IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ahdistusta ja harhoja.Sunnuntai 08.10.2017 08:24

Viime päivät ovat olleet mulle rankkoja. Mutta nyt alkaa olla taas hyvä olo. Mulla on nyt ollut ahdistusta ja harhoja.
Joutunut syömään rauhottavia ja olen levännyt.
Mulle tuli taas pitkästä aikaan se jähmettymis kohtaus.
Kun otin sen rauhottavan siinä tilanteessa niin olo helpottui.
Nyt mulla on paljon parempi olo.
Mulle tulee välillä kausia ettei aina jaksa. Eilen aamulla en jaksanut kirjoittaa edes blogia.
Mutta nyt taas jaksaa.
Poikaystävä kävi eilen kylässä. Käytiin hakemassa ruokaa ja ostettiin melkein kilo irtokarkkeja kaupasta.
Poikaystävä tarjosi ruoat. Mä otin rullakebabin. Siis oli tajuttoman hyvää. Melkein sain syötyä sen.
No maha tuli ainakin täyteen.
Katsottiin pari leffaa netflixistä. Kun poikaystävä oli lähtenyt, niin ajattelin mennä lenkille, mutta. Siitä ei sitten tullutkaan mitään.
Jouduin kääntymään takaisin koska mulla ei ollut voimia kävellä.
Mutta tänään uusi yritys.
Menen lenkille päivällisen jälkeen.
En ole jaksanut käydä vieläkään apteekissa. No mä käyn ensi viikolla. Heti maanantaina kun pääsen töistä.
Mun pitää samalla nostaa käteistä pankkiautomaatilta.
Tarvitsen käteistä kun menen taas klubitalolle.
Pystyy maksamaan sen ruoan.
Ostin kahvia lisää kun käytiin eilen kaupassa.
Kulta katriinaa.
Tunnin päästä on aamupala.
Ihanaa kun ei ole kiire. Voi vielä levätä tämän päivän.
Huomenna sitten taas töihin.
Toivon että huomenna on hyvä päivä. Jos alkaa pahasti ahdistamaan niin otan rauhottavan.
Koitan sinnitellä työpäivän loppuun.
Toivon että hommia on sitten huomenna niin aika kuluu nopeammin.
Tokmannilla pitäisi käydä. Vähän shoppailemassa.
Haluan uusia toppeja ja leggins housuja.
Ne ei ole niin kalliita siellä. Saa aika halvalla.
No katsoo tässä kuussa jossain vaiheessa jos käyn ostamassa.
Ennen sitä maksan kaikki laskut ja katson paljon mulle jää vielä rahaa. Mä rakastan leggins housuja. Ne tuntuu vaan niin mukavalta päällä. Ei purista ja ne venyy. Paljon paremmat kun jotkut farkut.
Farkut kiristää.
Mutta kyllä mä käytän joskus farkkuja.
Kohta alan tiskaamaan. Mulla on kiva tiskivuori.
En eilen jaksanut yhtään tiskata.
Mutta nyt jaksaa. Mä olin niin väsynyt viime päivinä, etten jaksanut käydä edes suihkussa. Mutta eilen illalla jaksoin vihdoinkin käydä suihkussa.
Olin eilen loppu illan parhaan kaverin luona. Katsottiin posse.
Se oli taas ihan paras. Mä vaan nauroin kun katsoin sitä.
Menin jo nukkumaan eilen yhdeksän aikaan.
En jaksanut valvoa pitempään.
Tänään menen ajoissa nukkumaan niin jaksaa nousta ylös huomenna aamulla. Mä koitan herätä huomenna kuudelta.
Työvaatteet voisin katsoa jo tänään valmiiksi.
Pukee vaan päälle sitten kun lähtee töihin.
Jotain rentoa vaatetta aijon laittaa.
Saa nähdä mitä ruokaa saan huomenna mukaan evääksi.
Toivottavasti jotain hyvää ja millä saa mahan täyteen.
Ohjaaja antaa sen ruoan mukaan.
Niin ja rauhottava pitää muistaa ottaa mukaan.
Saa nähdä sataako ensi viikolla. Eilen satoi vähän.
Viimeksi kun kävelin töihin vesisateessa niin mä kastuin vaikka mulla oli sateenvarjo.
Mun toppahousut kastui ja laukku.
kirosin koko matkan töihin kun satoi kaatamalla vettä.
Ei ollut kivaa.
Toivon että noin ei käy useasti.
Mä vihaan kävellä kauheassa vesisateessa.
Sitten kun siinä tulee samalla niin sateenvarjo meinaa lentää.
Mun pitäisi ostaa uusi sateenvarjo.
Toi edellinen alkaa olla jo käytetty.
Tokmannilla myydään onneksi sateenvarjoja niin ostan sieltä sitten uuden jossain vaiheessa.
Mikään kiire sillä ei ole.
Saa nähdä miten ensi viikko sujuu.
Toivon että hyvin. Päivä kerrallaan vaan.
Jos alkaa ahdistamaan niin sitten ahdistaa.
Varaudun siihen.
Mutta koitan olla positiivinen koko ajan ja iloinen.
Sillä pärjää aika pitkälle.
Ei ajattele mitään ikäviä asioita.
Huomenna on taas sali illalla. Mennään taas kaverin kanssa sinne.
Ohjattu ryhmä.
Voin sanoa että se on todella tehokas tunti salilla.
paljon eri liikkeitä ja laitteita.
Kaikki lihakset saa liikuntaa.
Pitää laittaa salikamat valmiiksi.
Ja vesipullo mukaan.
Voisin kuunnella nyt vähän jotain musiikkia.
Eilen mä en kuunnellut musiikkia.
Jotain semmoista musiikkia mistä tulee hyvä fiilis.
Nautin vielä tästä päivästä ennen ensi viikkoa.
Nukun varmaan päikkärit tänään jossain vaiheessa. Sitten kun nukuttaa niin nukun.
Nukun tuossa mun sohvalla. Siinä on aina hyvä nukkua päikkärit.
Mulla on viltti aina päällä kun nukun.
Olen saanut jo syötyä kaikki sipsit. Nyt päätin etten vähään aikaan syö sipsiä.
Pidän siitä taukoa.
Limua en juonut yhtään viikonloppuna.
Päätin etten sitäkään aijo juoda.
Mutta sitten ehkä jossain vaiheessa juon varmaan taas limua.
Viikonloppuna sallin limun juomisen. En keskellä viikkoa.
Viikolla mä juon mieluiten teetä, kahvia ja vettä.
Niissä ei ole kaloreita ellei laita sokeria sekaan.

