IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ollut kuumetta ja kurkku kipeä.Keskiviikko 12.09.2018 08:01

Olen ollut sairaana niin en ole jaksanut kirjoittaa blogia. Mulla on ollu kuumetta ja kurkku tosi kipeä. Mä lepäsin sunnuntain ja maanantain.
Menin eilen taas töihin ja hyvin jaksoin siellä. Tänään taas töihin.
Kurkku on vielä vähän kipeä mutta kyllä se paranee. Pääasia ettei kuumetta ole enää. Huonenna mä kirjoitan sitten vähän pidemmän blogin kun mulla on aikaa enemmän. Huomenna meillä on siivousta ja kokkiryhmä. Kokkiryhmä on iltapäivällä. Saa nähdä mitä ruokaa päästään tekemään. varmasti jotain hyvää. Tänään me mennään kaverin kanssa salille illalla. Teen kevyesti tällä kertaa. Menen sinne silti tekemään jotain. En aijo jäädä sohvan pohjalle. Tekee ihan hyvää mennä salille. Juoduin eilen ottamaan rauhottavan kun olin töissä. Se meteli pisti ahdistamaan. Otin sen lääkkeen ennen kun lähdin kotiin. Onneksi otin sen niin olo helpottui. Ei ahdistanut enää.
Otan taas tänään rauhottavan töihin mukaan jos tänäänkin iskee huono olo. Sitä mä en voi tietää. Kohta alan kuunnella vähän musiikkia.
Luulen että tästä päivästä tulee parempi kun taas eilisestä päivästä.
Hetki kerrallaan. Nukun varmaan päikkärit kun pääsen töistä kotiin. Kerkiää hyvin levätä ennen kun menee salille.
Laitan sen mun uuden puma t-paidan päälle tänään salille. Mun hikipaita. Alkaa olla vähän nälkä. No kohta on aamupala.
Puolen tunnin päästä pitää lähteä töihin. Voisin alkaa pakkailemaan laukkua valmiiksi. Otan nyt varmaan tuon mun pinkin laukun käyttöön. Kaupassa mä kävin eilen niin voin kävellä tänään töistä suoraan kotiin. Ihan kiva. Mutta. Nyt musat soimaan ja puen vaatteet päälle.

Kurkku on kipeä.Sunnuntai 09.09.2018 08:10

Juhlista selvitty. Oli kivat synttärit. Oli mukava perjantai ilta. Paitsi että yksi meistä sammui. Se oli kaverin kaveri. Raahattiin se sänkyyn nukkumaan. Ei onneksi joutunut soittamaan mitään ambulanssia paikalle. Mä join colaa ja vettä koko illan. Mulle tyrkytettiin sitä viinaa mutta olin vaan että ei. Valvottiin aika myöhään. Ja kun päästiin eilen kotiin niin söin ja nukuin melkein neljän tunnin päikkärit.
Heräsin kuuden aikaa illalla. Mutta sain vielä unen päästä kiinni kun menin eilen yhdeksältä nukkumaan. Olin parhaan kaverin luona eilisen loppu illan. Katsottiin vain elämää ja haluatko miljonääriksi.
Kavereille ei tullut mitään krapulaa perjantai illan jälkeen. Olivat aika pirteinä lauantai aamuna. Ne heräsi ennen mua. Mä vaan nukuin melkein johonkin puoli yhteentoista asti. Mä nukuin ilmapatjalla.
Siinä oli ihan hyvä nukkua. Hyvin nukuin. Mulle on vissiin tulossa flunssa. Mulla on kurkku kipeä. En yhtään ihmettele jos saan nyt jonkun taudin. Toivon että kuume ei nouse. Mutta jos mulla on huomenna ihan kamala olo niin en mene töihin. Ai niin me käydiin perjantaina Stadium liikkeessä. Mä löysin salille pari hienoa t-paitaa. Toinen niistä paidoista on Puma. Se maksoi vaan 10 euroa ja toinen t-paita maksoi vaan 7 euroa. En löytänyt salille uusia housuja. Tokmannilla on jotain salille tarkoitettuja housuja niin mä ostan sieltä.
Aamupala on noin tunnin päästä. Menen varmaan vielä nukkumaan sen jälkeen. Lepäilemään. Katsoo jos tänään jaksaa pestä pyykkiä.
Mutta jos en jaksa tänään niin sitten huomenna.
Mulla meni yksi rauhottava kun lähdettiin kavereiden kanssa bussilla perjantaina. Oli pakko ottaa se kun jännitti. Kun tultiin takaisin kotiin bussilla niin se meni hyvin ilman mitään rauhottavaa.
Katsottiin muuten salkkarit ja posse perjantai iltana kun juhlittiin.
Posse oli niin paras taas. Pakko katsoa se viikon päästä. Olen silloin viikonlopun täällä niin katson sen yksin. Paras kaveri lähtee lomille ensi viikon viikonloppuna. Mä lepäilen.
Tänään pitää katsoa katsomosta lemmen viemää ja emmerdale.
En nähnyt niitä perjantaina. Tänään kerkiää hyvin katsoa ne.
Porukat kävi eilen mun luona ja toivat mulle tuliaisen kun ne oli lapissa reissussa. Ihana poro pehmolelu.
Se on nyt mun sohvalla muiden pehmolelujen kanssa.
Kiva tuliainen. Tuli yllätyksenä. Parhaan kaverin synttärit on ensi kuussa ja pitäisi keksiä sille lahja. Poikaystävä myös täyttää joulukuussa 30 vuotta niin sillekkin pitää keksiä joku lahja.
Tässä on onneksi aikaa. Odotetaan kaverin kanssa että desucon liput tulee myyntiin. Mennään sinne taas ensi vuonna.
Siitä on tullut meille tapa aina käydä siellä. Siellä myydään ihanaa animekrääsää mistä tykkään todella paljon.
Sitten kun on desucon niin otan tuon mun pokemonlaukun käyttöön.
Toivon että silloin ei olisi kamalan kylmä. No sen näkee sitten.
Millainen sää on. Jos nyt tulen kipeäksi niin onneksi mulla on sitten viihteenä netflix ja katsomo. Niin ja animea.
katson niitä sitten jos olen kipeä. Niin ja nukun tietysti.
Huomenna on taas lääkeiden jako. Ei tarvitse hakea mitään. Kaikkea on. Seuraavan kerran se masennuslääke resepti uusitaan.
Niin saa sitäkin lääkettä taas. Olen ihan tyytyväinen siihen että syön masennuslääkettä. Auttaa samalla ahdistukseen.
En ole nyt onneksi masentunut. Mulla menee hyvin nyt.
Mutta se huono kausi sitten tulee taas jossain vaiheessa.
Nyt en aijo miettiä sitä. Päivä kerrallaan vaan.

