IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Olen vähän kipeä.Tiistai 27.12.2016 07:35

Mukavaa. Mä olen vähän kipeä. Mulla on vissiin hieman kuumetta.
Kurkku on kipeä myös.
Sain varmaan nyt tämän taudin poikaystävältä.
No ei auta muu kuin levätä.
Mittaan lämmön kun menen aamupalalle. Näkee paljon mulla on kuumetta. Eilen oli mukava päivä. Netflixiin oli tullut uusi kausi Jane the virgin toinen kausi.
Ja syötiin eilen myös jouluruokia vielä. Tänään on taas ihan normaalit ruokailut.
Mä olen kohta saanut katsottua ekan kauden sitä Jane the virgin
sarjan. Nyt mä olen jotenkin siihen sarjaan jäänyt koukkuun.
Tänään ajattelin taas katsoa sitä jossain vaiheessa.
Eilen kun kävin ottamassa iltalääkkeet niin jaoin dosetin siinä samalla.
Mitään lääkettä ei tarvitse hakea. Mulla on kaikkia lääkkeitä tällä hetkellä. Jaksoin herätä tänään puoli seitsemän.
Aamukahvit join hetki sitten.
Tänään en ole menossa klubitalolle. Menen sinne sitten taas ensi viikolla. Ja töihin menen myös normaalisti maanantaina.
Tämä viikko on tosi rento kun ei ole mitään ryhmiäkään.
Kaikki ryhmät on nyt parin viikon tauolla.
Tuntuu oudolta kun ei ole mitään ohjelmaa.
Voi ottaa rennosti.
Olo tila on muutenkin ihan hyvä tällä hetkellä.
Ihanaa mä näen tänään taas parhaan kaverin. Se tulee lomilta takaisin tänään. Näemme taas illalla. Menen taas sen luokse illalla kylään. Katsellaan telkaa ja höpötellään.
Nyt on tuntunut oudolta kun ei ole ollut mitään seuraa. No poikaystävän kanssa mä olen nyt vaan jutellut.
Skypen ja puhelimen kautta.
Jos mulla on kuumetta, niin en mene minnekkään.
En edes lenkille.
Pitää vaan sitten levätä.
No mä oon vaikka sohvalla ja katson netflixiä.
Ja juom jotain lämmintä juomaa.
Vaikka teetä.
Tänään pitää muuten maksaa yksi lasku minkä erä päivä on tänään.
Hyvä että muistin sen nyt.
Maksan sen tässä aamulla kun olen nyt koneella.
Ajattelin tänä aamuna pestä pyykkiä. Nyt on hyvin aikaa kun ei tarvitse mennä klubitalolle.
Alan pesemään jo tuossa tunnin päästä jo.
Saa kaikki vaatteet pestyä mitä pidin viikonloppuna.
Mietin pitäisikö nukkua tää aamupäivä.
Jos mua vielä nukuttaa niin voisi nukkua.
No katsotaan.
Eilen mä torkuin aamupäivän.
Aamupalan jälkeen menin vaan sänkyyn makoilemaan ja torkuin.
Olin tavallaan puoli unessa.
Siinä sängyllä mä sitten makoilin sen kolme tuntia.
Jaksoin nousta tuossa vähän ennen kahtatoista.
Eilen menin jo nukkumaan puoli yhdeksältä.
Alkaa olla nälkä. No kohta on aamupala.
Vähän yli tunnin päästä.
Kerkiää taas tiskaamaan.
Tiskaan kun saan taas blogin kirjoitettua.
Kohta on uusi vuosi.
Vietän sen täällä. Varmaan poikaystävän kanssa.
Sovittiin taas poikaystävän kanssa että menen sen luokse taas tuossa parin viikon päästä kun pääsen taas lomille.
Mä olin nyt viime viikonlopun lomilla niin olen nyt tämän viikon viikonlopun täällä. Paras kaveri lähtee vissiin taas sitten lomille.
Mulla on yli kilo suklaata tällä hetkellä.
Sain aika paljon suklaata joululahjaksi.
Pitää jotenkin syödä ne kaikki sitten kun saa taas herkutella.
No onneksi ne ei vanhene ihan heti. Säilyy monta kuukautta.
Mulla on neljä konvehtirasiaa ja yksi pätkis paketti.
Mun herkuttelu päivä on tämän viikon lauantai.
Sitten sallin syödä vähän suklaata.
Nyt mä koitan olla tosi tiukka tämän viikon ettei mitään herkkuja ennen lauantaita.
Koitan samalla liikkua mahdollisimman paljon. Paitsi nyt en pysty liikkumaan koska olen kipeä.
Keitän vähän myöhemmin teetä.
Mutta en ihan vielä.
Mukava aamu taas kun ei ole mihinkään kiire.
Voi vaan nauttia tästä aamusta.
Kohta kuuntelen vähän musiikkia.
Jos siitä tulisi taas hyvä mieli.
Kuuntelen jotain iloista musiikkia niin tulee hyvä fiilis päälle.
Tästä päivästä tulee mukava ja rento päivä.
Nyt pitää vaan nauttia kun ei ole mitään ohjelmaa. Voi vaan olla.
Ja nyt saa samalla hyvin levättyä.
Niin jaksaa sitten taas.
Hetki ja päivä kerrallaan.
Pitää muuten taas putsata hyvin tuo kahvipannu ettei se lika jää pahasti kiinni siihen.
Toi uusi kahvinkeitin on ollut hyvä.
Keittää hyvää kahvia.
Ja mä yritän nyt pitää sitä mahdollisimman puhtaana käytön jälkeen.
Toi mun vedekeitin on ollut tosi hyvä.
Se on ollut mulla jo monta vuotta ja se toimii edelleen.
Sain sen silloin joskus joululahjaksi.
Porukoilta sain sen.
Ihan kivoja lahjoja sain nyt tänä jouluna.
Pientä kivaa edes.
Ja paras kaveri tykkäsi tosi paljon siitä mun antamasta lahjasta.
Mä annoin sille lahjaksi mustikka shampoota, suklaata ja semmoisen käsineet.
Sinisen väriset.
Ostin ne kaikki tuolta tokmannilta.
Sieltä löytyi hyvät lahjat kavereille.
Poikaystävältä sain lahjaksi: suklaata, sukkia ja huulipunan.
Aika jännä koska mä en käytä mitään huulipunaa.
No katsotaan käytänkö sitä.
Mä en edes meikkaa enää.
Tunnen itseni ihan kauniiksi ilman meikkiä.
Kun olin nuorempi niin silloin mä meikkasin.
Mitä vanhemmaksi on nyt tullut niin on vaan silleen että ei tarvitse meikata.
Luonnollisuus on kauniimpaa.
Ja siinä säästää aika kivasti rahaa kun se ei mene meikkeihin.
Meikit on nykyään aika kalliita.
Mulle riittää vaan suihkussa käynti ja siistit vaatteet päälle.
Siinä se.
Ja joskus laitan koruja.
Rannekorut tai korvikset.
Ja korkokenkiä käytän joskus.
Joskus mä pidän hiuksia auki.
Mutta nykyään mun hiukset on nyt ollut ponihännällä tai nutturalla.
Mun hiukset on joskus välillä niin sähköiset jos pidän niitä auki.
En tiedä mistä johtuu.
Niin varmaan sen takia pidän niitä hiuksia aina kiinni.
Aina kun tulen suihkusta, niin laitan hiukset aina nutturalle.
Sitten kun menen aina nukkumaan niin otan hiukset sitten auki.
Ja annan hiusten sitten paremmin kuivua.
Outo tapa mutta näin mä teen aina.
Joulu vietetty. Ja oli muutenkin mukava viikonloppu.
Olin yhden yön poikaystävän luona ja toisen yön porukoilla viettämässä joulua.
Kaikki sisarukset oli myös kotona. Oli mukavaa nähdä niitä pitkästä aikaan. Poikaystävä oli sairaana viikonloppuna. Sillä oli flunssa ja vähän kuumetta.
Halusin silti sen luokse edes yhdeksi yöksi. Pidin sille vähän seuraa kun oli kipeä.
Mun toinen veli haki mut poikaystävän luota porukoille.
Porukat oli ostaneet poikaystävälle ison lahjan.
Jusk liikkeestä kunnon peitto ja pari tyynyä.
Olin yllättynyt kun porukat oli ostaneet poikaystävällekkin lahjan.
Poikaystävä tykkäsi siitä.
Ja nyt on taas uusi peitto ja pari tyynyä kun menen seuraavan kerran poikaystävän luokse.
Otan ne kaikki uudet tyynyt sitten itselle.
No ei nyt sentään. Yksi tyyny kyllä riittää mulle.
Lauantaina sitten käytiin haudoilla, saunottiin, ja syötiin joulu ruokaa.
Sain kivoja lahjoja.
Mulla on nyt neljä suklaakonvehti rasiaa ainakin.
Ei suklaa lopu ihan heti kesken. Sitten sain jouluvalot, hienot sukat, leijona kuningas topin, Angru birds leffan,
Hienon muumiharjan parhaalta kaverilta,
Pätkis suklaata, teetä.. kaikkea kivaa.
Tulin eilenä takaisin tänne veljen kyydillä.
Nyt mulla on laatu aikaa itseni kanssa.
Parasta kaveria näen vasta huomenna.
Se tulee silloin lomilta takaisin.
Käytiin äidin ja veljien kanssa lenkillä eilen. Käveltiin kuusi kilsaa ainakin. Sitten kun tultiin takaisin niin oli ruoka ja sauna.
Mä söin ensin ja sitten menin saunaan.
Hyvät löylyt oli. Äiti leikkasi mun tukkaa vähän. Se otti nyt vaan viisi senttiä pois.
Ihan kivan näköiset hiukset mulla tällä hetkellä.
Nää saa vielä ponihännälle.
Pyykkiä pitäisi pestä. Ajattelin huomenna pestä pyykkiä.
Saa pestyä noi vaatteet mitä pidin viikonloppuna.
Aamupala on taas yhdeksältä. Ja ruokailu kahdelta.
Tuntuu ihan sunnuntailta vaikka on maanantai.
Ei tarvitse mennä töihin tänään kun on pyhä päivä.
Ajattelin mennä lenkille taas tuossa iltapäivällä ruoan jälkeen.
Saa vähän happea ettei ihan koko aikaa ole sisätiloissa.
Koneella olen varmaan aika paljon tänään ellen katso netflxistä jotain sarjaa.
No katsotaan. Ainakin tämän aamun aijon olla koneella.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa ennen aamupalaa.
Join hetki sitten kahvit.
Ja tänään mä heräsin jo vähän yli kuusi.
Nukuin hyvin viime yön.
Ja päätin nyt herätä ajoissa. Niin unirytmi ei mene ihan sekaisin.
Kohta on sitten seuraavaksi uusi vuosi.
Olen uuden vuoden täällä. Mulle on oikeastaan ihan sama missä mä vietän uutta vuotta.
Poikaystävä tulee sitten taas käymään tämän viikon viikonloppuna.
En vielä tiedä haluaako olla yötä mutta sen näkee sitten.
Ainakin me ostetaan kunnon herkut lauantai päivälle.
Uuden vuoden kunniaksi.
Nyt mulla ei tee ja kahvi lopu ihan kesken.
Mulla on pari pakettia kahvia, sekä pari pakettia teetä.
Niillä pärjää hyvin tämä viikon.
Kannatti käydä tokmannilla viime kerralla niin sai halvalla kahvia.
Juhla mokka kahvia. Se on hyvää.
Muutenkin viikonloppu meni silleen hyvin ettei alkanut yhtään ahdistamaan.
Hyvä fiilis oli koko joulun ajan.
Mulla oli mukana varmuuden vuoksi pari rauhottavaa.
Mutta en joutunut syömään niitä.
Siis nyt on jotenkin ihanaa kun voi ottaa rennosti.
Kaikki ryhmät ovat nyt tauolla.
Ainakin pari viikkoa.
Voi keskittyä keräämään voimia.
Ensi kuussa alkaa sitten taas ohjatut kuntoasliryhmät.
Maanantaina ja keskiviikkona.
Hyvä niin saa sulatettua kaikki jouluruoat ja uuden vuoden herkut.
Ja aijon käydä joka päivä lenkillä.
Paljon liikuntaa taas ensi vuodelle.
Mä sanoin poikaystävälle, että auttaa syömään mun kanssa noi kaikki joulusuklaat mitä olen saanut.
Siis kamala määrä suklaata!
Mä koitan olla sortumatta syömään niitä viikolla.
Vasta sitten syön kun on taas herkku päivä.
Eli tämän viikon viikonloppuna.
Nyt on hyvä kun nuo mun kaikki suklaat on tuolla makuuhuoneen puolella niin en näe sitä suklaakasaa.
Ei ehkä sitten houkuta pahasti.
No nyt ei ainakaan tarvitse ostaa suklaata kaupasta vähään aikaan.
Syön ihan ensin nuo mun joulusuklaat ennen kun ostan uusia.
Mulla on kolme pandasuklaakonvehtirasiaa ja yksi on fazerin suklaarasia.
Ja se pätkis paketti.
Pätkis suklaa on tosi hyvää.
En ole syönyt pitkään aikaan sitä.
Kohta alan tiskaamaan taas. Jälleen kerran.
Ja katson nuo pyykit mitkä pesen huomenna.
Laitan ne nyt muovikasseihin valmiiksi.
Voisi kuunnella vähän musiikkia.
Niin tulee hyvä fiilis kun kuuntelee.
Tästä viikosta tulee ihana rento viikko.
Ei ole mitään ohjelmaa. Voi vaan olla ja ihmetellä.
Sekä nyt saa nukkua niin paljon kun haluaa.
Sen aijon tehdä. Nukun päikkäreitä kun tuntuu siltä.
Huomenna mun pitää varmaan käydä taas kaupassa.
Kaupat on varmaan auki jo huomenna.
Tänään en nyt jaksa käydä. Huomenna on hyvin aikaa.
Mun ei tarviste mennä varmaan klubitalolle huomenna.
Mutta katsotaan.
Tuolla ulkona on tosi synkkää kun ei ole yhtään lunta.
Musta joulu oli. Ainakin täällä päin.
No ehkä toi lumi tulee taas jossain vaiheessa.
Ehkä tammikuussa.
Ja varmaan kovat pakkaset tulee sen lumen mukana.
Desucon tapahtuma on alle kuukauden päästä.
Jippii, pääsee sinne sitten.
Ja mulla on se hoitoneuvottelu ensi kuussa.
Hyvin se menee varmasti. Turhaan taas jännitän.
Mä jännitän aina noita hoitoneuvotteluja mitä mulla on välillä.
Ne on aina kerran tai pari kertaa vuodessa.
Siellä aina keskustellaan mitä mulle kuuluu jne.
Tarviiko lisätä lääkettä.
Mä aijon sitten sanoa lääkärille ihan suoraan ettei tarvitse lisätä lääkitystä.
Tää lääkitys mikä mulla on nyt päällä on ollut hyvä toistaiseksi.
Ja mä voin sanoa sille lääkärille siitä kurssista missä olin.
Sanoa että siitä on ollut paljon hytötyä.
Varmaan se mun psykologi myös kertoo siitä kurssista missä olin.
Mulla on nyt ollut tuo sama lääkäri monta vuotta.
Viimeksi kun mulla oli se hoitoneuvottelu missä olin, niin mulle lisättiin masennus lääkettä lisää.
5 mg lisää.
Nyt mä syön joka aamu 10 mg masennus lääkettä.
Hyvä masennuslääke ollut nää vuodet.
Leponexia ei ole onneksi jouduttu lisäämään yhtään.
Ihan hyvä annos on ollut tuo 200 mg.