Leponexia pitää hakea apteekista.Perjantai 06.10.2017 07:51

Se olisi viikonloppu. Nopeasti on mennyt taas tää viikko.
Eilen oli muuten hyvä päivä mutta illalla mulle tuli huono olo. Harhat meinasivat tulla päälle taas. Menin ohjaajan luokse juttelemaan ja se antoi mulle sen rauhottavan.
Loppu illan makoilin sohvalla ja nukahdin siihen.
Heräsin aamuyöllä ja menin omaan sänkyyn nukkumaan.
Nyt mä heräsin tuossa seitsemän jälkeen.
Sain siivottua eilen ja pyykit pestyä. Nukuin päikkärit sohvalla. Ja katselin eilen netflixiä.
Moderni perhe sarjaa katsoin taas.
Se on vaan niin paras.
Tänään on naistenryhmä. Saa nähdä mitä tehdään. toivottavasti jotain kivaa. Näen taas kaverit koska nekin on siinä ryhmässä.
Kävin tokmannilla eilen. Ostin suklaata ja sipsiä. Mä söin eilen illalla sen suklaalevyn kun katsoin salkkareita samalla. Söin fazerin hasselpähkinä suklaata. Se on mun lempi suklaa.
Vielä on syömättä sipsit.
Kun kävin eilen tokmannilla niin siellä oli halvalla toppahousut.
Kymmenen euroa. Ne oli alennuksessa. Mä vaan mietin että pitäisikö mun mennä ostamaan ne tänään kun on vielä tarjouksessa?
Voisin ihan hyvin ostaa ne. Rahaa on tullut kelalta tänään niin pystyn ostamaan ne.
Käyn jossain vaiheessa tänään sitten tokmannilla. Mä tarvitsen ihan oikeasti uudet toppahousut.
Nyt kun on alkaa olla kylmä ja sataa vettä niin toppahousut olisi aika hyvät. Joo käyn ostamassa ne.
Näin olen nyt päättänyt.
Varmaan käyn tuossa lounaan jälkeen tokmannilla kun on aikaa.
Hyvä että tänään on tullut taas rahaa.
Muuta en sitten varmaan osta tokmannilta.
Jossain vaiheessa pitää ostaa sieltä uusia leggins housuja.
Sieltä saa niitä halvalla.
Kaupassa pitää käydä myös tänään.
Pitää ostaa kahvia ja teetä.
Ne alkaa olla loppu.
Ai niin ja apteekissa pitää käydä hakemassa lisää leponexia.
Mä taidan tehdä silleen että käyn apteekissa ja kaupassa eka lounaan jälkeen. Kerkiän tokmannilla käymään myöhemmin. Niillä toppahousuilla ei ole mikään kiire.
Tunnin päästä on aamupala.
Alkaa olla nälkä.
Kohta alan tiskaamaan.
Ja katsoa vaatteet mitä puen päälle tänään.
Ai niin nyt olen alkanut katsomaan netflixistä sitä jane the virgin sarjaa. Siitä oli tullut kolmas kausi netflixiiin.
Musta se on hyvä sarja. Kerkesin katsomaan sitä kolme jaksoa eilen. Varmaan tänään katson sitä lisää.
Kun on hyvin aikaa.
Nyt netflixissä on katsottavaa taas.
Katson aina netflixiä kun on aikaa.
Tänään illalla olen menossa taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. Eilen ei nähty mutta tänään taas näemme.
Katsotaan taas salkkarit.
Mä en enää muista tuliko vielä tänään se vain elämää?
No sen näkee illalla salkkareiden jälkeen.
Varmaan sitä katsomme parhaan kaverin kanssa.
Tässä kuussa tulee desucon liput myyntiin.
Kaveri lupasi hankkia ne meille.
Mennään sitten taas tammikuussa desuconiin.
Ollaan nyt joka vuosi käyty siellä.
Ja siitä on nyt tullut meille tapa käydä aina siellä.
Kivaa mennä sinne taas.
Kävin eilen illalla lenkillä. Hyvin kerkesin käymään ennen kun alkoi satamaan vettä.
Mulla oli sateenvarjo mukana varmuuden vuoksi.
Ajattelin tänäänkin mennä lenkille illalla ellei sada kaatamalla vettä.
Teen tällä kertaa eri lenkki reitin.
Salille menen taas ensi viikolla.
Maanantaina on taas ohjattu kuntosaliryhmä.
Mennään sinne kaverin kanssa taas.
Olen nyt alkanut liikkumaan enemmän. Mulle liikunta tekee aina hyvää ja siitä tulee todella hyvä olo.
Lievittää ahdistusta hyvin.
Nyt kun olen laihtunut sen kolme kiloa niin voi olla että paino tippuu vielä tästä alaspäin.
Ei haittaa mua yhtään.
Olen syönyt säännöllisesti joka päivä.
Syön aina neljä kertaa päivässä. Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala.
Niillä jaksaa koko päivän ja on energiaa.
Jaksaa tehdä vaikka mitä kun on syönyt hyvin.
Olen siitä todella iloinen että mulla ei ole enää mitään syömishäiriötä.
Se oli rankkaa aikaa kun mulla oli se.
Painoin yhdessä vaiheessa sen 47 kiloa.
En saanut osallistua silloin mihinkään liikuntaryhmään.
Mutta sitten aloin taas syömään ja paino alkoi nousemaan.
Nyt mulla ei ole mitään ongelmaa syömisen kanssa. Ruoka maistuu ja jaksaa taas.
Mä nautin syömisestä.
Syön ihan kaikkea mitä on tarjolla.
Kunhan en liikaa syö.
Ja herkuttelen aina viikonloppuna.
Herkuttelu päivä pitää olla.
Toivon että tänään on hyvä päivä.
Jos tulee taas huono olo ja harhat niin sitten ne tulee.
Onneksi mulla on rauhottavia. Syön niitä sitten.
Rauhottava vaikuttaa todella nopeasti.
Mikä on vaan hyvä.
Mulle on määrätty ne noihin tilanteisiin ja ahdistukseen.
Nyt ne ei ainakaan heti lopu kun kävin hakemassa niitä lisää.
Leponexia pitää tosiaan hakea tänään.
Sitten on taas sitäkin lääkettä.
Saa nähdä koska mulla on tässä kuussa taas verikokeet.
Pitää sinnekkin sitten mennä.
No olen tottunut.
Ei ole onneksi neulakammoa.

