IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä


Tässä on viimeisimmät kuvat mitkä olen värittänyt. Lisää kuvia tulee taas jossain vaiheessa :)

Tänään klubitalolle.Tiistai 08.03.2016 07:39

uusi päivä alkaa taas. Aamu on lähtenyt mukavasti taas käyntiin.
join taas aamu kahvit. Tänään olen menossa aamulla taas klubitalolle.
Joutuu taas kulkemaan bussilla. Saa nyt nähdä miten nää bussi matkat menee. Toivon ettei tule huonoa oloa. Aijon ottaa taas tuon rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi.
Otan klubitalolle mukaan noi mun väritys kamat.
Ajattelin väritellä siellä koska en tiedä miten saisin ajan kulumaan siellä. Siellä on aika tylsää jos vaan istuu ja katsoo kelloa.
Mulla on iso laukku mihin tuo värityskirja ja kynät mahtuu.
Kävin eilenä pankki automaatilla. rahat oli tulleet kelalta.
Mulle oli tullut sen verran rahaa että kävin Seppälässä ostamassa ne uudet housut. Mitä olen himonnut jo pari kuukautta.
Ne maksoi 40 euroa. Niissä on polvien kohdalla reiät.
Laitan ne housut tänään päälle kun olen menossa klubitalolle.
Nyt mulla on uudet housut. Koitan nyt pärjätä niillä kevään ajan.
Etten osta vähään aikaan uusia housuja.
Nyt en osta mitään muuta vaatteita tässä kuussa.
Se mun housun koko on 38. Ja ne venyvät onneksi. Sitten kun ne pesee useamman kerran niin ne venyy muutenkin. Ettei purista.
Eilenä meillä oli se kokki ryhmä. Mä tein feta salaatin.
Paras kaveri teki mansikka pirtelön. Ja kolmas tyyppi teki pää ruoan.
Kokki ryhmän jälkeen kävin tosiaan siellä seppälässä ja kaupassa.
Nyt on citrus teetäkin taas. En kerkiä tänä aamuna juomaan teetä.
Juon sitten kun tulen klubitalolta. Eilenä olin illalla salilla.
Meillä oli sijainen. Se veti sen tunnin aika hyvin.
Ja sain tehtyä hyvin ne liikkeet sen tunnin ajan.
Syke nousi samalla ja tuli taas hyvä fiilis sen tunnin jälkeen.
Onnistunut olo taas. sali tunnin jälkeen menin suihkuun.
Ja aloin skypettämään poiaksytävän kanssa. Me skypetellään aina se tunti joka päivä. Illan olin taas parhaan kaverin luona.
Katsottiin salkkarit ja uusi päivä. Poliisit ohjelma meni vähän ohi taas koska nukahdin. Mutta muuten eilenä oli aika mukava päivä.
Ja ompelu ryhmä oli myös eilenä. Mulla alkaa olla se kaulahuivi pikku hiljaa valmis. Aloitan sitten tekemään uutta kaulahuivia.
Toivon että noi bussi matkat menisi hyvin tänään.
koitan ajatella mukavia asioita kun olen bussissa.
Mutta. Kyllä mä selviän. aivan varmasti. Sitten tämän jälkeen ei tarvi mennä taas vähään aikaan bussiin.
Meillä on sähly taas tänään. Iltapäivällä. Päästään pelaamaan.
Parhaan kaverin kanssa. Ollaan taas puolustajia. Niin kuin aina.
Varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset.
Onneksi ohjaajat on naisten puolella. Ne on aika hyviä pelaamaan.
Niistä on iso apu pelissä. Ne on aina hyökkääjiä.
Kohta pitää alkaa tiskaamaan. Mulla on tiski vuori taas.
No alan tiskaamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
ja sänky pitää pedata myös. Mun olo alka olla aika hyvä taas. Nyt kohta noi naisten vaivat alkaa olla pikku hiljaa ohi, ja alan taas olla oma itseni. Ei enää kiukuta kauheasti tai vituta.
uskon että mun paino alkaa pikku hiljaa tippumaan.
Se olisi vaan hyvä. Saisi kunnon kesä kropan. Bikini kuntoon kesäksi. Nyt olen tiukkana taas arki päivien ajan. Ei herkkuja. Vasta viikonloppuna. Koitan liikkua paljon taas. No tänään on sähly onneksi ja huomenna taas kuntosali. Huomenna mulla on taas työpäivä. Pitää herätä kuudelta taas että kerkiää juomaan aamu kahvit ja blogin kirjoittaa. Kaupassa pitää käydä taas hakemassa töihin noi eväät. En tunne itseäni enää niin lihavaksi mitä hetki sitten.
Tunne onneksi itseni ihan hyvännäköiseksi vielä.
Mulla on hyvä vartalo tällä hetkellä oikeastaan. Mutta haluaisin vielä pari kiloa ainakin pois. Sitten olisi hyvä. Katsotaan saanko kevään aikana noi kilot pois. Kun oli joulu ja uusi vuosi niin silloin tuli syötyä aika paljon. ja paino nousi. Mutta nyt se alkaa onneksi laskemaan pikku hiljaa. Pulssi on varmaan ollut sen yli sadan aina kun mun syke nousee kun liikun. Se ei onneksi häiritse jos se pulssi on yli sen sadan. Se kyllä vähän rasittaa varmasti sydäntä.
Mutta mulla on ollut aina se pulssi korkea. En oikeen tiedä että mistä se johtuu. Mutta se ei ole onneksi häirinnyt mun elämää.
Kyllä mä välillä huomaan jos mun sydän hakkaa kovaa välillä.
Ohjaajatkin on sanoneet mulle että mulla on korkea se pulssi.
Aina kun ollaan mitattu noi veren paineet. Nyt ollaan mitattu muutama päivä. Aamulla ja illalla. Varmaan taas mitataan kun menen aamupalalle. Ollaan nyt seurattu sen jälkeen kun kävin siellä terveys keskuksessa sydän flimissä missä huomattiin se pulssi mikä oli yli sen sadan. Mutta noi veren paineet on olleet hyvät nyt.
Ei huolta. Kohta niitä ei varmaan mitata kun ovat nyt olleet hyvät.
Aamupala on tunnin päästä. Alkaa olla nälkä. Syön taas ruisleipää.
Jaksaa aamun ennen lounasta. Meillä on klubitalolla ruoka taas kahdeltatoista. Kuulin että ruokana olisi kana pastaa. Se on varmaan hyvää. Ai niin pitää kohta soittaa klubitalolle että olen tulossa syömään. Soitan heti kun olen syönyt aamupalan.
Laukku pitää laittaa taas valmiiksi. Otan sisä kengät taas mukaan.
Ja se kolme euroa pitää muistaa ottaa myös koska se ruoka maksaa sen kolme euroa. No tää päivä menee varmasti taas äkkiä.
Huomenna on sitten jo keskiviikko. Huomenna on vauhdikas päivä taas. On työpäivä ja sali illalla. Olen nyt käyttänyt sitä mun sali paitaa minkä tilasin netistä. Hyvä hikoilu paita.
koitan huomennakin salilla tehdä taas isoilla painoilla.
Nyt mä yritän kehittää noita mun käsivarsia. Ne on aika heikossa kunnossa. Olen nyt päättänyt vahvistaa niitä. Kehittyvät pikku hiljaa.
Isoja painoja vaan. Mun pohje lihakset on tosi hyvässä kunnossa.
Mä jaksan niillä tehdä aika paljon. Ja isoilla painoilla aina.
Eilenä tehtiin taas lankku liikettä. Se on tosi hyvä liike. Mä jaksan vaan olla sen 30 sekuntia ainakin. Sitä liikettä pitää vielä kehittää ja harjoitella niin jaksaa olla siinä kauemmin. Kyllä sekin sitten kehittyy pikku hiljaa. Tekee tosi hyvää vatsa lihaksille.
Vasta lihas liikkeitä mä teen tosi paljon. Pitäisi alkaa kuntoilemaan myös täällä kotosalla. Mulla on onneksi sen kokoinen olo huone missä on tilaa tehdä noita liikkeitä. Mun pitäisi myös hankkia se kahvakuula. Tokmannilla myydään niitä. ei ole kamalan kalliita. Pienin kahva kuula maksaa vaan sen kymmenen euroa.
Aijon ostaa sen sitten jossain vaiheessa. Kunhan kerkiän.
Ehkä tässä kuussa ostan sen jos raha tilanne vaan sallii.
Maksan eka kaikki laskut ja katson sen sitten.
En ole vieläkään maksanut vuokraa. Onneksi erä päivä on vasta 14 päivä. Kerkiän hyvin maksamaan ennen sitä.
Tällä viikolla sitten jossain vaiheessa. En nyt viitsi meikata tänään.
Mulle riittää että laitan siistit vaatteet ja hiukset kiinni.
Ulkona on kiva sumu. Nyt ilmojen pitäisi alkaa pikku hiljaa lämmetä. Ja se tarkoittaa myös sitä että tulee loska keli.
No onneksi mulla on hyvät kengät. Mitkä pitää vettä.
Voisi alkaa kuuntelemaan musiikkia kohta. Eilenä mä en kuunnellut musaa. Mutta nyt voisi kuunnella. Päivä lähtee mukavasti käyntiin taas. Hyvällä fiiliksellä. Tästä se päivä lähtee.
Positiivinen asenne taas kehiin. Mukavaa nähdä ihmisiä tänään taas klubitalolla.

