IRC-Galleria

Henkilökohtaisuuksia.Keskiviikko 01.03.2006 00:19

Saz kirjoitteli viimeksi blogissaan paljon asiaa, josta olen miltei samaa mieltä.
Minusta on aina ollut erittäin hienoa, että Sadulla on niin laaja näkemys kaikista uskonnoista vaikka hän itse kallistuukin kristinuskon piiriin. Ottaisitte oppia, muutkin uskikset. En tosin tiedä, moniki pappi tms. tunnustaisi Sadun kristityksi. Ei ehkä monikaan, sillä jotta saisi tunnustausta kristittynä, pitää tehdä juuri niinkuin he opeissaan käskevät.

Tosin Satu sanoi olevansa "moniuskontoinen". Siitä tulikin mieleeni että voisin kertoilla myös omasta näkemyksestäni uskontoihin. Ihminen, joka yhdistelee maailmankatsomukseensa paloja eri opeista, on eklektikko. Kuten minä. Mikään valmis uskonto tai suuntaus ei ole toistaiseksi täyttänyt minun toiveitani kokonaan, joten yhdistän parista suunnasta minulle parhaiten sopivat osat ja kas näin, minulla on täysin itselleni sopiva kokonaisuus. Kun laatikon, jossa istun, kylkeen on kirjoitettu "eklektinen pakana" tarkoittanee se sitä että ne palat minun maailmankatsomuksessani ovat paljolti pakanauskonnoista. Pakanauskonnolla tarkoitan nyt siis suurista maailmanuskonnoista poikkeavia suuntauksia.
Jumalakäsitykseni voisi olla se ateistinen, ja vahvasti myös panteistinen. En usko niihin yksittäisiin jumaliin, mutta näen koko maailmassa ja kaikkialla vaikuttavan jumaluuden.
Se ei kuitenkaan kaipaa mitään palvontaa tai uhrautumista, se on siellä ihan ilman sitäkin ja saattaa joskus auttaa ongelmissa jos osaa oikein pyytää ;)

Kaikilla ihmisillä ei ole tarve uskontoon tai uskomiseen. Heille ne asiat ovat ihan yksi ja sama, ja niin olkoon jos he niin tahtovat. Minä kuulun siihen toiseen porukkaan, tällä omalla tavallani. Ei kaikkea silti tarvitse tehdä niinkuin joku toinen sanoo tai on joskus sanonut. Jokaisella on vapaus valita, kaikille ei vain kerrota sitä ja se pitää itse keksiä. En myöskään väitä että kaikki himosuskiksetkin olisivat vain aivopesun uhreja. Jokainen on yksilö, ja joku saa turvaa ja rauhaa siitä että toiset sanovat mitä saa tehdä ja mitä ei. Kuten tänään uskonnontunnilla puhuimme xD Onhan se tosiaan melko helppo ratkaisu kun ajattelee, ei tarvitse itse päättää. Siitä sitten en tiedä että onko sellainen elämä todella onnellista, mutta eipä ole minun asiani jos joku haluaa niin elää.

Itse henk.koht en voisi elää sellaista elämää, siksihän siitä irrottauduinkin. Aikoinani kyllä harkitsin kristinuskoa ja uskoinkin sen oppeihin jonkun aikaa, mutta ei se vain sitten istunut minulle. Enkä halunnut pakottaa itseäni väkisin johonkin joka pohjimmiltaan ei minulle sovi.
Ehkä eniten minua harmittaa ja ärsyttää yhteiskunnassa vallitseva...miten sitä kuvailisi...samanlaisuus. Mm. Uskonnonvapaus ja vapaus päättää itse omista asioistaan pätevät tavalliselle ihmiselle vain periaatteessa, ei juuri käytännössä. Mahdollista olisi kyllä tehdä niinkuin itse haluaa, mutta ei kai ole sitten vain pokkaa koska pelätään miten muut suhtautuvat. Samanlaisuuden pakon ja erottumisen pelko on niin suuri, että edes näin vapaassa yhteiskunnassa ei silti uskallata tehdä valtavirrasta poikkeavia valintoja.
Tätä ei yleensä normaalisti huomaa, ellei ala kunnolla tarkkailemaan. Kynnys olla välittämättä muista on yleensä suuri kaikille, koska muiden palaute ja suhtautuminen ovat hyvin tärkeitä. Se ylittäminen on kuitenkin se pahin osuus, sen jälkeen helpottaa. Tosin, menitpä minne vain, yleisesti tapana pidetystä kaavasta poikkeaminen aiheuttaa eri reaktioita aina ja kaikkialla. Eivätkä ne ole aina hyviä. Tavallinen massaihminen pelkää (tai kadehtii? ;)) niitä erottuvia, karu totuus. Ja usein sitä mitä pelätään, myös vihataan. Elämän aikana opittuja normeja ja arvoja rikkova saa ihmisessä aikaan hämmennystä ja sitä kautta myös muita negatiivisia tunteita.

Monesti olen miettinyt myös, miksi ihmiset pelkäävät myös asioita joihin eivät tunnusta uskovansa. Tämä tulee hyvin esiin ns. tapakristityillä. He eivät usko noitiin tai yliluonnolliseen, mutta pelästyvät heti jos jonkun puhe siirtyy noituuteen tai magiaan. Jos noita asioita ei heidän mielestään ole olemassa, miksi he pelkäävät niitä? Outoa, etten sanoisi....;)
Vai olisiko niin että he suhtautuvat niin, koska se on yleinen tapa suhtautua tuollaisiin asioihin, eivätkä he uskalla rikkoa joskus opittua kaavaa.


>> Saz-san



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.