Hyvin on mennyt tämä viikko.Torstai 05.10.2017 06:54

Irc galleria toimii taas. Pääsee taas tänne ja kirjoittaa blogia.
Voin sanoa että tämä viikko on mennyt todella hyvin.
Hyvin olen jaksanut. Olin eilen töissä ja siellä oli hommia koko päivän. Tein taas hiilipaketteja ja laittelin hiilikyniä paketteihin.
Mun mielestä se on ihan mukavaa hommaa. Ja aika kuluu paljon nopeammin kun on töitä.
Eilinen ohjattu kuntosaliryhmä oli peruutettu, niin lähdin silti salille sitten yksin.
Ei ollut kauheasti porukkaa salilla. Sai rauhassa tehdä niitä liikkeitä siellä. Olin siellä noin 45 minuuttia.
Ihan hyvä aika.
Ajattelin tänään mennä lenkille illalla ellei sada kaatamalla vettä.
Tänään on rento päivä. Mulla ei ole muuta ohjelmaa kun siivota ja pestä pyykkiä.
Mitään ryhmiä ei ole tänään.
Huomenna on sitten naistenryhmä aamulla.
Voin katsoa netflixiä tänään ja olla koneella.
Nukun ehkä päikkärit. Eilen nukuin tunnin päikkärit kun pääsin töistä.
Oli mukavaa nukkua.
Mä heräsin tänään kuudelta.
Ei ollut ongelmaa nousta ylös sängystä.
Kun heräsin niin aloin keittämään kahvia.
Kun saan blogin kirjoitettua niin alan siivoamaan.
Ja alan heti pesemään pyykkiä.
Kun jaoin lääkkeitä viimeksi dosettiin niin huomasin että leponexia pitää taas hakea lisää.
Tuntuu vaan että olisin hakenut sitä lääkettä hetki sitten.
Menen varmaan tänään hakemaan sitä apteekista. Käyn samalla kaupassa.
Ostan viikonloppu herkut. Mä en vaan tiedä että mitä herkkuja söisin viikonloppuna. Irtokarkkeja vai sipsejä?
No mä mietin sitä vielä.
Eilen tuli kelalta rahaa ja huomenna tulee kelalta rahaa.
Hyvä vaan. Saa kuukauden laskut maksettua.
Mulla on mennyt tällä viikolla vaan yksi rauhottava.
Otin sen silloin viime tiistai aamuna ennen kun lähdin klubitalolle.
Sen takia otin sen että kestin bussi matkan. Bussi oli aamulla ihan täynnä.
Ja se vähän ahdisti.
No onneksi otin sen rauhottavan.
Muutenkin klubitalolla meni ihan mukavasti silloin tiistaina.
Oli keittiössä puuhaa.
Muuten mua ei ole nyt ahdistanut viikolla kauheasti.
Mikä on vaan hyvä asia.
Päivä kerrallaan vaan nyt elänyt.
En näe tänään parasta kaveria koska sillä on muuta menoa tänään.
Huomenna sitten näemme taas.
Katson tänään salkkarit yksin.
Toisen kaverin kanssa me katsomme lemmen viemää tänään.
Uudet animet on alkaneet. Pitää katsoa mitä alan seuraamaan.
Siellä oli muutama kiinnostava sarja.
Mietin pitäisikö katsoa anime tänään kun on nyt aikaa.
Kello on tulossa seitsemän.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Hyvä jos saan noi pyykit pestyä tänään niin viikonloppuna ei tarvitse pestä.
Viikonloppuna voi ottaa rennosti.
Poikaystävä tulee viikonloppuna taas käymään.
Katsellaan taas leffoja ja syödään hyvää ruokaa.
Käydään taas hakemassa ruokaa jostain.
Mun tekee mieli nyt maistaa sitä rullakebabia.
Poikaystävä on sanonut mulle että se on hyvää.
Voisin sitä kokeilla.
Mä olen nyt aina ottanut sen kebab ranskalaisilla.
Nyt haluan kokeilla jotain uutta.
Varmasti se rullakebab on hyvää.
Parhaalla kaverilla on synttärit kymmenen päivän päästä.
Voisi alkaa etsiä sille lahjaa.
Menen tokmannille etsimään sitä lahjaa.
Sieltä se lahja löytyy varmasti.
Ja hieno synttärikortti pitää löytää.
Ei mitään tylsää synttärikorttia vaan joku hauska kortti.
Missä on hyvä teksti.
Kohta mullakin on synttärit.
Tammikuussa.
Pitää ostaa jotain kivaa sitten itselle kun on synttärit.
Ja mä teen synttärikakun taas niin muut pääsevät syömään sitä iltapalalla.
Teen todella herkullisen kakun.
Onneksi saan apua sen tekemisessä.
Mä olen joka vuosi tehnyt sen synttärikakun.
Saa sitten nähdä mitä ohjaajat ovat ostaneet mulle lahjaksi.
Viimeksi sain niiltä hajuvettä, viltin ja suklaata.
Ihana lahja.
Se viltti oli ihan paras minkä sain.
Se lämmittää mukavasti.
Ja se on pinkin värinen.
On ollut käytössä. Se pitäisi taas pestä.
Ja pitäisi pestä myös nuo pyyhkeet.
Katsoo jos joku päivä jaksan pestä ne.
Niillä ei ole kiire.
Laitan musiikkia soimaan kun alan siivoamaan.
Eka vien pyykit.
Saa ne vihdoin pestyä.
Mutta ihana rento päivä tänään tiedossa.
Voi ottaa rennosti kun on saanut siivottua.
Ja pyykit pestyä.
Huomenna on jo perjantai.
Pääsee viettämään viikonloppua.
Tulee mukava viikonloppu kun pääsee viettämään aikaa kavereiden kanssa.
Nyt aijon vaan nauttia.

Maanantai. Hereillä tähän aikaan.Maanantai 02.10.2017 05:28

Mä heräsin taas vähän ennen neljää. Nyt olen hereillä ja ajattelin kirjoittaa blogin.
