinni. olen varmaan menossa tänä viikonloppuna kotiin. veli ja siskokin on tulossa. olisi kiva nähdä niitä.
pitää nyt katsoa miten tää viikko menee. toivottavasti ihan kivasti.
jos menen kotiin lomille niin päätin että tällä kertaa en aijo juoda.
pidän nyt vähän taukoa pari viikkoa ainakin.
ja rahaakin vähän säästyy. eilenä katsoin taas tabletilla girls sarjaa. katson nyt kolmatta kautta. tänään aijon varmaan katsoa sitten rillit huurussa kahdeksatta kautta. en ole nähnyt sitä ihan kokonaan.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt ei tarvi taas vähään aikaan pestä.
on puhtaita vaatteita. tilillä on ihan kivasti vielä rahaa ja kohta tulee taas lisää. kun kuu vaihtuu. pääsee sitten shoppailemaan.
odotan innolla. syöminen on mennyt ihan hyvin. ei ole ollut mitään ongelmaa. eilenä oli ihan hyvät ruoat. ja varmaan tänäänkin.
koitan syödä niin jaksaa. en varmaan mene lenkille illalla jos sataa vettä. menen taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää.
toivottavasti silloin ei ole ukkonen.
tänään pitää katsoa taas illalla emmerdale. se jäi jännään kohtaan.
yksi henkilö palasi sinne. onneksi toi emmerdale tuli salkkareiden tilalle. on jotain katsottavaa. odotan taas syksyä kun salkkarit alkaa.
selviää kuka tappoi sen yhden. eilenä lemmen viemää jaksokin oli aika jännä. tänään pitää taas katsoa.
en ole nyt katsonut mitään animea. katson sitten taas kun huvittaa.
mangaa voisi lukea tabletilla. en ole vielä kauheasti lukenut. sillä tabletilla on ihan kiva lukea sitä. nyt on akku taas täynnä niin pystyy katsomaan taas sillä. latasin sen eilenä.
siinä on kyllä ihan hyvä laturi. helppo laittaa kiinni. ihan hyvä kun otin tuon tabletin minkä dna tarjosi mulle. sitä on kiva kyllä käyttää. jos ei jaksa vaikka olla koneella niin sitä voi sitten käyttää.
kätevä laite. näytin sitä kaverille ja nyt sekin haluaa semmoisen myös. pitää katsoa mitä pukisin tänään päälle. housut tiedän mitkä otan. hiukset voisi laittaa vaikka poni hännälle. ja pitää vähän meikata. pitää taas näyttää vähän nätiltä.
korvikset voisi myös laittaa. olisi ihan kiva jos mentäisiin paja tunnilla jonnekkin. se selviää sitten. huomenna käyn sitten apteekissa hakemassa niitä lääkkeitä. toivottavasti ei sada vaan vettä. aurinko saisi paistaa. huomenna on sitten taas toiminta tunti.
saa nähdä mitä me sitten tehdään. voisi tänään vähän jo siivota tätä kämppää koska huomenna on siivous päivä. ei tule sitten huomiselle kauheasti siivottavaa. aamupala on yli tunnin päästä. ajattelin nyt herätä vähän aikaisemmin. pitää taas tiskata. mulle on kertynyt taas kahvi kuppi vuori. onneksi mun paras kaverikin tulee paja tunnille. ei tarvi sitten yksin ihmetellä. toinen kaveri on töissä tällä hetkellä niin se ei ole noissa ryhmissä nyt. mutta onneksi paras kaveri on.