Mukavasti puuhaa tänään.Maanantai 07.03.2016 07:33

No niin. Jos nyt kirjoittaisi tämän blogin taas. Eilenä mä en kirjoittanut. On nyt ollut kaikenlaista. Esimerkiksi poikaystävä oli mun luona yötä.
Tuli lauantai iltana ja lähti eilenä. Se itse ehdotti että voiko se tulla mun luo yöksi. Olin aika yllättynyt. sanoin sille että tule vaan! oli kyllä ihanaa taas nähdä poikaystävää. Ja seksi maistui tosi hyvälle kun ei ollut nyt harrastanut seksiä muutamaan viikkoon.
Poikaystäväkin oli tyytyväinen. Hyvin mahduttiin nukkumaan mun sänkyyn. Sanoin poikaystävälle että jos tuntuu ahtaalta niin menee vaikka sohvalle nukkumaan. Mutta. Se nukkui koko yön mun vieressä.
Mikä oli vaan hyvä. Mentiin nukkumaan lauantai iltana jo ennen kello kymmentä. Katsottiin manaaja leffaa. Mitä en ole ikinä nähnyt. Ei jaksettu ihan katsoa sitä loppuun asti koska meitä alkoi väsyttämään.
sunnuntai aamulla poikasytävä oli jo ylhäällä kun mä heräsin. Se pelaili omalla koneella. Ja se lähti sitten tuossa kahdentoista aikaan eilenä.
Skypeteltiin vielä eilenä illalla. Kaverit oli juhlimassa ja hyvin oli mennyt. Ei ollut krapulaa tai huono oloa.
Niillä oli ollut mukava ilta. Näin taas eilenä parasta kaveria kun menin illalla taas sen luokse. Katsottiin hiuppujengi ohjelmaa. Mutta en nähnyt sitä ihan loppuun asti koska mua alkoi nukuttamaan tuossa puoli yhdeksän aikaan. Menin siis nukkumaan. Ja heti nukahdin kun pääsin omaan sänkyyn. Heräsin heti kun kello soi tänään puoli seitsemän. join aamu kahvit taas äsken.
Eilenä mä en juonut kahvia ollenkaan. Mutta. Aamu lähtenyt mukavasti tänään käyntiin. Ja tänään on aika vauhdikas päivä.
Meillä on taas kokkiryhmä aamulla. Tehdään taas ruokaa.
Me tehdään taas pää ruoka, jälkkäri ja salaatti. Mä teen tällä kertaa sen salaatin. Sitten kokki ryhmän jälkeen mun pitää käydä kaupassa. Pitää ostaa ainakin pari pakettia teetä taas. Ostan citrus vihreää teetä, ja intense mint teetä. orient teetä mulla on enää jäljellä. Ompelu ryhmäkin on taas tänään iltapäivällä. Pääsen tekemään taas kaulahuivia. se alkaa olla pikku hiljaa valmis. Vielä pitää tehdä muutama rivi. Sitten sen jälkeen alan tekemään uutta kaulahuivia. Eri väristä. Sovittiin että saan rahat ohjaajilta niihin lankoihin. Ettei mun tarvi maksaa itse niitä. Menen sitten tokmannille katsomaan minkä väristä lankaa aijon ostaa.
Aijon valita jonkun kivan värin. Ehkä pinkki tai violetti. riippuu minkä värisiä lankoja siellä myydään vaan.
Jee. kuntosali ryhmä on taas illalla. Mukavaa mennä sinne kaverin kanssa taas. Pääsee taas kunnolla liikkeelle. Se tunti alkaa varttia vaille viisi ja loppuu varttia vaille kuusi. Ohjaaja taas vetää sen.
tehdään taas se 24 liikettä. Menen taas innolla salille.
Olen taas odottanut että pääsee taas sinne. Pitää laittaa päälle taas se mun uusi sali paita minkä tilasin netistä.
Laitoin sen mun vaate kaappiin kun olin pessyt sen. Toivottavasti vaan löydän sen paidan vielä ennen kun mun vaate kaappi on syönyt sen. Kaivan sen esiin kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Muutenkin katson taas noi vaatteet mitkä pistän päälle tänään. Mulla on taas vaate kriisi. Ehkä laitan farkut tänään tai sitten olen vaan olo housuissa. Katsoo taas ihan fiiliksen mukaan mitä laittaa päälle tänään. Tänään on tullut kelalta rahaa taas. Ja vuokra lasku pitäisi maksaa. Mä maksan sen tällä viikolla kunhan kerkiän.
Onneksi sillä ei ole vielä mikään kiire.
Mutta. Nyt olen saanut levättyä taas. Jaksaa tämän viikon.
Positiivisella asentella vaan mennään taas. Tästä tulee mukava päivä. On noita ryhmiä ja näkee kaverit.
Ei tule ainakaan tylsää. Sain taas väritettyä viikonloppuna. Sain taas väritettyä yhden kuvan valmiiksi. Ja aloin värittämään uutta kuvaa.
Vitsit toi värittäminen on mukavaa. Pitää katsoa jos tänään taas värittäisi. Jos en väritä tänään niin sitten huomenna vasta.
Kun olen klubitalolla. Otan noi mun väritys kamat mukaan
niin ei ole sitten vaan istumista siellä.
saa ajan jotenkin kulumaan siellä. Hitto. Mun pitää muuten käydä pankki automaatilla. Pitää nostaa 20 euroa ja rikkoa se. että saan hiluja millä maksaa tuo klubitalon ruoka.
Käyn ensin pankki automaatilla ennen kun menen kauppaan.
Hyvä että muistin tämän. Tänään en näe lemmen viemää.
Huomenna näkee taas. Salkkarit pitää katsoa tänään taas.
Mä en enää edes muista mihin se jäi. Aloin netflixistä katsomaan tuota Shamelessa sarjaa. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun.
olen kohta katsonut ekan kauden. Tosi hyvä sarja.
Kohta olen toisella kaudella. Netflixiin on tullut kolme kautta sitä sarjaa. Vielä on kivasti katsottavaa. Yksi jakso kestää melkein sen tunnin. Gossip girl sarjaa en ole katsonut taas pitkään aikaan.
sitäkin pitäisi taas katsoa. Ja O.C sarjaa.
Sitten on noi leffat mitkä on mun suosikeissa enkä ole niitäkään vielä kerennyt katsoa. Mutta. ainakaan katsominen ei heti lopu netflixissä. Aina tulee vaan uutta katsottavaa.
Ja mä katson aina jotain sieltä joka päivä. Aina kun kerkiää katsomaan. En kadu yhtään että hankin tuon netflixin.
Kohta mulla on ollut se vuoden. Ei onneksi maksa kauheasti kuussa.
Hyvin pystyy pitämään sitä.
Ja mä katson enemmän tabletilla sieltä kun taas omalla kannettavalla. Mun mielestä tabletilla on kivempi katsoa.
Ottaa vaan tabletin syliin ja ottaa hyvän asennon sohvalla.
Se on parasta. Mun pitäisi hankkia tuo bluray soitin.
Niin pystyisi katsomaan taas noita dvd:tä.
Haluan kovasti alkaa katsomaan taas true blood sarjaa alusta.
Mulla on ne kaikki kaudet dvd:nä.
Todella hyvä sarja. Harmi kun ei tullut enää uusia kausia siitä.
Sinkku elämääkin pitäisi katsoa myös. Vaikka olen katsonut ne kaikki kaudet ja jaksot ainakin sata kertaa niin aina pitää katsoa taas uudestaan. en tiedä miksi. Se on vaan paras sarja.
Ja yksi harvoista sarjoista minkä olen katsonut aina uudestaan ja uudestaan. Kohta pitää alkaa tiskaamaan taas. Ja viedä roskat tänään. Vien roskat samalla kun menen aamupalalle.
Saa ne vietyä. Pesin pyykit eilenä. Mutta en ole laittanut niitä vielä kaappiin. Laitan ne tässä aamun aikana.
Nyt on taas puhtaita vaatteita hetken aikaa.
Pesukone ole vapaa onneksi eilenä iltapäivällä. En meinannut saada kuivuria eilenä käyntiin. Mutta sain sen lopulta.
Se kuivuri ei aina välttämättä mene päälle. Itse asiassa se on aika vanha kuivuri. Niin en yhtään ihmettele ettei se mene aina päälle.
Tunnin päästä on aamupala. Alkaa olla nälkä pikku hiljaa.
Ja tänään me jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin.
Ai niin mun pitää soittaa sinne yhteen paikkaan että uusivat tuon leponex lääkkeen. soitan tässä ennen kokki ryhmää.
Haen sitten ne lääkkeet myöhemmin tällä viikolla.
En ole varma että loppuvaitko noi mun leponexit.
No sen näkee kun alan laittamaan ne lääkkeet dosettiin.
Masennus lääke ei vielä pitäisi loppua. Sitä on vielä riittävästi jäljellä.
Ja e-pillereitäkin on vielä. Kohta pitää taas niitäkin hakea ja siinä menee se 40 euroa. Kolmen kuukauden annos.
Onneksi ei tarvi joka kuukausi maksaa sen 40 euroa niistä.
Riittää onneksi kolmeksi kuukaudeksi ne pillerit.
Mutta. Nyt menen kaivamaan vaate kaappia ja alkaa tiskaamaan.
Kahvi pannu pitää myös pestä. On sitten puhdas taas kun alan keittämään huomenna aamulla kahvia.