Viikonloppu meni mukavasti poikaystävän luona. Perjantaina käytiin kaupassa ja hakemassa ruokaa. Mä otin subin ja poikaystävä pizzan.
En juonut ollenkaan alkoholia. Join coca colaa. Kävin lidlistä ostamassa sitä kun sieltä saa limua halvalla.
Tuli taas nukuttua viikonloppuna. No nyt jaksaa aloittaa taas uuden viikon. Menen tänään töihin. Työpäivä.
Ei ole mikään kiire kun heräsin nyt tähän aikaan. No tänään illalla tulee uni sitten.
Mennään salille kaverin kanssa tänään illalla. Ihan mukavaa mennä sinne. Tekee vaan hyvää.
Viikonloppuna tuli herkuteltua taas. Nyt tiukka linja etten herkuttele kauheasti viikolla. Tavoite on vielä pudottaa painoa alas päin.
Nyt on hyvällä mallilla kun pudotin sen kolme kiloa.
Pitää muuten katsoa mitä puen töihin päälle tänään.
Vaatekriisi.
Katson vaatteet ennen töihin lähtöä.
Sain ohjaajalta taas ruoan töihin. Jotain pasta ruokaa tällä kertaa. Ihan hyvä ruoka. Lämmittää vaan sen mikrossa niin on syötävää.
Mikä parasta. Mun ei tarvitse maksaa siitä ruoasta mitään.
Saan sen ilmaiseksi.
Ai niin me käytiin kirppiksellä naistenryhmässä. Mä löysin hienon pokemon pipon.
Ostin sen siksi että voi laittaa sen desuconiin päälle.
Se lämmittää talvella ja on hieno. Maksoi 15 euroa.
Hyvä löytö. Kaverit nauroi sille pipolle.
Musta se on hieno.
Muuta en ostanutkaan sieltä kirppikseltä. Kaverit löysi myös jotain sieltä. Ei ollut turha reissu.
Olo on ihan ok tällä hetkellä.
Ihan mukavaa mennä töihin tänään.
Ja mukavaa aloittaa taas uusi viikko.
Hyvillä mielin.
Ylihuomenna tulee taas rahaa.
Ja perjantaina tulee rahaa.
Ihan hyvä niin raha asiat ovat hyvin.
Pystyy maksamaan kaikki kuun laskut ja jää vähän shoppailu rahaa.
Mikäs sen parempaa.
Pitää joskus tehdä se shoppailu reissu sinne cubukseen joku kerta.
Ostaa kaikkea kivaa sieltä.
Olohousut, alusvaatteita..
uusi huppari olisi kiva.
No mä haaveilen.
Äiti muuten kysyi multa mitä haluan joululahjaksi.
Sanoin että vaikka uusia sukkia ja uudet yöhousut.
En mitään sen kummempaa.
Paljon suklaata olisi kiva saada myös lahjaksi.
No poikaystävä ostaa mulle ihan varmasti ja porukat.
Niin ja kaverit. Mä saan joka ikinen joulu kauhean kasan suklaata kaikilta.
Sitten mä syön ne suklaat aina kuukaudessa
Ei ole kauaa mulla. Syön ne heti.
Kohta on muuten joulu. Ja kavereiden synttärit.
Poikaystävällä on synttärit joulukuussa.
Joulukuun alussa.
Parhaalla kaverilla on tässä kuussa.
Tiedän jo mitä ostan parhaalle kaverille lahjaksi.
Poikaystävälle mä varmaan ostan alkosta jotain juotavaa lahjaksi ja suklaata.
Poikaystävä täyttää 29 vuotta. Se on mua vähän yli vuoden vanhempi.
Sitten kun mulla on synttärit niin saan silloinkin aika paljon suklaata. Kaikilta mun kavereilta ja poikaystävältä.
Kaikki tietää että mä rakastan suklaata.
Sitä ei ole koskaan liikaa.
Kohta alan tiskaamaan.
Mulla on kivasti taas tiskiä.
Pyykkiä ajattelin pestä tänään kun pääsen töistä.
Pitää pestä nuo vaatteet mitä pidin viikonloppuna.
Kaupassa mun ei tarvitse käydä.
Käyn varmaan kaupassa seuraavan kerran keskiviikkona.
Töiden jälkeen.
Mun pitää myös käydä suihkussa koska mun hiukset on taas ihan pystyssä.
No onneksi tässä on vielä aikaa käydä.
Lääkkeet jaan taas dosettiin tänään.
Mitään mun ei tarvitse hakea.
Kaikkia lääkkeitä on.
Ai niin mutta e-pillereitä pitää ostaa lisää.
Pitää varmaan tässä kuussa jo ostaa kolmen kuukauden annos.
Ja rahaa menee taas 40 euroa niihin.
Onneksi mä pystyn aina hankkia ja maksaa e-pillerit.
Niistä on tosi paljon hyötä mulle.
Voin sanoa että nuo e-pillerit mitä syön tällä hetkellä on paras e-pilleri merkki mitä olen koskaan syönyt.
Olen syönyt sitä jo monta vuotta.
ja aijon syödä sitä jatkossakin. En aijo vaihtaa sitä.
Mä olen elämäni aikana kokeillut vaikka mitä e-pillereitä.
Aloin syömään e-pillereitä kun olin 16 vuotias.
Ja siitä asti olen syönyt niitä.
Kello on tulossa puoli kuusi.
Aamupala on vasta parin tunnin päästä.
Olen koneella siihen asti.
Aamupalan jälkeen lähden sitten töihin.
Pitää ottaa vesipullo mukaan taas.
Niin hörpin vettä töissä vähän väliä.
No mulla on hyvin aikaa katsoa mitä puen päälle.
Nyt taas kylmenee ja alkaa vesisateet.
Mun pitää ostaa uudet toppahousut talveksi.
No talvi ei ihan heti onneksi vielä tule.
Mutta ihan hyvä olla valmiina ne toppahousut.
Kun tulee pakkaset.
Onneksi mulla on rahaa ostaa uudet toppahousut.
Jalat ei jäädy sitten talvella.
Mä inhoan sitä jos jaloille tulee kylmä.
Tai että on muutenkin kylmä talvella.
Onneksi mulla on vielä hyvät talvivaatteet.
Ei tarvitse ostaa muuta kun ne toppahousut.

