IRC-Galleria

Mr_Cellophane

Mr_Cellophane

Carpe mecum sempiterne noctem

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Arkivaatteen tarinatTiistai 16.03.2010 00:13

Arkivaatteen tarinat on yhteisötaiteellinen teos, jossa rakennamme muotinäytöksen. Näytöksessä korostuvat vaatteen kantajan ajatukset ja näkemykset pukeutumisensa taustalla. Yleensä muotinäytöksissä tärkeimmässä roolissa ovat suunnittelija ja hänen näkemyksensä. Ideana onkin näyttää ja tutkia kätkettyjä merkityksiä vaatteista, joihin törmäämme päivittäin. Teos toteutetaan työpajana Tampereen alueella paikallisten nuorten kanssa maalis-toukokuussa ja Saksassa kesän aikana.

Avaamme nettisivut, joille pyydämme nuoria lähettämään kuvia itsestään “parhaissa vaatteissaan”. Samalla pyydämme heiltä kirjallisen kuvauksen siitä millaista ajattelua heidan pukeutumisensa ilmentää. Näin keräämme ryhmän, jonka kanssa työskentelemme. Projektin lopputulos jäljittelee muotimaailmaa, mutta teoksessa osallistujat toimivat sekä malleina, että tekijöinä muotinäytöksessä.

Pukeutuminen on poliittista. Ihmisiä on pahoinpidelty vääränlaisen pukeutumisen vuoksi: esimerkiksi gootiksi pukeutuminen on saattanut johtaa ongelmiin. Vaatteet kertovat kantajastaan ja rakentavat hänen identiteettiään. Ne viestivät kantajansa suhteesta ympäristöönsä ja ympäröivään maailmaan – mihin ryhmään hän kuuluu, vai kuuluko hän mihinkään. Ne kertovat yksilöstä osana sosiaalista kontekstia ja hänen asenteestaan sitä kohtaan. Jokaiselle yksityiskohdalle voidaan löytää erilaisia merkityksiä.

Tahdomme näyttää nämä merkitykset poliittisesta näkökulmasta. Vaikka teos voidaan nähdä vain läpileikkauksena ihmisten pukeutumiseen, projektin tavoitteena on auttaa osallistujia ja katsojia näkemään ja käyttämään merkityksiä ja näkemyksiä vaatteiden taustalla.

Tehtävämme taiteilijoina on luoda teokselle raamit, joihin nuoret voivat tuoda omat ideansa. Dokumentoimme projektia kuvaamalla nuorten haastatteluja ja otamme heistä muotikuvia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.