Rento lauantai päivä.Lauantai 05.03.2016 08:05

Lauantai. Aamu lähtenyt ihan kivasti taas käyntiin. Kahvin voimalla.
En meinannut jaksaa eka herätä. Mutta pääsin ylös.
Eilinen päivä meni ihan kivasti. Katselin tabletilla taas sarjoja. Ja väritin taas. Nyt sain väritettyä yhden jäätelö kuvan loppuun.
Sen värittämisessä kesti se puolitoista tuntia. Sain kuvan valmiiksi. Nyt pitää katsoa mitä kuvaa alan nyt seuraavaksi värittää. Ajattelin tänään värittää taas. Mulla on koko päivä aikaa.
Kaverit lähtee juhlimaan tänään. Mä näin ne vielä eilenä illalla ja sanoin niille että pitäkää hauskaa munkin puolesta.
Näen parasta kaveria sitten taas huomenna.
Poikaystävä ei varmaan ole tulossa tänään käymään. Se on kipeä.
Sanoin sille että lepää nyt vaan. Kyllä me keritään nähdä vielä.
saan nyt laatu aikaa itseni kanssa. No onneksi mulla on tietokone, tabletti ja värityskirjat. Onpahan jotain tekemistä.
Koneella varmaan olen taas tänään enemmän mitä eilenä.
Menen lenkille taas tuossa iltapäivällä. Ruoan jälkeen. Pakko päästä liikkeelle. Ettei jää ihan tänne neljän seinän sisälle.
saa vähän liikuntaa. Aamupala on taas noin parin tunnin päästä.
No olen koneella. Mutta olo ja fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä.
Ihanaa kun ei ole kiire minnekkään. Voi vaan olla.
Kävin eilenä lidlissä ja s marketissa. Ostin pähkinöitä. Niitä hunajan makuisia. Olen melkein syönyt sen pussin.
Todella hyviä. Suklaata koitan olla syömättä enempää. Koska söin sen yhden levyn. Se mun psykologi soitti mulle eilenä. Se kyselin multa noista verenpaineista miltä ne näytti ja kyseli muuten mun voinnista. Ja se käynti psykologilla siirtyi viikolla eteenpäin.
Mulla on sitten seuraava aika sinne 29 päivä tiistaina klo 10.
En ole sitten menossa tuonne klubitalolle.
Näin me sovittiin ohjaajan kanssa kun kerroin sen ajan niille eilenä.
Maanantaina pitää soittaa ja sanoa että se lääkäri uusii sen leponex lääkkeen. en muistanut sanoa sille psykologille eilenä kun juteltiin että uusii sen lääkkeen. No maanantaina mä soitan.
Saan sitä sitten ensi viikolla sitä lääkettä taas. Tälle viikolle vielä riittää noi lääkkeet. Toivon että ensi viikko menee mukavasti. Ettei ole semmoista stressaavaa olo ja että ahdistaa.
Nyt kun mä lepään tämän viikonlopun niin jaksan kyllä taas.
Kohta menen youtubeen katsomaan yhden videon.
Kun olen saanut eka tämän blogin kirjoitettua.
Pitää taas alkaa tiskaamaan. En jaksanut pestä sitä pyykkiä. Ei vaan sitten huvittanut yhtään. No mä pesen tuossa huomenna.
Silloin on hyvin aikaa. Maanantai aamulla en kerkiä pesemään pyykkiä koska mulla on taas se kokki ryhmä aamulla.
Teemme taas hyvää ruokaa. Ja ompelu ryhmä on myös taas maanantaina. Tuon mun kaulahuivin jälkeen alan tekemään taas uutta kaulahuivia. Mitään villa sukkia e halua tehdä.
Mulla menisi vaan hermot jos tekisin niitä. Kaulahuivi on paljon helpompi. Ja mä saan aina apua jos vaikka silmukat lähtee tai jotain.
Se ompelu ryhmä kestää aina sen tunnin vaan.
Mä alan nyt tekemään silleen, Että aina kun menen klubitalolle niin otan mukaan värityskirjan ja tussit. Ettei se menen ihan istumiseksi siellä. Ja aikakin kuluu nopeammin siellä jos vaikka värittää.
Käyttää sen ajan hyödyksi. Siellä on paljon pöytiä ja tuoleja.
Missä voi sitten väritellä. Ja ne värityskamat mahtuu mun laukkuun.
Olen päättänyt että nyt mä yritän enemmän alkaa värittämään.
Aina kun tuntuu siltä. Ja on sopiva hetki värittää.
Saa noi kuvat väritettyä niin voi ostaa taas uusia värityskirjoja.
Mä haluaisin ostaa ihan kaikki mahdolliset värityskirjat.
Mutta nyt mulla on ainakin viisi värityskirjaa tällä hetkellä ja ne kaikki on kesken. Ja monta sataa kuvaa on vielä värittettävä.
En ole nyt jaksanut katsoa mitään animeakaan.
ei ole ollut katsomis innostusta. Olen nyt vaan katsellut netflixsistä sarjoja. Ja varmaan taas katson tänään jotain. Sitten kun en enää jaksaa vaikka värittää niin menen koneelle tai sitten katson tabletilla jotain. teetä pitää kohta juoda taas. Alkaa tehdä mieli.
No keitän tuossa aamupalan jälkeen. Huomasin että mun citrus tee alkaa kohta loppumaan. Ostan sitä lisää taas ensi viikolla kun menen kauppaan. Citrus teetä pitää olla aina. Se on yksi mun lempi tee. Ja toinen tee mitä pitää olla myös on tuo orient.
Tänään tulee varmaan juotua aika monta kuppia teetä taas.
no ei se mitään. Mielummin juon vihreää teetä kun jotain kahvia.
Onneksi mulle riittää aina tuo aamukahvi.
ulkona on sopiva ilma. vähän pakkasta. Mukavaa mennä sitten lenkille iltapäivällä. Kuulin että ilmojen pitäisi lämmetä taas.
Se on vaan hyvä. Kesää alkaa lähestymään. Mitä odotan kovasti.
Ja että lumet sulaa ja ei tarvi enää pitää mitään toppa takkia tai toppa housuja. Tarkenee farkuissa ja nahkatakissa.
Odotan innolla että pääsee käyttämään taas nahkatakkia.
Mä omistan neljä nahkatakkia. kolme mustaa ja yksi ruskea.
vielä hyvässä kunnossa kaikki. Viimeisin nahkatakki minkä ostin oli seppälästä. Viime syksynä ostin sen. Maksoi jotain 60 euroa.
Hyvä kun ostin sen niin nyt ei tarvi uutta takkia hankkia. Enkä mä ole vielä oikeen kerennyt käyttämään sitä takkia kunnolla.
se on mustan värinen takki. Varmasti kestää vielä monta vuotta ennen kun tarvii ostaa uutta takkia. Mutta hyvin on lähtenyt toi että en shoppaile mitään ylimääräistä. En edes mieti nyt mitään shoppailua. Koska olen huomannut sen etten tarvitse mitään nyt.
Mulla on kaikkea ja hyvin pärjään niillä. Toistaiseksi.
on kenkiä ja laukkuja. Nyt aijon samalla katsoa paljon mulla menee kuussa nyt sitä rahaa. tietää vähän missä mennään.
Koska mä haluan että on sitä rahaa vaikka silloin kun menen poiaksytävän luo koska pitää ostaa sitä ruokaa viikonlopuksi.
Ja pystyy ostamaan samalla jotain hyvää.
Ja poiakystävä on sanonut mulle monta kertaa ettei mun tarvitse shoppailla. Jos mulla on jokin asia. Nyt mä olen itse tajunnut sen.
Ja mä tunnen itseni onnelliseksi tällä hetkellä ja huomannut sen etten tarvitse mitään. Mulle riittää nyt mitä mulla on.
Ja katsoo sitten jos shoppailee kuussa ihan jotain pientä.
Vaikka uusi toppi tai olo housut. Tai farkut.
Ja jos saa halvalla jotain vaatteita niin sitten ostan.
Mä löydän aina alennuksesta kaikkea kivaa. Olen huomannut ja tajunnut sen ettei kannata ostaa mitään kamalan kallista.
Kyllä halvallakin pärjää. Se on parasta jos joku paita tai toppi maksaa jotain 5 euroa niin ostan sen. Ja jos se on kivan näköinen.
Nyt seppälässä on ollut alennuksessa kaikenlaista.
Mutta en ole onneksi ostanut mitään. Olen vaan katsellut.
Ja sitten kun pääsee aina seppälästä ostamatta mitään niin mulle tulee aina onnistunut fiilis. ajattelen että jes en ostanut mtään ja taas säästin rahaa. Onneksi katselu ei maksa mitään.
Ja sen olen huomannut että katselukin on ihan mukavaa.
saa ajan kulumaan myös niin. Mutta. alan kohta tiskaamaan.
Ja sänky pitää myös pedata. Musaa laitan taas soimaan taustalle.
Aamu lähtee mukavammin käyntiin. Aamupala on noin tunnin päästä vasta. Alkaakin olla taas pikku hiljaa nälkä.
Mutta. Varmasti tulee ihan jees päivä. onpahan tekemistä.
Ei tule tylsää. Saan ajan jotenkin kulumaan.
Tuntuu nyt oudolta viettää launatai iltaa yksin.
Varmaan nukahdan taas sohvalle. Niin kuin aina.
Jos vietän yksin lauantai iltaa.