Kaverin synttärit.Perjantai 07.09.2018 08:21

Tänään juhlimaan kaverin synttäreitä. Mennään kavereiden kanssa bussilla kaverin luokse. Kävin eilen nostamassa bussirahat.
Juomana mulla on sitten niissä juhlissa limua. En juo yhtään alkoholia.
Kaverit saa juoda jos haluaa. Minä en. Mulle vaan tulee huono olo alkoholista. Mietin sitä että mitä sitä pukisi sinne päälle. No voin vaikka kohta katsoa vaatteet kun saan blogin kirjoitettua. Ai niin tänään meillä on naistenryhmä ja ollaan menossa sinne stadium liikkeeseen shoppailemaan. Kivaa kun pääsee vähän shoppailemaan ja rahaa on tullut kelalta taas tänään. Niin hyvin voi vähän shoppailla.
Mä otan rauhottavia mukaan kun mennään bussilla. Jos iskee paha ahdistus silloin niin on ihan hyvä että rauhottava on mukana.
Otan sen heti kun alkaa ahdistaa. Mun pitää käydä tänään tokmannilla. Ajattelin mennä sinne lounaan jälkeen. Me lähetään kavereiden kanssa vasta kello neljän bussilla. Hyvin kerkiää käydä tokmannilla.
Aamupala on hetken päästä. Alkaa olla jo vähän nälkä.
Tänään mä otan mun Guess laukun käyttöön kun mennään shoppailemaan. Sitäkin laukkua pääsee taas käyttämään.
Mulla oli eilen verikokeet. Mä pääsin aikaisemmin mikä ei haitannut yhtään. Siellä ei ollut onneksi ruuhkaa. Aika hiljaista.
Kävin sitten kaupassa kun pääsin verikokeista. Salkkari jakso oli hauska eilen kun Jutta ja Kalle tappeli siinä muiden kanssa.
Naurettiin parhaan kaverin kanssa kun katsottiin. Oli kyllä huvittavaa. Salkkareiden jälkeen katsottiin sitä jahti ohjelmaa. Musta se on aika hyvä se jahti ohjelma. Mielenkiintoinen.
Tänään ei näe salkkareita mutta huomenna sen voi katsoa katsomosta. Ja lemmen viemää.
Ai niin posse alkaa tänään. Katson senkin sitten huomenna.
Posse on ihan pakko katsoa. Se on niin paras.
Onneksi senkin voi katsoa katsomosta. Kohta alan popittaa musiikkia. Tulee kunnon perjantai fiilis päälle. Kivaa päästä viettämään kavereiden kanssa aikaa sitten illalla.
Tulee hyvät bileet. Mä lupasin tuoda pullaa ja suklaata.
Nyt vaan nautin. Elämästä pitää nauttia kun vaan pystyy.
Ja ihan kiva taas päästä pois täältä. Olen sitten ensi viikon viikonlopun täällä. Mä lepään sitten. Nyt on ollut niin paljon kaikkea ohjelmaa ja hyvin mä olen jaksanut.
Lähden lomille sitten tuossa parin viikon päästä. Poikaystävän luokse varmaan. Pitäisi taas käydä myös kotona pitkästä aikaan.
Koitan tässä syksyn aikana käydä sielläkin.
Äiti on taas odottanut koska tulen käymään. Me ollaan soiteltu melkein joka päivä tällä viikolla. Animea aijon varmaan katsoa huomenna kun tullaan takaisin. Huomenna ja sunnuntaina on aikaa sitten katsoa animea. Sitten maanantaina taas töihin.
Kokkiryhmä meillä alkaa ensi viikolla. Torstaina.
Ihan kiva että se ryhmä alkaa. Pääsee tekemään hyvää ruokaa.
Mulla on hyvä ryhmä. siinä on mun kaverit samassa ryhmässä.
Mä muuten kerkiän syömään päivällisen ennen kun me lähdetään kavereiden kanssa sinne juhliin.