Olen laihtunut kolme kiloa.Perjantai 29.09.2017 08:03

Perjantai. Viikonloppu alkaa. Eilen meni mukavasti päivä. Sain siivottua ja pyykit pestyä. Hyvin aamulla oli aikaa tehdä.
Kokkiryhmä meni myös hyvin. Meillä oli tonnikala lasangea keksivanukasta ja salaatti. Mä tein sen keksivanukkaan ja siitä tuli todella hyvää.
Laitto vaan kaikki yhteen vuokaan ja uuniin. Piti antaa olla 30 minuuttia uunissa. Ensi kerralla kokkiryhmässä mä olen pääkokki. Teen spagettia ja jauhelihakastiketta ensi kerralla.
Siihen tulee sitten paljon mausteita.
Kävin apteekissa eilen hakemassa lisää rauhottavia. Sen rauhottavan nimi mitä syön on medipam.
Kävin apteekin jälkeen kaupassa.
Kun pääsin kotiin niin lähdin samantien lenkille. Oli niin upea auringon paiste niin täytyi lähteä lenkille.
Heitin puolen tunnin lenkin. Meillä oli punnitus eilen aamulla. Mä olin laihtunut melkein kolme kiloa. Kiva ylläri.
Nyt mä painan 71 kiloa ja olen ihan tyytyväinen. Eikä se haittaa yhtään jos se vielä putoaa tuosta alas päin.
Mun se ihanne paino olisi alle 70 kiloa.
Olen varmaan liikkunut aika paljon niin se on tippunut.
Mä en ole vielä ihan varma että juonko mä sittenkin tänään. Mun tekee mieli maistaa sitä yhtä vadelma mustikka viiniä mitä on alkossa. Pullo maksaa sen 7 euroa.
Mulla on vielä tää koko päivä aikaa miettiä vielä.
Vai juonko mä vaan sittenkin coca colaa.
No mä mietin.
En ole ihan pakannut vielä kaikkea. Olen menossa poikaystävän luokse viikonlopuksi.
Mä en ole ollut nyt sen luona pitkään aikaan. Mukavaa taas mennä.
Päästään viettämään laatuaikaa.
Ihanaa.
Poikaystävä hakee mut illalla kun se pääsee töistä.
Noin puoli kuuden aikoihin on täällä.
Mietin pitäisikö meidän hakea taas ruokaa jostain paikasta.
Kaupassa me käydään ainakin.
Pitää ostaa viikonlopuksi ruokaa.
Mä näen vielä kaverit tässä aamulla naistenryhmässä.
Molemmat kaverit lähtee myös lomille. Kiva kun me kaikki lähdemme lomille yhtä aikaa.
Näen parasta kaveria sunnuntaina.
Jatkan pakkaamista kun saan blogin kirjoitettua. Aamupala ei ole ihan vielä.
Ai niin mulle sanottiin apteekissa että se mun medipam resepti pitää uusia.
Pitää sanoa ohjaajalle tästä niin tietävät.
Join äsken aamukahvit.
Nyt olen täysin hereillä.
Kohta laitan musaa taas soimaan ja alan fiilistelemään tätä päivää ja tulevaa viikonloppua. Ja olen siitäkin iloinen että olen laihtunut melkein kolme kiloa.
Pitää jatkaa nyt samaan malliin.
Eli liikkua ja syödä terveellistä ruokaa.
Varmaan tuo salilla käyminen on vaikuttanut mun painoon.
Muistan kun aloin syömään leponexia niin mä lihoin kymmenen kiloa, ja sitten se putosi taas 50 kiloon.
Nyt kun mulle on tullut ikää niin paino on noussut.
Olen hyväksynyt tämän asian.
Tunnen itseni upeaksi.
Mulla on muodot.
Kun hyväksyy itsensä niin voin sanoa että elämä on paljon helpompaa.
Mä olen hyväksynyt sen että mulla on tää sairaus.
Ja olen sellainen kun olen.
Monet ihmiset pitävät minusta.
Olen iloinen ja positiivinen.
Ja juttelen monien ihmisten kanssa.
Jos on jotain juteltavaa.
Nauran aina jos mokaan jonkin asian.
Pistää aina naurattamaan.
Naurua mulla on paljon elämässä. Heitetään kavereiden kanssa aina vitsiä joka ikisestä asiasta.
Elämän ei pidä olla vakavaa.
Mulle tuo nauraminen tekee aina hyvä.
Aina kun parhaan kaverin kanssa katsomme salkkareita ja siinä tapahtuu joku hauska tilanne niin alamme nauramaan.
Sitten siitä nauramisesta ei meinaa tulla loppua.
Hymyilen aika paljon.
Tykkään hymyillä.
Se tulee aina jos juttelen jonkun kanssa jostain asiasta.
tai jos on huvittava asia.
Useat ovat sanoneet että mulla on kaunis hymy.
Voin suositella että hymyilkää!
Ja hymy mulle tulee aina jos on tosi hyvä fiilis päällä. Niin kuin nyt.
Hymy tulee aina silloinkin jos ajattelen mukavia asioita.
Tuo vaan hyvää mieltä.
Olen vaan niin positiivinen ihminen.
En olisi nuorempana uskonut että musta kasvaa positiivinen ihminen.
Olin tosi synkkä kun olin teini.
Pukeuduin mustiin vaatteisiin ja kuuntelin synkkää musiikkia.
Olin todella arka.
En katsonut ketään silmiin.
Ja olin hiljainen.
Mutta ne ajat ovat takana päin.
Nyt kaikki on loistavasti.
Nautin elämästä.
Ja olen onnellinen.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen.
Musiikkia soimaan taustalle kun pakkaan.
Mukavampi pakata kun on tunnelma musiikkia.
Nyt vaan aijon nauttia.
Eilinen päivä meni levätessä. Olin melkein koko päivän sohvalla ja katselin netflixiä. Nukuin yhdessä vaiheessa päikkärit.
Nyt olen taas terve. Maha on kunnossa. Ei ole enää kipeä.
Voin nyt tänään osallistua kokkiryhmään mikä on tänään iltapäivällä.
Sain eilen jo iltapalalla syödä ruisleipää. Oli taivaallisen makuista.
Kun on melkein pari päivää syönyt puuroa niin leipä maistui niin hyvältä sen puuron jälkeen. Nyt saan taas syödä normaalia ruokaa.
Ihanaa. Aina jos mulle tulee joku mahapöpö niin se kestää mulla vaan sen parisen päivää.
Ei sen kauempaa. Huomenna olen menossa lomille. Poikaystävän luokse pitkästä aikaan.
Ihanaa päästä pois koska mä olen ollut nyt täällä sen kolme viikkoa.
Ja nyt olen paljon paremassa kunnossa. Viime viikko oli rankka.
Nyt kaikki on taas hyvin.
Ajattelin käydä apteekissa ja kaupassa kokkiryhmän jälkeen. Mun pitää apteekista hakea niitä rauhottavia koska ne on loppu.
Tänään kerkiää hyvin hakea. Käyn nyt samalla kaupassa.
Puuroa pitää ostaa ainakin lisää. Se alkaa olla loppu.
Kun saan blogin kirjoitettua niin alan siivoamaan.
Tänään on siivous päivä taas ja pesen pyykkiä. Pesen lakanat ja loput likaiset vaatteet.
Alan pesemään aamupalan jälkeen. Niin saa ne nopeasti pois alta.
Pitää huomenna katsoa haetaanko poikaystävän kanssa jotain ruokaa kun se tulee hakemaan. Mun tekee mieli taas kebabia.
Mä teen silleen etten varmaan aijo juoda nyt viikonloppuna.
Juon vaan colaa. Ostan vaikka coca colaa viikonlopuksi ja juon sitä.
Mahakaan ei tule kipeäksi.
Olen huomannut että poikaystävällä on ollut ikävä mua.
Ja mulla sitä. No huomenna näemme.
Päästään viettämään laatuaikaa.
Tulee mukava viikonloppu.
Aijon vaan nauttia.
On nyt jotenkin ihanaa kun on hyvä olo.
Pitää nyt nauttia täysillä tästä hyvästä olosta.
Ennen kun iskee ahdistus taas.
No mulla on taas rauhottavia kun käyn apteekissa.
Mulla menee itse asiassa aika nopeasti tuo paketti rauhottavia.
Olen huomannut sen koska ohjaajat aina ilmoittaa mulle useasti että kohta ne loppuu. Mä joudun syömään vähän väliä rauhottavia mun sairauden takia.
Ne on määrätty mulle.
Rauhottava vaikuttaa tosi nopeasti. Viidessä minuutissa.
Sitten ei enää ajattele mitään kun on sen ottanut.
Ajatus ei enää kulje.
Mikä on vaan hyvä koska mulla on vilkas mielikuvitus.
Kuvittelen välillä aika paljon kaikkea mikä ei ole edes totta.
Se on inhottavaa.
Mutta nyt mun mieli on tasainen enkä kuvittele mitään nyt.
Olisipa jo huominen. Aika kuluu hitaammin kun odottaa huomista.
Sieltä se tulee pikku hiljaa.
Mä teen tänään kokkiryhmässä jälkiruoan.
Se oli joku keksivanukas.
Olen muistaakseen aikaisemmin tehnyt sen.
En vaan enää muista miten se tehtiin. No onneksi on ohje.
Ja ohjaaja auttaa jos en osaa jotain asiaa tehdä siinä.
Pitää alkaa pikku hiljaa pakkailemaan.
Pakkaan tässä aamulla osan vaatteista laukkuun.
Loput kamat pakkaan sitten huomenna ennen lähtöä.
Pakkaan tabletin ja kannettavan.
Ne on mulla aina lomilla mukana.
Tunnin päästä on aamupala.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Kerkiää siivota rauhassa.
Sitten kämppä on siisti kun lähden lomille.
Paras kaveri lähtee myös lomille viikonloppuna.
Viestitellään taas viikonloppuna.
Ja näemme sunnuntaina kun tulemme molemmat lomilta.
Kerkiämme huomenna näkemään vielä naistenryhmässä aamulla.
Saa nähdä mitä me teemme naistenryhmässä huomenna.
Toivottavasti jotain mukavaa.
Ajattelin mennä tänään lenkille illalla.
Pakko saada raitista ilmaa.
Ja tekee hyvää.
Saa nähdä paistaako aurinko illalla.
Lenkkeily tekee ihan hyvää kun on nyt vaan makoillu sohvalla.
No ensi viikolla pääsee salille taas.
Maanantaina.
Mulla on vaatekriisi taas. Mitä puen päälle tänään?
Tällä hetkellä mulla on vaan yöhousut jalassa.
Ehkä laitan legginsit.
Joo ne mä laitan.
Sitten vaikka joku huppari päälle. Siinä on mun vaatteet tälle päivälle.
Rentoa vaatetta.
Kohta musaa soimaan.
Kivempi siivota.
Aloitan eka siivoamalla vessan ja tiskaan.
Lopuksi mä imuroin ja moppaan.
Sitten kämppä on siisti.
Eikä siinä mene edes kauaa kun siivoaa.
Mutta todella mukavaa kun näkee tänään taas muita ihmisiä.
Eilen en nähnyt kun vaan ohjaajan.
Ja kivaa kun on tekemistä tälle päivälle. Aika menee nopeammin.
Ainakin iltapäivä kun on kokkiryhmä.
Nyt aijon nauttia tästä päivästä.
Tästä tulee hyvä päivä.
Hyvää ruokaa pääsee tekemään.
Etenkin jälkiruokaa.
Kyllä tavallinen ruoka ja jälkiruka maistuu puuro päivän jälkeen.
Mutta nyt siivoamaan!

