IRC-Galleria

NaughtyDog

NaughtyDog

Minulle ei ole uusia kommentteja.
Voin vakuuttaa, että ei oo mitenkään kovin mieltäylentävä kokemus kun kaveri onnistuu perjantaiYÖNÄ muutaman suuntaa-antavan perjantaiolusen jälkeen (jolloin siis kusihätä on yleensä suurimmillaan) rämäyttämään vessan oven sellaseen takalukkoon, että sen avaamiseen tarvitaan tuhottomasti turhia ponnistuksia, yksi hyvin humalainen ja yksi selväpäinen naapuri, neljä erilaista ruuvaria, keittiöveitsi ja linkkuveitsi sekä kahdet erilaiset kynsisakset.
Voin myös vakuuttaa että siinä vaiheessa kun alkaa näyttää pahasti siltä, että se perkeleen vessanovi kaikesta ponnistelusta ja ähellyksestä huolimatta on ja pysyy kiinni, on vittuuntumisaste jo niin korkeella, että ajatus kirveestä ja muutamasta hyvin tähdätystä iskusta alkaa tuntumaan varsin hyvältä vaihtoehdolta...

Peeäs. saatiin me se vessanovi sitten lopulta auki. Enemmän varmaan hillittömällä munkilla kun taidolla, vaikka meikäläinen toki varsin näppärä ja noheva neitokainen onkin...
On myös tasan mun tapasta että sitten kun mä oon hengenvaarallisesti keittiöveitsen kans tapellu sen saatanan tötsän auki ja meinannu siinä samalla puhkasta parikin valtimoo ja vasemman silmän ja kiroillu niin kovaan ääneen että saan varmasti useemmaltaki taholta syytteen kotirauhan häirinnästä, nii SITTEN mä muistan että mullahan ON tölkinavaaja linkkuveitses. Voi jumalauta oikeesti miten tyhmä näinki vitun fiksu ihminen ku minä voi olla.
Ei se sitten ollutkaa tähdenlento, mun silmälasit vaan oli paskaset.
Mutsilla oli sitten siin unessa joku hepulipäivä ja se keuhkos että "voisitte teki perkele kasvaa aikuisiks ettei hänen tarttis tehdä aina kaikkee että sinäki perkele aikuinen ihminen vielä äitis helmoissa asut ja laiskaki oot ku mikä ja on se ny kumma jumalauta" (siis tällanen perus äitivalittaa-setti). Minähän tästä suivaantuneena sitten sanon muutaman painavan sanan, HERÄÄN, nousen sängystä, ja seuraavaks havahdun siihen että istun koneella ja kattelen ihan kiukuissani asuntoilmotuksia. Ai mitenniin todentuntunen uni?

Terkkuja äitille ;D http://irc-galleria.net/view.php?nick=%E4iti^valvoo&image_id=94007006

Olihan kemutPerjantai 02.01.2009 01:06

Onko sillon vielä promilleja vai onko jossain vaiheessa henkistä kehitystä sattunut jonkinasteinen kömmähdys, jos dagen efterin saldo on se että toinen melkeen kusee ja toinen paskoo housuun. (Huom. MELKEEN) Kuolattiin myös.

Sain myös mukavalta poliisitädiltä luvan ajaa autoa, mikä olikin hyvä koska kakkoskuski puhals vielä yhtä ja puolta promillea. ("Mitä toi kaikki veri tekee mun alkoholissa??")
Kyllä olo oli niinku ihmisflipperissä kun polkas koslan liikenteeseen. Jotain ajatuksenkulusta (tai oikeestaan sen puutteesta) kertoo se, että jossain vaiheessa piti miettiä oikeesti pitkä tovi että jaa niin mikähän noista polkimista oli kytkin ja mikä kaasu. Kokeilemalla sekin onneks selvis.

Vuosi 2008Keskiviikko 31.12.2008 14:33

Alkutalvi: Ei mitään muistikuvia
Kevät: En kertois vaikka muistasinki
Kesä: Hyvin huuruisia muistikuvia
Syksy: Ei mitään muistikuvia
Lopputalvi: Jaa ny vai?

Uudelta vuodelta 2009 toivon: Toivon maailmaan rauhaa ja ihmisille hyvää tahtoa, ja että suklaa muuttuis kalorittomaks, ja että lenkkeilystä tulis oikeesti hauskaa, ja että joukkoliikenne tulis maksuttomaks, ja että keväällä ei tarviis kestää junamatkoilla pelkkää tekstaripalstan koiranpaskakeskustelua, ja että voittaisin lotossa viis miljoonaa, ja että pääsisin matkustamaan mikämikämaahan, ja että heräisin painajaisesta ja Harry Potterista EI SITTENKÄÄN olis tullut vielä viimeistä osaa. Ja sitten vielä jos toivetilaa jäi käyttämättä niin sitä joulupukin lupaamaa Ferraria ei oo vieläkään näkyny tossa pihassa, että että....

Uudenvuodenlupaukseni on realistinen ja mahdollinen toteuttaa, mut vituiks se menee kuitenkin.
Siis sehän on iiihan normaalia että kaikki tavarat jotka on kajareitten edessä pöydällä kun kuunnellaan musiikkia tippuilee lattialle ja yleensä myös särkyy tuhannen pillun päreiks. Välillä volyymi vaan on vähän kovalla ja bassosta johtuvia onnettomuuksia vaan tapahtuu. Mutta täytyy myöntää että eilen saatto mennä pikkasen liiottelun puolelle, kun basari nytkähteli niin rajusti että KOKO HELVETIN KAIUTIN otti ja tipahti lattialle.
Laitoin välioven kiinni ettei musiikki kuuluis niin paljon rappukäytävään.

Ihan parasta on se,Sunnuntai 28.12.2008 13:18

kun herää kankkusessa ja menee keittiöön, ja huomaa että on tullut edellisiltana vähän kokkailtua.
Enpä ookaan ikinä tullu ees ajatelleeks miten perkeleen paljon sotkua voi tulla pelkästään nuudelien keittelemisestä. Vitttujee.
Sitten lähdetään vielä vapaapäivänä ihan huvin ja urheilun vuoks käymään 300 kilometrin päässä kaupassa. Ruotsissa. Käytiin oikeen kaikki nähtävyydet läpi ja otettiin valokuvia. Tosin niitä nähtävyyksiä oli ehkä noin kaks. Mutta käytiin Pajalassa, joka on siis jo ihan nimenä mun mielestä hirveen lupaavan kuulonen paikka, mutta se on myös ihan kirjallisesti kuuluisa, sikäli mikäli joku muistaa lukeneensa sellasen klassikkoteoksen ku vittulanmusiikkia populaarijängältä tai jotain sinnepäin. Meinattiin myös ajaa kolari ruotsalaisen poron kanssa ja siitä meinas syntyy ihan suomalaista lihamuhennosta. Elämyksiä elämyksiä.