Hyvä niin nälkä ei iske ihan heti kun on syönyt päivällisen.
Huomenna vietetään kaverin synttäreitä. Joudutaan kavereiden kanssa menemään kahdella bussilla sinne. Mä en aijo juoda mitään alkoholia siellä. Mä juon vaan coca colaa. Pitää tänään käydä nostamassa bussirahat. Mulla on verikokeet tänään niin niiden jälkeen käyn nostamassa rahaa ja käyn samalla kaupassa. Tekemistä on ollut viime päivinä. Töitä ja salia. Eilen oltiin kaverin kanssa taas salilla. Oli sama ohjaaja siellä kuin viimeksi. Ei ollut vaihtunut. Oli hyvä tunti salilla eilen. Hiki tuli pintaan. Alan siivoilemaan kun saan blogin kirjoitettua. Viime aamuina en ole nyt kirjoittanut blogia koska aamut on olleet vaikeita.
En ole jaksanut nousta sängystä ylös. Mutta tää aamu on ollut parempi mitä eilinen aamu. Tosiaan verikokeet taas tänään. Kuukausi mennyt taas. Joudun käymään kerran kuussa verikokeissa sen takia koska mulla on tämä leponex lääkitys. Mulla ei ole onneksi piikki kammoa.
Mietin mitä pukea päälle huomenna kun mennään juhlimaan.
Tässä on aikaa miettiä vielä. Mutta ihan kiva nähdä sitä kaveria pitkästä aikaan. Ei olla aikoihin nähty ja kiva päästä kavereiden kanssa viettämään aikaa huomenna illalla. Tulee kiva ilta. Aijon nauttia.
Mä lupasin tuoda suklaata ja pullaa niihin juhliin.
Kaverit tuo sinne sipsiä ja karkkia. Jokainen tuo jotain niihi juhliin.
Otan rauhottavan mukaan koska mulla saattaa tulla bussissa huono olo. Kaverit on onneksi mun tukena bussimatkan. Mulle nuo Bussimatkat on vaikeita. Saattaa tulla paha ahdistus.
Jos mulle iskee huono olo niin otan sen rauhottavan heti.
En ole nyt viime aikoina joutunut syömään nyt rauhottavia. Mulla on mennyt tosi hyvin ja olen jaksanut. Hyvä minä.
Eikähän huominen päivä mene ihan hyvin. Ai niin meillä on huomenna naistenryhmä, niin ollaan menossa tuonne stadium liikkeeseen shoppailemaan. Mä ostan uusia salivaatteita sieltä jos halvalla löytää. Tarvitsen uusia housuja ja hikipaitoja.
Ja huomenna tulee taas rahaa niin mikäs siinä.
Pääsee shoppailemaan. Harrastan shoppailua. Joka kuukausi on aina kiva ostaa jotain pientä. En todellakaan tuhlaa koskaan kaikkia rahoja mitä mulle tulee. Välillä aina säästän enkä osta mitään.
Mun pitää aina maksaa laskut joka kuukausi.
Vuokra ja netti. Kohta aamupalalle ja alan heti siivoamaan.
Mun kämppä on aika sotkuinen.
No sitten on taas siistiä kun on siivonnut. Hetken aikaa.
Mutta uskon että ihan hyvä päivä tulee tänään.
Huomenna on sitten tosi kiva päivä kun pääsee shoppailemaan ja viettämään kavereiden kanssa aikaa. Saa nähdä mihin asti me valvotaan. Ollaan yötä kaverin luona.
Saa nähdä miten me kaikki mahdutaan nukkumaan. No jotenkin.
Mä olen varmaan se ensimmäinen joka menee nukkumaan.
Muut valvoo. No ei haittaa. Jos mua alkaa väsyttämään niin sitten mua väsyttää. Nukun varmasti sitten hyvin. Eikä seuraavana aamuna väsytä. Olen varmaan meistä se pirtein lauantai aamuna.