uusi kahvinkeitin :)Tiistai 23.06.2015 08:02

eilenä oli ihan mukava päivä. kävin tokmannilla ja ostin uuden kahvin keittimen. phillips merkkisen. makoi jotain 40 euroa. ihan hyvä kahvin keitin. keitin sillä äsken ekat kahvit.
sitten ostin tokmannilta shampoota, deodoranttia, ja kynsilakkaa. meni jotain vähän yli 50 euroa. ai niin ja ostin cosmopolitan lehden.
eilenä sain tehtyä vähän sitä kaulaliinaa ompelu tunnilla.
katsoin myös tabletilla rillit huurussa sarjaa. ajattelin tänään katsoa taas sitä. jossain vaiheessa tänään. kävin myös eilenä lenkillä. heitin noin puolen tunnin lenkin. teki ihan hyvää. tänään pitää käydä kaupassa lounaan jälkeen. en mennyt eilenä parhaan kaverin luokse. se on kipeänä. vissiin joku maha tauti. en tiedä näemmekö vielä tänään. no sen näkee sitten. olo on hieman kireä tällä hetkellä. ja neuroottinen. pelkään että toi mun kahvin keitin syttyy joko tuleen tai räjähtää. aina kun hankin jonkin uuden sähkö laitteen niin pelkään aina että se vaikka syttyy tuleen tai jotain. tuskin toi kahvin keitin syttyy tuleen koska johtokaan ei ole seinässä. mutta kyllä tää neuroottisuus häviää kyllä sitten. aina kun mulla on kireä olo niin saatan olla tosi neuroottinen. se häiritsee. mutta se varmaan kuuluu tähän mun sairauteen. mun kaveritkin on neuroottisia myös.
meillä on jotain yhteistä. tänään on ohjelmassa liikunta tunti iltapäivällä. kolmelta. näen varmaan mun toista kaveria tänään. katsotaan lemmen viemää ja juodaan teetä.
tulee varmaan mun luokse kylään taas. ei olla nähty viikkoon.
kiva taas nähdä sitä pitkästä aikaan.
meillä on varmasti paljon juteltavaa. :) sain eilenä maksettua loput laskut. ja tänään pitää pestä pyykkiä tässä aamulla.
jos kone on vaan vapaana. mutta tänään on varmaan ihan mukava päivä. onneksi aurinko paistaa. kiva kävellä sitten kauppaan tänään. ja lenkin pystyy tekemään sitten liikunta tunnilla. ei tarvi erikseen mennä sitten lenkille enää illalla. mun pitää hakea lisää leponexia apteekista. alkaa kohta loppumaan. katsoin netistä miten toi kuntosali on auki, niin se on nyt kesän kiinni. aukeaa vasta elokuun alussa. no pitää nyt vaan sitten lenkkeillä.
menen sitten vasta taas syksyllä salille.
punnitus on varmaan taas kohta. nyt kun kuu vaihtuu taas. saa nähdä olenko lihonut vai laihtunut. vai onko paino pysynyt samana.
toivottavasti on pysynyt samana. huomenna sataa vissiin vettä ja on ukkonen. apua. en tykkää yhtään ukkosesta. mutta. onneksi pystyy olla koneella ilman johtoa. ja saan netin kännykästä tähän.
tai sitten leikin tabletilla taas. pitäisi lukea mangaa sillä vähän. löysin muutaman sarjan minkä voisi lukea.
se on hyvä että pystyy lukemaan mangaa sillä.
aijon tänään käydä siellä apteekissa. hakemassa ne lääkkeet.
saa ne haettua niin ei tarvi vähään aikaan hakea taas.
sitten on taas lääkkeitä. ai niin voisi myös mennä kirjastoon tänään.
saa sielläkin kulutettua aikaa. jos vaikka löytyy taas jotain lainattavaa. käyn siellä ennen kun menen kauppaan ja apteekkiin.
en ole jaksanut viedä roskia. voisi viedä ne nyt ennen kun menen aamupalalle. sitten kun olen syönyt aamuapalan niin menen katsomaan onko pesukone vapaa. ruoka on maistunut ja olen syönyt taas hyvin. hyvin siis menee tämän syömishäiriön kanssa.
ei ole nyt ollut mitään ongelmaa. pitää syödä että jaksaa.
ja syödä vatsa täyteen. koitan tänäänkin syödä hyvin koska joudun vähän liikkumaan tänään. ai niin pitää kohta pestä tuo kahvi pannu. ettei lika tartu siihen. koitan nyt joka päivä aina pestä tuon pannun niin pysyy puhtaana. edellisen kahvin keittimen kanssa en ikinä pessyt sitä pannua. mutta nyt alan pestä. pysyy sitten puhtaana. ja koitan myös nyt puhdistaa aina joskus tuon kahvin keittimen.
pysyy sitten aina siistinä. tänään ajattelin lakata noi kynnet uudella kynsilakalla. se on mavalan kysni lakkaa. se on paras kynsilakka. pysyy kynsissä tosi pitkään se väri. ostin semmoista tumman punaista lakkaa. eka meinasin ostaa mustan väristä. mutta halusinkin punaista. pitää kyllä se musta värikin ostaa jossain vaiheessa. en ole vuosiin käyttänyt mustaa kynsilakkaa. joskus teininä tuli käytettyä. voisi alkaa käyttää taas. ostan sitä sitten seuraavaksi. kun olen saanut käytettyä noi vanhat kynsilakat.
alkaa olla nälkä taas. kohta on onneksi aamupala. syön ruisleipää.
niin kuin joka aamu. se on paras leipä. parempaa kuin vaalea leipä. syön tosi harvoin vaaleaa leipää.
toivottavasti toi mun kahvin keitin sitten kestää pitkään. useamman vuoden. koitan pitää sen hyvässä kunnossa niin se kestää pitempään. se keitin on mustan värinen. hyvän näköinen keitin :)
eikä se ollut onneksi kamalan kallis. hyvin pystyin ostamaan sen.
onneksi toi tokmanni on ihan tuossa vieressä. pystyy ostamaan vaikka mitä.