innostuin taas värittämään :)Perjantai 04.03.2016 07:41

Ihanaa. Nyt se perjantai koitti. Viikonloppu alkaa.
Eilenä oli ihan ok päivä. Olin aamulla koneella. Kirjoitin blogin.
Sitten taas katselin the fosters sarjaa ja ensisilmäyksellä sarjaa muutaman jakson. Nyt mun tabletti on taas latautumassa niin pystyy katsomaan sillä taas. Olen saanut levättyä. Tänäänkin aijon ottaa ihan rennosti. Ohjelmassa on aamulla naisten ryhmä taas kymmeneltä. Sitten sen jälkeen on ruoka ja ruoan jälkeen menen taas kylille. Pitää käydä lidlissä hakemassa niitä hunaja pähkinöitä koska mun tekee niitä kauheasti mieli ja en ole syönyt niitä vähään aikaan.
Eilenä mä kerkesin käydä kaupassa ennen toiminta tuntia. Ostin kahvia ja uuden aikuisten värityskirjan mikä oli tarjouksessa.
Heti kun pääsin takaisin tänne niin innostuin värittämään.
Väritin jotain puolitoista tuntia. Sain väritettyä yhden hevosen siitä uudesta värityskirjasta. Tänään aijon taas värittää. On koko iltapäivä aikaa. yritän nyt saada väritettyä noita kesken olevia kuvia mitä en ole saanut loppuun väritettyä. Ostin kaupasta myös uutta suklaata.
fazerin kahvi mutakakku suklaata. Siis se on taivaallisen hyvää.
Olen melkein jo syönyt sen levyn. Aloin eilenä syömään sitä.
sanoin parhaalle kaverille eilenä että senkin on pakko ostaa sitä ja maistaa. Se on nyt ehkä parasta suklaata mitä olen syönyt nyt vähään aikaan. Pyörähdin eilenä myös seppäläss. Huvin vuoksi.
Mä vaan katselin niitä vaatteita. En ostanut mitään. Hyvä minä.
Tää on hyvää harjoittelua ettei osta mitään mitä ei tarvitse.
Siellä oli alennuksessa kyllä vaatteita.
Aijon nyt seurata kuukauden ajan mihin nyt sitä rahaa menee ja kuinka paljon. Laskuihin ja ruokaan saa mennä nyt rahaa. Ei mihinkään muuhun. Täytyy nyt vähän seurailla.
Katsoo sitten hieman myöhemmin jos shoppailisi jotain pinetä kivaa.
Mutta ei nyt. Onneksi mulla on paljon vaatteita nyt. Ja niitä pystyy yhdistelemään niin syntyy aika monta tyyliä.
Ja korko kenkiä on toistaiseksi tarpeeksi. Ja pitää nyt alkaa säästämään sinne desuconiin taas kun se on kesällä.
Muutama kuukausi aikaa säästää. Nyt kun alan säästämään niin mulla on kivasti sitten rahaa siellä desuconissa.
Matkoihin ja ruokiin uppoaa sitä rahaa ja kun shoppailee siellä desuconissa kaikenlaista. Ihanaa. Nyt on kahvia taas. Ostin kulta katriina kahvia eilenä. Ja teetäkin on onneksi vielä muutama paketti. Sitäkin pitää ostaa sitten taas kun alkaa loppumaan.
Mutta. hyvä fiilis tällä hetkellä. Varmaan johtuu ihan siitä että on taas perjantai. Aijon ottaa rennosti viikonlopun. poikaystävä lupasi tulla käymään viikonloppuna. Ihanaa nähdä sitä taas pitkästä aikaan.
Ei olla nähty pariin viikkoon. Käydää taas hakemassa subit tai pizzat.
Mä lupasin tarjota tällä kertaa. en jaksanut mennä lenkille enää illalla. Enkä ole varmaan tänäänkään menossa. Mulle riittää nyt ihan kävellä kaupoille ja takaisin. Mutta viikonloppuna ajattelin mennä lenkille taas. Aamupala on taas noin tunnin päästä.
Kohta alan taas tiskaamaan. Niin kuin joka aamu.
Siitä on tullut tapa. Pyykkiä pitäisi myös pestä taas. Katson jaksaisinko tänä aamuna vaikka pestä taas. Jos pesukone on vaan vapaa. Katson sen tuossa aamupalan jälkeen. Mä pesen aina pyykkiä kun vaan pystyy. Ja mä tykkään pestä pyykkiä. En tiedä miksi. Se on musta ainakin mukavaa. Ja sitten on hyvä fiilis taas kun on puhtaita vaatteita. Ja toi pesu tupa on mun kämpän ala puolella. Ei ole pitkä matka. Pitää mennä vaan noi rappuset alas.
ja tuota pesukonetta ja kuivuria on helppo käyttää.
Se on hyvä toi kuivuri niin vaatteet kuivaa siinä puolessatoista tunnissa. Kohta voisi kuunnella musaa vaikka.
Kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan popittaa. Tästä se perjantai päivä lähtee hyvissä fiiliksissä. näen mun kaverit vielä tänään illalla ennen kun lähtee juhlimaan.
Huomenna ne lähtee ja palaa sunnuntaina. sanoin niille että pitää hauskaa munkin puolesta. Mä syön taas tässä samalla suklaata kun kirjoitan. Sitä mutakakku suklaata. Olen kohta syönyt tuon levyn. Niin hyvää. Tosi terveellistä joo syödä suklaata aamupalaksi.
Mun tekee nyt mieli syödä suklaata. Nyt on perjantai niin voi taas herkutella. Teetä aijon juoda taas tässä aamulla. hyvin kerkiän juomaan ennen naisten ryhmää. Ja sitten kun tulen kaupoilta niin juon sitten taas teetä. Mutta. Olen nyt tyytyväinen että olen innostunut taas värittämään. Mulla on koko viikonloppu aikaa värittää taas. Nyt kun on aikaa. Viikolla en kerkiä kauheasti värittämään kun mulla on kaikenlaista ohjelmaa. Niin sitä ei sitten jaksa. Mutta tuossa uudessa värityskirjassa oli kivoja kuvia mitä väritellä. Mun stabilo tussit on hyvin kestäneet kun olen värittänyt niillä. Ne on parhaat tussit mutta tosi kalliit.
ostin ne suomalaisesta kirjakaupasta silloin syksyllä.
Sitten kun ne värit alkaa loppumaan niistä tusseista niin ostan taas uudet tilalle. Tykkään enemmän värittää tusseilla kun taas värikynillä. Niitä värikyniä pitää aina teroittaa jatkuvasti. Tussit on paljon paremmat. Tulee aika siistiä jälkeä niillä.
Nyt en osta enempää noita värityskirjoja. Mulla on varmaan jo viisi värityskirjaa jo. Ja vielä on monta kuvaa värittämättä.
Teen nyt niin että ostan sitten uuden värityskirjan vasta kun olen saanut edelliset väritettyä. Mulla menee monta kymmentä tuntia vielä ennen kun olen saanut kaikki väritettyä.
Mutta jotenkin kun näkee aina jotain ihania kuvia jossain värityskirjassa mitä haluaa väritellä niin sitten aina tulee ostettua se kirja. On silleen että nyt pitää ostaa tämä. Maksoi mitä maksoi.
Mun paras kaverikin rakastaa noita aikuisten värityskirjoja.
Me ollaan molemmat jääty koukkuun niihin.
Aina kun menen parhaan kaverin luokse kylään tai näen sitä niin kysyn aina että oletko värittänyt? Sitten paras kaveri aina vastaa että joo olen värittänyt. Mä tykkäsin aina kun olin pieni niin värittää aina. Väritin aina monta kymmentä kuvaa.
Mun mielestä värittäminen on mukavaa. Ja saa ajan kulumaan hyvin.
Jotenkin aika kuluu nopeammin kun keskittyy siihen värittämiseen.
Ja silloin ei oikeastaan enää ajattele mitään kun keskittyy värittämiseen. Pitää kohta laittaa pyykit tuohon mun yhteen muovi kassiin. Pitäisi se vaate kaappi siivota myös.
Pitää katsoa jos vaikka viikonloppuna innosuisi siivoamaan sen.
Mutta jos ei huvita siivota niin en siivoa.
kämppä on taas järjestyksessä kun siivosin eilenä.
Pitää sänkykin kohta pedata. Onneksi toi aamukahvi herätti mut.
Nyt on pirteä olo. Jaksaa taas. Ja muutenkin aamu lähtenyt mukavasti käyntiin. Heräsin heti kun kello soi.
tuossa puoli seitsemältä. Pitää kohta katsoa netistä että tuleeko illalla salkkarit. Nyt salkkarit on tullut taas perjantaisin. Pitää vielä tarkistaa. Salkkarit jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan eilenä.
Tänään katsotaan kaverin kanssa lemmen viemää illalla.
Kaveri tulee taas mun luo katsomaan koska olin eilenä sen luona katsomassa. Saa nähdä mitä tänään tapahtuu lemmen viemässä.
Jaksoin valvoa yhdeksään asti eilenä. En nukahtanut parhaan kaverin sohvalle. Näin sen poliisit ohjelman kokonaan etten nukahtanut. Me tykätään parhaan kaverin kanssa siitä poliisit ohjelmasta. Nyt on hyvä kun siitä tulee uusia jaksoja tällä hetkellä.