Huomenna joulu. :)Perjantai 23.12.2016 06:36

Ihanaa lähteä taas lomille pitkästä aikaan.
Olen menossa poikaystävän luokse. Olen yhden yön poikaystävän kanssa ja yhden yön porukoilla.
Vietän joulua molempien kanssa.
Olen suunnilleen pakannut kaiken.
Jatkan pakkaamisen loppuun kun saan tämän blogin eka kirjoitettua.
Eilenä oli vähän outoa kun ei ollut noita ryhmiä ollenkaan.
Nyt meillä on tosiaan kaikki ryhmät joulutauolla ja jatkuvat sitten taas parin viikon päästä.
Eilen sain siivottua kämpän ja pyykit pestyä.
Pitää laittaa kämppä vielä kuntoon ennen lomille lähtöä.
Mä ja paras kaveri annettiin eilen toisilemme joululahjat.
Avaan vasta sen lahjan kun tulen lomilta.
Mä heräsin taas ennen kuutta.
Ennen herästykelloa.
Join äsken kahvit.
Olin tokmannilla eilen. Ostin pari juhla mokka kahvi pakettia kun sai pari viidellä eurolla. Nyt kahvi ei ainakaan lopu hetkeen.
Sitten ostin vielä parhaan kaverin joululahjaan pari juttua ja ostin lisää ponnareita. Oli pakko ostaa ne ponnarit koska mun kaikki ponnarit on kadonneet jonnekkin.
Mun pitäisi säilyttää niitä semmoisessa paikassa ettei ihan heti häviäisi. Katoin taas melkein kolme tuntia animea.
Pidin pienen maratoonin. Sain taas yhden sarjan katsottua loppuun ja aloitin uuden sarjan katsomisen.
Pitää katsoa jos lomilla jaksaisi katsoa animea kun on aikaa.
Otan mukaan kannettavan ja tabletin.
Huomenna on sitten joulu.
Voin kyllä sanoa että tämä vuosi on mennyt siis ihan tajuttoman nopeasti.
Mutta hyvä vuosi on ollut.
Kohta alan tiskaamaan taas.
Pitää tiskata ennen lomille lähtöä.
Ja sänky pitää pedata.
Aamupala on vissiin tänään puoli yhdeksältä.
En ole ihan varma.
Nyt tulee vähän ikävä parasta kaveria kun me ei nyt nähdä moneen päivään. Mutta luvattiin tekstailla toinen toisilemme.
Mä näen parasta kaveria vasta ensi viikon tistaina.
Se tulee silloin takaisin lomilta.
Mä en ole nyt ollut poikaystävän luona ainakaan kuukauteen.
Mukavaa mennä sen luokse taas pitkästä aikaan.
Edes yhdeksi yöksi.
Huomenna pääsee saunaan kun on joulu.
Meidän porukoilla on puusauna. Puusauna on paras sauna.
Ajattelin ostaa saunajuomaksi jaffaa limua.
Appelsiinin makuista.
se on mun lempi limu. Ja voihan sitä ihan vähän juoda tuota limua kun on joulu. Joulun kunniaksi.
Sitten en taas juo limsaa ainakaan hetkeen.
Mun veljet juo varmaan vaan kaljaa jouluna.
Ne juo aina kaljaa silloin.
Mutta ihanaa kyllä nähdä kaikki sisarukset jouluna.
En ole pitkään aikaan nähnyt niitä.
Me mennään jouluna käymään haudoilla.
Mä tykkään tosi paljon käydä haudoilla jouluna.
Se on yksi mun lempi asia jouluna.
Porukat on varmaan sitten laittaneet kunnon jouluruoat.
Kinkkua on ihan varmasti.
Ja rosollia.
Mä rakastan rosollia. Ja sitä kermavaahtoa mikä tulee sen kanssa. Aijon tehdä sitten joulutorttuja jouluna. voin sanoa äidille että mä voin tehdä ne.
Mä tykkään tehdä joulutorttuja.
Ja mä rakastan joulutorttuja. Ne on niin hyviä että niitä voisi syödä vaikka kuinka monta.
Teen niitä sen verran että muutkin saavat sitten niitä.
Vähän jännittää mitä saan joululahjaksi.
Varmaan jotain pientä kivaa mikä riittää mulle ihan hyvin.
Mulle tärkein asia jouluna on hyvä seura. Ja ettei tarvitse viettää joulua yksin.
Kiva joulu tulee varmasti.
Mä olen varmaan nyt tämän aamun koneella.
Alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tulee viikonloppu fiilis.
Lakkasin eilen kynnet turkoosin väriseksi.
Nyt on hienot kynnet.
Ai niin muistin että mulla ei ole hammastahnaa. Pitää hankkia sitä.
Ja muistaa pakata hammasharja mukaan.
sekä saunakamat kun menen saunaan.
Pakkaan ne kohta kassiin.
Ettei unohdu.
Saa nyt nähdä nuoseeko paino sitten joulun jälkeen.
En ihmettele yhtään jos nousee.
Mä painan tällä hetkellä noin 67 kiloa. Ihan sopiva paino.
Olen edelleen normaalipainoinen.
Ja mulla on onneksi aika hyvä kunto tällä hetkellä.
Mä liikun aika paljon. Olin eilen taas lenkillä illalla.
Oli vähän märkä keli mutta ei haitannut. sai vähän raitista ilmaa.
Lenkin jälkeen menin suihkuun ja keitin teetä.
Sitten joulun jälkeen alan taas kunnolla liikkumaan.
Saa joulukinkun sulatettua.
Koitan olla nyt kauheasti olla syömättä jotain suklaata jouluna.
Koska noita jouluruokia tulee varmasti syötyä paljon.
Niissäkin on kaloreita ihan tarpeeksi.
Kun menen poikaystävän luokse niin mua odottaa siellä suklaa.
Poikaystävä oli ostanut mulle jotain suklaata. En vaan tiedä että mitä suklaata se on mulle ostanut. No tänään se selviää.
Varmaan jotain mun lempi suklaata se on ostanut.
Kello on vasta puoli seitsemän.
Ja mä olen tosi pirteä tällä hetkellä.
No ainakaan ei väsytä.
Teetä juon taas vähän tuossa myöhemmin.
Mutta ei vielä.
Otan mun teet mukaan lomille niin saa teetä juotua viikonloppuna.
Varmaan juon kahviakin lomilla.
Pari kuppia.
Mutta teetä mä juon enemmän.
Pitää putsata kunnolla tuo kahvipannu.
Ettei jää likaiseksi.
On sitten puhdas taas kun keitän kahvia.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen.
Saa kaiken pakattua valmiiksi.
Ja muuten katsoa mitä mä puen päälle kun lähden lomille.
Varmaan laitan noi mun yhdet mustat housut ainakin.
Aijon ottaa toppahousut mukaan.
Koska sitten mun jalat ei jäädy kun käydään siellä haudoilla jouluna.
Trenssitakin aijon ottaa koska tuolla on plussa keli.
Ei ole mikään pakkanen.
Trenssitakilla tarkenee ulkona ihan hyvin.
Vähän harmittaa kun ei ole lunta kauheasti.
Näköjään musta joulu.

Joulu alkaa lähestymään :)Torstai 22.12.2016 06:52

Jippii. Kohta on joulu :)
Olen menossa porukoille viettämään lauantaina joulua.
Huomenna menen sitten yhdeksi yöksi poikaystävän luokse.
Vietän joulua poikaystävän ja porukoiden kanssa.
Tulee varmasti mukava joulu. Huomenna pääsee ajoissa sitten jo lähtemään. Poikaystävällä on vapaa päivä huomenna niin pääsen jo heti varmaan aamusta jo lähtemään.
Pitää kysyä vaan ohjaajalta että käykö se.
En eilen jaksanut kirjoittaa blogia kun mulla oli heti aamusta nuo verikokeet. Piti olla syömättä ja juomatta 12 tuntia. Sitten multa otettiin samalla tuo sydänfilmi.
Heti kun pääsin takaisin kotiin niin eikun nukkumaan vielä pariksi tunniksi.
Nukuin lounaaseen asti. Parisen tuntia.
Keitin teetä ja menin pajalle mikä alkoi yhdeltä. Leivottiin pipareita ja torttuja. Niistä tuli aika hyviä ja lopuksi juotiin glögiä.
Pajan jälkeen menin seppälään vähän shoppailemaan.
Ostin uusia alusvaatteita. Ja uudet rintaliivit mitkä maksoi vaan 10 euroa. Mulla meni niihin kaikkiin ostoksiin 17 euroa. Osa niistä tuotteista oli alennuksessa.
Kannatti käydä.
Seppälästä tekee aina halpoja löytöjä välillä.
Mä ostan aina sieltä jotain mitä löytyy halvalla.
Yhdet alushousut maksoi jotain 3 euroa.
Ja oikea koko löytyi. Mun koko on tällä hetkellä L.
Siellä seppälässä oli aika paljon sen kokoisia alusvaatteita.
Ihan hyvä vaan.
Poikaystävä tykkää ihan varmasti noista mun uusista alusvaatteista.
Ja varmasti niistä rintaliiveistä. Ne on aika seksikkäät.
Mä tykkään mun rinnoista. Ne on juuri hyvät. Ei liian pienet eikä liian isot. Kesti kauan ennen kun hyväksyin nää mun rinnat.
Tunnen itseni upeaksi.
Nyt meidän kaikki ryhmät on joulutauolla.
Jatkuvat taas ensi vuonna.
Ne alkaa taas tuossa parin viikon päästä. Eli ensi vuonna.
Nyt saa vaan olla ja levätä.
Nyt pitää vaan nauttia kun pystyy.
Ja syödä herkkuja.
Mukavaa mennä kotiin viettämään joulua.
Mä näen kaikki mun sisarukset.
En ole aikoihin nähnyt niitä.
Ollaan koko perhe sitten yhdessä. Mikäs sen parempaa.
Me saunotaan, syödään, käydään haudoilla viemässä kynttilöitä.
Avataan lahjat.
Ja meillä on kunnon jouluruoat.
Mä pakkaan kaiken vasta tuossa huomenna.
Vielä ei ole mikään kiire pakata.
Huomenna on hyvin aamu aikaa pakata.
Otan lomille mukaan taas kannettavan ja tabletin.
Tänään pitää siivota taas ja laittaa kämppä kuntoon ennen lomille lähtöä ja mun pitää pestä kaikki pyykit.
Kivasti on kertynyt pyykkiä.
Vien nuo pyykit koneeseen tässä aamun aikana.
Ja alan siivoamaan kun saan tämän blogin kirjoitettua.
Laitan vähän siivous musaa soimaan taustalle.
Ai niin tänään pitää viedä parhaalle kaverille se joululahja.
Vien sen kun menen illalla sen luokse taas kylään.
Paras kaveri lähtee myös huomenna jo lomille.
Näemme sitten vasta ensi viikolla.
Pitää toivottaa hyvät joulut sille.
Sitten me tekstaillaan viikonloppuna.
Niin kuin aina kun olemme erossa toisistamme.
Ihanaa nähdä huomenna poikaystävää.
Kova ikävä on ollut.
Päästään mekin viettämään joulua.
Mukavaa kun pystyy poikaystävän kanssa viettämään joulua ja porukoiden kanssa viettää joulua.
Poikaystävä kertoi mulle eilen että se oli ostanut mulle suklaata.
Ihana mies kun ostaa mulle suklaata.
Mä rakastan suklaata.
Nyt sitä saa taas syödä vähän tuossa jouluna.
Mutta ei liikaa.
Tänään menen lenkille taas päivällisen jälkeen.
Saa vähän happea.
Ja raitista ilmaa.
Tuolla ulkona on aika kurja keli. Ei ole yhtään lunta.
Kaikki lumet on sulaneet pois.
On siis musta joulu.
No onneksi on noita jouluvaloja mitkä vähän piristää tätä synkkyyttä.
Mä tykkään joulusta.
Se tunnelma on aina jotenkin ihana.
Saa nähdä saanko paljon lahjoja jouluna.
Mutta tärkeintä on mulle seura.
Nähdä kaikki perheen jäsenet.
Nyt mä olen taas vähän joutunut syömään taas noita rauhottavia.
Mä olen nyt nähnyt viime öinä taas painajaisia.
Kun olin klubitalolla viime tiistaina, niin siellä mulle iski huono olo.
Otin sen rauhottavan niin mä kestin sen bussimatkan takaisin.
Sählyä ei ollut viime tiistaina.
Se on nyt jäänyt myös joulutauolle.
Jatkuu taas ensi vuonna.
No kyllä tää aika menee äkkiä ja ryhmät alkaa sitten taas pyörimään. Mulla riittää kaikki lääkkeet ensi vuoteen asti.
Ei tarvitse hakea yhtään mitään.
Mä olen vaan sen viikonlopun lomilla.
En ottanut nyt pitempää lomaa.
Toi viikonloppu on ihan hyvä.
Tänään on tullut taas rahaa ja siitä tulikin mieleeni että voisi maksaa taas yhden laskun tänään.
Se on tämän kuun vika lasku.
Sitten olen maksanut kaikki tämän kuun laskut.
Mä heräsin taas ennen herätyskelloa.
Nousin vaan ylös ja aloin keittämään kahvia.
Heräsin jo ennen kuutta.
Kello on vasta tulossa seitsemän.
Aloitan eka tiskaamalla astiat.
Ja kerään kaikki pyykit noihin muovipusseihin.
Niillä on hyvä kuljettaa pyykit pyykkituvalle.
Kun saa kämpän kuntoon ja pyykit pestyä niin voi hyvillä mielin lähteä lomille.
Ja kämppä on järjestyksessä kun tulee takaisin lomilta.
Tää pari viikkoa on mennyt taas hurjaa vauhtia.
Nyt pääsee taas lomille.
Ja joulu on tänä viikonloppuna jo. kohta on muuten mun synttärit. desucon tapahtuma alkaa lähestymään.
Kaikkea mukavaa siis tammikuussa.
Me mennään sitten kaverin kanssa syömään desucon viikonloppuna kaikkiin paikkoihin missä on roskaruokaa.
Eli aika terveelliset ruoat tiedossa.
No roskaruoalla pärjää monta tuntia. Ei ihan heti iske nälkä.
Me mennään heseen syömään ja Raxiin.
Tällaiset ruokailu paikat on siis tiedossa.
Ruokiin menee se noin 20 euroa.
No maha tulee täyteen.
Mä toivon että ei olisi niin paha pakkanen mitä viime vuonna kun oltiin desuconissa.
Pitää puketua lämpöisesti.
Toppahousut vaan jalkaa niin jalat ei jäädy. Ja kunnon talvitakki.
Mutta. Nyt siivoamaan.
Musaa soimaan taustalle. Kivempi siivota.