loma meni hyvin :)Maanantai 22.06.2015 07:27

nyt jaksan taas kirjoittaa blogia. eilenä olin niin väsynyt että meinasin nukkua koko päivän. en jaksanut olla koneella. mutta nyt taas jaksaa ja tää aamu on lähtenyt hyvin käyntiin :) olen nyt paljon pirteämpi mitä eilenä. viikonloppuna tuli syötyä 2 suklaa levyä ja sipsi pussi.
eli pitää alkaa nyt taas hulluna lenkkeilemään tällä viikolla. aijon mennä tänään lenkille. joko päivällä tai illalla. en vielä tiedä.
katsoin putkeen tabletilla tuon californication seitsemännen kauden
viikonloppuna. oli hyvä kausi. odotan että kahdeksas kausi tulee. sitten aloitin katsomaan girls sarjan kolmatta kautta. ajattelin senkin katsoa uudelleen. tänään olisi ohjelmassa myös ompelu ryhmä. iltapäivällä.
tänään taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. ja uskon että en joudu ihan vielä hakemaan lääkkeitä. saa nähdä miten tämä viikko sitten menee. musta vähän tuntuu että huonosti mutta katsotaan.
tuskin joudun ottamaan mitää rauhottavia. tai no. ei sitä koskaan tiedä. toivon ettei joudu ottamaan. itkemisellä saan aina pahan olon purettua pois. itkeminen helpottaa tosi paljon mun oloa.
en ole taas itkenyt vähään aikaan. mutta. kyllä se vielä sieltä tulee.
en ihmettele yhtään. kuitenkin yritän olla positiivinen.
mutta jos tulee huono olo ja ei jaksa niin sitten ei jaksa.
sitten kun siitä on taas selvitty niin elämä on taas ihanaa.
oli kyllä mukava viikonloppu poikaystävän luona <3 poikaystävä tykkäsi kovasti siitä koulutyttö puvusta. itsekin olin tyytyväinen.
ensi kuussa sitten tilaukseen uusi asu. kohta taas vaihtuu kuu niin pystyy ostamaan kun rahat taas tulee.
pitää alkaa katsomaan ja miettimään mikä se olisi tällä kertaa.
pitää vähän kysellä poikaystävältä että mistä se tykkäisi. sille varmaan kelpaa kaikki. en ihmettele yhtään.
saa nähdä koska pääsisi taas kuntosalille. aijon jatkaa sitä syksyllä taas. niin on jotain ohjelmaa. onneksi voi sentään kuntosalin sijaan lenkkeillä. tulee edes jotain liikuntaa. nyt en aijo taas herkutella viikkoon. viikonloppuna tuli syötyä ihan kaikkea ja liikaa. poikaystävä tyrkytti mulle toista suklaa levyä ja mä söin sitten senkin :D on se mun poikaystävä taas ihana. koittaa lihottaa mut. no ei nyt sentään. mä vaan rakastan suklaata tosi paljon.
se on yksi mun pahe ja toinen mun pahe on siideri tai lonkero.
niistä en koskaan luovu <3 en luovu etenkään rekorderlig mansikkalime siideristä. se on parasta siideriä mutta kallista. toinen juoma mistä pidän kovasti on karpalo lonkero. ajattelin niitä juoda sitten kaverin pippaloissa. nams.
kohta voisi juoda taas vihreää teetä. join vaan yhden tee kupillisen viikonloppuna. tänään mulla menee varmaan sitten taas kolme kuppia vihreää teetä. en yhtään ihmettele.
pitää kohta taas käydä pankin sivuilla katsomassa raha tilanne. huomenna tai tänään pitiäisi tulla se vähän yli sata euroa.
saa maksettua pari laskua taas. sitten on tämän kuun kaikki laskut maksettu. tänään tai huomenna ajattelin pestä sitä pyykkiä. mulla on kiva pyykki vuori. toivottavasti kone on vaan vapaa.
ajattelin käydä varmaan kaupassa tänään. toivottavasti ei sada vaan vettä. en omista vieläkään mitään sateen varjoa. pitäisi edelleen hankkia. ajattelin nyt tämän viikonlopun olla täällä. olen ollut nyt aika monta viikonloppua putkeen lomilla. mun kaveritkin on täällä viikonlopun ja poikaystävä tulee varmasti käymään. pitää katsoa jos vaikka taas hakisi koti pizzasta pizzat.
ja kävisi kaverin kanssa lenkillä viikonloppuna. illat sitten vietän parhaan kaverin luona. ihan kiva viikonloppu tiedossa.
vaikka olen nyt täällä. jaksaa sitten mennä lomille taas ensi viikolla.
aijon ottaa nyt vaan rennosti tämän viikon. käyn ryhmissä ja vietän aikaa kavereiden kanssa :) ihan mukava viikko tiedossa ellei mulle tule noita huonoja oloja. toivotaan ettei tulisi.
no onneksi mulla on noi rauhottavat ja jos tulee huono olo niin ohjaajien kanssa voi aina jutella. koitan nyt käydä paljon lenkillä niin mun pää ja ajatukset saa sitten raitista ilmaa.

