Minne menenkin ja mitä teenkin, toivon löytäväni helpoimman tien.
Sitä en koskaan löydä. Mitä enemmän toivon ja pyrin kohti aurinkoa, sitä vaikeammaksi asiat yleensä itselleni teen.
Aina vastaan tulee maailman laidan loppu tai sadeverho kyyneleineen.
Ehkä se on sitten väistämätöntä ja jopa välttämätöntä?
Miksi sitten alituiseen etsin keinoa elää kauniisti ja helposti?
Tällä hetkellä minusta tuntuu, että voisin kuolla.
Minua ahdistaa paljon, ei kamalasti, mutta niin että tuntuu.
Mikä minua sitten kiristää?
En ota siitäkään koskaan selvää. Kunnolla.
Ehkä minua edelleenkin kiusaa se, että pelkään kaikenlaista.
En osaa olla.
Haluan itselleni ja läheisilleni sellaista pysähtynyttä aikaa. Hetkeksi.
Auttaisiko se sitten?
Uusimmat blogimerkinnät
- Jatkoa pe 29.09.
- Pahus, nyt olis kaikkee kerrottavaa mutta m... 16.10.
- Tärkeät arkiset hommat K.U.S.E.E 11.08.
- Tiistaina vituttaa 01.08.
- Tiistai tänään ja muistelmia 18.07.
- Elämäni syntymäpäivä 17.07.
- Uusi KOTI 10.07.
- la ilta 01.07.
- Liikkeessä 01.07.
- Lyhyesti. 30.06.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2008 (1)
- ▶ 2007 (119)
-
▼
2006 (335)
- ▶ joulukuu 2006 (22)
- ▶ marraskuu 2006 (30)
- ▶ lokakuu 2006 (37)
- ▶ syyskuu 2006 (17)
- ▶ elokuu 2006 (19)
- ▶ heinäkuu 2006 (9)
- ▶ kesäkuu 2006 (59)
- ▶ toukokuu 2006 (63)
- ▶ huhtikuu 2006 (52)
- ▶ maaliskuu 2006 (27)