Korkea pulssi.Torstai 03.03.2016 07:35

Uusi päivä alkaa jälleen. Selvisin eilisestä päivästä. Kävin siellä verikokeissa ja sydän flimissä. Kaikki oli ok siinä sydän filmissä, paitsi mun pulssi oli vähän yli sadan. Se sairaan hoitaja yritti saada mun lääkäriä kiinni. Mulle sanottiin etten saa kävellä takaisin sieltä terveys keskuksesta, niin ohjaaja tuli hakemaan mut.
Se lääkäri oli soittanut mun ohjaajalle. en saanut lähteä enää lenkille illalla. Mulle sanottiin että se pulssi oli korkea sen takia että on stressiä.
Mulla on ollut aika tiukka viikko taas. Joten mä puhuin ohjaajien kanssa, että olen nyt tämän viikonlopun täällä. Mun pitää nyt vaan levätä. En saa rasittaa itseäni liikaa. Kerroin tästä poikakystävä niin se ymmärsi tämän mun tilanteen. Lupasi tulla viikonloppuna käymään.
Mä soitin sille eilenä sieltä terveys keskuksesta ja kerroin tämän tilanteen. poikaystävä oli huolissaan. se soitti mulle vielä kun oli päässyt töistä. Kysyi miten jaksan. sanoin että ei ole hätää.
Sitten illalla me skypeteltiin vielä. Enkä ole menossa sen mun kaverin juhliin mitkä on tänä viikonloppuna. Soitin sille eilenä ja kerroin etten pääse. Mutta mun molemmat kaverit menee sinne. Sanoin kavereille että pitää hauskaa munkin puolesta. Ja että pitäkää huolta toisistanne.
Nyt aijon levätä niin paljon kun pystyn. Jaksaa sitten taas.
Ihanaa huomenna saa syödä taas suklaata kun on perjantai.
Lupasin tarjota poikaystävälle joko subit tai pizzat. Poikaystävä tarjosi viime kerralla. Nyt on mun vuoro tarjota.
Aijon viikonloppuna katsoa sarjoja tabletilla, olla koneella.. Ajattelin taas värittää. Aijon mennä lenkille myös mutta mä kävelen hiljaa.
Ettei pulssi taas nouse korkeaksi. Mukava rento viikonloppu. Jaksaa sitten taas ensi viikon. Onneksi mä näen kaverit vielä perjantai iltana ennen kun ne lähtee lauantaina juhlimaan. Ne on yötä kaverilla. Ja tulevat sitten sunnuntaina.
Tänään olisi ohjelmassa siivoamista. Alan heti siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Ja toiminta tunti. Pitää käydö sen jälkeen kaupassa. Olisin eilenä mennyt kauppaan sen verikokeiden ja sydänflimin jälkeen mutta en saanut enää kävellä.
No tänään pääsen kauppaan. Saa nähdä mitä tehdään toiminta tunnilla. Mun toinen kaveri ei ole tulossa sinne koska se on töissä tänään. Näemme sitten taas illalla kun katsotaan lemmen viemää.
Eilenä kaveri oli mun luona taas katsomassa lemmen viemää.
Aina kun me katsotaan lemmen viemää niin meillä on aina levottomat jutut ja me vaan nauretaan jos siinä lemmen viemässä tulee hauska kohta. Ja hyvät kommentit aina kun katsotaan lemmen viemää. Se on hauskempaa katsoa lemmen viemää kaverin kanssa kun taas yksin. Me molemmat tykätään siitä sarjasta tosi paljon.
Eilenä katsottiin illalla parhaan kaverin kanssa salkkarit ja uusi päivä. Mä nukahdin taas sen sohvalle. Paras kaveri herätti mut niin menin omaan sänkyyn nukkumaan. Onneksi ollaan naapureita niin ei ole kauhean pitkä matka omaan kämppään.
Laitan taas musat soimaan kun alan siivoamaan. Mukavampi siivota.
Mutta. Tästä tulee taas varmasti ihan mukava päivä. En aijo nyt stressata yhtään mistään. Otan vaan rennosti ja lepään. Niin kyllä se siitä. En ole menossa lenkille illalla. Mulle nyt riittää tänään se kauppa reissu. Etten rasita itseäni liikaa. Katsoo sitten viikonloppuna
Jos kävelen pidemmän matkan taas.
Mun on pakko päästä viikonloppuna ulkoilemaan. Etten ole ihan neljän seinän sisällä. Olisipa hyvät ilmat kävellä. aurinko paistaisi.
Se olisi mukavaa. No sen näkee viikonloppuna.
Nyt kun olen viikonlopun täällä niin kerkiän pesemään hyvin pyykkiä taas. Ei tarvi sitten alku viikosta pestä.
Mä käyn lidlissä jossain vaiheessa. Mun on pakko saada niitä hunajan makuisia pähkinöitä. En ole pitkään aikaan syönyt niitä. Nyt niitä on pakko saada. Katsoo jos huomenna kävisi siellä lidlissä.
se pähkinä pussi maksaa sen vähän yli kolme euroa.
Kalliita mutta hyviä pähkinöitä.
Suklaata aijon ehdottomasti syödä viikonloppuna. Olen taas koko viikon odottanut että saa syödä taas suklaata.
Aijon syödä tuon fazerin hasselpähkinä suklaa levyn minkä sain poikaystävältä yksi kerta. Join taas äsken aamu kahvit. Nyt olen hereillä. Pirteä ja hyvä fiilis. heräsin heti taas kun kello soi puoli seitsemältä. Aijon huomennakin herätä puoli seitsemältä.
eilenä mä heräsin kuudelta koska oli työ päivä.
Sanoin niille ohjaajille töissä että joudun lähtemään aikaisemmin.
Ne onneksi ymmärsivät. Lähdin sitten siinä lounaan jälkeen terveyskeskukseen. Mutta se sydän filmi oli ihan ok. Siinä ei ollut onneksi mitään. Mä pääsin onneksi etu ajassa sinne verikokeisiin ja sydän filmiin. Nyt ei taas tarvi mennä kuukauteen verikokeisiin. Ja sitä sydän filmiäkään ei ole taas vähään aikaan. Se otetaan mulla aina välillä. Nyt sovittiin ohjaajien kanssa, että seurataan nyt aamulla ja illalla tuota mun veren painetta. Ihan varmuuden vuoksi.
Koska se mun pulssi oli tosi korkea. Kun menen taas aamupalalle kohta niin se mitataan taas. Se on ihan hyvä että sitä nyt seuraillaan.
eilenä illalla kun mitattiin niin se pulssi oli onneksi laskenut hieman.
ohjaajat sanoi mulle eilenä että mulla on aina ollut korkea pulssi.
En ole itse huomannut sitä. No nyt tiedän missä mennään.
Huomenna tulee taas rahaa. saan maksettua sen vuokran.
sain sen laskun pari päivää sitten ohjaajilta. Maksan sen varmaan tuossa huomenna tai sitten alku viikosta kun tulee lisää rahaa.
Nyt ole päättänyt, että katson mihin sitä rahaa menee aina kuussa.
Ja sen olen päättänyt että en osta mitään turhaa.
Mutta sallin sen että shoppailen aina jotain pientä. Ettei mene liikaa rahaa siihen sitten. Vaikka kerran kuussa voisi ostaa vaikka jonkun kivan paidan, alusvaatteita, seksiasun..Sen asun aijon ostaa tässä kuussa. Sen olen päättänyt. Se asu on pinkin värinen.
Ja se maksoi jotain 33 euroa. Plus posti kulut päälle, niin siitä tulee melkein 40 euroa. Olen nyt päättänyt hankkia sen asun. Koska en ole taas pitkään aikaan ostanut mitään seksiasua.
Se tuo taas piristystä seksi elämään. Ja poikaystävä tykkää varmasti siitä asusta. Sekin on sitten tyytyväinen.
Aijon pitää niitä mun seksiasuja henkareissa. Ettei ne rypisty.
Pitäisi hankkia lisää henkareita jostain.
Ne ei ole varmaan kauhean kalliita. Tuosta tulikin mieleen että mun pitäisi taas siivota tuo mun vaate kaappi. Se on ihan räjähtänyt taas.
Mä olen vaan tunkenut ne vaatteet sinne kaappiin.
Aijon jossain vaiheessa siivota sen taas. Sitten kun innostun.
Se on aina hyvä välillä siivota. Niin se on hetken siisti taas.
Alkaa olla pikku hiljaa taas nälkä. Aamupala on tunnin päästä vasta. Hyvin kerkiän siivoamaan ennen sitä. Mä aloitan imuroimalla.
No sitten on mukavaa taas kun kämppä on järjestyksessä ja siisti.
Viihtyy täällä taas. Mä kyllä tykkään tosi paljon tästä mun kämpästä.
On tilaa. Ei tunnu ahtaalta kun tää on kaksio.
Mulla on keittiö, makuuhuone, olo huone ja vessa. Missä on suihku onneksi. Ja olen sisustanut tämän oma näköiseksi kun muutin tähän ala kerrasta. Ennen asuin alhaalla. Muutin tähän kaksioon vuonna 2011. Ja olen tykännyt asua tässä. Ja sen on mukavaa aina juoda teetä keittiössä ja katsella ikkunasta pihalle.
Hyvät maisemat. Mutta. Nyt alan siivoamaan. Ja myöhemmin aijon juoda teetä taas. Tässä aamun aikana. uutiset voisi lukea samalla.
puhelimella tai tabletilla.

verikokeet ja sydän filmi.Keskiviikko 02.03.2016 07:09

Se on taas työpäivä. joudun lähtemään vähän aikaisemmin koska mulla on kahdeltatoista verikokeet ja sydän filmi.
Lähden siinä kun olen syönyt. Kaupassa pitää käydä hakemassa eväät taas töihin. Syön varmaan taas jotain salaattia ja pasteijan.
Verokokeiden jälkeen mun ei tarvi enää palata töihin.
Käyn kaupassa kun olen tullut verikokeista. Pitää ostaa ainakin lisää kahvia. Se on ihan lopussa. Ostan taas kulta katriina kahvia.
Kohta alan syömään aamu palaa kun olen saanut vähän tätä blogia kirjoitettua. Mä en meinannut jaksaa nousta ylös sängystä kun kello soi.
Olisin halunnut vaan nukkua. Mutta ei. Pakko oli nousta ylös. Heräsin kuudelta. Ja join äsken aamu kahvit. Nyt olen aika hereillä taas.
Mutta fiilis on ihan hyvä tällä hetkellä. ihan mukavaa mennä taas töihin. On vähän lyhyempi päivä. Ja sieltä töistä kun kävelen sinne terveys keskukseen niin sinne ei ole sieltä pitkä matka.
Alle pari kilsaa. Illalla ollaan menossa kaverin kanssa lenkille koska ei ole ohjattua kuntosalia tänään. Ensi viikolla alkaa taas ne naisten kuntosali tunnit. Nyt me lenkkeillään. Saadaan raitista ilmaa.
Eilenä mulla oli aamulla punnitus. Multa oli lähtenyt kilo. Mikä on hyvä juttu. Nyt mä painan 59,3 kg. Vielä jos saisi muutaman kilon pois niin olisi hyvä. Veren paineetkin otettiin samalla. Nekin näytti hyviltä. Klubitalo reissu meni hyvin eilenä. Ei tullut huonoa oloa bussissa. Matkat meni hyvin. Ja klubitalolla oli hyvät ruoat taas.
Eilenä oli sählykin. Miehet vastaan naiset. Me naiset voitettiin muutamalla maalilla. Oli hauskaa kyllä pelata. Syke nousi kun vaan juoksi ja puolusti kentällä. Hyvä ettei veren maku tullut suuhun. Ja hyvä fiilis tuli pelin jälkeen. Ensi viikon tiistaina on taas sähly.
Sitten kun kesä tulee niin tois sähly ryhmä jää kesä tauolle.
Meillä on silloin jotain muuta liikuntaa. Kuten pesäpalloa tai lenkkeilyä. Mä menen aina lenkille koska mä en tykkää pelata pesäpalloa. En ole koskaan tykännyt pesäpallosta. Onneksi sitä ei ole pakko pelata. Kaveritkaan ei tykkää pesäpallosta. Joten me lenkkeillään. Sekin on ihan hyvää liikuntaa.
Etenkin kun kesä ja helteet niin kuuma tulee varmasti.
Meinasin eilenä tilata sen uuden seksiasun netistä.
Näytin poikaystävällekkin kuvan siitä asusta niin sekin tykkäsi siitä.
Se asu maksoi jotain 33 euroa. Se on pinkin värinen asu. Ja aika seksikäs. Sopii mulle varmasti. Mä tilaan sen asun tässä kuussa.
Kun rahat ovat tulleet niin tilaan sen. Mun pitää hankkia jostain henkareita mihin mä voin ripustaa noi mun asut.
Mielummin pidän niitä henkareissa ettei ne rypisty kaapissa.
Ja tilaa löytyy noille asuille. Pitää käydä tokmannilla katsomassa myydäänkö siellä noita henkareita. Ei varmaan ole kauhean kalliita varmaan. Ostan nyt alkuun muutaman. Saa noi mun asut ripustettua.
Tänään aijon olla töissä verkkareissa. En jaksa mitään farkkuja nyt. Mä laitan noi mun mustat verkkarit. Missä on taskut. Mä sain ne joululahjaksi viime jouluna. Tosi hyvät housut.
Pitää muistaa ottaa noi sisäkengät taas töihin.
Villapaidan laitan myös. Siinä on sitten mun asu. Hiukset taas kiinni.
En varmaan meikkaa. Ei jaksa. En aijo ottaa tarvittavaa mukaan töihin koska mulla on lyhyempi päivä ja mä uskon ettei mulle tule huonoa oloa sen aikana. Lähden tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään kauppaa kohti ja sitten töihin.
Aamu lääkkeet pitää muistaa ottaa kohta. Ettei unohdu.
Tää viikko on mennyt yllättävän hyvin tähän asti.
Olen positiivisesti yllättynyt. Mutta se on vaan hyvä asia että voi nyt yllättävän hyvin. Jaksaa nyt. Nyt pitää vaan nauttia taas tästä olosta kun pystyy. Sitä ei koskaan tiedä millainen päivä on sitten huomenna. Olen nyt elänyt tämän viikon hetken ja päivän kerrallaan. E ole todellakaan miettinyt vielä mitään viikonloppua.
Kohta pitää taas tiskata. Ja sänky pedata.
Ennen kun lähden. On sitten mukavaa palata siistiin kämppään.
En katsonut eilenä tabletilla mitään. Olin vaan koneella.
Mutta tänään ajattelin katsoa tabletilla jotain kun pääsen töistä ja verikokeista. Hyvin on iltapäivä aikaa katsoa.
Katson ehkä taas the fosters sarjaa tai O.C sarjaa.
Pääsee niissäkin eteen päin. Saa ne pikku hiljaa katsottua.
Teetä kerkiän juomaan taas tuossa kun tulen verikokeista.
Tuntuu nyt oudolta kun tänään ei ole kuntosalia illalla.
No onneksi voi aina mennä lenkille. Toivottavasti aurinko paistaisi illalla niin olisi mukava silloin kävellä.
Vähän yli tunti niin pitää lähteä. Onneksi ei ole vielä mikään kiire.
Kauppaan kävelee siinä vartissa. Onneksi on nyt aamulla vähän valoisampaa. Ei ole enää niin pimeää. Ja illatkin alkaa olla valoisia.
Sieltä se kesä tulee. Odotan innolla.
Mutta. Uskon että tästä tulee mukava päivä taas. On tekemistä.
Ja kaveriakin näen töissä taas. On juttu seuraa.
Eilenä illalla menin siinä yhdeksältä nukkumaan. Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn. Onneksi mä nukahdan joka ilta aika nopeasti. Ja saan nukuttua yön aina hyvin. Nyt kun käyn tänään niissä verikokeissa niin ei taas tarvi käydä kuukauteen siellä.
Ai niin leponex lääkettä pitää muistaa hakea.
Se loppuu kohta. Riittää vielä tälle viikolle noi lääkkeet. Käyn huomenna tai perjantaina hakemassa ne apteekista. On sitten niitä taas. Masennus lääke ei ole vielä loppumassa.
Sitä vielä onneksi riittää. Ja on noita rauhottavia.
Musaa voisi kohta laittaa soimaan. Aamu lähtee mukavasti käyntiin.
Kun tiskaan niin musa soi taustalla.
Onneksi saa vähän raitista ilmaa niin herää siinä samalla ennen kun menee töihin. Siellä on vähän pakkasta. Mutta ei onneksi niin kylmä.
Puen taas päälle toppahousut ja toppa takin.
Tarkenee kävellä. illalla skypetellään taas poikaystävän kanssa.
Me jutellaa aina se tunti. Kysellään päivän kuulumiset.
Ja jutellaan niitä näitä. Tulee paljon halvemmaksi skypettää kun soittaa puhelimella. Tulisi aika iso puhelin lasku.
Mutta. Onneksi on skype. Hieno keksintö.
Koneelle tulen varmaan taas vasta illalla. Kun alan skypettämään poikaystävän kanssa. Kun pääsen töistä niin ajattelin katsoa tabletilla jotain sarjaa. Kerkiää hetken levähtää ennen kun pitää sitten illalla lähteä lenkille. päivällisen jälkeen.
Syön hyvin taas niin jaksan lenkkeillä. Kävellään kaverin kanssa se puolituntia. Ja lenkki reitti tiedetään mikä mennään.
Se kestää sopivasti sen puolituntia. Sitten lenkin jälkeen teetä ja lemmen viemää. Menen suihkuun vasta sitten skype puhelun jälkeen. Siinä seitsemältä. Hyvin kerkiää käydä ennen iltapalaa.
Sain nyt äsken syötyä tuon ruisleivän. Nyt voisi alkaa se tiskaaminen. Ja musan kuuntelu.
Tästä tulee hyvä päivä.