Viimeinen sähly ennen joulua.Tiistai 20.12.2016 07:15

Nyt tulee tällä kertaa vähän lyhyempi blogi.
Mun pitää olla tunnin päästä jo bussipysäkillä koska olen menossa klubitalolle tänään.
Menen taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Samalla pääsee näkemään muita ihmisiä.
Ihan mukavaa mennä sinne taas pitkästä aikaan. Nyt en ole käynyt klubitalolla aikoihin.
Heräsin noin puolituntia sitten.
Olin eilen töissä. Eikä ollut mitään hommia tällä kertaa. Mä vaan ihmettelin siellä sen neljä tuntia. Aika kului tosi hitaasti.
Eikä ollut oikeen juttu seuraakaan.
Lähdin jo töistä kymmenen minuuttia aikaisemmin.
Kävin seppälässä kun pääsin töistä.
Ostin sieltä kivan t-paidan mikä maksoi vaan 4 euroa.
Ajattelin kun ostin sen että hyvä syntymäpäivä lahja itselle.
Tai joululahja.
Eilen illalla mulla oli tosi hermostunut olo.
Juttelin ohjaajan kanssa ja otin rauhottavan. Onneksi se auttoi.
Nyt kun mä olen nukkunut hyvin viime yön taas niin jaksaa.
Aamukahvit join hetki sitten.
Toi Jari Sillanpää kahvi on kyllä aika hyvää.
Kohta voisi pukea päälle ja tiskata kahvipannu ettei lika jää siihen helposti kiinni.
Sain bussikortin ohjaajalta.
Pääsen sillä sitten klubitalolle.
Tänään meillä on vielä sähly.
Mennään taas parhaan kaverin kanssa pelaamaan.
Kävellään yhtä matkaa sinne halille missä pelataan. Sinne kävelee kymmenessä minuutissa. Peli alkaa siinä kolmelta ja pelataan taas se puolisen tuntia.
Kohta pitää syödä puuroa ennen lähtöä.
Ettei ihan heti iske nälkä.
Syön puuron kohta.
Se pitää nälän poissa hyvin tämän aamun.
Ruokailu klubitalolla on siinä kahdeltatoista.
Kuulin että tänään on ruokana siellä kinkkupastaa.
Kuulostaa aika hyvältä.
Pitää ottaa se kolme euroa koska se ateria maksaa sen verran siellä.
Kiva kun lumet on kohta sulaneet pois.
Varmaan tulee musta joulu.
Jaoin eilen lääkkeet taas dosettiin. Mitään lääkettä ei tarvitse hakea.
Mulla on kaikkia.
Huomenna pitää mennä niihin verikokeisiin aamulla.
Lähden ajoissa kävelemään niin ei tule niin kauhea kiire sitten sinne.
Mä en saa syödä enkä juoda kahteentoista tuntiin mitään.
Iltapalan vielä pystyn syömään tänään mutta sen jälkeen ei saa syödä.
Otan eväät mukaan niin syön ne sitten noiden verikokeiden jälkeen niin jaksaa kävellä takaisin sieltä.
Mutta. nyt alan syömään ja pukemaan päälle.
Uskon että tästä tulee mukava päivä.
Kiva pelata vielä sählyä ennen kun se jää joulutauolle.
Meillä ei ole sitten sählyä taas pariin viikkoon.
Vikat pelit tänään.