Salille pitkästä aikaan.Maanantai 03.09.2018 04:27

Se on taas viikonloppu vietetty. Olin poikaystävän luona viikonlopun.
Nopeasti aina menee noi viikonloput. Mukavaa oli.
Mä heräsin tänään jo puoli neljältä. Mun unirytmi on mennyt vähän sekaisin mutta kyllä se siitä tasaantuu pikku hiljaa. Uni tulee varmasti aika hyvin tänään illalla. Tänään meillä alkaa ohjattu kuntosaliryhmä illalla. Varttia vaille viisi ja se kestää tunnin. Kaverin kanssa mennään siihen ryhmään. Saa nähdä onko siellä tuttua porukkaa kuin viimeksi. Sekä saa nähdä millainen ohjaaja siellä on. Se on varmaan taas vaihtunut. Olin eilisen loppu illan parhaan kaverin luona. Katsottiin kaikki vastaan yksi. Mä tykkään siitä ohjelmasta. Kiva katsoa sitä sitten sunnuntai iltaisin. Tänään on taas työpäivä. Neljä tuntia.
Katsoo kuinka väsynyt olen töissä sitten tänään. No mä juon vaan kahvia niin enköhän mä herää. Mulla on verikokeet taas tämän viikon torstaina. Kahdentoista jälkeen on aika. Päivällä siis.
Kerkiän syödä lounaan ennen sitä. Jaksaa sitten kävellä sinne tervekeskukseen. Tämän viikon perjantaina on kivasti ohjelmaa.
Naistenryhmä alkaa taas niin tosiaan me mennään sinne stadium liikkeeseen. Shoppailemaan. Sitten perjantai iltana mennään kaverin luokse viettämään sen synttäreitä. Mennään kavereiden kanssa bussilla. Nyt sitten bussimatkat ei tunnu niin pahalta kun kaverit on mukana. Ne tukee mua koska mulla saattaa aina iskeä ahdistus bussissa. En tykkää olla kauheasti bussissa. Se on mulle vielä jotenkin vaikeaa. Välillä nuo bussi matkat menee hyvin tai sitten huonosti. Välillä vaihtelee. Me nyt puhuttiin mun oman ohjaajan kanssa, että alan harjoittelemaan kulkemaan bussilla tämän syksyn aikana. Saan bussikortin ohjaajalta niin mun ei tarvitse itse maksaa niitä bussimatkoja. Aijon tämän syksyn aikana mennä tekemään shoppailu reissuja. Joku viikonloppu välillä.
Cubus liikkeeseen aijon tehdä shoppailu reissun. Siellä mä en ole käynyt pitkään aikaan. Siellä saattaa olla ihania syysvaatteita.
Mun pitää myös ostaa uusia toppeja ja t-paitoja.
Huomenna tulee taas rahaa kelalta. Sekä perjantaina.
Pitää keksiä kaverille joku synttärilahja. Ajattelin sille kaverille ostaa suklaata ja vaikka jotkut korvikset siihen lisäksi.
Se on hyvä lahja. Mä tiedän että se kaveri tykkää koruista.
Mä olen sitten ainoa joka ei juo alkoholia niissä juhlissa.
Mulle on ihan sama mitä muut sanoo siitä.
Olen ihan oikeasti nyt lopettanut juomisen. Mä en ole nyt juonut pariin kuukauteen. Juon coca colaa niissä juhlissa.
Siinä on mun illan juomat. Pitää sitten miettiä mitä pukea päälle niihin juhliin. Viisi päivää aikaa miettiä.
Tänään taas jaan lääkkeet illalla dosettiin. Nyt mulla on kaikkia lääkkeitä taas. Sitten kun on käynyt verikokeissa niin sen jälkeen saa sitten taas hakea leponexia.
Varmaan vasta ensi viikolla haen taas. Tälle viikolle riittää vielä leponexit. Voisin kohta katsoa tämän päivän vaatteet.
Tästä on tulossa ihan mukava päivä. Mukavaa mennä salille taas.
Ai niin mulla oli punnitus perjantai aamuna. Mun paino on pysynyt samana. Painan sen 75 kiloa.
Ei ole onneksi noussut. Mulle tuo on juuri sopiva paino.