Vatsa on kipeä.Keskiviikko 27.09.2017 07:49

Olen saanut jonkun mahapöpön. Eilen mulla oli maha kipeä koko päivän ja sekaisin. En mene tänään töihin vaan lepään nyt tämän päivän.
Näin me sovittiin ohjaajan kanssa.
Pitää soittaa vaan töihin etten ole tulossa tänään.
Olin kumminkin eilen klubitalolla aamupäivän. Meillä oli ruokana kanaa ja riisiä. Niin ja tehtiin sen lisäksi perunarieskaa.
Se oli helppo tehdä.
Ja niistä tuli ihan hyviä. Tein myös salaatin. Ja paistoin kanat pannulla.
Oli puuhaa eilen ihan kivasti klubitalolla.
Aika meni nopeasti.
Mä syön nyt tämän päivän puuroa. Katsoo jos huomenna taas pystyy osallistumaan ryhmiin. Meillä on kokkiryhmä huomenna taas.
En enää muista mitä ruokaa me teemme.
Huomenna se selviää.
No tämä päivä menee levätessä. Olen koneella ja katson netflixiä.
Ehkä nukun jos nukuttaa.
En eilen kirjoittanut blogia koska mä heräsin myöhään aamulla niin en kerennyt kirjoittaa.
Mä heräsin vasta eilen seitsemältä.
Vaikka piti jo herätä kuudelta.
Tänään mä nukuin seitsemään.
Join kahvit äsken.
Muuten tää viikko on mennyt ihan hyvin. Jaoin lääkkeet dosettiin maanantaina ja mulle sanottiin että mulla alkaa olla rauhottavat loppu. Pitää hakea apteekista lisää tällä viikolla.
On sitten niitä taas. Kaikkia muita lääkkeitä mulla oli vielä.
En eilen osallistunut sählyyn vatsan takia.
Lepäsin eilisen iltapäivän kun olin päässyt klubitalolta kotiin.
Soitan tuossa tunnin päästä vaikka töihin etten ole tänään tulossa.
En ole menossa salillekkaan tänään.
Nyt kun lepää tämän päivän niin huomenna alkaa olla jo varmaan parempi olo.
Mietin pitäisikö pestä nyt tänään nuo pyykit koska olen kotona.
Voisin pestä. Niin huomenna ei tarvitse pestä. Ja voisin jo tänään siivota tätä kämppää koska mulla on aikaa. Niin huomenna ei ole sitten niin paljon siivottavaa.
Näin mä teen.
Mä nukahdin eilen illalla taas mun sohvalle ja heräsin siitä kahden aikaa yöllä.
Menin sitten sänkyyn nukkumaan.
Varmaan nukahdan tänäänkin taas sohvalle.
En nyt näe parasta kaveria etten tartuta tätä tautia sille.
Enkä halua tartuttaa ketään muutakaan.
Kohta syön puuroa.
Kun eka saan blogin kirjoitettua.
Varmsti jo huomenna saan syödä ihan normaalia ruokaa.
Kyllä tää päivä menee vielä ihan hyvin puurolla. Ja se tekee vaan hyvää vatsalle.
Syön puuroa varmaan tänään ainakin sen kolme annosta.
Laitan musiikkia soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
mukavampi siivota.
Pesen lakanat tänään.
Niin sitten on puhtaat lakanat sängyssä.
Mukavampi nukkua.
Mua ei ole ahdistanut yhtään tällä viikolla mikä on vaan hyvä.
Ei ole joutunut syömään rauhottavia.
Nyt on taas hyvä kausi.
Käyn huomenna tai perjantaina apteekissa hakemassa lisää niitä rauhottavia.
Kun on hyvin aikaa.
Mutta ihan kiva rento päivä tänään.
Ei ole kiire.
Kerkiää hyvin siivota.
Katsoin eilen taas moderni perhe sarjaa.
se on vaan niin paras.
Katson sitä taas varmaan tänään.
ja jotain muutakin aijon katsoa netflixistä.
Kun en jaksa olla koneella niin katson netflixiä tai nukun.
No salille sitten ensi viikolla taas.
Ei se haittaa jos en pääse tänään sinne.
Sain eilen kivan haavan sormeen kun tein salaattia. Veitsi osui etusormeen ja teki kivan haavan.
No onneksi sain laastarin siihen.
Se kirvelee vähän kun kävin suihkussa eilen.
Mutta ei vuoda enää verta.
Tämmöistä voi sattua veitsen kanssa.
Harvoin mulle käy niin.
No onneksi ei tullut pahaa haavaa.
Sain taas laskun. Netti laskun.
No ensi kuussa kerkiää sen maksaa.
Kun rahaakin on tullut taas niin pystyy maksamaan sen.
Erä päivä oli vasta 15 päivä lokakuuta.
Nyt mun rahatilanne on erinomainen.
Rahaa on.
Ja kun säästää niin sitä on vielä enemmän.
On sitten rahaa kun menee lomille niin pystyy ostamaan viikonloppu ruoat.
Ja kun ei shoppaile koko aikaa niin siinäkin säästää.
Ei tarvitse stressata rahatilanteesta.
Kohta on lokakuu.
Ja parhaan kaverin synttärit.
Mun paras kaveri täyttää 27 vuotta.
Ollaan synnytty samana vuonna.
Mä olen alku vuodesta ja paras kaveri loppu vuodesta.
Ostan sille todella kivan lahjan.
Käyn tokmannilla ostamassa sen lahjan.
Sieltä se löytyy ihan varmasti.
Käyn alkukuusta jo ostamassa sen.
Niin on sitten valmiina kun on parhaan kaverin synttärit.
Pitää ostaa myös hieno synttärikortti.
Ja kirjoittaa siihen.
Mutta nyt alan syömään puuroa ja siivoilemaan.
Kohta soitan töihin.
Etten ole tulossa.
Maanantai. Viikonloppu vietetty. Mukavasti meni viikonloppu.
Näin eilen poikaystävää kun se tuli kaverin luota. Käytiin kaupassa.
Nyt ostin kahvia ja teetä niin riittää hyvin tälle viikolle.
Kävin kaverin kanssa myös lenkillä iltapäivällä.
Tehtiin puolen tunnin lenkki. Oli aivan ihana ilma. Aurinko paistoi eikä ollut ainuttakaan pilveä taivaalla. Oli varmaan melkein 20 astetta lämmintä. Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja nukuin parin tunnin päikkärit. Soiteltiin vielä poikaystävän kanssa illalla ja loppu illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin kaikki vastaan 1.
Menin sitten nukkumaan siinä yhdeksän jälkeen.
Työpäivä on taas tänään. Hyvin kerkiän blogin nyt kirjoittaa.
Heräsin vähän ennen seitsemää.
Ihanaa kun ei ole kiire.
Join kahvia äsken ja aijon juoda toisen kupin kahvia aamupalalla.
Luulen että tästä on tulossa hyvä päivä.
Aijon silti ottaa sen rauhottavan mukaan taas.
Varmuuden vuoksi.
Raha tilanne on hyvä tällä hetkellä. Sain maksettua eilen loput tämän kuun laskut. Ja tilille jäi kivasti vielä rahaa. Aijon säästää.
Niin on sitten rahaa kun sitä tarvitsee. En nyt shoppaile mitään.
Enkä mä edes tarvitse nyt mitään sen ihmeellisempää.
Mietin minkä laukun aijon tänään ottaa käyttöön?
Varmaan taas sen yhden pinkin laukun.
Mihin mahtuu ihan kaikki. Hyvä kun kävin eilen kaupassa niin voin kävellä suoraan töistä tänään kotiin.
Meillä on ompelu ryhmäkin tänään iltapäivällä. Se on melkein heti kun tulen töistä.
Illalla taas salille.
Mennään kaverin kanssa. Sali vaatteet on nyt pesty niin voi ottaa ne käyttöön.
Ulkona on nyt aika sumuinen ilma.
Aijon laittaa farkut tänään jalkaan.
Ja jonkun hupparin.
Siinä on mun tämän päivän työvaatteet.
Jee salkkarit ja uusi päivä tulee taas tänään. Päästään parhaan kaverin kanssa katsomaan niitä.
Illaksi on katsottavaa. Mä en enää muista mihin kohtaan salkkarit jäi. Mutta viimeisen uusi päivä jakson lopun mä muistan. Se jäi jännään kohtaan.
Viikon päästä alkaa uudet anime sarjat.
Alan niitä sitten seuraamaan.
Poikaystävä katsoo myös niitä.
Siellä oli muutama sarja mitkä vaikutti mielenkiintoiselta.
Odotan innolla.
Kohta on lokakuu. Tää kuukausi on mennyt mun mielestä todella äkkiä.
Parhaan kaverin synttärit on lokakuussa. Pitää keksiä hyvä synttärilahja sille.
Aijon mennä tokmannilta katsomaan jos sieltä löytyisi parhaalle kaverille lahja.
Suklaata aijon ainakin ostaa siihen lahjaan.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Teen sen tänään iltapalalla.
Kaikkia lääkkeitä mulla on niin ei tarvitse hakea mitään.
Leponexia on vielä reilusti jäljellä.
Kohta puen päälle ja alan tiskaamaan.
Mä tiskaan aina aamuisin kun on aikaa.
Aina kun olen saanut blogin kirjoitettua niin alan tiskaamaan.
Siitä on tullut mulle tapa.
Sitten ei tarvitse myöhemmin tiskata.
Pyykkiä ei tarvitse pestä.
Koska pesin viikonloppuna.
Oli hyvin silloin aikaa.
Pesen pyykkiä seuraavan kerran varmaan torstaina.
Pesen lakanat samalla.
Mulla on tällä hetkellä hyvä fiilis.
Se on parempi olo tila kun joku ahdistus.
kivasti on ohjelmaa tälle päivälle.
Tää päivä menee varmaan tosi äkkiä.
Huomenna olen menossa sitten taas klubitalolle.
Menen taas sinne keittiöön puuhastelemaan.
Mikä on hyvä juttu.
On sitten tekemistä huomenna.
Aikakin kuluu nopeammin kun on tekemistä.
Nyt mulla on käteistä niin pystyn maksamaan huomisen klubitalo ruoan. Mä kävin eilen pankkiautomaatilla nostamassa rahaa.
20 euroa nostin sieltä.
Huomenna on taas sähly pelit.
Varmaan meillä on taas seka joukkueet. Niin kuin viimeksi.
Pelaamme varmaan sen 40 minuuttia taas.
Mun mielestä se on hyvä peli aika.
Hiki siinä tulee ainakin kun saa vaan juosta.
Mikä tekee vaan hyvää.
Kaikki liikunta tekee vaan hyvää. Mä nautin liikunnasta.
Mulle tulee aina hyvä olo sen jälkeen ja samalla saa purettua paineita. Sekä kireää oloa.
Sen liikunnan jälkeen mä aina rentoudun.
Ja käyn aina suihkussa liikunnan jälkeen.
Mutta. Nyt alkaa tiskaaminen.
Ja puen kohta vaatteet päälle.
Mukava päivä tulossa tänään.
Näkee kaikki työkaverit.
Ja ihan kiva jos on hommia niin saa siinäkin päivän kulumaan mukavasti.
Mulla on neljän tunnin työpäivä.
Yhdeksästä yhteen.