Hyvä fiilis tällä hetkellä :)Maanantai 19.12.2016 07:14

Uusi viikko alkaa. Nyt on taas voimia kun lepäsi viikonlopun. Hyvillä mielin aijon aloittaa tämän viikon.
Eilen mä olin vaan koneella ja katsoin jopa kolme tuntia animea putkeen. Sain melkein yhden anime sarjan katsottua loppuun asti.
Vielä siitä jäi parisen jaksoa.
Sitten taas katsoin O.C sarjaa netflixistä.
Kävin eilen lenkilläkin. Ulkona oli tosi kiva ilma kävellä.
Lenkin jälkeen menin suihkuun ja keitin teetä. Sitten taas koneelle.
Skypetin eilen poikaystävän kanssa illalla. Loppi illan olin taas parhaan kaverin luona. Katsottiin taas vain elämää.
Sitten meninkin jo nukkumaan yhdeksän aikaan.
Ja mä heräsin heti äsken kun herätyskello soi.
Nyt mä pistin semmoiset herätykset tuohon puhelimeen että herään heti kun kello soi.
Aamukahvit join hetki sitten. Nyt mulla on Jari Sillanpää kahvia.
Maistoin sitä ekaa kertaa ja voin sanoa että hyvää kahvia on.
Ainakin siinä on sentään kofeiinia.
Herää heti kun juo.
Mä syön vähän puuroa ennen kun lähden töihin.
Työpäivä on tänään taas se nelisen tuntia. Varmaan teen taas noita ruuvi hommia. Eli ruuveja pusseihin.
Aika kuluu niitä tehden ellei sitten ole jotain muuta hommaa töissä.
Lähden vasta kahdeksan jälkeen töihin. Ja kaupan kautta kun pitää hakea eväät töihin.
Niihin eväisiin menee noin vähän yli pari euroa.
Otan taas vesipullon mukaan töihin.
Kohta voisi pukea päälle ja laittaa laukkua valmiiksi ja vielä pitää tiskata ennen lähtöä.
Ja pedata sänky.
Aijon mennä salille illalla tänään jos vaan saan sen liikuntakortin.
Mä kyselin jo siitä kortista tuossa eilen ohjaajalta.
Niin se lupasi että saan sen kortin tänään ja keskiviikkona.
Ja mä sanoin ohjaajalle että salille olisi ihan kiva päästä.
Menen päivällisen jälkeen sinne salille.
Pitää kysyä haluaako kaveri lähteä mukaan.
Kysyn kun näen kaveria tänään töissä.
Ihanaa kun on kiireetön aamu. Kerkiää rauhassa kirjoitaa tämän blogin ennen töihin lähtöä.
Kerkiän hetken ajan kuuntelemaan musaa.
Tänään mun pitää jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Mun mielestä ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Leponexit kyllä riittää ihan hyvin tälle viikolle.
Muistin eilen iltapalalla pyytää sen rauhottavan ohjaajalta.
Otan sen töihin mukaan jos tulee huono olo siellä.
Sitä ei voi koskaan tietää.
Jos siellä on tänään taas kamala meteli niin se saattaa laukaista sen ahdistuksen. Mutta jos mulla on hommia siellä niin mä keskityn siihen enkä sitten kuuntele kauheasti sitä meteliä.
Ja saa muuta ajateltavaa kun tekee jotain.
Toi mun uusi kahvinkeitin on ollut tosi hyvä.
Mä yritän pitää sitä mahdollisimman puhtaana.
Ettei se lika tartu siihen pannuun.
Nyt mulla ei ole vaatekriisiäkään koska tiedän mitä pistän päälle töihin. Heittää vaan vaatteet päälle ja hiukset kiinni niin olen valmis.
Hampaat pitää pestä ennen lähtöä.
Juon sitten kahvia taas kun olen töissä.
Saa kunnon aamukahvit vielä siellä ennen kun alkaa tekemään hommia. Jaksaa aamupäivän ennen ruokailua.
Meillä on sitten se ruokailu yhdeltätoista ja se ruokkis kestää tunnin.
Mutta mä olen tehnyt silleen että kun olen syönyt niin menen jatkamaan hommia kun muut vielä syövät.
Tuolla töissä on se hyvä puoli että voi aina pitää pienen tauon jos ei jaksa tehdä koko ajan jotakin.
Ja tuolla töissä on aina tosi rento meininki.
Ja mä viihdyn siellä.
Näkee samalla muita ihmisiä.
Ja on juttu seuraa.
Ja musta tuntuu että mä kuulun siihen porukkaan mikä siellä on.
Mä viihdyn tosi hyvin siellä töissä.
Välillä aika kuluu hitaasti tai nopeasti.
Se välillä vaihtelee.
Ai niin tänään ei tule salkkareita.
Mitäköhän me sitten katsotaan parhaan kaverin kanssa telkasta illalla? No sen näkee sitten. Mä en ole ihan varma jäikö tuo uusi päivä sarjakin joulutauolle.
Salkkarit jatkuu sitten 9 päivä tammikuuta.
No nopeasti se aika menee ja salkkarit tulee sitten taas.
Ai niin aamulääke pitää ottaa kohta ettei unohdu.
Mulla menee vaan aamuisin se masennuslääke.
Olen sitä syönyt jo tosi monta vuotta.
Ihan hyvä lääke.
Olen tosi tyytyväinen tähän mun lääkitykseen tällä hetkellä.
Hyvin pystyy niiden avulla elää tätä elämää.
Jos en söisi lääkkeitä niin olisin varmasti jossain osastolla.
Olen jo syönyt leponexia kohta kymmenen vuotta.
Se on ollut ainoa lääke mikä on auttanut tähän skitsofreniaan.
Mä kokeilin silloin ihan kaikkia lääkkeitä.
Mutta sitten se leponex lääke oli se paras lääke.
Ja tämän lääkkeen takia joudun käymään aina verikokeissa joka ikinen kuukausi.
Kerran kuussa. No siihenkin on tottunut.
Eikä mulla ole mitään neula kammoa.
Se saattaa joskus pistää joskus ei. Sekin vaihtelee välillä.
Mulla on tällä viikolla keskiviikkona heti aamusta verikokeet.
Kahdeksan jälkeen.
Täytyy lähteä sitten ajoissa kävelemään sinne että kerkiää.
Ihan hyvä että se on heti aamusta niin saa sen pois alta.
Sitten seuraavat verikokeet on tammikuussa.
Kohta alan syömään tuota puuroa.
Alkaa olla jo nälkä.
Syön kohta.
Onneksi se puuro on nopea ateria. Keittää vaan mikrossa pari minuuttia niin se on valmis.
Ja se pitää nälän poissa.
Puuro on myös hyvä välipala jos tulee nälkä.
Ja mulla on tapana syödä aina puuroa ennen sählypeliä niin jaksaa pelata. Mun lempi puuro merkki on tuo nallepuuro.
Se on halpaa ja se puuro paketti kestää pitkään.
Se maksaa vaan vähän yli pari euroa.
Mä rakastan puuroa.
Tykkään erilaisista puuroista.
ja mä syön puuroa joka päivä.
Puurolla jaksaa aika pitkälle.
Poikaystävä taas ei voi sietää puuroa.
Sen mielestä se on pahaa.
No me kaikki olemme erilaisia.
Vielä noin tunti lähtöön.
Ehtii sitten ajoissa töihin.
Mutta. Nyt alan pukemaan päälle ja tiskaamaan.
Ja syömään puuroa.
Tästä tulee hyvä päivä!

