IRC-Galleria

Satuinpahan tässä tänään lueskelemaan kaikkia niitä ihmeellisiä tarinoita mitä olen kirjoittanut. Ja voi jumalaut ne oli pirteit.. Niiku tyytväisyden, iloisuuden ja tasapainosuuden esikuvia. Noot!!
Tämä pisti minut (yllätys!) pohtimaan itseäni ja ympäröivää elämää. Olenko todella näin helvetin negatiivinen..?! siis enhän mä osaa muuta ku valittaa!! Vai oikeastikko olen onneton..? miks mun kaikki tekstit on niin naurettavan pessimistisiä!?
Sitten tulin ajatelleeksi.
Ihminen on luovimillaan sillon, ku sille käy paskaa. Miksi? no, tähän on helppo oikein tieteellisesti vastata. Elimistö protestoi kun elämä on epäreilua. Pojat, pojat, meitä on huijattu!! Kyllä muakin vituttaist.
Ja näin vituttaa jokaista kun on sota tai kapina tai nälkä tai syrjintää, ihan mitä tahansa paskaa. Se on epäoikeudenmukaista!! se pistää veren meissä kiehumaan, ja näin ollen aivoissa alkaa raksuttaa. Ja silloin ihminen luo. Taideteoksen, ihan sama minkä, kirjan leffan biisin taulun. Ja niistä tule nerokkaita taideteoksia. Tietysti ne on hyviä, ihmisen potentiaali on parhaimillaan silloin kun ongelma, joka pitää ratkaista. Pitää osoittaa oma mielipide, selittää se muillekkin. Kun on kannattajia, ongelma ratkeaa yhteisvoimin.
Esmierkiks mun tekee mieli ajatella vaan ja ainoastaan sillon ku mua vituttaa. Silloin kun mulla on ongelma, jonka tahdon ratkaista. En mä ala kirjottaa mitää iltasatui tai filosofioimaan tai ylipäätään kehittelemään asioille sen syvällisempiä tarkotuksia kun mä oon tyytyväinen. Silloin kun ihminen on tyytyväinen se makaa sohvlla ja popsii makkaraa. Se tyytyväisyys on tavallaan sellanen oletus normista elämän syklistä, sä et edes välttämättä itse huomaa, kun olet kaiksita onnellsin. Jos onnea miettii, aina päätyy siihen, että se oikeesti "elämäni onnellisin hetki" haamuilee joko menneessä, tai tulevaisuudessa. Miksi? no, koska se, et me ylipäätään keksitään miettiä sellasta asiaa kun onnelisuus, meinaa sitä et meillä on ogelma!! meitä vituttaa kun oltiin ennen niin onnellisia,esim. eilen olikin suklaata ja sä söit sen kokonaan nii tänään ei okkaa (huom! et sä eilen ollu onnelline ku söit sitä,kelasit vaan et lihoot) tai vituttaa kun tullaan oleen onnellisia vasta niin pitkän ajan päästä. Oli se sitton perjantai-iltana koffis tai omis häis.
Ja sillon kun mul on ongelma mun tekee mieli kertoo siit kaikil ja purkaa sitä ja kehitellä sen inspiroimaan kaikenäkösiä nerokkaita taideteoksia.Sillon ku mä oon onellinen, kenenkään ei tartte tietää sitä, kenenkään ei tartte pohdiskella sitä. Eikä mua silloin pahemmin kiinnosta mitä muut pohdiskelee. Mä olen muutenkin onnellinen.
Näin ollen, taide ja onni eivät yhdisty maailmassa. Taiteelliat ja ylipäätään mitkään nerot ja viisaat ihmiset eivät ole onnellisia. Niillä on aivan liikaa ongelmia ratkaistavaksi.
Ainoo mikä täs loistavas teorias kusee on rakkaus. Se kyllä pistää aivot surraamaan vaikka olis kuinka tyytyväinen. Mutta, loppujen lopuks, kaikki tärkeet ajatukset ja taideteokset neki syntyy vaan onnettomast rakkaudest.
Tai sitten.. enpä itse asiassa tiiä. Miten mä sit muka onnistuin luomaan tämänkin, oikein tyytyväisen tekstin?
Siihen voi olla vain sellanen selitys, että tällä hetkellä olen vakavasti ihstunut. Vaikka eihän täs tekstis nyt oo sitä kyse? Eikä se inspiroinu mua ajatteleen näitä asioita? Vaan se inspiroi, että olin kerrankin tyytyväinen. Vai menikö se niinpäin, että olen kerrankin tyytyväinen koska keksin näin nerokkaan teorian? Ja teorian keksin siksi, että en ollut tyytyväinen omaan negatiivisuuteen. jaa.. jumalauta nyt sekotin itte itteni. Ei tää sitten toimi. Eli en voikkaan olla ilone?
Sen siitä saa kun kirjottaa tyytyväisiä tekstejä. menettää vaan yöunet ku totee et nekään ei loppujen lopuks ollut tyytyväisiä.
Mä en imppaile enään liimoja erillaisilla design museoilla. niillä on haittavaikutuksia mun aivoihin. tetti on ihan tyhmä juttu.
hyvää yötä!