Sunnuntai.Sunnuntai 24.09.2017 08:52

Viikon viimeinen päivä. Mukavasti mennyt koko viikonloppu.
Eilen oli ihanaa koko päivä löhöillä sohvalla. Niin ja katselin netflixiä.
Ruoan jälkeen otin kolmen tunnin päikkärit.
Heräsin viideltä siihen kun poikaystävä soitti mulle.
Juteltiin hetken aikaa. Sitten nousin sohvalta ylös ja lähdin lenkille.
Oli ihanan lämmin ilma ja aurinko paistoi.
Lenkin jälkeen menin suihkuun, keitin teetä ja koneelle.
Loppu illan olin taas parhaan kaverin luona.
Jaksoin valvoa kymmeneen asti. Katsottiin posse ja haluatko miljonääriksi. Mä niin nauroin kun katsoin posse ohjelmaa. Ihan paras.
Duudsonit on ihan parhaita.
Paras kaverikin vaan nauroi.
Huomenna alkaa taas uusi viikko. Ja huomenna töihin.
Hyvillä mielin olen menossa töihin taas. Nyt jaksaa kun on levännyt.
Pitää muuten katsoa vaatteet valmiiksi mitä pistän töihin päälle.
Eilen jaksoin pestä pyykkiä. Pesukone oli vapaa.
Hyvä nyt mun ei tarvitse alku viikosta sitten pestä.
Kohta on aamupala. Mulla on jo kauhea nälkä.
Join äsken kahvia. Sitä pitää ostaa taas lisää koska se on kohta loppu. Mä käyn huomenna kaupassa töiden jälkeen. Ai niin ja teetä pitää myös ostaa. Sekin on kohta loppu. Aijon ostaa citrus vihreää teetä. Se on paras tee.
Juon sitä tosi paljon päivän aikana.
Olen enemmän tee ihmisiä kun kahvi ihmisiä.
Mutta aamukahvi on se mikä on pakko saada joka aamu. Päivä ei muuten lähde käyntiin.
Aina ennen kun menen töihin niin juon sen pari kuppia kahvia.
Pysyy paremmin töissä hereillä.
Olen huomenna varmasti ihan pirteä.
Huomenna on sali illalla. Menemme taas sinne kaverin kanssa.
Kestää sen tunnin. Mä pesin mun housut mitä pidän salilla.
Nyt ne on valmiina käyttöön taas.
Vesipullo pitää aina olla salilla mukana.
Mulla menee se koko pullo vettä tunnin aikana.
Mikä on vaan hyvä.
Ja aina tulee hyvä olo sen tunnin jälkeen.
Mä nautin siitä.
Tänään aijon mennä taas lenkille.
Iltapäivällä.
Ruoan jälkeen.
Ulkona näyttää olevan ihan hyvä ilma.
Eilen oli jopa 16 astetta lämmintä.
Ihan kuin olisi ollut kesä.
Mutta kohta kylmenee taas.
Ja varmasti sataa vettä.
Sitä se syksy on.
Mutta. Ajattelin nyt olla hetken koneella ja kuunnella jotain hyvää musiikkia.
Kohta voisin taas tiskata.
Huomenna ennen kun menen töihin niin pyydän taas rauhottavan mukaan ohjaajalta.
Varmuuden vuoksi jos iskee huono olo yllättäen. Mutta uskon että huominen menee hyvin.
Koitan olla sosiaalinen ja ajatella iloisia asioita.
Jutella muiden kanssa niin ei ahdistus sitten iske.
Hyvin menee huominen päivä.
Nyt mulla menee taas hyvin. En ole joutunut syömään rauhottavia.
Mikä on vaan hyvä asia.
Mutta kyllä se tilanne tulee sitten taas kun joutuu syömään niitä.
Kun ahdistaa tosi pahasti tai harhat tulee.
Mutta olen selvinnyt niistä tähän asti.
Ja tottunut koska ne kuuluu tähän mun sairauteen.
Mutta. Olen onnellinen tällä hetkellä.
Se on tärkeintä.
Ja mä nautin elämästä ihan täysillä.
Elän kuin viimeistä päivää.
Ja tunnen itseni upeaksi. Vaikka nyt on tullut muutama kilo lisää.
Mutta olen hyväksynyt sen. Kun ikää alkaa tulla niin vartalo muuttuu.
Musta on tullut vanha.
Mutta. Ennen näytin vielä enemmän hyvältä kun paino ei silloin noussut. Mulla on kuvia muistoina.
Ja mä olen terve koska en ole alipainoinen.
Minä syön kun tuntuu siltä.
Ja koitan liikkua niin on hyvä kunto.
Ja tulee hyvä olo aina salin jälkeen.
Ei mulla tarvitse olla mikään kauhean timmi vartalo.
Enkä mä seuraa mitään kaloreita.
Syön pullan jos sitä on tarjolla.
ja herkuttelen suklaalla.
Aina viikonloppuna.
Mulle on se tärkeintä että olen terve.
Ja että on hyvä olo. Liikunta tekee aina hyvää mulle.
Tulee hyvä olo sen jälkeen.
Ulkonäkö ei ole se tärkein asia.
Olen sen vihdoinkin tajunnut.
Mutta olen upea silti.
Minulla on nyt naiselliset muodot.
Paras osa vartalossa on mun rinnat.
Mä tykkään mun rinnoista. Ne ei ole pienet eikä suuret.
Juuri sopivat.
Pitäisi ostella uusia rintaliivejä.
En ole nyt ostellut niitä vähään aikaan.
En ole vaan löytänyt mitään kivoja.
Mutta niitä ostan sitten jossain vaiheessa silti.
Jos löytyy taas halvalla.
Katsotaan.
Mutta kohta aamupalalle.