Rento päivä tänään. :)Sunnuntai 18.12.2016 07:42

Oli mukava päivä eilen. Poikaystävä kävi kylässä.
Haettiin subit subwaysta taas ja ostettiin lakupussi.
Mun ei kauheasti tehnyt syödä hirevästi mitään hyvää niin ostettiin vaan se lakupussi. Katsottiin pari leffaa.
Loppu illan katsoin taas pari jaksoa O.C sarjaa ja menin loppu illaksi parhaan kaverin luokse.
Katsottiin parhaan kaverin kanssa vain elämää.
Vitsit mä tykkään siitä ohjelmasta. Siinä on niin hyviä biisejä mitä ne vetää. Olen melkein katsonut kaikki vain elämää jaksot.
Nyt ne näyttää sitä telkkarissa jatkuvasti uusintana.
Kerkiää vielä tulla monta kertaa uusintana.
Jaksoin melkein valvoa puoli kymmeneen asti.
Ja kun menin sänkyyn niin nukahdin.
Subi minkä söin eilen oli kanafajita.
Oli kyllä hyvää kun pitkästä aikaa söi sitä.
Poikaystävä tarjosi subit tällä kertaa.
Mä tarjoan sitten seuraavalla kerralla.
Mä olen nyt jäänyt koukkuun tuohon O.C sarjaan.
Pitää katsoa sitä taas tänään jossain vaiheessa. Hyvä että ne kaikki kaudet on tuolla netflxissä.
Mä olen nyt toisella kaudella vielä.
Kun olin nuorempi niin katsoin silloinkin O.C sarjaa mutta en nähnyt ihan kaikkia jaksoja. Näin silloin ne ekat jaksot.
Odotan että The fosters sarjasta tulee uusi kausi netflixiin.
Se viime kauden päätös jakso jäi todella jännään kohtaan.
Ai niin ja gossip girl sarjaa pitäisi myös katsoa taas. Mulla on sekin kesken. No ainakaan ohjelmat mitä seuraan niin ei lopu netflixistä.
Ja en kadu yhtään että hankin tuon netflixin. Mulla on nyt ollut se melkein pari vuotta.
katson joka päivä aina jotain sieltä.
Huomenna taas töihin. Mun pitää herätä jo kuudelta. Niin kerkiää juomaan aamukahvit ja kirjoittaa blogi.
Mä toivon että en nuku pommiin.
Mä herään heti kun kello soi.
En jaksanut eilen lähteä lenkille. Mua väsytti ihan tajuttomasti.
Meinasin nukahtaa kun katsottiin poikaystävän kanssa leffaa.
Mutta sitten myöhemmin illalla aloin piristymään.
Eikä enää nukuttanut paljoa.
Mutta tänään lenkille iltapäivällä.
Ruoan jälkeen ajattelin mennä.
Ja mun pitää ostaa kahvia lisää muuten.
Eli pitää varmaan käydä kaupan kautta tänään.
Aamupala ei ole ihan vielä. Pari tuntia aikaa. Vasta yhdekäsltä.
Mietin pitäisikö mennä sitten vielä hetkeksi nukkumaan aamupalan jälkeen. Voisi mennä. Jos en saa unta niin sitten en saa unta.
En pese nyt pyykkiä tänään. En jaksa.
Pesen vaikka huomenna kun pääsen töistä.
Hyvin kerkiää iltapäivän pesemään.
Toivon että huomenna olisi taas jotain hommia töissä.
Varmaan taas ruuveja. Laittelen niitä pusseihin taas.
No siinä saa hyvin ajan kulumaan.
Pitää muuten katsoa valmiiksi vaatteet mitkä pistän töihin päälle huomenna. Ne voisi katsoa valmiiksi.
Ajattelin laittaa ne uudet farkut jalkaan. Ja sinisenhupparin.
Siinä on mun työvaatteet huomiselle.
Pitää taas käydä kaupan kautta hakemaan taas eväät töihin.
Onneksi tuo kauppa on tuossa matkan varrella.
Kohta ajattelin kuunnella vähän musiikkia.
Ihanaa kun tänään on taas kiireetön päivä.
Voi vielä ottaa tämän päivän rennosti ennen ensi viikkoa.
Mulla on ensi viikko aika vauhdikas viikko.
Pitää mennä töihin huomenna, klubitalolle tiistaina, verikokeisiin keskiviikko aamuna..Huhhuh. Alku viikko on se pahin mutta torstaina alkaa sitten vähän helpottaa.
No onneksi nuo kaikki on alkuviikosta eikä loppu viikosta.
Mulla on silleen noi verikokeet etten saa syödä ja juoda 12 tuntiin mitään. Sitten ne ottaa ainakin sen viisi pulloa verta.
Ja sen verikokeen jälkeen mulla on tuo sydänfilmi.
Otan eväät töihin niin syön sitten kun ne on ohi.
Jaksaa kävellä takaisin kotiin.
Eikä ole ihan nälässä.
Mutta sitten ei taas tarvitse käydä kuukauteen verikokeissa.
Tosiaan mulla on se hoitoveuvottelu ensi kuussa.
Vähän alkaa se jo jännittää.
Mua jännittää aina nuo hoitoneuvottelut.
Mutta hyvin ne on aina mennyt. Pitää nyt vaan uskoa että hyvin siellä menee. Siellä kysellään vaan miten mulla on mennyt.
Siinä kaikki.
Uskon että mitään lääkitystä tuskin lisätään.
Välillä kun on tuo hoitoneuvottelu, niin se lääkäri aina kysyy siitä lääkityksestä onko se ollut hyvä ja että pitäisikö sitä lisätä.
Jos se kysyy sitä multa niin vastaan vaan että ei tarvitse.
Mulla menee hyvin.
Ohjaaja lähtee sinne mukaan. Se on mun tukena siellä.
Ja sekin vastaa lääkärin kysymyksiin.
Mutta. Mun pitää nyt vaan uskoa että hyvin siellä menee.
Ei ole mikään hätä.
Ja se on vasta kuukauden päästä. Eli sinne on vielä aikaa.
Alkaa olla nälkä taas.
No kohta pääsee aamupalalle.
Meillä oli eilen iltapalalla hampurilaisia.
Oli kyllä hyviä.
Nyt mulla on taas tiukka linja ettei mitään herkkuja.
Ainakaan viikkoon.
Mulla on sitten herkku päivä viikonloppuna.
Nyt vaan taas paljon liikuntaa ensi viikolle.
Yritän käydä joka päivä lenkillä.
Ainakin sen puolen tunnin lenkin.
Katsoo jos huomenna pääsisi salille. Se ihan riippuu siitä että saanko sen liikuntakortin ohjaajalta.
Mä aijon jo huomenna aamulla kysyä jo siitä ja sanoa että haluan salille. Nyt on vähän vituttanut kun en oikeen tällä viikolla päässyt.
Jos ensi viikolla vaikka pääsisi niin olisi aika hyvä.
Ensi viikon aijon elää taas päivän kerrallaan.
Niin sitten se viikko ei tunnu niin pahalta.
Saa nyt sitten nähdä iskeekö se ahdistus ensi viikolla.
Että joutuu ottamaan sen rauhottavan.
Pitää varautua siihen. Pidän nyt sitä rauhottavaa mukana kaikkialla missä liikun.
Ja aijon sanoa siitä ohjaajalle että pidän sitä mukana.
Kun menen töihin ja klubitalolle.
Se tuo vähän turvaa että se pilleri on mukana.
Se vaikuttaa nopeasti kun ottaa sen.
Hyvä lääke.
Auttaa hyvin tuohon ahdistukseen ja harhoihin.
Nyt mulla ei ole edes ollut harhojakaan vähään aikaan.
Mutta ne sitten kyllä tulee taas jossain vaiheessa.
Ne harhat ei ole pelottavia onneksi.
Ja olen tottunut niihin.
Tää skitsofrenia ei ole mikään helppo sairaus.
Mutta olen vihdoin ja viimein oppinut elämään sen sairauden kanssa.
Vaikka mulla on tää sairaus niin olen silti todella onnellinen tällä hetkellä. Mun elämä on nyt hyvässä tasapainossa.
Ja nautin elämästä täysillä.
Sitä ei voi koskaan tietää koska kuolee.
Pitää vaan elää joka päivä täysillä. Oli se hyvä tai huono päivä.

