IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Käytiin kärkkäisellä.Perjantai 19.04.2024 05:54

Nähtiin eilenä poikaystävän kanssa ja mentiin kärkkäiselle pyörimään ja shoppailemaan löysin kivat korvikset mitkä maksoi vaan 13 euroa poikaystävä osti mulle muumi pussukan missä on pikku myy otan sen töihin käyttöön niin siinä saa kuljetettua mun puhelinta ja avaimia. Siinä se päivä kului kivasti ja kun tultiin takaisin niin menin salille treenaamaan noin tunniksi. Treenit meni vähän huonosti mutta ei se mitään välillä on semmoisia hetkiä ettei kaikki ihan suju. Tänä aamuna oli semmoinen fiilis etten olisi jaksanut herätä pääsin onneksi ylös ja aloin keittämään aamukahvia. Onneksi on perjantai ja viikonloppu alkaa olen itseni kanssa tämän viikonlopun en ole nyt menossa mihinkään. Vappuna sitten tai sen jälkeen olen menossa poikaystävän luokse. Pitäisi toukokuussa nähdä taas parasta kaveria mennä sen luokse viettämään iltaa. Soiteltiin tällä viikolla ja suunniteltiin jo mitä syödään ja juodaan. Mä lupasin ostaa sipsiä meille ja viinipullon mikä juodaan puoliksi. Ei olla nähty parhaan kaverin kanssa pitkään aikaan vaikka asutaan ihan lähellä toisiamme. Onneksi ei tarvitse olla huolissaan siitä sillä on kaikki ihan hyvin. Tänään ajattelin mennä lenkille päivällä niin tulee liikuntaa ja askelia tälle päivälle ruoaksi teen tänään tonnikalakiusausta hyvä ja terveellinen ruoka. Siitä saa annoksia sitten pakkaseen niin voi syödä myöhemmin sitten sitä joku viikko.
Tänään ajelen taas sähköpotkulaudalla akku on täynnä latasin sen eilenä.
Kivaa ajella sillä nyt talven jälkeen ja vuoden päästä aijon hankkia uuden laudan kun saan rahat kasaan. Hyvät musat soimaan nyt nauttimaan viikonlopusta aijon nukkua paljon päikkäreitä ja ulkoilla jos on hyvä sää. Rentoutua kunnolla niin jaksaa sitten ensi viikon.

Desucon liput meni nopeasti.Torstai 18.04.2024 04:57

Ei saatu kaverin kanssa desucon lippuja kaikki meni hetkessä en yhtään ihmettele koska desucon on aika suosittu tapahtuma tällä hetkellä no mulla ja kaverilla oli varasuunnitelma että jos ei päästä desuconiin niin teemme shoppailureissun puolenkuun pelit liikkeeseen. Onneksi mulla on kuvia ja hyviä muistoja niistä desucon tapahtumista missä olen ollut aiemmin sekä ostanut sieltä vaikka mitä pokemon ja animekrääsää.
Ajattelin katsoa animea pitkästä aikaan taas tänään nyt kun on innostusta mulla on koneella muutama sarja mitä en ole katsonut. Kohta alkaa uudet animesarjat kesällä saa nähdä tuleeko jotain hyviä taas. Menen tänään päivällä treenaamaan taas salille kun on aikaa silloin onneksi kuntosalille kävelee täältä kotoa alle viidessä minuutissa. Ajattelin jatkossa käydä torstaisin en enää keskiviikkona voi vaikka vaihdella noita päiviä koska menee treenaamaan vähän vaihtelua. Siivosin jo eilenä niin mun pitää enää pestä pyykkiä innostuin siivoamaan heti kun tulin töistä.
Olo on hyvä edelleen ei ole ahdistanut yhtään vähän on ollut väsynyt olo mutta kyllä se siitä kun kohta alkaa viikonloppu niin saa kerättyä voimia. Menen poikaystävän luokse varmaan sitten vappuna tai vapun jälkeen. Odotan innolla että näemme taas kyllä tää aika menee nopeasti. Rahatilanne on se että selviän juuri ja juuri tämän kuun lopun takuueläke tulee kohta niin saa sitten maksettua loput laskut mitä on tullut. Tästä tulee hyvä päivä innolla treenaamaan taas olen jo valinnut treenivaatteet ja tänään treenaan vatsa ja jalkalihaksia niinkuin viimeksi. Ajattelin viikonloppuna lenkkeillä jos on hyvä sää niin siinä tulee samalla askelia. Vien nyt pyykit ja alan kuunnella hyvää musiikkia sekä samalla voisin etsiä uusia hyviä animesarjoja.