Mutta ei sekään haittaa jos se siitä vaikka tippuisi.
Pääasia ettei ole noussut. Mä syön aika terveellisesti ja liikun paljon.
Niin paino on pysynyt kurissa. Suosittelen lenkkeilyä.
Se on yksi hyvä liikunta muoto. Sekä salilla käynti.
Mä saan aina liikunnasta hyvän olon. Oli se sitten puoli tuntia tai tunti. Aina kun käyn lenkillä niin se mun lenkki kestää sen puoli tuntia. Mä kävelen silloin aika kovaa.
Liikunta auttaa masennukseen. Mun masennukseen se on auttanut.
Suosittelen kokeilemaan kaikenlaista liikuntaa.
Vielä tää päivä pitää jaksaa töissä ja sitten lomille. Olen lähdössä vasta tuossa illalla. Poikaystävä tulee hakemaan. En ole vielä pakannut. Kun saan blogin kirjoitettua niin alan pakkailemaan. Katsottiin eilen salkkarit parhaan kaverin kanssa. Oli taas jännä jakso. Tänään pitää todellakin illalla katsoa taas salkkarit. Salkkareiden jälkeen katsottiin sitä uutta jahti ohjelmaa. Oli musta aika mielenkiintoinen niin voisi jatkossa katsoa sitä. Ulkona on aika sumuinen ilma. Puen tänään vähän lämpöisää vaatetta päälle. Laitan tuon mun trenssitakin. Se on pitkä ja lämmittää. Sitten vielä sen alle tuo huppari. Heräsin jo kuuden jälkeen. En enää saanut unta. Joten totesin vaan että nyt ylös ja kahvin keittoon.
Nyt tänään pitää juoda paljon kahvia että pysyy hereillä. Mä haluan mennä tänään subwayhin. Hakemassa subin. Mä sanoin eilen poikaystävälle että käydään subwayssa samalla kun käymme kaupassa. Pitää ostaa viikonlopuksi jotain ruokaa ja vähän herkkuja. Mun tekee kauheasti mieli sipsiä. Ehkä ostan niitä tai pizzaa. Katsotaan. Vielä on hyvin aikaa miettiä. Tulee varmasti ihan kiva viikonloppu.
En ole nyt ollut poikaystävän luona pitkään aikaan.
Kaverit on täällä viikonlopun. Ja viikon päästä on ne kaverin synttäribileet. Pitää vaan keksiä joku lahja sille kaverille. Käyn varmaan ostamassa sen lahjan tokmannilta.
Ajattelin jotain korua ja sen kanssa vaikka suklaalevy.
Siinä olisi hyvä lahja. Tosiaan mä en aijo juoda sitten niissä juhlissa mitään alkoholia koska olen lopettanut juomisen. Hyvin on nyt menny sen asian kanssa. Ei ole yhtään tehnyt mieli mitään alkoholia. Nyt kun menen lomille niin juon vaan vettä ja limua.
Käydään varmaan lidlissä kaupassa. Siellä on halpaa.
Nyt on elokuun vika päivä. Huomenna alkaa syyskuu.
Nopeasti meni tämä elokuu. se on nyt syksy. Viikon päästä meillä alkaa se naistenryhmä taas. Mennään viikon päästä sitten naistenryhmässä tuonne staduim liikkeeseen shoppailemaan.
Ihanaa päästä sinne shoppailemaan Mä voin sitten sieltä ostaa salille vaatteita. Hiki paitaa ja housuja. Mä tarvitsen oikeasti uudet salihousut koska edelliset on aika kuluneet.
Eiköhän sieltä stadiumista löydy. Nyt kun meillä alkaa se naistenryhmä niin me käydään shoppailemassa välillä, tai kahvilla..
Ulkoillaan..tehdään kaikkea mukavaa siinä ryhmässä.
Kaverit on mukana siinä ryhmässä myös. Mutta. Nyt alan pakkailemaan ja pukemaan vaatetta päälle.
Odotan innolla iltaa että pääsee lähtemään lomille.
Tulee varmasti mukava viikonloppu. Pääsee taas poikaystävän kanssa viettämään aikaa taas pitkästä aikaan.
Olen kovasti kaivannut sitä.