Subway :)Lauantai 17.12.2016 08:11

Lauantai. Mukavaa kun on viikonloppu. Saa nyt taas levättyä.
Eilen olin niin väsynyt että purskahdin itkuun.
Mutta sitten kun itkin niin se helpotti oloa onneksi.
Sillä hetkellä tuntui että mun maailma romahtaisi kun itkin.
Mutta. Eilinen päivä meni kivasti.
Oltiin siellä Mäntsälän joulumaassa missä myytiin kaikenlaista ja siellä oli eläimiä.
Oltiin noin tunti siellä ja ohjaaja tarjosi meille siellä kahvit ja glögit.
Mä join vaan glögiä.
Sitten kun tultiin takaisin sieltä niin oli ruoka.
Ruoan jälkeen kävin taas tokmannilla. Ostin suklaata. Ja mä olen nyt melkein jo syönyt kaikki mun suklaat.
Sitten mä pyörin eilen vaan täällä ircissä.
Päivällisen jälkeen kävin lenkillä.
Kävelin sen puolentunnin lenkin.
Sitten lenkin jälkeen menin suihkuun ja kaverin luokse kylään.
Salkkarit jäi nyt sitten joulutauolle. Saa nyt nähdä mitä me nyt sitten katsotaan parhaan kaverin kanssa telkasta kun ei tuu salkkareita.
Salkkarit jatkuu taas 9 päivä tammikuuta.
No kyllä tää aika menee nopeasti ja taas alkaa salkkarit.
Tuli vaan eilen ihan yllärinä että jää tauolle jo nyt.
Menin jo nukkumaan eilen yhdeksältä. Mä olin niin väsynyt että nukahdin saman tien kun pääsin sänkyyn.
Nyt mä nukuin seitsemään asti.
Poikaystävä tulee tänään kylään ja suunniteltiin jo että käydään subwayssa hakemassa subit ruoaksi.
En ole taas vähään aikaan käynyt subwayssa.
Sitten käydään kaupassa ostamassa vähän leffa mässyä.
Katsellaan taas leffoja.
En tiedä haluaako poikaystävä olla yötä.
No jos ei halua niin pääasia on että näemme tänään.
On ollut kova ikävä sitä.
Nyt mulla on valinnan vaikeus minkä subin söisin tällä kertaa.
No sitten kun me ollaan siellä niin se selviää.
Hyvin on toiminut tuo uusi kahvinkeitin.
Se on niin uusi.
Ja toimii loistavasti.
Nyt on hyvä olo kun saa taas aamukahvit keitettyä.
Aamukahvi on se kaikista tärkein asia aamulla.
Huomasin että mulla on kahvi kohta loppu.
Pitää hankkia sitä lisää. Mulla on vaatekriisi taas.
Mitä puen päälle tänään. Haluan näyttää nätiltä.
Ajattelin laittaa pitkästä aikaa korkkarit jalkaan tänään.
Toivottavasti mä en liukastu niillä.
Kävelen varovasti.
Taidan laittaa nuo uudet farkut jalkaan.
Kun käydään poikaystävän kanssa kaupoilla.
Hiukset on auki tällä kertaa.
Mulla on ollut nyt jatkuvasti nää mun hiukset kiinni.
Nyt voisi pitää niitä auki pitkästä aikaan.
Aijon ottaa tuon mun pinkin laukun mikä mulla oli eilen käytössä kun oltiin Mäntsälässä.
Mutta tästä tulee super hyvä päivä. On todella innostunut fiilis päällä.
Paras kaveri on myös viikonlopun täällä.
Näemme taas illalla.
Menen sen luo viettämään taas iltaa.
Saa nähdä mitä katsotaan tänään telkasta.
Toivottavasti sieltä tulee jotain.
Ai niin mun pitää ilmoittaa ohjaajalle että en ole tulossa päivälliselle tänään. Sanon siitä kun on aamupala. Meillä on nyt aamupala yhdeksältä.
Vielä on tunti aikaa siihen.
Kohta alan popittaa musiikkia.
Ja kohta alan tiskaamaan.
Saa sen hoidettua pois alta. Mietin pitäisikö pestä nyt pyykkiä taas tässä aamulla kun on aikaa? vai pesenkö vasta sitten huomenna.
Katson tilanteen kohta.
Juon taas teetä kohta. Aamupalan jälkeen ajattelin juoda ainakin yhden kupin.
Ihanaa kun nukun joka ikinen yö sen 9 tuntia ainakin.
Nukkuminen on mulle tosi tärkeä asia.
Kun nukkuu hyvin joka yö, niin jaksaa aika hyvin seuraavan päivän.
Ja musta on tullut aamuvirkku.
Tykkään herätä joka aamu aikaisin.
Mutta lomilla mä nukun aina pitkään.
Niin pitkään kun vaan voi.
Ja mä herään aina aika hyvin kun kello soi.
Mä nousen aika hyvin ylös koska tiedän että nyt saa kahvia.
kun ajattelee aamukahvia niin äkkiä siinä nousee sitten ylös.
Pitää muuten kohta putsata tuo kahvipannu.
Ettei lika jää siihen helposti kiinni.
Ajattelin mennä tänään taas lenkille illalla.
Nyt mä uskallan liikkua tuolla pimeällä.
Alkuun pelotti lähteä mutta ei se sitten tuntunutkaan niin pelottavalta.
Kun vaan ajatteli että ei kukaan hyökkää sun kimppuun.
Nyt ei enää pelota.
Saa nyt nähdä pääsenkö mä salille ensi viikollakaan.
Koska se liikuntakortti on nyt ollut ihan jossain muualla kun ohjaajalla. Mä en pääse sinne salille ilman sitä liikuntakorttia.
Mä aijon huomauttaa ohjaajille että olisi ihan kiva jos pääsisi salille taas ja että se kortti olisi.
Meillä on nyt tuo ohjattu kuntosaliryhmä joulutauolla.
Ne ryhmät jatkuu taas ensi vuonna.
Ajattelin silti käydä salilla vaikka ryhmä olisi tauolla.
No saa nyt nähdä miten sitten ensi viikolla.
Mutta nyt en mieti sitä yhtään. Aijon keskittyä viikonloppuun.
Aijon nauttia tästä viikonlopusta täysillä.
Pääsee viettämään laatu aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.
Poikaystävän ja parhaan kaverin.
Toinen kaveri lähti lomille.
Mä näen sitä sitten maanantaina töissä.
Nyt on mukavaa kun pääsee osallistumaan pajatunnille keskiviikkoisin. Nyt kun se mun kurssi loppui.
Paraskaveri ei joudu enää olemaan yksin siellä kun minä tulen.
Sitten se keskiviikko tuntuu hyvältä kun aamulla ei ole mitään ohjelmaa. Mulla on se paja päivällä, ja sali illalla.
Voi ottaa rennosti keskiviikko aamun.
Se meidän pajatunti kestää sen parisen tuntia.
Hyvin ehtii sen jälkeen syömään päivällistä ja sitten sen päivällisen jälkeen salille tai lenkille.
Odotan innolla taas kun nuo ohjatut kuntosaliryhmät alkaa sitten taas. Ne on tosi tehokkaita tunteja.
Meillä on aina alku lämmitelyt ja venytellään lopuksi.
Ja me käydään sen tunnin aikana kaikki kuntosali laitteet läpi ja sitten niiden lisäksi on lisä liikkeitä.
Ja musiikki soi taustalla.
Se on mukavaa kun se musa soi taustalla. Kivempi tehdä.
Ja siinä on pari syke liikettä.
Voin kyllä sanoa että hiki tulee aina sen tunnin jälkeen.
Ja todella hyvä fiilis.
Mulle tulee aina onnistunut olo kun on tehnyt kaikki liikkeet sen tunnin aikana. Sitten on aina ihanaa päästä suihkuun sen tunnin jälkeen. Ja sitten voi rentoutua loppu illan.
Suosittelen käymään salilla sen pari kertaa viikossa.
Se tekee ihan oikeasti tosi hyvää.
Mulle tulee aina hyvä olo sen jälkeen.
Ja eikä jää vaan sitten sohvalle makoilemaan.
Liikkeelle vaan ! Lenkkeily tekee myös hyvää.
Suosittelen sitäkin.