Maaliskuu alkaa.Tiistai 01.03.2016 07:19

Tiistai. Tänään pitää lähteä taas aamulla klubitalolle.
Lähden tuossa ennen kymmentä menevällä bussilla. Olen sitten täällä takaisin taas puoli kahden aikaan. Mutta aika hyvä fiilis tällä hetkellä.
Saa nyt nähdä miten noi bussi matkat menee. Toivottavasti hyvin.
Otan silti mukaan sen rauhottavan. Jos huono olo vaikka iskee.
Eilenä taas katselin tabletilla the fosters sarjaa ja O.C sarjaa.
Tulin sitten koneelle taas illalla. Skypetin poikaystävän kanssa eilenä illalla. Ja tänään taas skypetellään. Olin eilenä ompelu ryhmässä.
Mun kaulahuivi alkaa olla pikku hiljaa valmis. Ajattelin sen jälkeen aloittaa uutta kaulahuivia. Sukkia en todellakaan haula tehdä. Mulla menisi vaan hermot sen kanssa. Kaula huivi on aika helppo.
Ja mä teen taas sitten jotain ompelu ryhmässä.
kävin eilenä illalla lenkillä. Oli aivan ihana ilma. Ilta aurinko paistoi ja oli valoisaa. Kävelin taas sen puoli tuntia. Ripeää vauhtia.
Tänään on sähly taas. Mukavaa mennä taas pelaamaan tänään.
Ja paras kaveri on mukana. Varmaan taas pelataan miehet vastaan naiset niin kuin aina. Miehet voitti viimeksi. Tänään me naiset yritetään taas voittaa tänään. saa nähdä miten käy. Toivottavasti voitetaan.
Sählyn jälkeen syön päivällisen, menen suihkuun ja kaverin luokse taas katsomaan lemmen viemää. Eilenä kaveri oli mun luona katsomassa lemmen viemää. Oli huvittava jakso. Me vaan naurettiin.
Oli taas levottomat jutut samalla. Ja loppu illan olin taas parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit, uusi päivä ja poliisit.
Mutta menin jo sitten ennen yhdeksää nukkumaan illalla kun väsytti. En nähnyt poliisi ohjelmaa ihan loppuun. Oli pakko mennä nukkumaan. Mulla on vaate kriisi taas päällä. Mä en tiedä että mitä puen päälle tänään kun menen klubitalolle. Alan heti kaivamaan vaate kaappia kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ajattelin laittaa noi mun harmaat farkut ainakin jalkaan.
En ole niitä käyttänyt kauheasti joten ajattelin tänään käyttää niitä.
Hiukset laitan taas ponihännälle. En meikkaa tällä kertaa. ei jaksa.
sain eilenä aamulla pestyä pyykkiä. Nyt ei tarvi taas ihan hetkeen pestä. kaivelin mun vaate kaappia huvikseen eilenä ja mä löysin monta toppia mitä en ole kerennyt käyttää. Sitä tekee aina löytöjä vaate kaapista. Mä löydän aina jotain semmoista mitä en ole kerennyt käyttää. Löysin pari napa toppiakin. Niitä alan käyttämään sitten kesällä. Ja varmaan sitten kesällä ostan lisää napa toppeja.
Mun kannattaa käyttää niitä koska mulla on aika litteä maha.
Mistä olen erittäin ylpeä. Mulla on aina ollut litteä maha.
Mielummin annan läskin kertyä vaikka perseeseen mutta mahaan se ei saa koskaan kertyä. Teen salilla aina vatsa lihas liikkeitä.
Kävin eilenä tokmannilla. ostin kynsilakan poisto ainetta ja yhden mukin. Mikä maskoi 6 euroa. Halusin mennä eilenä sinne kuluttamaan aikaa kun en jaksanut katsoa koko aikaa tablettia.
Huomenna mä joudun lähtemään vähän aikaisemmin töistä. Koska mulla on kahdeltatoista taas verikokeet ja sen lisäksi sydän filmi.
Pitää sanoa niille ohjaajille siitä. En mene takaisin töihin sitten enää.
Tulen suoraan verokokeista kotiin. Onneksi mä kerkiän syömään ennen kun menen sinne. Meillä on yhdeltätoista ruokailu.
No sitten saa ne pois alta. Ei tarvi taas kuukauteen mennä verikokeisiin. Kohta pitää tiskata taas. Ja sänky pedata. teetä en kerkiä juomaan tässä aamulla. Mutta sain onneksi kahvit juotua äsken. Nyt olen hereillä ja pirteä. Tästä tulee varmasti ihan mukava päivä. Uskon ainakin. Ja uskon myös siihen että ne bussi matkat menee hyvin. Koitan vaan matkan ajan ajatella vaikka mukavia asioita niin ei tule huono olo bussissa. Kyllä mä selviän.
Ja se on hyvä että rauhottava on mukana varmuuden vuoksi.
Nyt olisi maaliskuu. helmikuu meni mun mielestä siis todella nopeasti. varmaan tämäkin kuukausi menee äkkiä. kohta on jo huhtikuukin. Aika menee vauhdilla. Mutta tylsää ei ole todellakaan ollut. Kun on noi ryhmät,työt, harrastukset ja kaverit.
Aijon mennä sitten tässä kuussa seppälään vähän shoppailemaan.
ostan jotain kivaa sieltä. nyt kun on tullut noita uusia kevät vaatteita.
Alusvaatteita voisi samalla ostaa. Haluaisin kovasti uudet rintaliivit.
Pitää katsoa jos löytyy hyvännäköiset. Varmaan saan ne sitten halvalla tai sitten ne on kalliit. No ei haittaa. rintaliivejä ei ole koskaan liikaa. Eikä alusvaatteita. Niitä on aina hyvä ostaa välillä ja heittää vanhat pois. Mitkä on ihan kuluneet ja vanhat.
Himoan niitä farkkuja mitä siellä seppälässä on nyt myynnissä.
Ehkä ostan nekin sitten. tai sitten myöhemmin.
jonkun kivan paidan voisi ostaa seppälästä.
Ja noita T-paitoja voisi myös ostaa. Niissä on hyvät tekstit aina.
Ostan sitten S kokoisia paitoja. Mä aina ostan S kokoisia paitoja tai toppeja. Mitä tiukempi sen parempi. Tulee hyvin esiin tuo mun littana maha. Mun pitää hakea lisää leponex lääkettä taas.
Se alkaa olla taas lopussa. En muistanut sanoa lääkärille viimeksi että se pitäisi uusia. No sinne pitää sitten soittaa ja sanoa että uusii sen. Niin saa sitä lääkettä sitten. Muita lääkkeitä mulla oli onneksi vielä. Aamupala on taas noi puolentoista tunnin päästä. Mä heräsin taas tänään ennen herätys kelloa. Totesin vaan että nyt ylös ja kahvin keittoon. Onneksi toi kahvi herättää mut joka aamu. Mä keitän aina todella vahvaa kahvia. Tykkään vahvasta kahvista.
Ja juon sen aina mustana. En todellakaan laita maitoa tai sokeria sekaan. Olen aina tykännyt mustasta kahvista.
Tänään tulee juotua ainakin pari kuppia teetä. Juon sitten kun olen tullut klubitalolta ja illalla kun menen kaverin luokse katsomaan lemmen viemää niin juon sitten sen toisen kupillisen teetä.
Eilenä mä kerkesin juoda kolme kuppia teetä.
Juona aina teetä kun tekee mieli ja kerkiää.
kun menen aamupalalle niin syön ruisleipää taas.
Se pitää hyvin nälän poissa aamun ajan. Meillä on klubitalolla ruoka taas kahdeltatoista. Pitää muistaa ottaa se kolme euroa mukaan koska se ruoka maksaa siellä sen verran.
Huomenna kun menen töihin taas niin pitää taas käydä kaupassa hakemassa noi eväät. Ennen kun menen töihin.
Pitää huomenna sitten lähteä siinä kahdekasn jälkeen.
Herään huomenna aamulla taas kuudelta. kerkiää juomaan aamu kahvit, blogin kirjoittaa rauhassa ja syödä aamupala.
Ei ole sitten niin kiireinen aamu. Voi rauhassa nauttia aamusta kun ei ole kamalan kiire. Inhoan jos tulee aina kauhean kiire.
se on musta ärsyttävää. Onneksi mä herään aina joka aamu ajoissa.
En olisi uskonut että musta on tullut aamu ihminen nyt.
Ennen mä nukuin aina kun pystyi. en meinannut herätä aamulla.
Myöhästyin aina aamupalalta. Mutta nyt kaikki on toisin.
Se on hyvä mitä aikaisemmin herää niin uni tulee paremmin illalla.
Olen sen huomannut. Pitää laittaa toi mun laukkukin valmiiksi.
Otan taas sisä tossut mukaan sinne klubitalolle. En viitsi sukkasillaan olla siellä. pitää muistaa ottaa rahat mukaan. Otan rahapussin myös.
Saan taas bussikortin mukaan ohjaajilta. En joudu maksamaan matkoja onneksi itse. Se on hyvä että saa sen kortin.
Puen taas lämpöisesti niin tarkenen bussi pysäkillä.
Laitan taas toppa housut. Ja toppatakin. Siellä on aika viileää vielä.
Odotan kovasti että ilmat lämpenee niin pääsee eroon noista toppa housuista. Pystyy olemaan farkuissa. Mutta mun jalat jäätyy ellen nyt laita noita toppa housuja. Onneksi mä omistan noi toppa housut.
Ja mä otan aina ne jalasta pois kun olen klubitalolla.
Mutta. nyt alan kaivamaan vaate kaappia ja etsiä minkä paidan pistän päälle. Sitten sen jälkeen alan tiskaamaan. Musiikkia tottakai soimaan taas taustalle. Päivä lähtee mukavammin käyntiin kun kuuntelee hyvää musaa.