Ihanaa. Huomenna lomille!Torstai 30.08.2018 07:08

Huomenna olen lähdössä taas lomille. Poikaystävän luokse. Nopeasti taas tää viikko on mennyt. Hyvin olen jaksanut koko viikon. Ei ole joutunut syömään yhtään rauhottavia. Heräsin tänään puoli kuudelta.
Ennen kun kello soi. Alan nyt olla jo vähän pirteämpi sen reissun jälkeen. Mulla on tänään työpäivä. Ja huomenna. Kun olin reissussa niin en ollut töissä. Nyt mä korvaan nää pari päivää. Neljän tunnin työpäivät. No aika menee äkkiä kun on töissä. Mä odotan innolla huomista että näen taas poikaystävän. Mulla on ollut sitä ihan tajuton ikävä. Päästään viettämään mukavaa viikonloppua.
Ensi viikon perjantaina mä ja kaverit lähdetään juhlimaan yhden kaverin synttäreitä. Mennään bussilla. Se on sopiva päivä koska sinä päivänä tulee kelalta taas rahaa niin saa bussimatkat maksettua.
Mä en juo yhtään alkoholia sitten kun juhlitaan. Mulle on ihan sama jos muut kyselee mikset juo? No kun olen oikeasti nyt lopettanut.
Mulle vaan tulee alkoholista huono olo. Ei sovi mulle.
Mielummin olen selvinpäin. Katson vähän kavereiden perään siellä juhlissa. Mä juon vaan limua ja kivennäisvettä. Siinä on mun juhla juomat. Eikä mun edes tee mieli enää alkoholia. Mä silloin selvisin siitä Tallinnan reissustakin ilman viinaa.
Niin kyllä mä nytkin selviän. Pitää sitten katsoa mitä puen päälle sinne synttäreille. Vaatekriisi taas iskee.
No tässä on viikko aikaa miettiä. Mä siivosin jo eilen ennen kun lähdin töihin. Nyt sitten tänään ei tarvitse siivota.
Pyykkiä mun pitää pestä tänään kun pääsee kotiin.
Sitä on kertynyt taas kivasti. En ole pessyt niitä vaatteita mitä mulla oli mökillä päällä. En ole kerennyt pesemään. Sain eilen kaikki laskut maksettua. Mä maksoin sen gynekologi laskunkin mikä oli 41 euroa.
Onneksi ei ollut mitään tyyliin 100 euroa.
Mä en ole ihan varma sataako tänään vettä. Pitää ottaa sateenvarjo mukaan varmuuden vuoksi.
Kohta puen vaatteet päälle ja alan kuunnella vähän musiikkia.
Lähden vasta töihin alle parin tunnin päästä. Ihana aamu kun saa juoda aamukahvit rauhassa ja kirjoittaa blogi. Täydellinen aamu.
Juon toisen kupin kahvia vielä ennen kun menen töihin.
Pysyy hereillä. Kaverit on nyt täällä viikonlopun.
Mä lähden todellakin lomille koska jouduin olemaan viime viikonlopun täällä. Ensi viikolla sitten alkaa sali.
Ohjatut ryhmät. Saa nähdä onko meillä uudet ohjaajat jotkaa vetää sitä salia. Mun pitää muuten käydä tokmannilla ja ostaa salille uudet salihousut. Tokmannilla myytiin aika hyviä housuja.
Ostan ne sitten kun vaan pystyy. Vesipullo mulla on.
Otan sen salille sitten. Mulla menee aina salilla lirta vettä
Sen tunnin aikana. Odotan että se meidän sählyryhmä sitten alkaa syksyllä taas. Mä ja paras kaveri päästään pelaamaan.
Me tykätään molemmat sählystä.
Siinä saa juosta ja kunto vaan nousee. Tekee tosi hyvää.
Kävin eilen lenkillä illalla. Oli ihana ilma. Katsoo jos menen tänäänkin illalla taas lenkille ellei vettä sada.
Menen sitten eri lenkki reitin tänään. Mutta. Ihan hyvä päivä tulee tänään ja kiva nähdä työkaverit töissä.
Voisin alkaa jo vähän pakata vaatteita lomille. Mä en ole ihan varma tuleeko poikaystävä hakemaan mut autolla vai moottoripyörällä. Jos vettä sataa huomenna niin varmaan tulee sitten autolla.
Katsoo jos käydään hakemassa taas subit subwaysta.
No katsotaan.