Uusi kahvinkeitin.Perjantai 16.12.2016 08:09

Viikonloppu alkaa taas. Ihanaa. Nyt saa taas vähän levättyä.
Eilen oli jo todella väsynyt olo.
Mutta jaksoin silti koko päivän. Oli vaan ärsyyntynyt olo yhdessä vaiheessa ja kiukutti.
Mutta se meni onneksi ohi kun sai vähän syötyä.
Meillä oli kokkiryhmä eilen ja mä tein sen pizzan. Siitä tuli todella hyvää. Ja muutkin tykkäsivät siitä.
Kokkiryhmän jälkeen kävin kaupassa. Nyt on teetä taas.
Ostin citrus teetä. Mä jouduin käymään eilen tokmannilla ostamassa uuden kahvinkeittimen. Edellinen kahvinkeitin sanoi itsensä irti.
Se virtanappi siitä oli ihan hajalla enkä enää uskaltanut keittää sillä.
Mutta. Onneksi tokmmanilta löytyi uusi kahvinkeitin.
Maksoi vaan 40 euroa.
Keitin ekat kahvit sillä hetki sitten. Hyvää kahvia tuli.
Kuumaa ja hyvää.
Nyt mä yritän pitää tuota uutta keitintä mahdollisimman puhtaana.
Putsaan sen hyvin joka kerta käytön jälkeen niin se lika ei jää kiinni siihen. Kohta putsaan sen kun saan eka blogin kirjoitettua.
En meinannut jaksaa nousta ylös sängystä.
Mä pääsin ylös vasta tuossa seitsemän jälkeen.
Mun piti jo nousta kuuden jälkeen mutta en päässyt ylös.
Tänään on taas naistenryhmä.
Ollaan menossa mäntsälään jonnekkin joulumaahan.
Siellä myydään kaikkea joulu tavaraa.
En aijo ostaa sieltä mitään vaan aijon katsella.
Se on taas mukavaa kun kaverit lähtee myös sinne.
Pyöritään yhdessä sitten siellä.
Tullaan lounaaseen mennessä takaisin.
Ihan mukava päivä tulossa tänään ja aijon mennä lenkille taas illalla.
Saa vähän raitista ilmaa.
Kaveri tulee mun luo kylään taas illalla katsomaan lemmen viemää.
Ja loppu illan olen parhaan kaverin luona.
Tosi hyvin olen jaksanut tämän viikon. Ilman mitään rauhottavia.
Mikä on hyvä juttu.
Kohta pitää muuten katsoa nuo vaatteet mitkä pstän päälle kun mennään sinne mäntsälään.
Ehkä laitan farkut.
Tai sitten nuo yhdet mustat housut.
Joo ne mä taidan laittaa.
Ne on siistit ja hyvät.
Kohta alan tiskaamaan ja popittamaan vähän musaa niin tulee viikonloppu fiilis päälle. Poikaystävä tulee huomenna käymään.
Ihanaa nähdä sitä. Kova ikävä on ollut.
Päästään viettämään laatu aikaa toistemme kanssa.
Poikaystävälläa alkoi työt taas tänään. Sen loma on ohi.
Tosi äkkiä meni kyllä sen loma.
Mutta. Nyt poikaystävä on saanut levättyä niin jaksaa sitten taas töissä. Aamupala ei ole ihan vielä.
Syön hyvin niin jaksaa aamun.
Eikä tule ihan heti nälkä. Mä taidan syödä aamupalaksi ruisleipää.
Se pitää nälän poissa hetken aikaa.
Sain maksettua kaikki mahdolliset laskut eilen. Ja tilille jäi onneksi sen verran rahaa että sain ostettua tuon kahvinkeittimen.
Ai niin ja sitten mä ostin tokmannilta shampoota ja uuden hammasharjan.
Mulla meni sitten tokmannilla 46 euroa.
Onneksi tässä kuussa tulee vielä kelalta se 130 euroa niin hyvin pärjää tämän kuun loppuun saakka.
Ne rahat tulee ennen joulua.
Mulle vissiin tulee vielä yksi lasku tässä kuussa.
No hyvin pystyn maksamaan sen.
Nyt on hyvä kun ei tarvitse pestä pyykkiä taas hetkeen.
Ja sekin on hyvä että nyt on taas puhtaat lakanat.
Pesen varmaan pyykkiä ensi viikolla taas.
Sain kämpän hyvin siivottua eilen.
Nyt kaikki on toistaiseksi järjestyksessä.
Ja on siistiä.
Teetä mä juon taas sitten kun ollaan tultu sieltä mäntsälästä.
Nyt on hyvä kun sai aamukahvit juotua ainakin.
Olen täysin hereillä.
Mietin juuri että minkä laukun ottaisin käyttöön tänään.
Ehkä tuon yhden pinkin laukun vaikka.
Sitä en ole käyttänyt pitkään aikaan.
Juuri sen laukun minkä ostin virosta.
Hiukset laitan ponihännälle.
Ja siistit vaatteet niin sitten on nättinä.
ja mä säästän rahaa taas kun en osta nyt yhtään mitään.
Se uusi kahvinkeitin oli pakollinen hankinta että saa taas kahvia.
Onneksi tuo tokmanni on ihan tuossa vieressä.
Ja hyvin sain kannettua sen kahvinkeittimen isossa muovipussissa.
Se kahvinkeitin mahtui juuri ja juuri siihen muovikassiin.
Eikä se painanut paljoa.
Keitin vedet siitä läpi ennen kun otin sen käyttöön.
Sai sen sillee putsattua.
No nyt kun ajattelen niin tuo uusi kahvinkeitin on vaikka joulu/syntymäpäivä lahja itselle.
Ja onhanse mukavaa kun on jotain uutta ja hienoa.
Toi kahvinkeitin on aika hieno.
Ja uskon että siitä riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Onneksi mulla on keittiössä tilaa niin sain sen hyvin mahtumaan.
Siitä tulikin mieleen että mun pitää varmaan kohta hankkia myös uusi vedenkeitin.
Jossain vaiheessa mutta ei nyt.
Jos mä hankin sen, niin varmaan ostan senkin tokmannilta.
Siellä myydään aika paljon erilaisia vedenkeittimiä.
Huomasin kun kävin eilen tokmannilla.
Eikä ollut kauhean kalliitakaan.
Tosiaan ostin nyt yhden ison pullollisen shampoota mikä maksoi vähän yli neljä euroa pullo.
Nyt mulla ei lopu shampoo ainakaan hetkeen.
En enää käytä mitään hoitoainetta hiuksiin.
Mulle on riittänyt ihan hyvin tuo shampoo.
Pesen hiukset sillä ja harjaan ne aina suihkun jälkeen.
Siitä tulikin mieleen että sitten kun näen äidin taas niin pyytää siltä että leikkaisi taas mun hiuksia lyhyemmäksi.
Ne on taas kasvanut aika pitkiksi nää hiukset.
Voisi vähän lyhentää taas.
Äiti kyllä leikkaa nää taas.
Eikä siinä mene kauaa.
Alle viidessä minuutissa.
Ei tarvitse mennä mihinkään parturiin kun äiti osaa tosi hyvin leikata nää mun hiukset.
Säästää siinäkin rahaa taas.
Se on aika kallista jos menisi johonkin parturiin lyhentämään näitä hiuksia. Mutta. Nyt alan pukemaan pikku hiljaa päälle ja laittaa laukun valmiiksi ennen lähtöä.
Kuulin että me lähetään sinne mäntsälään jo puoli kymmenen aikaa.
Eli vähän yli tunnin päästä.
Täytyy alkaa valmistautumaan.
ja kohta pääsee aamupalalle.

