IRC-Galleria

MinDe84

MinDe84

odottaa niin, että pikkuneiti saisi terveen paperit ja pääsisi kotiin sairaalasta!!

Zen Café Ruisrockissa!! Maanantai 09.07.2007 21:30

Maksoin 55 e (+ 20 linja-auto) Ruisrockista päästäkseni kuuntelemaan Zen Caféta. Ja kyllä kannatti! Taas aivan mahtava keikka! Ihan fiiliksissä eturivissä. =)

Hyvänhyvän ystäväni Hannan kanssa olin lauantaina. Aurinko paistoi, kuten festareilla kuuluukin. Illalla tosin alkoi sataa, mutta ei se meitä vanhuksia enää haitannut. Me kun suuntasimme kotiin päin jo 21:00.

Hieman tunsimme olomme vanhaksi siellä teinien keskellä ja hölmöyksissämme ja hekumoidessemma lemppareidemme keikoilla (Hanna Ismo Alangon) unohdimme tarpeeksi huolehtia nestetankkauksesta, joten laskuhumalakin pääsi yllättämään. Mutta mukava reissu oli ja tulipa Ruisrockin koettu kerran elämässä!

Taas on jussit juhlittu!Sunnuntai 24.06.2007 02:29

Torstaina aloiteltiin juhannusjuhlinta ihan kotipihassa grillaavien ja juopottelevien kavereiden kanssa.
Juhannusaattona oltiin Raumalla kuuntelees bändejä ja nauttimassa alkomahoolia.
Tänään launtaina olin kovasti ottamassa, mutta ei oikein enää jaksanut. Taidan alkaa olla jo vanha ja tylsä, hyvä niin.
Aurinkoiset ilmat, juomaa, juhannussauna ja hyvää seuraa- mitäpä sitä enää muuta juhannukselta voisi toivoa. =)

Mökillä ja raksahommiaMaanantai 18.06.2007 13:18

Lauantaina prätkäiltiin illaksi Heinooseen. Mentiin mökille saunomaan ja jäätiin yöksikin. Muuten kivaa, mutta hemmetin hyttyset häiritsi nukkumista...
Sunnuntaina oltiin iskän apuna raksahommissa. Illaksi sitten takaisin kotiin.

Vielä 4pv töitä ja juhannuksen viettoon!

=)Maanantai 11.06.2007 15:49

Jaa niin juu. Hyötiläntie 6:n asukkaat ovat lisääntyneet yhdellä kappaleella. =)

Kiva ja kesäinen viikonloppuMaanantai 11.06.2007 14:45

Lauantaina haettiin pärrä Vantaalta, prum prum! Illalla otettiin hieman kesäistä juomaa (kunnon pussikaljaa) ja mentiin rannan kautta paikalliseen. Olipas mukavaa baarissa, kun ei ollut kamalaa tupakansavua, eikä tullut itekään poltettua sitten kovin montaa. Muutama tietenkin terassilla kesäillan kunniaksi.

Sunnuntaina pääsin sitten pyörän kyytiin, jee jee! Alkujännityksen (ensimmäiset 5km hengittämättä) jälkeen oli jo tosi tosi mukavaa!! Kypärä vaan tarvis jostain mulle saada. Vähän turhan iso oli lainakypärä.

(Hiljainen hetki töissä...)Perjantai 08.06.2007 21:02

ASIA, MITÄ TEIT TÄNÄÄN JA OLET SIITÄ
1. ylpeä: Töissä olen ollut todella kohtelias ja ystävällinen
2. iloinen: Näin kaverini Ansku82:n pitkästä aikaa
3. yllättynyt: Hmmn.... enpä tiedä.
4. asti ollut hyvällä päällä: heräsin.

NIMEÄ KAUPUNKI, JOKA ON
1. mieluisin: Alanya, Chicago (kotimaisista Vammala ja Harjavalta)
2. ikävin: Pori
3. nimeltään hassuin: Kai se tää Vammala melkein on..
4. seuraava matkakohteesi: Ahvenanmaa ja sitten pian Turkin Alanya

NIMEÄ HENKILÖ
1. jota viimeksi pussasit: Jarski
2. jolle viimeksi kerroit, että hän on tärkeä: sama
3. jonka haluaisit nähdä: Sadun, Fjaniksen, Essin, Hannan
4. jonka kanssa puhut pisimmät puhelut: Satu, Hanna

PALJASTA KOLME ASIAA...
MITKÄ OLET JÄTTÄNYT TÄNÄÄN TEKEMÄTTÄ, VAIKKA NE OLISI PITÄNYT TEHDÄ
1. Ei ole mitään sellaista!
2.
3.

