IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Lauantai 24.12.2005 15:42

Eilen vihdoinkin tuli Rot Ratin viikkokisoista se kauan kaivattu voitto. Pikku bonuksena finaalissa kasi vallin kautta kulmaan.

[Ei aihetta]Perjantai 09.12.2005 00:04

Vähän lisää bilistä. Kolmas pubiliigaottelu ja viidestä pelistä neljä voittoa. Bonuksena ehkä lähihistoriani hienon fiilis: olin jälleen viimeisenä pelaajana ratkaisevassa ottelussa, olimme 9 pistettä häviöllä ja tasapisteet riittäisivät voittoon. Aloitin pelin ja aloituslyönnillä kaksi isoa ja yksi pieni säkkiin, jolloin ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin alkaa lyödä isoja pussiin. Kaikki olisi saatava, eikä vastustaja voi saada yhtään, sillä yksikin riittäisi voittoon. Noh, mikäs siinä. Ei paineita.

Kolme palloa pussiin ja neljäs meni hiukan hutiin. Tässä vaiheessa heitin jo kirveen kaivoon, koska vastustajalle jäi niin monta hyvää paikkaa auki. Jostain kumman syystä ei sitten osunut ensimmäistä palloaan pussiin, jolloin pääsin vielä lyömään loistavasta asetelmasta pari viimeistä. Viimeisen pallon jälkeen kivi oli saatava jäämään kasille hyvin: valtava kierre ja kivi kiertää kuin ihmeen kaupalla aivan kasin lähelle ja lyönti on niin suora kuin voi suora olla suora. Kasi pussiin ja tunnelma kattoon. Jälleen ratkaiseva voitto lähes tekemättömästä alkutilanteesta.

Ai että kun tuli respectiä. :)

Biljardia...Keskiviikko 30.11.2005 01:12

Toinen pubiliigaotteluni. Seitsemästä pelistä kuusi voittoa ja yhdessä taas kasi ohi pussista. Pisteitä 67/70.

AamujaPerjantai 25.11.2005 18:24

TJ 45.

Vittu.

Saman toistoaKeskiviikko 23.11.2005 01:42

Tulihan eilen hankittua nuo aiemmin mainitut Audio Pron Black Pearl V2 -takakaiuttimet ja Black Vector V2 -keskikaiutin. Jokseenkin erilainen tunnelma katsella elokuvia kuin aiemmin, pelkän Philipsin tv:n kaiuttimiin luottaen.


Pelasin hetki sitten ensimmäiset pubiliigaotteluni biljardissa. Viidestä pelistä neljä voittoa ja yhdessä kasi ohi pussista. Pisteitä 47/50. Voi kenties olla tyytyväinen omaan suoritukseensa, etenkin kun pelasin ratkaisevan pelin ja voitin.

Dawn of a new dayLauantai 29.10.2005 19:41

Viime torstaisen kaiutinhankinnan ajettua minut vaihtoehdottomaan tilanteeseen, jouduin vihdoinkin hieman järjestelemään huonettani uusiksi, tilanpuutteen takia. Koko aamupäivä kului lipastoja tyhjentäessä turhasta rojusta. Uskomatonta miten turhaa paskaa voi kertyä nurkkiin; kahdesta lipastosta kertyi täysi jätesäkillinen kaikkea erittäin epämääräistä kuonaa. Toinen lipasto oli tarkoituskin saada tyhjäksi kaiuttimien tieltä, mutta en olisi uskonut, että sen sisältö menisi muutamaa vanhaa lehteä lukuunottamatta suoraan roskiin. Noh, helpottihan ainakin siivousurakkaa, kun ei tarvinnut kauaa miettiä mitä säilyttää ja mitä ei.

Kaikki vaiva siis orastavan kotiteatteriharrastuksen takia. Homma on pitkän mietiskelyn jälkeen vihdoinkin polkaistu käyntiin äänentoistopuolelta, jonka jälkeen siirrytään kuvapuolelle. Vahvistimena toimii viikon vanha Yamaha RX-V 657 ja pääkaiuttimina Audio Pron Blue Diamond V2:t. Rahatilanteen salliessa keskikaiuttimeksi on tulossa Audio Pron Black Vector V2 ja takakaiuttimiksi Audio Pron Black Pearl V2:t.

Kuvapuolta hoitaa tällä hetkellä PC:ssä BenQ FP937s+ 19" TFT ja TV:nä vanha 20" Philipsin putki. Edelleen, rahatilanteen salliessa mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella Philipsin putki lennähtää vesilintua kohti ja tilalle istahtaa ViewSonic N3200w 32" LCD. Sen jälkeen luultavasti vaihtuukin seinät kotiteatterin ympärillä. Syynä maisemanvaihdos Janakkalasta Tampereelle.


Sanotaan nyt loppuun vielä, että Pub Rot Ratin biljardin viikkokisoista napsahti 3. sija eilen. Ei hirveän huonosti.
- Vanhemmat »