hyvin on mennyt juhannus.Lauantai 20.06.2015 13:02

juhannus on mennyt hyvin. ei ole onneksi krapulaa. eilenä join johonkin kahteentoista asti ja menin nukkumaan. tuli kyllä kamala närästys mutta nukahdin onneksi. nyt vasta heräsin. vähän väsyttää mutta muuten on hyvä olo. eilenä sain katsottua girls sarjan neljännen kauden loppuun. katsoin sen tabletilla. ja sitten aloitin katsomaan californication seitemännen kauden. ajattelin kohta katsoa sitä. animeakin tuli katsottua eilenä.
nyt on vasta lauantai. tuntuu ihan sunnuntailta. huomenna on vasta sunnuntai. ihanaa kun lomaa on vielä jäljellä.
mukavaa on ollut. tänään otan taas normaalisti lääkkeet taas. voisi kohta ottaa aamulääke. hiukan myöhässä.
sitten olo on taas tasaantunut huomenna kun lääkkeet on ottanut taas tänään. ensi viikolla tulee taas rahaa. saa maksettua loput laskut.
ensi viikko menee varmaan ihan mukavasti. on ohjlemaa taas jonkin verran ja vietän kavereiden kanssa aikaa. huomenna näen parasta kaveria taas. menen sen luokse illalla.
katsotaan varmaan taas vain elämää.
lemmen viemää jäi jännään kohtaan. pitää katsoa taas maanantaina. maanantaina menen taas lenkille illalla. kuntosali on varmaan edelleen kiinni. no aina voi mennä lenkille.
pitää varmaan käydä myös kaupassa maanantaina.
pyykkiäkin pitää pestä. pesen tuossa tiistaina.
aamulla. kone on vapaa silloin varmaan. saa nähdä millaiset olo tilat tulee mulle taas kun alkaa viikon päästä noi ihanat naisten vaivat.
varmaan taas että pinna kiristyy, mielikuvitus laukkaa, itkettää, vituttaa.. kaikki noi ihanat olo tilat mitkä tulee.
mutta kyllä mä selviän. syön paljon suklaata ja jätskiä.
ne lohduttaa mua sitten. vitut kaloreista. niitä en mieti silloin kun syön. pitää sitten ensi viikolla paljon lenkkeillä.
olen varmaan sitten ensi viikon viikonlopun tuolla missä asun.
olen ollut nyt taas jo muutaman viikonlopun putkeen lomilla. ajattelin pitää nyt taukoa ja levätä. mun kaveritkin on silloin maisemissa ja poikaystävä tulee taas käymään sitten.
ainakin näkee kavereita. odotan innolla sen kaverin pippaloita mitkä tulee. sitten taas juodaan ja pidetään hauskaa.
en vielä tiedä että mitä puen päälle sinne. pitää vielä vähän miettiä.
riippuu myös siitä millainen ilma on.
toivottavasti aurinkoinen. saa nähdä koska alkaa noi helteet. ei ole vielä oikeen ollut. mutta. kesää on vielä paljon jäljellä :)
ensi kuussa sitten kavereiden kanssa shoppailemaan. joku viikonloppu. pitää alkaa jo suunnitella sitä.
vähän kysellä koska ollaan kaikki kolme yhtä aikaa paikalla viikonloppuna. onneksi tulee taas rahaa ensi kuussa niin pystyy maksamaan noi bussimatkat. ja sitten noi ruoat mitä sitten syödään siellä shoppailu reissulla. ja sekin että pystyy ostamaan siideriä ja lonkeroa ensi kuussa taas. hyvin riittää rahat noihin kaikkiin.
ja shoppailuun. pitää myös muistaa maksaa kaikki laskut taas.
aijon ostaa uudet kengät, laukun, varmaan housut, koruja..
kaikkea kivaa. ihanaa päästä sitten kunnolla shoppailemaan. koko päivä aikaa eikä ole mikään kiire. sovittiin että käydään kavereiden kanssa kaikki liikkeet läpi. mennään kahville arnoldsiin ja heseen syömään. tulee mukava shoppailu päivä.
toivottavasti silloin paistaa aurinko eikä sada vettä. mutta sen näkee sitten.

animee :3Perjantai 19.06.2015 11:52

täällä sitä nyt ollaan. poikaystävän luona :) heräsin tuossa puoli tuntia sitten. alkaa olla nälkä. voisi kohta syödä jotain. ostin kana kolmio voileivän niin sen voisi vaikka nyt syödä. ostin juhannus juomatkin. siideriä ja lonkeroa. rekorderlig mansikka limeä ja karpalo lonkeroa.
nams. juon ne tänään illalla :) aika sateinen juhannus keli. no sitten ollaan sisällä. eilenä laeikin taas mun tabletilla. katselin girls sarjaa ja californication sarjaa. lemmen viemää katsoin myös eilenä. ja tänään pitää myös katsoa. fiilis on hyvä tällä hetkellä. kiva kun on vähän pitempi loma. paras kaveri lähtee myös tänään lomille. eilenä tekstailtiin vähän. ja varmaan taas tänään. ostin ranch sipsejä. mutustelen niitä jossain vaiheessa. ajattelin katsoa animea taas tänään nichijouta ajattelin nyt katsoa. olen saanut sen kohta katsottua. hyvä anime :) ore monogatari jakso pitää myös katsoa tänään. eilenä en katsonut. en muistanut.
sain eilenä maksettua muutaman laskun. vielä olisi pari laskua vielä maksamatta. onneksi tässä kuussa tulee mulle vielä se vähän yli sata euroa niin saan sen yhden laskun maksettua.
mutta. kohta vaihtuu taas kuu ja tulee lisää rahaa. jippii.
ostan taas ensi kuussa seuraavan seksiasun. nyt olen ostanut jo kolme niitä. rahaa on mennyt niihin jo sata euroa.
kohta mulla on kokoelma niitä. ja niitä voi aina välillä vaihdella.
ei olla vielä poikaystävän kanssa harrastettu seksiä. varmaan tänään. näkee sen mun asun. varmasti tykkää kovasti.
ja olen myös itsekin tyytyväinen ;)
kaverin pippalot on tosiaan. heinäkuun alussa vasta. neljäs päivä lauantaina. sinne on vielä pari viikkoa aikaa. aijon juoda silloinkin.
nyt kun juon tänään niin juon sitten seuraavan kerran niissä pippaloissa. pari viikkoa tauoka siinä välissä. saa nähdä millainen ilma on silloin. ollaanko sisällä vai ulkona.
sen näkee sitten. psykologi mulla on sitten taas yhdeksäs päivä heinäkuuta. sinne on vielä aikaa. on tää kesä menny aika nopeasti. on ollut paljon kaikkea. mutta hyvä kesä on ollut tähän asti :)
ja varmasti tulee vielä mukavia hetkiä.
nyt pitää vaan nauttia kun pystyy. odotan jo innolla seuraavaa desuconia. mikä on sitten vasta ensi vuoden alussa. pääsee ostamaan kaikkea anime krääsää. ja muutenkin siellä on mukavaa :) katson varmaan tänään myös nisekoi animea. toista kautta.
se eka kausi oli hyvä. kiva kun siitä on tullut myös toinen kausi.
mun pitäisi myös katsoa uudestaan toi K-ON! leffa. se on mulla koneella. ja ne animet voisi joskus katsoa taas. mä rakastan K-ON! animea. paras :) ja hellsing on yksi mun lemppareista.
katson varmaan tolla mun tabletilla noita animeita. tai no mikei vaikka tällä koneellakin. nyt kun tää on päällä. katson nyt ore monogatari jakson kun olen kirjoittanut tämän blogin.
ja kohta aijon myös syödä jotain.