Mukava aamu :)Maanantai 29.02.2016 07:23

Se olisi taas viikonloppu taas vietetty. Ja arki alkaa taas.
Oli mukava viikonloppu vanhempien luona. Olen nyt saanut levättyä taas niin jaksaa. Elän nyt tämänkin viikon hetken ja päivän kerrallaan. Sitä ei koskaan tiedä mitä seuraava päivä tuo aina tulleessaan.
Aamu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Heräsin ennen kelloa tänään.
Nousin vaan ylös ja aloin keittämään aamu kahvia. Nyt on kahvit juotu.
Eikä väsytä nyt yhtään. Mikä on vaan hyvä juttu.
Tänään on ohjelmassa ompelu ryhmä iltapäivällä. Ja mennään kaverin kanssa lenkille illalla. Sitten kaveri tulee mun luokse katsomaan lemmen viemää kun ollaan tultu lenkiltä.
Olen nyt alkanut tekemään niin että menen vasta seitsemän jälkeen suihkuun illalla. Hieman myöhemmin. Ennen menin suihkuun päivällisen jälkeen. Mä kerkiän hyvin käymään suihkussa ennen iltapalaa.
yleensä mä olen suihkussa joko 5 minuuttia tai 10 minuuttia.
Se välillä vaihtelee. Mutta kun on pitkään kuumassa suihkussa niin se rentouttaa mua. Yksi harrastukseni on kuuma suihku.
Siellä mä aina viihdyn. Hyvä että tulee sitä kuumaa vettä.
Mä käyn joka päivä suihkussa. Siitä on vaan tullut tapa. Pesen aina mun hiukset shampoolla ja hoito aineella. Ne riittää mun hiuksille.
Ja suihkun jälkeen aina harjaan taakse noi hiukset.
Tai laitan nutturalle. Sitten kun menen aina nukkumaan niin mulla on aina hiukset auki. Nukuin tosi hyvin viime yön. Menin jo eilenä ennen yhdeksää nukkumaan. Katsottiin parhaan kaverin kanssa hauskoja koti videoita neloselta. Tänään taas katsotaan illalla salkkarit, uusi päivä ja poliisit. Hyvät ohjelmat tulee taas illalla mitä me katsotaan parhaan kaverin kanssa.
skypetän poikaystävän kanssa taas illalla.
Mutta. Saa nyt nähdä miten tämä viikko sitten menee. Tuleeko hyvä viikko vai huono viikko. Nyt mä keskityn vaan tähän päivään.
Ja jos se huono olo tulee niin se tulee. ei voi oikeen mitään.
jos on paska päivä niin ajattelee että ehkä huomenna on parempi päivä. Tänään pesen taas pyykkiä aamulla kun mulla on aikaa.
Mulla ei ole aamulla mitään ohjelmaa. Pesen taas noi vaatteet mitä pidin viikonloppuna. Tänään varmaan katson taas tabletilla sarjoja. The fosters sarjaa ajattelin taas tänään katsoa. Olen kohta saanut katsottua ekan kauden. Vielä on toinen kausi katsomatta.
Hyvä sarja. Tykkään. En ole pitkään aikaan nyt katsonut gossip girl sarjaa. Animea pitäisi katsoa myös. Ehkä tällä viikolla aijon taas katsoa. Kohta taas tiskaamaan. Mulla on kiva kahvi kuppi vuori.
joista olen juonut vaan teetä. Lusikat pitää samalla pestä. Ja kahvi pannu. Aamupala on vasta noin puolentoista tunnin päästä.
Tänään me jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin aamulla.
Mun ei vieläkään tarvi hakea mitään lääkkeitä varmaan.
Lääkkeitä on riittävästi. Tänään pitää taas juoda teetä aamulla.
Nyt kun kerkiää hyvin juomaan. Musta vähän tuntuu että juon teetä taas koko päivän. Vähintään se kolme kupillista ainakin.
Pitää katsoa tarviiko kaupassa käydä taas tänään. Jos täytyy niin menen lounaan jälkeen taas. Kerkiää käydä ennen ompelu ryhmää.
Kohta vaihtuu kuu taas. Ja tulee kelalta rahaa taas tällä viikolla.
Pääsee maksamaan noita laskuja mitä on tullut. Mulle on nyt tullut yksi lasku. puhelin lasku. ei ollut paljoa onneksi. Vähän yli 20 euroa.
En hirveästi puhu puhelimessa. Tulee halvemmaksi kun käyttää skypeä. Kohta voisi kuunnella musiikkia. Tulee parempi fiilis.
Tästä se päivä lähtee. Hyvissä fiiliksissä. Ainakin toistaiseksi.
Huomenna on taas klubitalo. Sinne pitää mennä taas aamulla. Ihan mielelläni menen taas sinne. Otan taas sen rauhottavan mukaan jos tulee bussissa vaikka taas huono olo.
Ne bussi matkat voi mennä hyvin, tai huonosti. Sitä ei aina koskaa tiedä. Välillä ne matkat on mennyt hyvin ja sitten taas ei. Se vähän vaihtelee mulla. Viimeksi ne matkat meni hyvin onneksi.
toivon että huomennakin menee. Olen sitten huomenna tulossa takaisin klubitalolta kymmentä vaille yksi bussilla.
Olen sitten ennen puoli kahta takaisin. jee. Huomenna on sählykin taas. Mukavaa mennä taas pelaamaan. Parhaan kaverin kanssa. Ollaan taas puolustajia. Niin kuin aina. Me ollaan vaan niin hyviä siinä. Mukavaa nähdä taas toista kaveriakin tänään.
sekin oli nyt lomalla. Ihanaa kyllä nähdä taas kaverit.
Mulla on aina ikävä niitä jos ei nähdä vähään aikaan.
pitäisi käydä siellä tokmannilla. en ole vieläkään kerennyt käymään.
No sinne kerkiää kyllä. Käyn viimeistään siellä tämän viikon perjantaina. Jos jaksan. Pitäisi ostaa se huulipuna ja kynsilakan poisto aine. Onneksi niillä ei ole mikään kiire. Hyvin kerkiää käymään ostamassa ne ensi kuussa. Kun olen saanut tämän blogin taas kirjoitettua niin alan vähän siivoilemaan tätä kämppää.
Tää on taas vähän räjähtänyt. Pitää tiskata, pyyhkiä tasot, kerätä pyykit muovi kassiin, pedata sänky..kaikenlaista.
Sitten on mukavaa kun on siistiä. Taas hetken aikaan.
Mutta. tästä tulee mukava päivä. on semmoinen fiilis ainakin.
Mukavaa lähteä sitten lenkille illalla. Meillä on taas päivälliseksi puuroa. Niin kuin joka maanantai. Puuro on hyvää. Mä rakastan puuroa. Ja mä syön joka aamu puuron. keitän sen aina tuossa mun mikrossa. Mä syön noita nalle puuroja. halpoja ja hyviä. Suosittelen.
Eikä se paketti ihan heti tyhjene. Siitä riittää ainakin yhdeksi kuukaudeksi puuroa. Ja se paketti maksaa vaan sen vähän yli kaksi euroa. Ei ole kalliita. Se on hyvä että noita nalle puuroja myydään myös tuolla tokmannilla. Sieltä mä käyn yleensä aina ostamassa sen puuron. Tai sitten ihan ruoka kaupasta. Onneksi tokmannilla myydään myös kulta katriina kahvia. Jos sekin loppuu niin hakee vaan tokmannilta. Se on hyvä että toi tokmanni on ihan tuossa vieressä. Ei ole kauhean pitkä kävely matka. Sinne kävelee alle viidessä minuutissa. Mun mielestä toi ruoka kauppa saisi olla vähän lähempänä. Ruoka kauppaan kävelee siinä vartissa.
No tuleepahan lenkkeiltyä siinä samalla.
Nyt on hiihto loma viikko täällä, niin meillä ei ole siis tällä viikolla ohjattua kuntosalia. Vasta ensi viikolla taas. Käydään kaverin kanssa vaikka lenkillä. se tekee ihan hyvää.
Ja mä koitan olla syömättä suklaata viikolla. Se on nyt todella vaikeaa koska ennen mun naisten vaivoja tai sen aikana mulle iskee kauhea makean himo. Ja haluan syödä suklaata.
Nyt pitää pysyä tiukkana taas tää viikko ennen viikonloppua.
Viikonloppuna vasta saan syödä suklaata.
Ja muita herkkuja. koitan taas liikkua paljon tällä viikolla.
ja syödä terveellistä ruokaa. Ja myös syödä hyvin niin jaksaa.
Aijon tosiaan hankkia jossain vaiheessa noi käsi painot ja kahva kuulan. kuntoilen sitten aina tuossa mun olo huoneessa.
Siellä on tilaa kuntoilla. Ja voi katsoa telkkua samalla kun kuntoilee
Mä en vaan vielä oikeen tiedä että minkä painoiset hankin sitten.
No kyllä se selviää. Mutta kauhean kalliit ne ei saa olla.
Mutta. Hankin ne sitten jossain vaiheessa. Kunhan kerkiän.
Tästä tää kuntoilu sitten lähtee.