Tänään tulee desucon liput myyntiin.Keskiviikko 17.04.2024 04:40

Viikko on mennyt mukavasti tähän asti olo on ollut myös aika hyvä ei ole onneksi yhtään masentanut tai ahdistanut elän taas hetken ja päivän kerrallaan nautin taas tästä hyvästä olosta kun pystyy. Tänään viikon viimeinen työpäivä niin loppu viikko menee aika rennosti saa vaan olla.
Olin kahviossa eilenä töissä oli jonkin verran asiakkaita päivä meni nopeasti siellä ja kivaa oli tehdä hommia mun toisen työkaverin kanssa oli samalla juttuseuraa. Tänään selviää saadaanko Desucon liput ne tulee illalla myyntiin ja kaveri lupasi hankkia ne. No jos ei saada lippuja niin ei voi mitään. Täytyy katsoa millainen sää on tuossa päivällä kun pääsen töistä kotiin ajattelin tehdä pitkän lenkin sen jälkeen. En ole pitkään aikaan nyt lenkkeillyt ollut vaan salilla treenaamassa hyvät treenit oli viimeksi maanantaina. Pitää kahvia juoda tässä aamulla niin pysyy hereillä töissä. Mä heräsin taas ennen herätyskelloa tänä aamuna no ei se mitään.
Tästä tulee varmasti hyvä päivä näen kaveria tänään myöhemmin iltapäivällä menen sen luokse kylään sekin piristää päivää kivasti. Otan kohta aamulääkkeet ja pitää tiskata mulla on kiva tiskivuori ja katson samalla mitä puen päälle tänään töihin. Ajattelin hupparin laittaa ja legginsit. Käyn kaupassa työpäivän jälkeen pitää ostaa muutama juttu.
Huomenna aijon syödä pakkasesta ruokia pois niin ei tarvitse tehdä ruokaa perjantaina ajattelin tehdä tonnikalakiusausta ostin ainekset siihen muutama päivä sitten yksi mun lempi ruoka mitä teen usein. Alan kuunnella hyvää musiikkia ja tarkistan samalla paljon pyykkiä on kertynyt. Pesen ne sitten huomenna samalla kun siivoan.