aikaisemmin lomille :)Torstai 18.06.2015 08:07

lähden jo tänään lomille. :) juhannuksen viettoon. menen poikaystävän luokse. poikaystävä hakee mut tuossa päivällä. pitää nyt vähän siivota tätä kämppää ennen kun lähtee. pitää mopata ja tiskata.
ja pakata vielä. hyvillä mielin menen lomille. aijon ottaa mukaan sen uuden koulutyttö asun niin testataan sitä poikaystävän kanssa.
seksistä tulee varmasti hauskaa. eilenä meillä oli paja tunnilla ulko pelejä. pelattiin parhaan kaverin kanssa mölkkyä. paras kaveri voitti.
mä olin toinen. oli kiva pelata. pestiin eilenä ohjaajan kanssa nää mun kämpän ikkunat. piti pestä koska ne kuului myös juhannus siivouksiin.
olen tehnyt kaikki. nyt ei tarvi taas ainakaan vuoteen pestä ikkunoita.
en leikkinyt kauheasti eilenä tabletilla. leikin sillä viikonloppuna.
käydään poikaystävän kanssa kaupassa tänään. mä aijon ostaa suklaata ja sipsiä. tekee mieli taas ranch sipsejä. en ole pitkään aikaan syönyt sipsiä. nyt voisi taas syödä. pitää ostaa hasselpähkinä suklaata.
juomaksi ajattelin vaan juoda limua ja kivennäisvettä. ei huvita juoda mitään alkoholia. kaveri oli laittanut facebookkiin niistä pippaloista että ne olisi tuossa heinäkuun alussa. siirtyisi viikolla eteen päin. kyllä se mulle käy. kumminkin ne pippalot on tulossa.
toivottavasti on hyvä ilma niin ollaan varmaan sitten ulkona.
repesin eilenä kun avasin sen paketin missä oli se koulutyttö asu sen mukana tuli myös mustat silmä lasit ja mini kravaatti :D ajattelin että jätän ne pois siitä asusta :D
ne lasit ei sopinu mulle yhtään. kerroin poikaystävällekkin niistä niin sekin nauroi. otin kuvan itsestäni se asu päällä ja lähetin sen poikaystävälle. tykkäsi kovasti. hyvä juttu. asu ei ollut turha ostos ;)
kävin eilenä seppälässä. siellä oli alennus myynnit. 50 %. löysin kivan paidan mikä maksoi 12 euroa.
oli ihan kivan näköinen. joo. mun ei pitänyt ostaa mitään tässä kuussa niin ostin silti. hyvä minä. no ei voi mitään. välillä tulee heräte ostoksia. pitää kohta kaivaa vaate kaappia ja katsoa mitä pukisi päälle. vaate kriisi iski jälleen. en tiedä tuleeko poikaystävä hakemaan mut autolla tai moottoripyörällä. no sen näkee sitten.
ulkona on aika sateinen ilma. ai niin kun käydään kaupassa niin pitää ostaa puuroa. alkaa kohta loppumaan. tai sitten voisi tehdä niin että käyn tässä aamulla hakemassa sitä tokmannilta. pitää katsoa. aamupala on taas kohta. ja pitää ottaa aamulääkkeet.
ensi viikolla pitää varmaan taas hakea lääkkeitä.
verikokeet on taas ensi kuun alussa. pitää mennä sinnekkin.
sinne on vielä aikaa. otan lomille mukaan taas mun kannettavan ja tabletin. on sitten vähän viihdettä. jos ei jaksa olla koneella niin leikkii tabletin kanssa. ihan hyvä että otin tuon tabletin mitä dna tarjosi mulle. ei ollut turha. ajattelin viikonloppuna katsoa sillä girls sarjaa. neljäs kausi menossa. pari jaksoa olen katsonut.
voisi katsoa myös californication sarjaa. sekin on hyvä.
ja pelaan sillä tabletilla angry birdsiä. tykkään siitä pelistä. se sama peli oli myös mun puhelimella joskus.
animea pitää katsoa myös viikonloppuna. aloitin katsomaan viimeksi nisekoi animen toista kautta. yhden jakson olen katsonut.
vielä on paljon jäljellä sitä. jee. tänään tulee ore monogatari animen uusin jakso. pitää katsoa :) se on aivan ihana anime.
oon jääny koukkuun siihen. vielä tulee siitäkin monta jaksoa. yay^^
palaan lomilta sitten sunnuntaina. paras kaveri lähtee huomenna vasta lomille. nähtiin vielä eilenä. luvattiin tekstailla taas.
hmm..vai pitäisikö juoda? nyt tuli paha :D jos kaverin pippalot on vasta ensi kuun alussa. niin voisin juoda koska siihen tulee sitten taas pari viikkoa taukoa ennen kun ne pippalot on. no pitää vähän vielä miettiä. koska siitä olen varma että tietekin lomalla mun tekee sittenkin mieli lonkeroa tai siideriä. teen vaikka niin että ostan varmuuden vuoksi. jos en juo niin juotan ne poikaystävälle. mutta uskon että juon ne sitten. argh. vaikeaa taas.
en osaa taas päättää. mutta. nyt alan vaikka siivoamaan ja pakkaamaan. saa kämpän taas järjestykseen.
pitää mopata lattiat. ja tiskata. ja varmaan vien myös roskat.
mutta yay. tänään jo lomille. :) tuntuu ihan siltä että olisi perjantai.
pääsee viettämään poikaystävän kanssa laatu aikaa <3
muutama päivä sitten nähtiin ja nyt nähdään taas :) <3
ihanaa.

