IRC-Galleria

Maali horisontissaTorstai 04.12.2008 08:27

Noniin, kello on sitten jo hieman yli kuusi. Se tarkottaa sitä ei enää paljoa kun olen valvonut sen 24h, jolloin pääsen sinne tutkimukseen. Kylläpä meni hitaasti tuo 03.00-06.00 väli. Olen kävellyt edes takaisin täällä ja koittanut pitää itteni herellä.
Olo on kaamea, ja tuntuu että voisin oksentaa milloin vain. Eipä ole pitkään aikaan ollut näin karmivaa oloa. En osaa kuvitella mikä reaktio tulee kun ne valot alkaa vilkkumaan testissä, nimittäin nyt jo pelkkä ajattelu pistää vatsalaukun sisältöä ylös päin. Olen 99% varma että siivooja saa tehtäviä kun lähden sieltä.
Sitä vain pelkään että jos testi joudutaan keskeyttämään jos en pysty sitä kestämään, niin joudunkohan jäämään tänne vielä. Nimittäin haluan jo kotiin. En osaa ees sanoa kuinka paljon haluan tällä hetkellä nukkua. Tekis mieli vain heittäytyä tähän sohvalle ja pistää silmät kiinni mutta sitten edelliset 21 tuntia on ollut turhaa kärsimistä, joten en edes uskalla kokeilla.
Tuo kofeiini kielto astu juu voimaan tuossa parisen tuntia sitten ja sen kyllä huomaa.

Mua pitäisi tulla hakemaan joku tutkimukseen 07.30-09.00 välillä joten sitä odotellen: tuijottelen seinään, siitä kelloon ja siitä vuorottelen lukemalla kirjaa ja yrittämällä keksiä tekemistä koneella.

Erikoismaininta vielä:

Suuret kiitokset Lyytille kun valvo mun kanssa 05.30 saakka niin ei ollut niin tylsä yö!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.