Desucon liput tulee tällä viikolla.Maanantai 15.04.2024 04:18

Mukava viikonloppu oli siskon luona käytiin ulkona syömässä kivassa ruokapaikassa otin hawaijinleikkeen ranskalaisilla. Todella hyvää ruokaa Jaksoin syödä koko annoksen sitten katsottiin pari leffaa ostettiin leffamässyä sipsiä ja limua. Siinä lauantai päivä meni kivasti ja sunnuntaina päivällä tulin takaisin bussilla. Bussi matkat meni hyvin en ole vuosiin kulkenut bussilla eikä se onneksi maksanut kauheasti edestakaisin noin 14 euroa vaan meni matkoihin. Uusi viikko alkaa ja heräsin taas ennen herätyskelloa jaan taas viikonlääkkeet dosettiin ei tarvitse hakea mitään lääkettä kaikkia on. Tänään on jonkin verran tekemistä alan taas tässä kohta pesemään pyykkiä, kaupassa pitäisi käydä, näen kaveria tänään, salitreenit illalla..vauhdikas maanantai. Huomenna olen menossa kahvioon töihin kun pyydettiin menen sinne mielelläni tykkään niin paljon siitä hommasta ja päiväkin menee siinä kivasti kun on tekemistä. Innolla menen taas salille treenaamaan pitää vatsalihaksia treenata ja jalkoja tänään tekee hyvää vaan en ole vielä katsonut treenivaatteita teen sen kohta. Täytyy kohta tarkistaa rahatilanne paljon mulla meni viikonloppuna rahaa. Olo ja fiilis on hyvä tällä hetkellä ei ahdista tai masenna mikään olen aika iloisella tuulella nyt ja tuo viikonloppu piristi todella paljon mun mieltä. Olen nyt ajellut sähköpotkulaudalla ja se on kivaa kun pääsee sillä nopeasti kauppaan tavoite on että vuoden päästä keväällä hommaan uuden sähköpotkulaudan saan ihan varmasti rahat säästettyä siihen. Mulla on koko tämä vuosi aikaa säästää ja ensi vuoden kevät. Desucon liput tulee tällä viikolla ja jännityksellä odotan saadaanko ne kaverin kanssa.
Kaveri lupasi hommata ne ja maksan sille takaisin siitä lipusta.
Liput maksaa desuconiin 37 euroa hinta vähän noussut no ei haittaa tärkeintä on että saadaan liput. Aamukahvi herätti onneksi alan tiskaamaan ja vien kohta pyykit. Ihana ja rauhallinen aamu tykkään olla aamuvirkku.

Siskon luokse huomenna. :)Perjantai 12.04.2024 04:41

Vihdoinkin alkaa viikonloppu on ollut vauhdikas viikko hyvin jaksoin kaikki arkipäivät nopeasti tää aika vaan menee aurinko myös piristänyt mun viikkoa kivasti eilenäkin paistoi. Olen menossa huomenna siskon luokse yökylään ei olla nähty pitkään aikaan käydään ulkona jossain syömässä ollaan ja höpötellään siinä se viikonloppu menee kivasti vähän vaihtelua.
Ajattelin tänään ajella vähän sähköpotkulaudalla nyt kun kaikki jäät ja lumet ovat sulaneet se pitää laittaa lataukseen. Katsoo kauan akku kestää vielä siinä ja katson jos tuo lauta kestää vielä tämän kesän ja syksyn niin ensi vuonna ostan uuden laudan keväällä saa kyllä rahat säästettyä siihen ei ongelmaa. Heräsin tuossa vähän ennen neljää no ei se mitään nukun vaikka päikkärit tänään myöhemmin jos nukuttaa aamukahvin juon hetken päästä. Hyvä olo ja fiilis jatkuu elämä tuntuu aika kivalta tällä hetkellä. Kaikkea kivaa tiedossa ja vappu lähestyy myös meillä on töissä vappujuhlat silloin tiistaina juodaan simaa ja syödään munkkeja. Mä rakastan munkkeja todella hyviä niitä pitää syödä aina vappuna kun niitä on. Katsoo sitten jos työpäivän jälkeen silloin menisin poikaystävän luokse toiseksi vappu päiväksi se olisi kiva. Tästä tulee kiva päivä menen kaverin luokse iltapäivällä kylään keritään nähdä vielä.
Otan nyt aamulääkkeet ja hyvät perjantai musat soimaan. Pääsee nauttimaan viikonlopusta en juo alkoholia eikä mun edes tee mieli mikä on hyvä. Säästää siinäkin muutaman euron kun ei osta.