uusi tabletti toimii :)Keskiviikko 17.06.2015 08:03

nyt mulla on käytössä uusi tabletti minkä sain dna:lta. poikaystävä kävi eilenä mun luona ja asensi sen. oon jääny siihen ihan koukkuun. eilenä leikin sillä jotain neljä tuntia. poikaystävä laittoi semmoisen ohjelman millä pystyy katsomaan leffoja ja sarjoja. eilenä katsoin californication sarjaa ja girls sarjaa. sillä tabletilla on ihan kiva katsoa videoita. pystyn lukemaan mangaakin sillä. ja katsomaan animea :) ajattelin että katson jonkun leffan sillä tänään. ja katson varmaan taas girls sarjaa. eilenä oli ihan mukava päivä. poikaystävä kävi ja oli paja eilenä. kaveri tuli taas mun luokse katsomaan lemmen viemää.
näytin sitä tablettia kaverille. sekin haluaa semmoisen.
tänään mun pitää käydä kylillä asioilla. pitää käydä kaupassa. ajattelin mennä lenkille taas illalla. ruoan jälkeen.
heitän sen puolen tunnin lenkin taas. muuten olo ja fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. ja ruokakin on maistunut.
ai niin pitää sitä kahvia ostaa lisää. nyt se loppui kun join äsken kahvia. ostan kulta katriinaa. teetä pitää myös juoda tänään. olen menossa lomille viimeistään perjantaina. varmaan poikaystävän luokse.
en aijo juoda juhannuksena. pidän vähän taukoa.
kyllä mä selviän limulla ja kivennäisvedellä.
innostuin pari päivää sitten taas tilaamaan uuden seksiasun. se on tällä kertaa koulu tyttö puku. tuli postiin eilenä ja haen sen tänään.
mun ei pitänyt ostaa sitä mutta innostuin taas. onneksi sain säästöistä pari sataa euroa tilille niin pystyn maksamaan sen.
hinnaksi tuli 54 euroa. puku oli 42 euroa plus toimitus kulut.
kohta mulla on kauhea kokoelma noita seksiasuja. mutta niitä on kyllä kiva ostella. ja poikaystävä on myös tyytyväinen.
seksi on parempaa. ja kivaa. ja niitä asuja voi sitten vähän väliä vaihdella. ja käyttää monta kertaa uudestaan.
tänään on taas paja tunti. en tiedä että mitä me tehdään. sen näkee sitten. toivottavasti jotain mukavaa. en jaksanut eilenä pestä pyykkiä. ei huvittanut. katsoo jos vaikka huomenna pesisi viimeistään. ja pitäisi taas maksaa muutama lasku. ei yhtään huvita mutta täytyy. onneksi salkkareiden tilalle tuli toi emmerdale sarja. tulee edes jotain katsottavaa illalla. luulin että sekin sarja olisi jäänyt kesä tauolle.mutta ei onneksi. lemmen viemää onneksi tulee. ja uusi päivä sarjan vanhat jaksot. animea pitäisi katsoa. ehkä tänään voisi vähän katsoa. aamupala on taas kohta. alkaa olla nälkä. voisi juoda myös teetä. alan jo tänään siivoamaan tätä kämppää niin huomiselle ei tule kauheasti siivottavaa. ajattelin tehdä semmoisen lenkin että käyn tokmannin kautta hakemassa kivennäisvettä. tekee mieli nyt juoda sitä. pitää käydä hakemassa.
aijon hankkia uuden bluray soittimen. toi edellinen dvd soitin tekee kuolemaa. ostan blurayn niin pystyy katsomaan niitä ja dvd:tä. gigantista voisi löytyä joku hyvä. eikä ole varmaan kauhean kalliita. pystyisin ostamaan kun mulla on rahaa. no jossain vaiheessa. pitää sanoa ohjaajille että voitaisiin käydä ostamassa se tai sitten käyn poikaystävän kanssa. se mun uusi tabletti on huawei merkkinen ja valkoisen värinen. se on kätevä ja voi ottaa mukaan jos menee jonnekkin :) pitäisi hankkia jokin teline sille. tokmannilla voisi olla jotain. pitää käydä katsomassa. toi laturi on hyvä tossa tabletissa.
helppo laittaa latautumaan. ja akku kestää aika pitkään.
tuli eilenä testattua sitä monta tuntia. ja olen aivan innoissani :)
todella kiva. kiitos dna ;D jos ei jaksa olla koko aikaa tietokoneella niin voi leikkiä tolla tabletilla. pakko katsoa girls sarjaa. neljäs kausi menossa. olen katsonut nyt pari jaksoa. vielä on monta jaksoa jäljellä. haluaisin hankkia tuon netflixin. pystyisi katsomaan sarjoja ja leffoja. pitää vielä miettiä. että hankinko sen. eka kuukausi olisi ilmainen kokeilla.

