IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viimeinen sähly ennen joulua.Tiistai 20.12.2016 07:15

Nyt tulee tällä kertaa vähän lyhyempi blogi.
Mun pitää olla tunnin päästä jo bussipysäkillä koska olen menossa klubitalolle tänään.
Menen taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Samalla pääsee näkemään muita ihmisiä.
Ihan mukavaa mennä sinne taas pitkästä aikaan. Nyt en ole käynyt klubitalolla aikoihin.
Heräsin noin puolituntia sitten.
Olin eilen töissä. Eikä ollut mitään hommia tällä kertaa. Mä vaan ihmettelin siellä sen neljä tuntia. Aika kului tosi hitaasti.
Eikä ollut oikeen juttu seuraakaan.
Lähdin jo töistä kymmenen minuuttia aikaisemmin.
Kävin seppälässä kun pääsin töistä.
Ostin sieltä kivan t-paidan mikä maksoi vaan 4 euroa.
Ajattelin kun ostin sen että hyvä syntymäpäivä lahja itselle.
Tai joululahja.
Eilen illalla mulla oli tosi hermostunut olo.
Juttelin ohjaajan kanssa ja otin rauhottavan. Onneksi se auttoi.
Nyt kun mä olen nukkunut hyvin viime yön taas niin jaksaa.
Aamukahvit join hetki sitten.
Toi Jari Sillanpää kahvi on kyllä aika hyvää.
Kohta voisi pukea päälle ja tiskata kahvipannu ettei lika jää siihen helposti kiinni.
Sain bussikortin ohjaajalta.
Pääsen sillä sitten klubitalolle.
Tänään meillä on vielä sähly.
Mennään taas parhaan kaverin kanssa pelaamaan.
Kävellään yhtä matkaa sinne halille missä pelataan. Sinne kävelee kymmenessä minuutissa. Peli alkaa siinä kolmelta ja pelataan taas se puolisen tuntia.
Kohta pitää syödä puuroa ennen lähtöä.
Ettei ihan heti iske nälkä.
Syön puuron kohta.
Se pitää nälän poissa hyvin tämän aamun.
Ruokailu klubitalolla on siinä kahdeltatoista.
Kuulin että tänään on ruokana siellä kinkkupastaa.
Kuulostaa aika hyvältä.
Pitää ottaa se kolme euroa koska se ateria maksaa sen verran siellä.
Kiva kun lumet on kohta sulaneet pois.
Varmaan tulee musta joulu.
Jaoin eilen lääkkeet taas dosettiin. Mitään lääkettä ei tarvitse hakea.
Mulla on kaikkia.
Huomenna pitää mennä niihin verikokeisiin aamulla.
Lähden ajoissa kävelemään niin ei tule niin kauhea kiire sitten sinne.
Mä en saa syödä enkä juoda kahteentoista tuntiin mitään.
Iltapalan vielä pystyn syömään tänään mutta sen jälkeen ei saa syödä.
Otan eväät mukaan niin syön ne sitten noiden verikokeiden jälkeen niin jaksaa kävellä takaisin sieltä.
Mutta. nyt alan syömään ja pukemaan päälle.
Uskon että tästä tulee mukava päivä.
Kiva pelata vielä sählyä ennen kun se jää joulutauolle.
Meillä ei ole sitten sählyä taas pariin viikkoon.
Vikat pelit tänään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.