Salitreenit jatkuu koko kesän ajan.Torstai 11.04.2024 04:41

Ollut vauhdikas ja hyvä viikko olo on tuntunut todella hyvältä mistä olen nauttinut niin paljon varmaan myös tämä kevät mikä piristää kun on enemmän auringon valoa ja lämmintä. Töitä on ollut jonkin verran taas tällä viikolla ja olin kahviossa eilenä hommissa päivä meni mukavasti ja nopeasti nyt mä osaan tehdä vaikka mitä kun olen jo monta kertaa ollut siellä menen taas ensi viikon tiistaina kun mua pyydettiin menen mielelläni sinne tulee mun kanssa tuttu työkaveri niin hyvin pärjäämme siellä sitten kahdestaan. Mä olen todella iloinen siitä että olen päässyt tuonne kahvioon töihin Ihan yksi parhaimmista asioista mun elämässä tällä hetkellä mä nautin siitä työstä. Sekin piristää myös kun on kivat työkaverit siinä samalla joiden kanssa tehdä töitä ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Heräsin tänään ennen herätyskelloa no ei se mitään aloin vaan keittämään kahvia tänään taas siivotaan aamusta ja pesen pyykkiä hyvin on aikaa tehdä ne. Onneksi pesukone toimii tällä hetkellä niin helpottaa paljon pyykinpesua. Ruoaksi teen tänään kanakastiketta ja riisiä hyvä ja terveellinen ruoka tälle päivälle. Olin salilla eilenä taas treenaamassa mikä teki todella hyvää päätin että aijon treenata pari kertaa viikossa myös koko kesän ajan se on kätevää kun kuntosali on kävelymatkan päässä kävelee alle viidessä minuutissa. Alan käymään maanantaisin ja keskiviikkoisin niin kuin ennenkin iltaisin kun silloin mulla on aikaa. Haluan että kroppa on hyvässä kunnossa sekä aijon pitää mun kunnosta huolta nyt pääsee myös kunnolla lenkkeilemään kun lumet ja jäät ovat sulaneet. Otan aamulääkkeet ja vien hetken päästä pyykit tästä tulee hyvä päivä saa nähdä millainen sää on tänään toivottavasti hyvä varmasti lämmin ilma. Onneksi sai nyt käyttöön kevät takin en enää jaksa talvivaatteita.