JOITA ET OLE TEHNYT PITKÄÄN AIKAAN
1. Ollut soutelemassa
2. Nukkunut teltassa
3. Tapellut kenenkään kanssa (hyvä niin)

JOITA TEET JOKA PÄIVÄ
1. Katson telkkaria
2. Juon kaakaoo
3. Hymyilen

MITÄ ET VOI VASTUSTAA
1. haleja
2. pusuja
3. ;o) (Siis yhdeltä ihmiseltä mitään näistä)

KUMPI NÄISTÄ
1. Viivi ja Wagner/Lassi ja Leevi? Viivi ja Wagner
2. limsa/vesi? vesi
3. kahvi/tee? kahvi
4. laskettelu/snoukkaus? snoukkaus
5. viehekalastus/pilkkiminen? pilkkiminen (kerran kokeillut)
6. suomi/ruotsi? suomi
7. ruotsi/englanti? englanti
8. leffateatteri/leffa kotona? leffateatteri
9. urheilu/löhöys? urheilu (jos toinen täytyisi valita)
10. irc-galleria/ii2? irc-galleria
11. juhla/arki? juhla
12. lumisade/vesisade? kumpi vaan
13. ravintolaruoka/kotiruoka? ravintolaruoka (kun sitä saa harvoin)
14. talouspaperi/vessapaperi? vessapaperi (on se tärkeämpi...)
15. mitä vastasit/hiekkapaperi? vessapaperi edelleen...
16. kiinalainen-/intialainen ruoka? intialainen
17. Heseen/Mäkkäriin? Heseen
18. rok/pop? poprock =)
19. pimiä/valosa? pimiä
20. tytöt/pojat? pojat

Yyterin sannat testattuKeskiviikko 06.06.2007 15:38

Olin eilen Marjan kanssa Yyterissä, ihanaa!! =D Ei vois kesää paljon paremmin viettää! Biitsi, viltti, aurinko, jäätelö....
Kolme tuntia maattiin rannalla ja jotenki ei tuntunu ollenkaan, et olis ihoa polttanut... (petollinen tuuli!) Noh, kotiin tultua totuus sitten paljastuikin. "Ihan vähän" olen palanut, mutta kyllä se tästä rusketukseksi muuttuu.

Mikä kesä!! =)Sunnuntai 03.06.2007 22:35

Aivan loistava viikonloppu perjantaina diagnosoidusta keuhkoputkentulehduksesta huolimatta!! Koko viikonloppu nautittu helteestä ja auringonpaisteesta! =)

Perjantai-iltana kunnostettiin vähän pihaa. Istutin etupihalle orvokkeja (uskoakseni..) ja takapihalle ruukkuun jonkun pensaan. (Älä edes kysy minkä! Minä mikään puutarhuri ole...)

Lauantaina käytiin Porissa jätskillä ja heräteostoksena mukaan tarttui 32´talutv. Päivällä nautin auringosta bikinit päällä kotipihassa. Muutama siiderikin tuli kesäpäivän kunniaksi juotua. Mukavan päivän kruunasi illalla sauna ja tietenkin uuden telkkarin töllötys.

Tänään makoilin koko päivän nurtsilla käristämässä itseäni. Melko menestyksekkäästi, sillä tällä hetkellä naama ja olkapäät on kirkkaanpunaiset.... Noh, kyllä se tästä rusketukseksi vielä muuttuu!! (Toivoa sopii!)

Kohti uutta viikkoa!Maanantai 28.05.2007 19:52

Olipa mukava viikonloppu, vaikka olikin lauantaina iltavuorossa ja sunnuntaina aamussa. Perjantai-iltana käytiin Porissa Amarillossa syömässä ja sunnuntaina töiden jälkeen Nokialla Edenissä uimassa. Ja samalla poikettiin porukoilla kylässä.

Tänään olen viettänyt vapaapäivää rennoissa tunnelmissa. Sen verran kuitenkin ahkeroin, että kasasin takapihalle puutarhakalusteet ja istutin jonkun (älä vaan kysy minkä!) kukan etupihalle.
Nyt ruoanlaittopuuhiin, pekoni-homejuusto-herkkusieniä!

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 13:09

* Nimet, joita tottelen: Minna, Minde, Töppönen. =)

* Ihmiset, joita rakastan: Jari-Matti, isä

* Kaupungit, joissa olen asunut: Vammala, Kokemäki, Harjavalta

* Maat, joissa olen vieraillut: Ruotsi, Norja, Viro, Ranska, USA, Israel, Espanja, Turkki

* Tunturit, jotka olen valloittanut laskemalla: Ylläs, Levi, Saariselkä, Iso-Syöte,"Ellivuori" =)

* Bändit, jotka ovat suosikkejani: Zen Café, Yö, Stella

* Asiat, jotka elämässäni ovat hyvin: Jarski, koti, työtilanne (kaikki!)

* Asiat, joista vielä haaveilen: Perhe, omakotitalo, hevonen, koira..... =)