Masennus lääkettä lisättiin.Sunnuntai 28.02.2016 16:38

Noniin. Nyt jaksoin raahatua koneelle. Olin lomilla vanhempien luona niin en ollut ollenkaan koneella. Viikonloppu meni tosi mukavasti vanhempien luona. Mutta nyt nää pari päivää mä olen ollut ihan unessa.
Mä just lepäilin noin tunnin kun pääsin takaisin tänne. No nyt on vähän pirteämpi fiilis. Keitin nyt samalla teetä.
Tosiaan viime perjantaina mulla oli se hoito neuvottelu. Hyvin meni.
Psykologi ei päässyt paikalle koska oli kipeä.
Joten siellä oli minä, ohjaaja ja lääkäri.
Puhuttiin noista ahdistavista tilanteista. Kuten noi bussi matkat.
Ja muutenkin millainen mä olen kun olen ahdistunut. Sanoin että itken paljon ne ja ne harhat saattaa välillä tulla. Tai sitten tuo jähmettymis kohtaus. Etten pysty liikkuumaan. Lääkäri määräsi mulle lisää masennus lääkettä. Noin 15 mg enemmän. Nyt olen pari päivää syönyt sitä masennus lääkettä enemmän. Lääkäri sanoi että se ei ala ihan heti vaikuttamaan. Siinä menee se muutama viikko tai pari kuukautta.
Muutenkin puhuttiin millainen mun elämä on muuten tällä hetkellä ja vastasin että olen ihan tyytyväinen tähän mun elämään. Ei valittamista.
Ja mä sanoin lääkärille myös sen että Kun olen väsynyt ja ei jaksa, niin silloin pysähdyn ja lepään. Ja sen jälkeen mä jaksan taas.
Puhuttiin syömishäiriöstä myös. Sanoin että paino on noussut ja ruoka maistuu. Seuraava hoito neuvottelu on taas vuoden päästä.
Kerkesin vielä naisten ryhmään perjantai aamulla. Me väriettiin.
Otin omat väritys kirjat mukaan. sain taas tehtyä yhtä kuvaa eteenpäin. Porukat tuli hakemaan mut tuossa kolmen aikaan perjantaina. Käytiin äidin kanssa lenkillä ja saunottiin. Sekä nukuin.
Viikonloppu herkkuina oli suklaata ja pizzaa. Hyvää oli.
Nyt taas ensi viikolla tiukka linja etten herkuttele viikolla.
Soiteltiin poikaystävän kanssa viikonloppuna. Kysyttiin kuulumiset.
Poikaystävä kävi muuten äsken pika visiitillä kun tuli reissusta.
skypetellään taas illalla. Ikävä on ollut kova. Suunniteltiin taas että menen sitten sen luokse ensi viikon viikonloppuna. Jos vaan olen hyvässä kunnossa. Toivottavasti. Ja yhden kaverin bileet olisi ensi viikon viikonloppuna myös. Mun molemmat kaverit tulee sinne ja minä sekä poikaystävä. No sinne on vielä viikko aikaa. Mä en aijo juoda mitään alkoholia. joko juon limsaa tai alkoholittomia siidereitä.
Mutta, En aijo nyt miettiä yhtään mitään bileitä vielä. Saa ensin vaan nähdä miten ensi viikko sujuu koska mun naisten vaivat ovat lähetymässä ja se on vielä rankempaa kun on tää skitsofernia samalla. Mä saatan taas kuvitella kaikenlaista, nähdä painajaisia,
Itken, ahdistaa, saattaa tulla noita jähmettymis kohtauksia ja harjoja. Siihen ei oikeen muu auta kun lepo ja syödä rauhottavia.
Mutta se menee onneksi aina ohi ja olen taas oma itseni.
Se vaan kestää aina sen viikon. Onneksi toi liikunta auttaa tuohon kireään oloon ainakin. Huomenna on onneksi aika rento päivä.
On vaan ompelu ryhmä. Aijon huomenna mennä lenkille kaverin kanssa. Olisi ihanaa jos aurinko paistaisi illalla.
Sitten taas katsotaan sen jälkeen lemmen viemää ja juodaan teetä.
Olen taas tänään menossa parhaan kaverin luokse illalla.
Ihanaa nähdä sitäkin taas. tekstailtiin tuossa viikonloppuna taas.
Katsotaan telkaa ja jutellaan samalla. Menen tänään nukkumaan tuossa yhdeksän aikaan. saan kunnolla nukuttua niin jaksaa taas.
Mutta se on hyvä tietää että on noita rauhottavia jos se huono olo iskee. Todella hyvä lääke. Pakko myöntää.
Toivon että masennus lääkkeen nosto nyt auttaisi noihin ahdistaviin tilanteisiin. Sen takia se lääkäri nosti sitä lääkettä.
Mulla ei ole mitään sitä vastaan jos lääkettä joudutaan nostaa. Se vaan auttaa asiaa. Ja mä sanoin sille lääkärille että olen hyväksynyt sen että mä saatan joutua syömään lääkkeitä loppu elämäni.
Pää asia on että olen onnellinen. Tää skitsofrenia, masennus tai syömishäiriö ei aijo lannistaa mun elämää.
Olen oppinut elämään näiden kanssa monta vuotta jo.
Ja nyt olo alkaa tuntumaan jo aika hyvältä nyt.
Olen nyt paljon paremassa kunnossa kun moneen vuoteen.
Muistin kun sairastuin niin mä oli tosi ujo ja arka.
Ja mä kuuntelin jatkuvasti jotain mp3 soitinta.
Mä pakenin sen musiikin taakse kun oli paha olla.
Nyt mä en ole käyttänyt mitään mp3 laitetta moneen vuoteen.
Mä pystyn liikkumaan tuolla ulkona ilman että kuuntelen jotain musaa. kuulokin säilyy kun ei kuuntele jatkuvasti.
Musta on tullut nyt mun elämäni aikana tosi rohkea.
tunnen itseni upeaksi. sanon sen mitä ajattelen sillä hetkellä.
Olen positiivinen, iloinen, nauran paljon, Pärjään ilman jotain alkoholia tai tupakkaa, ostan seksiasuja, rakastan ostaa ihania alusvaatteita, Katson pornoa. Rakas harrastus mikä mulla on toi
anime ja manga. Katson animea ja kerään manga kirjoja.
Seksi on mun yksi lempi harrastus. Rakastan seksiä.
Mielummin harrastan sitä kun jotain juomista.
Poikaystäväkin on onnellinen kun ostan seksiasuja.
Ja mä tunnen itseni todella upeaksi kun mulla on joku asu päällä.
Ajattelin varmaan ensi kuussa ostaa uuden asun varmaan.
En ole nyt aikoihin ostellut mitään asuja.
Tiedän mistä aijon tilata seuraavan asun. Se on yksi netti sivu missä oli aivan ihania asuja. Ei ole kamalan kalliita.
Pitää vähän taas kysellä poikaystävältä mistä se tykkäisi tällä kertaa. Oli hinta mikä hyvänsä. sen asun sitten ostan.
Rakastan shoppailla. Etenkin noita Guess laukkuja. Aijon ostaa taas tämän vuoden puolella varmaan uuden Guess laukun. Budjetti saa olla 200 euroa. Sillä hinnalla saa upean laukun.
Ja muutamat korko kengät pitää myös ostaa tämän vuoden puolella.
Mä rakastan korko kenkiä. Mitä isommat korot niin sen parempi.
Tunnen itseni seksikkääksi ne jalassa. Ja ne tuo vähän pituutta.
Mä olen vaan 168 cm pitkä. Poikaystävä on mua noin 10 cm pitempi.
Mulle on se tärkeää että miehen pitää olla pitempi.
En vaan tiedä miksi mutta täytyy. Kyllä. hyvä selitys taas multa!
Mä osaan aina selittää kaiken hassusti. Mutta parhaani mukaan yritän tätä blogiakin kirjoittaa. Mä kirjoitan aina kaiken mikä tulee mieleen tällä hetkellä. Joko kengistä tai suklaasta.
Tai ihan jostain muusta. Se on kyllä mukavaa kun jotkut lukee tätä mun blogia. Aina löytyy kirjoitettavaa.
Joko hyvistä asioista tai huonoista. Pää asia on että tekstiä syntyy.
Välillä loppuu tila aina kun kirjoitan. Paljon asiaa on aina.
No nyt sain taas kirjoitettua jotain. vaikka oli eka silleen että en jaksa kirjoittaa. Mutta onnistuin taas. Hyvä minä!
Huomenna aamulla kirjoitan taas blogin. Niin kuin joka arki aamu.
Ihanaa kun kevät alkaa lähetymään. Odotan innolla!
Ja kesäkin alkaa lähestymään. Sitäkin odotellessa!