tiistai :)Tiistai 16.06.2015 07:47

tiistai. meillä on jo tänään paja tunti. kahdelta. poikaystävä on tulossa tänään käymään. keretään nähdä ennen kun menen sinne pajalle.
eilenä kävin kaupassa, apteekissa ja pyörähdin myös seppälässä. en ostanut mitään sieltä. sain hillittyä itseni. siellä oli ale myynnit. 50 % alennusta. en mennyt kuntosalille. se on nyt vissiin kesän kiinni. menin sitten vaan lenkille. heitin 45 minuutin lenkin. teki tosi hyvää. mulla oli vesipullo mukana. mun dvd soitin tekee kuolemaa. pitää ostaa vaikka joku bluray soitin. missä pystyy myös katsomaan dvd:tä.
parhaalla kaverilla on se bluray soitin. hankki jokin aikaa sitten.
eikä ne ole onneksi kamalan kalliita.
nyt sain mun säästöistä käyttö tilille pari sataa euroa. pärjää hyvin tämän kuun. nyt on raha asiat taas hyvin. kesällä menee enemmän sitä rahaa. kuin talvella taas. muuten mulla on hyvä olo tällä hetkellä :)
animea pitäisi taas katsoa. pesen varmaan myös pyykkiä tänään.
ja voisi juoda taas kohta teetä. äsken join kahvia.
mun pitää maksaa taas pari laskua. puhelin ja yksi toinen lasku. saa ne pois alta. nyt saan kelalta joka kuukausi melkein tonnin rahaa.
eilenä tuli postissa kirje sieltä paljon saan kelalta joka kuukausi.
onneksi raha asiat on kunnossa. ei niitä tarvi murehtia.
ja se on hyvä että pystyy sillä rahalla maksaa laskuja ja jää jonkin verran käyttö rahaa. ai niin pitää käydä tänään kaupassa. kahvi alkaa loppumaan. pitää ostaa lisää. kulta katriina kahvia. se on paras kahvi. eielnä söin taas hyvin ruokaa. mahan täyteen. ja tänäänkin maistuu ruoka. pitää nyt vaan syödä hyvin niin paino ei tipu kauheasti. torstaina pitää käydä kaupassa. koska juhannuksena kaupat on kiinni. ostan kaiken sitten torstaina. niin selviän viikonlopun. en vielä tiedä menenkö kotiin vai poikaystävän luokse. mutta kyllä se selviää. onhan tässä pari päivää aikaa miettiä.
mutta jos mun maha alkaa temppuilemaan niin olen sitten täällä.
en mene tänään lenkille. huomenna menen sitten taas illalla. kävelen ainakin sen puolituntia. ripeää tahtia kävelen.
tunnin päästä on aamupala. syön taas ruisleipää.
onneksi nyt vähään aikaan ei tarvi hakea lisää lääkkeitä. pärjään nyt hyvin jonkin aikaa. olen päättänyt etten aijo juoda juhannuksena. pidän taas pari viikkoa taukoa. juon nyt vaan limua ja kivennäisvettä. niillä kyllä selviän.
olen nyt tottunut siihen uuteen puhelimeen. ihan hyvä puhelin.
kestää varmasti pitkään. ja uusi liittymä tulee tuossa heinäkuun alussa voimaan. eikä maksa paljoa onneksi. aika halpa liittymä.
tänään näen toista kaveria. se tulee taas illalla mun luokse kylään katsomaan lemmen viemää. jutellaan samalla niitä näitä. ei olla nähty taas moneen päivään. kiva taas nähdä.
ihan mukava päivä tänään tiedossa :) on ohjelmaa ja tääkin päivä menee varmasti äkkiä. kun on paljon tekemistä.
kiva nähdä tänään poikaystävää. se on tulossa moottoripyörällä mun luokse. olen varmaan tämän aamun koneella. en nyt keksi muutakaan tekemistä. rento aamu tänään. voi vaan olla. ja pestä tietysti pyykkiä. jos kone on vapaa vaan.
mulla on vaate kriisi taas iskenyt. en tiedä mitä pistän päälle tänään. pitää mennä kaivamaan vaate kaappia kohta. laitan varmaan vaan farkut ja joku paita. no pitää katsoa.
laukun tiedän minkä otan käyttöön tänään.
huomenna ajattelin siivota koko mun kämpän. ajattelin viedä matot huomenna ulos tuulettumaan. imuroida ja mopata kunnolla.
sitten on taas hetken siistiä. eli vaan viikon.
pitää myös tiskata taas. ja vähän siivota tätä keittiön pöytää koska tää on aika täynnä tavaraa.

