IRC-Galleria

Neo-Koira

Neo-Koira

Miika Karvinen a.k.a Kiima/putnik-misha/misa

PULLO PUNKKUA JA PAKAN JAUHANTAAMaanantai 12.06.2006 07:09

Lueskelin vanhempia päiväkirjamerkintöjä, ja havaitsin, että olen joskus puoli vuotta sitten mennyt sanomaan että alkaisi näyttää hyvältä pakan suhteen. No, todetaan tässä nyt että se oli ihan silkkaa paskapuhetta, mutta myös se, että nyt näyttää jo hyvältä. Jopa niin hyvältä, että kohta pakaa tihkuu verkkokalvoille niinsanotusti tuutin täydeltä ja täyslaidallinen.

Eli, niinkuin luvattu, kesto sijoittuu 10-12 minuutin välille, editoinnista vielä hieman riippuu tarkka sekuntimäärä, ja oikein tarkemmin ajateltuna, ketä vittua se edes kiinnostaa. Itsellä on aivan helvetin hyvä fiilis. Koeyleisöt ovat arvostaneet. Itse olen nauranut, myös selvin päin.

Kunhan saan editointishown mielestäni riittävään pisteeseen, lähetän arviointiversion saksaan, vertajanoavan sensorin, Ilen, kouriin. Kun vihreä valo syttyy sieltä, hakkaan kiveen ensi-iltapäivän. Voin jo nyt paljastaa, että se on vielä tässä kuussa. Julkiseen jakoon ei Paka3 vilahda ennen kuin virallinen ensi-ilta 1.vk/E-Svp/ViestiR on pidetty.

Fanit, te lukuisat. Pyydän kärsivällisyyttä. Enää pari viikkoa. Sitten pääsemme pahasta.

http://ozkuu.iki.fi/paka/

Terveisin Miikuliini!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.