Onneksi mulla on litteä vasta.Tiistai 09.04.2024 05:39

Viikko alkanut kivasti eilenä oli hyvä päivä kävin verikokeissa ja mukavaa kävellä sinne terveyskeskukseen kun aurinko lämmitti ja paistoi. Otin kevät takin käyttöön ja pääsin kunnolla kokeilemaan noita mun uusia vogue merkkisiä aurinkolaseja hyvin näki niillä. Hyvät salitreenit oli eilenä illalla treenasin vatsa ja jalkalihaksia. Mulla on silleen hyvä tuo vatsan alue ettei siinä ole ollenkaan läskiä. Litteä vatsa mistä olen erittäin tyytyväinen treenaan sitä melkein aina kun olen salilla jos syön liikaa jotain niin sitten se välillä pömpöttää mutta häviää onneksi seuraavana päivänä. Jalkalihaksia treenaan aina salilla mulla ne on todella hyvät ja kun lenkkeilen paljon niin jalatkin on hyvässä kunnossa jaksaa liikkua niillä. Työpäivä taas tänään innolla olen menossa sinne ja kivaa nähdä kaikki työkaverit saa nähdä olenko huomenna sitten menossa kahvioon töihin se selviää tänään. Olisi ihan mukavaa mennä sinne taas hommiin niin päiväkin menisi kivasti taas siellä olen oppinut paljon kaikkea. Mukavaa ja rentoa hommaa mistä todellakin tykkään. Sählypelit tänään iltapäivällä mistä olen todella innoissani kivaa päästä pelaamaan pitkästä aikaan. Saa nähdä millaiset joukkueet on taas tänään yritän tehdä monta maalia taas ja aijon olla hyökkääjä. Olo tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä ahdistusta ei ole ollut onneksi yhtään ja kun sai levättyä viime viikonlopun eikä ole juonut yhtään alkoholia. Otan hetken päästä aamulääkkeet aamukahvi herätti onneksi tänä aamuna katson kohta vaatteet töihin. Pieni vaatekriisi mitä puen tänään päälle. Tästä tulee hyvä päivä paljon tekemistä tänään.
Päätin jo tänään herätä puoli viideltä menen aina ajoissa nukkumaan ja herään aikaisin tykkään olla aamuvirkku aamut alkaa aina hyvin käyntiin isolla kupillisella mustaa kahvia ja se kofeiini määrä riittää koko päivän ajaksi. En juo enempää kahvia päivän aikana juon sitten enemmän vihreää teetä. Sen olen kyllä huomannut että jos en juo sitä kahvia aamulla niin mulle tulee pää kipeäksi olen tavallaan riippuvainen kahvista. Alan taas jakamaan viikonlääkkeitä dosettiin ei tarvitse hakea mitään lääkettä kaikki riittävät. Masennuslääkettä haen seuraavan kerran tuossa toukokuussa. Onneksi saan aina kolmen kuukauden masennuslääkkeet niin ei tarvitse hakea niitä jatkuvasti. Olo ja fiilis tuntuu hyvältä onneksi sain vaan viikonlopun olla ja levättyä. Olin itseni kanssa koko viikonlopun ja se tekee aina tavallaan hyvää kun ei nähnyt kauheasti ketään.
Verikoe päivä jälleen puoli yhdeltä on aika tänään pitäisi olla aika lämmin ja auringon pitäisi paistaa ihan parasta. Aijon ottaa kevät takin sitten käyttöön ihanaa kun pääsee noista talvivaatteista eroon. Pesin jo eilenä pyykit niin tämän aamun voi ottaa ihan rennosti. Näen taas kaveria myöhemmin tänään ei nähty viikonloppuna koska se oli reissussa nyt näemme taas joka päivä melkein tällä viikolla. Musta on kivaa elää tätä arkea kaverin kanssa ja ollaan samassa paikassa töissä olemme myös naapureita. Mä voin aina kertoa sille mun huolet ja murheet luotan siihen ollaan tunnettu monta vuotta. Saltreenit tänään illalla ja nyt jaksaa treenata ihan täysillä. Teen semmoiset treenit että tuntuu huomenna pääsee pitkästä aikaan pelaamaan sählyä mitä odotan jo innolla. Päätin että tämän kuun yritän elää terveellistä elämää. Jätän alkoholin ja sokerin pois ja katson mitä syön sekä aijon lisätä niin paljon liikuntaa kun vaan pystyy. Haluan vaan että mieli ja kroppa ovat hyvässä kunnossa ja jaksaa tätä arkea.
Mä väsyn ja ahdistun aika nopeasti jos juon alkoholia olen taas sen vihdoinkin huomannut. En mielelläni kauheasti halua sitä oloa nyt kun kaikki on vihdoinkin taas hyvin.

