IRC-Galleria

Huomaatteko? Kello on, ööh.. 23.20 ja minä olen kotona! Weii! Olen parantanut tapani ja alkanut kunnon ihmiseksi (nii vissiin ja maata päälle). Ette kuitenkaan näe minua Onnelan nurkissa notkumassa tai kenenkään pihalla kiljumassa hyvää oloani, jonka humala joskus saattaa minulle aiheuttaa. Istun siis täällä kotona. Vain minä ja armeija mandariineja. Valitettavasti niiden sankka joukko alkaa jo pienenemään, sillä pistelen niitä yksitellen poskeen.

Eikö ihminen kertakaikkiaan osaa vastata vain "kyllä" tai "ei"? Pitääkö siihen aina liittää surkuhupaisa tarina ja kuvitella, että kaikkia kiinnostaa ihan helvetisti, mutta lopulta olet ainoa, joka nauraa kuset housussa ja tippuu penkiltä? Kaikilta tulee vain vähän myötätuntoa uhkuva "Eh..". Olenko ainoa, jolla tämä kyseinen ongelma on? Ettei osaa olla hiljaa?

Joku on ehkä voinut jo huomata sen pienoisen ärsyttävän asian minussa. Minä puhun paljon. Puhun syödessä, puhun nukkuessa, puhun vessassa, puhun suihkussa, puhun autossa, puhun pihalla, sisällä, ylhäällä, alhaalla, vasemmalla, oikealla.. KAIKKIALLA! Kirkossa osaan kyllä olla hiljaa, sen verran siveyttä minunkin isossa ahterissani on.

Hassua nyt miettiä, kuinka moni ystäväni viipottaa nenä pitkällä tuolla Oulun yöelämässä (mikä onkin ihan valtavan mahtavaa, EHHEH) ja pitää hauskaa ystävineen. Minä homehdun kotona (koska olen a. köyhä ja b. fiksu). Ja en saa unta. En kertakaikkiaan saa unta. Tietenkin voisin alkaa vaihtamaan järjestystä tässä kämpässä, jotain hupia naapureillekin. Huomenna voisi tulla hymyileviä naamoja vastaan (ihan kuin ne muutenkaan mulle hymyilisi).

Ah ihanaa. Tiedämme kumminkin, mikä sunnuntaina odottaa, joten ihan hyvillä mielin kerään voimia tämän ja huomisen.

......

TYLSÄÄ.