uusi viikko :)Maanantai 15.06.2015 07:36

uusi viikko alkaa taas ja juhannus lähestyy :) juhannuksena vissiin sataa vettä :( mutta. ei se mitään. tulee varmasti kiva juhannus :) aijon varmaan silloinkin juoda. oli todella mukava viikonloppu poikaystävän luona<3 oli taas ihana nähdä sitä. sillä alkoi nyt parin viikon loma :) näemme sitten varmasti vähän enemmän.
menen varmaan taas sen luokse juhannuksena.
tänään pitää käydä kaupassa. toivottavasti ei ala satamaan vettä. en omista ehjää sateenvarjoa. se pitäisi hankkia. tokmannilla myydään. voisi käydä sieltä ostamassa se. se on ihan tuossa vieressä.
en ole vaan jaksanut ostaa vielä sitä.
alan tottua pikku hiljaa tähän uuteen puhelimeen :) aluksi se tuntui oudolta mutta nyt on alkanut sen käyttö sujumaan. osaan laittaa teksiviestejä ja soittaa. ai niin saan dna:lta tabletin :) se on tullut postiin. pitäisi hakea se. ja asentaa. ajattelin ottaa sen koska sillä pystyy katsomaan videoita ja lukemaan mangaa helposti.
ja helppo ottaa mukaan. vaatii vähän totuttelua kun mulla ei ole koskaan ollut tablettia. mutta. kyllä mä opin sitä käyttämään :)
ja mä vaan maksan siitä neljä euroa kuussa. ai niin ja mun puhelin liittymä vaihtuu heinäkuun alussa uuteen. halvempaan mitä se oli viimeksi. nyt on kiva kun on uusi puhelin ja siihen tulee se liittymä :)
menen varmaan tänään illalla kuntosalille. taidan mennä. en ole ollut siellä vähään aikaan taas. tulee hyvä olo sitten sen jälkeen.
pitää tänään katsoa lemmen viemää uusinta tänään. en nähnyt perjantaina sitä ihan kokonaan. tänään en varmaan näe sitä illalla jos olen salilla. huomenna tulee sitten aamulla se uusinta :)
outoa kun ei tule nyt salkkareita illalla. pitää sitten katsoa sen sijaan jotain muuta. olin eilenä parhaan kaverin luona illalla. katsottiin vain elämää ohjelmaa. syksyllä sitä pitää ehdottomasti katsoa kun siitä tulee uusi kausi. siellä on Maija Vilkkumaa ja Anssi Kela. tykkään niistä laulajista kovasti. ajattelin tänään katsoa taas animea. nyt aloin katsomaan Nisekoi animen toista kautta. ekan jakson vasta katsonut. se on hyvä anime :) ja katson varmaan myös tuota Nihchijouta. tänään pitää taas aamulla jakaa lääkkeet dosettiin.
nyt mulla on taas lääkkeitä tarpeeksi niin ei heti lopu.
en eilenä muistanut ottaa aamulääkkettä mutta ei se ole maailmanloppu. eikä vaarallista. tänään otan taas aamulääkkeen normaalisti. muutenkin on ihan hyvä olo tällä hetkellä. ihan hyvä että join silloin lauantai iltana vaan pari siideriä.
ehkä teen silleen jatkossakin että juon pari vaan. tai enemmän jos tekee mieli. tänään mulla on taas ompelu ryhmä. teen sitä kaulahuivia. saa nähdä saanko sen valmiiksi ennen talvea.
tänään voisi käydä katselemassa taas seppälässä. kulutan aikaa siellä mutta en osta mitään. haluaisin taas kovasti uusia alusvaatteita. ostan sitten vaikka niitä kun tulee syksy. ensi kuussa haluan ne uudet kengät ja laukun.
mietin että pitäisikö pestä pyykkiä tänään? voisi nyt pestä noi vaatteet mitä käytin tuossa viikonloppuna.
sitten huomenna ei tarvitse pestä. jos pesukone on vapaa tänään aamulla. aamupala on tuossa tunnin päästä. pakko syödä ruisleipää. en syönyt viikonloppuna sitä ollenkaan.
no tulee taas ainakin lenkki heitettyä kun käy kaupassa :)
teetä mun ei tarvi ostaa koska sitä on riittävästi.
ei heti lopu kesken. tänään tulee varmaan juotua aika monta kuppia teetä. en ihmettele yhtään. äsken join ison kupin mustaa kahvia että olisi hereillä. nyt olen onneksi hereillä. tää aamu on lähtenyt hyvin käyntiin. pitää kohta taas tiskata. ja siivota vähän keittiötä.
on sitten vähän siistiä. viime yön nukuin vähän levottomasti. heräilin vähän väliä ja nukahdin uudestaan. en tiedä oikeen että mistä johtui.
no sen näkee sitten miten nukun seuraavan yön. ehkä vähän paremmin. eilenä nukahdin jo tuossa ennen yhdeksää.
tänään uskon että ruoka maistuu taas. viime perjantaina ei oikeen maistunut. koitan nyt taas syödä. niin jaksaa taas.
teen taas niin että syön vatsan täyteen. alkaa olla taas nälkä. no kohta on onneksi aamupala.