Olo tuntuu hyvältä :)Sunnuntai 07.04.2024 05:49

Viikonloppu mennyt ihan mukavasti onneksi voi vielä ottaa tämän päivän rennosti ennen kun alkaa uusi viikko. Huomaa että olo on hyvä tällä hetkellä nautin siitä olen oma iloinen itseni tällä hetkellä mikään ei masenna mua. Aijon vaan unohtaa kaikki huolet ja murheet sekä keskittyä vaan tähän hyvää oloon. Tein semmoisen päätöksen että en juo yhtään alkoholia tässä kuussa kokeilen miltä se tuntuu tekee ihan hyvää varmasti ja siinä säästää rahaa. Mulle tuli alkoholista viimeksi aika huono olo ja nuo vatsakivut en enää halua sellaista. Hyvä etten juonut viiniä olisi tullut vielä entistä huonompi olo. Otan hetken päästä aamulääkkeet ja mietin alanko pesemään pyykkiä vai vasta huomenna? Mietin hetken ja mun pitää tehdä kauppalappu koska olen menossa kauppaan tänään.
Eilenä ei tullut onneksi enää lunta haluan jo että ne sulaisi pois ja että aurinko vaan paistaisi. Luin kyllä uutisista että lämpö alkaa tulla pikkuhiljaa ihanaa kesä lähestyy. Huomenna salitreenit innolla sitten sinne katson nuo treenivaatteet valmiiksi ja aijon huomenna vetää ihan täysiä niin että tuntuu kropalle tekee niin hyvää odotan myös innolla ensi viikon sählypelejä kun viimeksi en ollut pelaamassa. Verikoe päivä huomenna mulla on aika kahdentoista jälkeen. Mun pitää käydä joka kuukausi leponex lääkkeen takia onneksi olen tottunut. Pakko kyllä sanoa että leponex on ihan paras lääke auttaa todella paljon tähän mun sairauteen. Välillä kun tulee huonoja päiviä niin leponex lääke ei silloin välttämättä auta niin joutuu sitten ottamaan sen rauhoittavan lääkkeen. Uskon että tulee nyt paljon kivoja päiviä kun olokin tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä. Hetki ja päivä kerrallaan vaan.
Mukavaa kun on viikonloppu saa olla ja levättyä niin jaksaa ensi viikon. Olo on ollut edelleen hyvä mistä olen nauttinut ahdistusta, masennusta, tai harhoja ei ole onneksi viime päivinä ollut mikä on hyvä juttu. En ole onneksi joutunut syömään noita rauhoittavia lääkkeitä viime aikoina.
Aamu ja iltalääkkeet auttavat paljon mun oloon ne lievittää ahdistusta ja rauhoittavat sitten illalla ennen kun menen nukkumaan ja leponex lääke on hyvä siihen että saa nukuttua joka yö. Eilenä oli rento päivä nukuin parin tunnin päikkärit ja kävin tokmannilla ostin sieltä kynsilakan poistoainetta ja muumi teetä. Loppu illan katsoin netflixistä sinkkuelämää sarjaa taas mikä on niin paras kohta eka kausi katsottu. No niin sain laskut eilenä maksettua ja siirrettyä 70 euroa säästötilille. Rahaa jäi vielä kivasti tilille niin hyvin pärjää sillä huhtikuun. Onneksi raha asiat ovat hyvässä kunnossa ja sen olen oppinut että kaikki ylimääräinen vaan säästötilille. Sekä siitä tulee aina hyvä mieli kun saa kaikki laskut maksettua. Pitää varmaan käydä lidlissä tänään kahvia ostaa lisää. Ostan aina tuota intenso kahvia mikä maksaa vaan pari euroa onneksi kahvin hinta ei ole viime aikoina noussut. Silloin muutama vuosi sitten sen hinta nousi jatkuvasti pelkäsi sitä voiko enää kohta ostaa kahvia. Mulla menee kahvia vaan yksi kuppi päivässä ja se on aamukahvi. Olen huomannut jos juon kofeiinia iltapäivällä tai illalla niin en saa unta. Tykkään paljon enemmän vihreästä teestä sitä juon mielelläni enemmän kun kahvia siinä ei ole niin kauheasti sitä kofeiinia.
Tarkistin mun lääkkeet niin kaikkia on niin ensi viikolla ei tarvitse hakea mitään hain pari päivää sitten leponexit. Riittävät muutamalle viikolle ja mulla on verikokeet taas ensi viikon maanantaina päivällä. Tästä tulee hyvä päivä ei ole kiire minnekkään. Aamulenkille menen tuossa myöhemmin niin tulee askelia ja saa raitista ilmaa. Eilenä tuli taas kivasti lunta no toivotaan ettei tule enempää. Haluan jo että kaikki lumet sulaa ja aurinko vaan lämmittäisi.