Kaikki on tällä hetkellä hyvin.Lauantai 23.09.2017 11:05

Kirjoitan vasta blogin nyt koska halusin nukkua aamulla pitkään.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire ja voi nukkua.
Eilen oli ihan ok päivä. Kävin aamulla verikokeissa. Jouduin odottamaan puoli tuntia ennen kun pääsin sinne.
Vettä satoi jonkin verran kun lähdin mutta en kastunut pahasti.
Mulla oli sateenvarjo mukana. Kävin kaupassa siinä matkan varrella kun tulin takaisin kotiin.
Eilen mä olin koneella ja katselin netflixiä.
Nyt olen taas katsonut moderni perhe sarjaa. Aijon tänään jatkaa sen katsomista.
Nukun päikkärit tänään jos mua väsyttää tuossa iltapäivällä.
Lenkille menen tänään ellei sada kaatamalla vettä. Katsotaan.
Kävin eilen tokmannilla ostamassa sipsiä. Söin kaikki. Nyt en enempää aijo herkutella. Viikonlopun herkut on nyt syöty ja vasta viikon päästä aijon syödä suklaata.
Olo on ollut nyt hyvä eikä ole tarvinut syödä rauhottavia.
Jos mua ahdistaisi kauheasti ja tulee ne harhat niin silloin aina otan sen rauhottavan.
Nyt tää lepääminen on auttanut aika hyvin eikä ole tarvinut syödä rauhottavia. Saa nähdä millainen on ensi viikko. Toivon että parempi kun tämä viikko.
Varmasti sitten jaksan paremmin ensi viikolla.
Päivä kerrallaan vaan eletään.
Sitä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu.
Mietin pitäisikö pestä pyykkiä nyt kun on koko päivä aikaa?
Käyn kohta katsomassa onko pesukone vapaa niin alan pesemään.
Sitä pyykkiä on taas kertynyt.
Niin ihan hyvä pestä jos pystyy.
Kohta keitän teetä. Aamukahvit olen jo juonut.
Kohta alan siivoamaan tätä keittiötä. Täällä on taas vähän sotkuista.
Pitää tiskata ja pyyhkiä tasot.
En ole vieläkään maksanut noita paria laskua. Erä päivät ei pitäisi olla ihan vielä. Koitan maksaa ne tässä viikonlopun aikana. Vaikka jo tänään. Sitten niitä ei tarvitse enää miettiä.
Soitin hetki sitten poikaystävälle niin se oli päässyt sen kaverin luokse. Soittelemme taas vähän myöhemmin.
Poikaystävä kävi eilen moikkaamassa mua ennen kun se lähti kaverin luokse.
Oli kiva nähdä se pikaisesti.
Sanoin sille että ajaa varovasti eikä juo liikaa.
On vähän ikävä sitä.
Mutta. Näemme taas varmasti ensi viikolla.
Sitä odotellen.
Tokmannille on tullut nyt myyntiin ihania syysvaatteita.
ihania neule paitoja, huppareita, legginsejä..
Ensi kuussa menen sitten sinne kunnolla shoppailemaan kun on rahaa tullut taas.
Mä haluaisin jonkun lämpöisen neule paidan.
Ja uusia legginsejä.
Siellä oli myös niitä yöhousuja.
No ensi kuussa sitten menen ostoksille.
Olen jo shoppaillut tässä kuussa ihan tarpeeksi. Tuli ostettia se takki ja laukku.
Niistä riittää vielä paljon iloa pitkäksi ajaksi.
Rakastan shoppailua.
Shoppailen aina jos saa jonkin asian halvalla tai on alennuksessa.
Mielummin halpaa kun kallista.
Siinäkin säästää.
Muutaman euron.
Aijon sitten jossain vaiheessa tehdä sen shoppailu reissun cubus liikkeeseen. Joku viikonloppu voisi käydä siellä kun on aikaa.
Pitää vaan mennä bussilla.
Onneksi se bussi matka ei ole kallis.
Mutta. Pitää vielä suunnitella. Voisin pyytää kaverin mun mukaan.
Kivempi shoppailla kaverin kanssa kun taas yksin.
Voitaisiin samalla käydä jossain syömässä.
Niin jaksaa shoppailla.
Kynnet pitää muuten lakata. Mulla on taas aika hyvin kulunut lakka näistä mun kynsistä.
Lakkaan ne tänään.
Jossain vaiheessa.
Pitäisi ostaa uusia kynsilakkoja.
Mulla on vaan yksi kynsilakka tällä hetkellä. Ja se on turkoosin värinen. Mustan kynsilakan haluaisin ostaa.
Ja pinkin.
Tokmannilla myydää hyviä kynsilakkoja. Käyn sieltä joku kerta ostamassa.
Mutta en vielä.
Haluaisin uusia korviksia hankkia.
Hopea korviksia. Tykkään enemmän hopeasta kun taas kullasta.
Pitää vaan päästä johonkin koru liikkeeseen ja kysellä löytyykö jotain halpoja hopea korviksia.
Ai niin aijon jossain vaiheessa ottaa toiset reiät mun korviin.
Maksaa 25 euroa.
Mietin otanko ne ensi kuussa vai myöhemmin.
Mua ei pelota se yhtään kun ne ottaa. Vähän vaan nipistää.
Mulla ei ole mitään nelua kammoa.
Olen tottunut.
Aina kun olen verikokeissa, niin koitan olla ihan rentona ja katson aina muualle kun ne ottaa verta.
Mä en pysty katsomaan sitä kun ne ottaa sen veren.
Ja koitan aina hengittää rauhallisesti.
Siitä sitten aina selviää.
Mun pitää käydä joka kuukausi verikokeissa sen takia, koska mulla on tämä leponex lääke.
Ja voin sanoa että se lääke auttaa mua todella paljon.
Pystyy elämään jotenkin tätä elämää.
Välillä menee hyvin ja välillä huonosti.
Mutta nyt menee todella hyvin. Aijon nyt nauttia tästä olosta kun vaan voi.
Ennen kun kaikki menee taas päin persettä.
Nyt aijon nauttia ainakin siitä kun ei ole kiire.
Voi vaan olla.
Mutta nyt alan keittämään teetä ja katsoa onko pesukone vapaa niin pääsee pesemään pyykkiä.