Oli kiva reissu.Keskiviikko 29.08.2018 06:49

Oli kyllä mukava mökkireissu. Se mökki missä me oltiin oli tosi hieno.
Se oli niin iso että me kaikki mahduttiin sinne. Siellä oli hieno sähkösauna ja poreamme. Mä ja kaverit saunottiin maanantai iltana ja vielä tiistai aamuna me lämmitettiin sauna. Tuli saunottua kunnolla.
Mä jaksoin valvoa vaan johonkin puoli kymmeneen asti. Iltalääkkeet pisti nukuttamaan niin menin ajoissa nukkumaan. Kun pääsin sänkyyn niin nukuin kuin tukki. Mä ja kaveri jaettiin yksi iso sänky. Parhaalla kaverilla oli oma pieni sänky. Päästiin kavereiden kanssa samaan huoneeseen. Oli sopiva kolmen hengen huone.
Grillattiin vähän makkaraa ja oli sipsiä ja karkkia. Siellä mökillä oli iso telkkari niin mä näin salkkarit. jaksoi jäi aika jännään kohtaan.
Kaverit kävi uimassa. Mä en uskaltanut. Mä vaan olin saunassa.
Pelattiin myös mölkkyä. Miehet vastaan naiset. Miehet voitti.
Nopeasti meni se mökkireissu. Olisin halunnut olla useamman yön.
Automatka kesti sinne ja takaisin puolitoista tuntia. Nopeasti meni se automatka. Oli hyvät musiikit autossa niin oli kiva kuunnella matkan ajan. Tänään taas töihin. Onneksi olen herännyt. Heräsin kuudelta.
Kahvit join äsken. Juon vielä toisen kupin kahvia ennen kun menen töihin. Hyvä olo on tällä hetkellä. Mulle meinasi tulla ahdistus kun päästiin mökille. Onneksi kaverit oli siinä tukena niin en joutunut ottamaan rauhottavaa. Mua niin jännitti. Niin se ahdistus iski.
Mutta selvisin. Kenellekkään ei tullut huonoa oloa mökillä. Kukaan ei joutunut syömään mitään rauhottavia. Ihme.
Nyt kun menen tänään töihin niin otan rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi. Mutta uskon että tää päivä menee ihan hyvin. Ai niin kaupassa pitää käydä työpäivän jälkeen. Hyvä että muistin nyt.
Ihana aamu kun ei ole kiire. Menen lenkille taas tänään illalla.
Näyttäisi olevan aika hyvä sää. Menen taas tuonne pururadalle varmaan. Kun kävin apteekissa hakemassa masennuslääkettä niin se resepti pitää nyt taas uusia. Että saa lääkettä sitten taas.
Mulla riittää nyt masennuslääkkeet kolmeksi kuukaudeksi.
Syön joka aamu masennuslääkettä. Mulla menee aamulla masennuslääke ja illalla psyykelääke eli leponex.
Mutta. Olen tottunut syömään joka päivä noita lääkkeitä. Nuo lääkkeet pitää mut jotenkin kasassa ja pystyy jotenkin elää tätä elämää. Onnellinen olen tällä hetkellä.
Mulla on elämässä paljon hyviä asioita. Kohta voisi katsoa mitä puen tänään päälle kun menen töihin. Hupparin laitan ainakin.
Takki pitää myös ottaa käyttöön. Tuolla alkaa olla jo viileää.
Se on nyt vissiin syksy. Kesä meni nopeasti. Paljon oli kesällä tekemistä ja reissuja. Oli tosi kiva kesä.
Nautin siitä ihan täysillä. Nyt on ihan kiva kun arki alkaa taas.
On tekemistä. Loput ryhmät alkaa jo ensi viikolla.
Tylsää mulle ei tule todellakaan. Näen joka päivä paljon muita ihmisiä. Ja kaverit. Olen sosiaalinen.
Nyt vähän musiikkia soimaan. Päivä lähtee käyntiin hyvällä fiiliksellä.

Mökkireissu alkakoon.Maanantai 27.08.2018 06:47

Kaikki melkein pakattu mökki reissua varten. Olen aika innoissani tästä mökkireissusta. Ihanaa kun rakkaat kaverit lähtee myös sinne mökille mukaan. Pidetään hauskaa ja valvotaan myöhään.
Tunnin automatka mökille. Sinne mökille lähtee kaikki asukkaat ja muutama ohjaaja. Ohjaajat järjesti tämän mökkireissun.
Mä heräsin jo kuudelta tänään ja aloin innoissani keittää aamukahvit. Nyt olen täysin hereillä. Me lähdetään siinä vähän ennen kahdeltatoista ja ollaan mökillä suunnilleen yhden aikoihin. Ihanaa pääsee saunaan illalla. Kaverit aikoo myös saunoa. Saunomme yhdessä. Kunnon löylyt heitetään ja paras kaveri menee ehkä tänään uimaan jos uskaltaa.
Tänään mä en näe lemmen viemää, emmerdalea enkä salkkareita. No ei se mitään koska mä voin katsoa ne jaksot myöhemmin mtv katsomosta huomenna. Nyt mä olen katsonut sieltä mtv katsomosta sitä Love iland Uk ohjelmaa. Kunnon draamaa siinä ohjelmassa.
Olen jäänyt siihen koukkuun. Katselin sitä tuossa lauantai iltana taas. Ai niin syksyllä alkaa se Love iland suomi versio. Sitä pitää todellakin alkaa katsoa. Olen kiinnostunut siitä. Se on vähän kuin Big brother.
Aijon katsoa ne jaksot sitten tuolta katsomosta. Ai niin Posse alkaa myös kohta. Se on kyllä niin paras. Siinä saa nauraa kun katsoo sitä.
Duudsonit on ihania. Kävin eilen tokmannilla ostamassa vähän limua mäkkireissua varten. Ostin samalla uutta kynsilakkaa mikä makosi vaan pari euroa. Violetin väristä. Lakkaan kynnet tänään sillä värillä. Jos se on hyvää kynsilakkaa, niin aijon ostaa lisää niitä.
Eri värisiä. Siellä oli vaikka mitä ihania värejä.
Mutta. Kohta tarkistan onko kaikki pakattu. Mä otan pitkän takin mukaan sinne mökille. Jos me ollaan illalla vielä ulkona niin voin laittaa sen takin päälle niin ei tule kylmä.
Meillä on varmasti hyvät ruoat siellä mökillä. Aijon nauttia siitä syömisestä mökillä hyvässä seurassa. Ihanaa vaihtaa hetkeksi maisemaa pariksi päiväksi. Unohtaa arki hetkeksi.
Ollaan huomenna takaisin täällä jotain neljän aikoihin.
Aijon sitten levätä huomisen illan koska mulla alkaa taas työt keskiviikkona taas. Katselin eilen animea. Olen kohta taas saanut yhden sarjan katsottua. Alan kohta katsomaan taas uutta sarjaa.
Nyt musat soimaan ja alkaa fiilistelemään mökkireissua.
Tulee kiva reissu. En ole sitten pariin päivään tietokoneella.
Kirjoitan blogia sitten taas seuraavan kerran varmaan siinä keskiviikko aamuna. Ellen nuku pommiin.
Mutta nyt nautitaan elämästä!