Tänään teen pizzaa :)Torstai 15.12.2016 07:48

Se on taas torstai. Huomenna alkaa viikonloppu.
Tää viikko on mennyt hurjaa vauhtia taas.
Tänään olisi ohjelmassa siivoamista ja kokkiryhmä on taas iltapäivällä.
Mä olen pääkokki ja mä teen pizzaa. Ihan kiva tehdä taas pizzaa pitkästä aikaan.
Siihen pizzaan tulee ainakin juustoa, tomaattia, herkkusieniä, kinkkua..
Ja vissiin muutakin siihen sitten tulee. Sen pizzan kanssa meillä on myös jälkiruoka. Mitä en nyt oikeen muista mikä se oli.
Mutta hyvät ruoat kumminkin tiedossa.
Ja kokkiryhmän jälkeen käyn kaupassa. Pitää ostaa ainakin lisää teetä koska se on ihan lopussa.
Jaksoin taas herätä ajoissa tänään. Heti kun kello soi niin äkkiä ylös.
Kahvit join taas äsken.
Tosiaan mulla loppui eilen se mindfulness kurssi.
Syötiin pipareita siellä ja juotiin glögiä.
Puhuttiin mitä mieltä me ollaan oltu tuosta kurssista. Mä sanoin että olisi saanut jatkua pitempään. Ja tietysti sanoin että siitä kurssista on ollut mulle tosi paljon apua.
Ja että olen tykännyt käydä.
Nyt sitten keskiviikkoisin osallistun pajatunnille.
Missä on myös paras kaveri.
Ihan mukavaa. Mä en päässyt salille eilen koska se liikuntakortti oli taas hävinnyt enkä päässyt.
Joten mä menin sitten lenkille. Kävelin semmoista reipasta vauhtia että syke nousi hieman. Kävelin sen puolen tunnin lenkin.
Hyvä olo tuli kun lenkin jälkeen pääsi suihkuun ja keitti teetä.
Ihan mukava päivä oli eilen.
Ja uskon että tästä tulee hyvä päivä.
Tänään mä maksan laskut.
En eilen maksanut niitä vielä.
Kun tulin eilen sieltä kurssilta niin mulle iski kauhea siivous into.
Mä siivosin suurimman osan eilen niin tälle päivälle ei tule niin paljon siivottavaa. Mä pesin lakanat myös eilen.
Nyt on hyvä mieli kun kämppä on siisti taas.
Hetken aikaa.
Voin nyt kertoa paljon mä painan tällä hetkellä. 67 kiloa.
Mä olen kesän jälkeen lihonut sen 7 kiloa.
Ja mä olen vihdoinkin normaali painoinen.
Ja olo tuntuu upealta.
Tunnen itseni edelleen kauniiksi.
Ja se on tärkeintä että on hyväksynyt itsensä semmoisena kuin on.
Mielummin olen tämmöinen kun taas alipainoinen.
Mä syön normaalisti.
Mä syön sen neljä kertaa päivässä. Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Pitää syödä että jaksaa.
Olen sen tajunnut viimein. Silloin kun mulla oli paha syömishäiriö niin en syönyt mitään. Ja olin niin alipainoinen että melkein jouduin sairaalaan.
Mutta sitten viimein aloin taas syömään.
Ja paino alkoi nousta pikku hiljaa.
Nyt tuntuu ihan siltä että olisin parantunut kokonaan tuosta syömishäiriöstä.
Salkkarit jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan eilen.
Tänään täytyy ehdottomasti katsoa miten niille hahmoille oikeen käy.
Mukava aamu taas kun ei ole mihinkään kiire.
Kokkiryhmä alkaa vasta päivällä.
Kerkiää olla koneella ja katsoa netflixiä.
Kohta voisi katsoa nuo vaatteet mitä puen päälle tänään.
Voisi laittaa vaikka jonkun villapaidan päälle.
Lämmittää mukavasti.
Koska mä olen pääkokki tänään, niin menen ohjaajan kanssa tuonne kauppaan hakemaan ruoka tavarat.
Onneksi kaupassa ei menen kauaa koska tietää missä on mikäkin tavara.
Sen voin sanoa että kyllä tuo pizza maistuu tänään.
Syön mahan täyteen.
Tulee hyvää pizzaa kun on itse tehnyt sen.
Oma tekemä pizza on aina hyvää.
Pitää sitten joskus poikaystävän kanssa tehä taas pizzaa joku viikonloppu. Viimeksi me tehtiin kebab pizzaa ja siitä tuli ihan hyvää.
Näemme taas poiakystävän kanssa tänä viikonloppuna.
Se tulee mun luo taas kylään. En tiedä haluaako olla yötä mutta sillä ei ole mitään väliä. Pääasia on että näemme.
Katsellaan taas leffoja ja syödään samalla jotain hyvää.
Haetaan taas joko pizzat tai subit.
Siinä se lauantai päivä menee mukavasti.
On jo vähän ikävä poikaystävää.
Mulla on sitä aina ikävä.
Onneksi me soitellaan ja skypetellään joka päivä.
Kuulee aina toisen äänen.
Odotan innolla taas semmoista loma viikonloppua että pääsee taas poikaystävän luo.
Mä olin nyt viime viikonloppuna lomilla, niin joudun olla taas tämän viikonlopun täällä.
Mä käyn lomilla aina parin viikon välein.
Näin ollaan sovittu ohjaajien kanssa.
Ja musta tää on ihan hyvä ratkaisu.
Jos mä olisin joka ikinen viikonloppu lomilla niin mä väsyisin aika nopeasti.
Huomasin sen tuossa yhdessä vaiheessa.
puhuin siitä ohjaajan kanssa.
Ja kyllä mä viihdyn täälläkin viikonloppuna.
Mulla on aivan ihana kämppä mikä tuntuu kodilta.
Ja täällä vihtyy.
Asun tämmöisessä kaksiossa.
On tosi paljon tilaa ja kaappi tilaa.
kaikki tavarat mahtuu hyvin.
Ja mulla on ihan omat huonekalut täällä mitkä mä ostin silloin kun muutin tähän. Nyt olen asunut jo viisi vuotta tässä kämpässä.
Ja olen tykännyt asua.
Mun molemmat kaverit asuu myös tämmöisessä kaksiossa.
Meillä kaikilla on saman kokoiset kämpät.
Kaverit on sanoneet myös että tykkäävät asua niissä.
Ja se on parasta kun noi mun kaverit on naapureita.
Asuu muutaman metrin päässä.
Asutaan kaikki samassa kerroksessa.
Toisessa kerroksessa asutaan.
Alakerrassa on sitten aina tuo meidän ruokailu.
Ja toimisto missä on ohjaajat töissä.
Ja se on hyvä että jos tulee jokin hätä niin voi aina mennä ohjaajan luo tai sitten soittaa.
yölläkin pystyy soittamaan ohjaajalle.
Ne on töissä yölläkin.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan.
Ja siivoan loput tästä kämpästä.
Hyvin kerkiän siivota loppuun ennen aamupalaa.
Laitan taas vähän musaa soimaan taustalle.
Kivempi siivota.
Jotain iloista musiikkia.