Huomenna mökille :)Sunnuntai 26.08.2018 08:31

Mökkireissu lähestyy. Huomenna lähdetään Hämeenlinnaa kohti. Missä se mökki on. En ole vielä edes alkanut pakkailemaan. No aloitan vaikka tässä nyt aamupäivällä kun mulla on aikaa nyt. Vaatteet ja lakanat pitää pakata mukaan. Niin ja shampoot jos menee saunaan ja pesee tukan siellä. Olen innoissani siitä reissusta. Kaverit lähtee mukaan. Ihanaa. Pääsee viettämään laatuaikaa kavereiden kanssa. Eilen käytiin kaverin kanssa kotipizzassa syömässä. Otettiin kotzonet. Oli kyllä todella hyvää.
Jaksoin syödä kaiken. Kun oltiin syöty, niin käytiin kaupassa. Mä ostin kahvia. Kulta katriinaa. Nyt kahvi ei ihan heti lopu. Jaksoin eilen aamupäivän katsoa animea. Melkein kolme tuntia tuli katsottua.
Innostuin katsomaan. Varmaan tänään katson lisää. Ihanaa paras kaveri tulee tänään lomilta kotiin. Menen sen luokse viettämään taas iltaa. Pitää katsoa mitä telkasta illalla sitten tulee. Huomenna me ei nähdä salkkareita koska ollaan mökillä. Mä katson sen salkkari jakson mtv katsomosta. Kävin eilenäkin lenkillä. Oli hyvä ilma. Vähän oli pilvistä mutta vettä ei onneksi satanut. Menen tänäänkin taas lenkille. Olen nyt innostunut joka päivä käydä lenkillä. Hyvää liikuntaa sekin.
Laitan musiikkia soimaan taustalle kun alan pakkailemaan.
Alan fiilistelemään sitä mökkireissua. Ihanaa päästä saunaan.
Paras kaveri sanoi että se aikoo uida. Mä varmaan vaan kastan varpaat veteen. En varmaan ui.
No mä katson rannalta kun paras kaveri käy uimassa.
Varmasti on hyvää ruokaa siellä mökillä. Saa nähdä mihin asti me valvotaan huomenna illalla. Ei ihan mennä heti nukkumaan kun ilta tulee. Mun pitää käydä tokmannilla tänään hakemassa vähän limua.
Otan sinne mökille vähän juotavaa. Limu maistuu hyvältä saunan jälkeen. Luulen että en ota rauhottavia mukaan sinne mökille. Tuskin iskee mikään ahdistus. Kun ollaan tutussa porukassa niin kaikki menee ihan hyvin. Positiivinen asenne vaan päälle.
Kyllä kaverit selviää myös ilman rauhottavia.
Kavereilla on sama sairaus kuin minulla niin nekin joutuu syömään myös rauhottavia. Niillä on vaan eri niminen rauhottava lääke kun taas minulla. Mutta sama vaikutus.
Mun rauhottavan lääkkeen nimi on Medipam. Niitä saa syödä päivän aikana vaan pari jos on tosi huono olo.
Mulla riittää aina se yksi jos huono olo iskee. Iltalääkkeet rauhoittaa myös illalla. Kun mä syön lääkkeitä pystyn hyvin elää tätä skitsofreenikon elämää. Voin sanoa että mä olen onnellinen vaikka mulla on tää sairaus. Olen hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
Nyt elämä on paljon helpompaa kun on hyväksynyt itsensä.
Mulla on hyvä tukiverkosto jos tulee vaikeaa.
En ole onneksi yksin. Parhaalle kaverille mä kerron aina kaikki huolet ja poikaystävälle. Ja myös ohjaajille.
Mutta nyt elämä taas hymyilee. Ei ole huolia tai murheita.
Nyt pitää taas vaan nauttia tästä olosta taas kun pystyy. Sitä ei koskaan tiedä koska se paskempi kausi sitten taas alkaa.
On huonoa oloa ja ahdistusta.
Nyt en ajattele ikäviä asioita. Vaan hyviä asioita.
Nautin täysillä siitä mökkireissusta. Hyvää ruokaa ja seuraa.
Kivaa tiedossa. Sinne mökille on tunnin automatka.
Onneksi vaan tunti. Nopeasti se automatka menee.
Saa nähdä miten me nukutaan siinä mökissä. Se mökki on varmasti iso niin mahdutaan kaikki sinne.