IRC-Galleria

persoonallisuus testi

Ekstrovertti ----*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
* Tuntija
Impulsiivinen
*
Harkitsija


Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet ulospäin suuntautunut, ja ystävällinen. Haluat tehdä parhaasi ihmissuhteissa, ja toisinaan toisten odotusten täyttämisen tarve muodostuu sinulle ongelmaksi. Sinulla on ihanteita, ja tunnet lojaalisuutta työnantajaasi ja perhettäsi kohtaan. Saatat luoda ihanteestasi itsellesi jopa epätodellisen mielikuvan. Haluaisit myös toisten suhtautuvan sinuun samoin. Tilanteet, joissa ei ole tarkkaa järjestystä, tuntuvat mielestäsi kaoottisilta. Tarvittaessa ohjaat asioita oikeaan suuntaan, mutta et vaadi päätösvaltaa yksin itsellesi. Ihmistyypilläsi on taipumus olla hieman liian kova itselleen, varsinkin jos oma suoriutuminen ei vastaakaan odotuksia. Kerrot muille avoimesti päämääristäsi, mutta johtotehtävissä saatat vaatia toisiakin toimimaan juuri sinun tavallasi. Kaltaisesi ihmiset saattavat helposti suuttua, varsinkin jos kokevat itse olevansa oikeassa ja toisten väärässä. Joudutkin tämän takia hillitsemään tunteitasi ja katsomaan asioita faktoina ottaaksesi etäisyyttä. Halusi auttaa toisia on niin voimakas, että saatat huomata tekeväsi paljonkin tarpeetonta työtä toisten puolesta. Varsinkin, jos tällaista ei arvostetakaan, turhaudut helposti. Sinun on vaikea sanoa ei, ja jos et pidä huolta elämästäsi, saattaa burn-out olla väijymässä sinua. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit puhua ihmisten kanssa kasvotusten. Valmentaja, myyntitykki, haastattelija, näyttelijä ovat sopivat ammatit. Jos joudut työssäsi hoitamaan matematiikkaa tai talousasioita, olet jatkuvasti poissa rytmistä. Olet lahjakas organisoimaan, motivoimaan, johtamaan ja opettamaan ihmisiä. Mutta älä ota näitä lahjojasi itsestäänselvyyksinä. Rakenna työsi puhetaitosi, empatian ja harmonian perustalle, niin olet onnellisimmillasi.

sitten väritesti

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOiTTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Ryhtyy helposti ja nopeasti kaikkeen josta saa stimulaatiota. Syventynyt asioihin
jotka luonteeltaan syvästi kiihottavia, joko eroottisesti tai muuten. Haluaa
itseään pidettävän jännittävänä ja kiinnostavana persoonana, joka tekee muihin
miellyttävän ja vaikuttavan mielikuvan. Käyttää taktisesti taitavasti hyväkseen
keinoja välttääkseen vaarantammasta muiden luottamusta.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN.
Mieltynyt kaikkeen uuteen tai mielenkiintoa herättävään. Taipuvainen
kyllästymään keskinkertaisuuteen ja traditioihin.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA.
Tuntee tilanteiden olevan vastustavia, olosuhteet pakottavat kompromissiin ja
luopumaan nautinnoista toistaiseksi.

Halukas osallistumaan sosiaalisesti, mutta yrittää torjua ristiiriitoja ja häiriötä
vähentääkseen jännitystä.

4. STRESSIN LÄHTEET.
Liiallinen itse-hillintä yrittäessään olla muiden arvostama aiheuttaa stressiä.
Toteutumaton tarve olla tekemisissä muiden samoin ajattelevien kanssa, ja
erottua joukosta. Tämä aiheuttaa stressiä, mutta pitää kiinni mielipiteestään
vaikka ei saa arvostusta. Pitää tilannettaan epätyydyttävänä ja haluaisi muutosta
siihen, muttei halua tehdä kompromissia. Kyvytön ratkaisemaan ongelmaansa,
koska jatkuvasti lykkää tarvittavia päätöksiä pelätessään joutuvansa
oppositioon. Tarvitsee muiden arvostusta ja näkökantojensa kunnioitusta
tunteakseen olonsa mukavaksi ja turvalliseksi.

5. NYKYINEN ONGELMA.
The tensions induced by trying to cope with conditions which are really beyond his capabilities or
reserves of strength, have led to considerable anxiety and a sense of personal (but unadmitted)
inadequacy. He attempts to escape from this into a substitute world in which things are more nearly as
he desires them to be.

The tensions induced by trying to cope with conditions which are really beyond his capabilities, or his
reserves of strength, have led to considerable anxiety and to a sense of personal (but unadmitted)
inadequacy. He attempts to remedy this by intense activity and by insistence on getting his own way.
Faulty self-control can lead to uncontrolled displays of anger.

1. Punainen 2. Violetti 3. Harmaa 4. Sininen 5. Keltainen 6. Musta 7. Ruskea 8. Vihreä
1. Violetti 2. Punainen 3. Keltainen 4. Harmaa 5. Sininen 6. Musta 7. Ruskea 8. Vihreä

[Ei aihetta]Perjantai 28.09.2007 12:28

apuaa mie en jaksa enää tätä ylenpalttista dataamista

[Ei aihetta]Perjantai 28.09.2007 01:53

tästä voi tulla ahdistavan mielenkiintoista
mulla on edelleen listassa asioita
monta asiaa, ja mun mieli on jumis niis
lopulta tää kaikki leviää käsiin kokonaan
tai sitten mä vain juoksen pois

[Ei aihetta]Tiistai 25.09.2007 15:10

yök mä en tykkää noista testeistä ku niis pitäs vissii seurustella tai jotain, disney testeillä on jotain sinkkuja vastaan. jos oisin amerikassa haastaisin ne oikeuteen, mut suunnittelen ehkä joskus testin mikä on kivempi.

[Ei aihetta]Tiistai 25.09.2007 14:43

Peppi Pitkätossu
[x] Tykkään pitää hiuksiani leteillä
[ ] Minulla on pitkä nimi
[ ] Minulla on oranssinpunaiset hiukset
[x] Olen todella voimakas tyttö
[ ] Minulla on kultarahoja
[ ] Äitini on enkelinä taivaassa
[ ] Isäni on merikapteeni
[x ] Omistan hevosen
[ ] Roistot vainoavat minua
[x] Minun parhaat kaverini asuvat naapurissani
Total: 4

Topi-kettu [Piirretystä Topi ja Tessu]
[ ] Metsästäjä tappoi äitini, minun ollessani ihan pikkuinen
[ ] Paras ystäväni on koira
[ ] Olen asunut ystävällisen muorin luona
[x] Minulla myös yksi hyvä ystävä, joka on vanha pöllö-muori
[ ] Metsästäjä ajaa minua usein takaa
[x] Olen todella söpö
[x] Olen ehkä liian varomaton joskus
[ ] Minä olen myös hyvin ystävällinen kaikille
[x] Olen joutunut taistelemaan parhaan ystäväni kanssa
[x] Nykyään asun metsässä rakkaani kanssa
Total: 5

Kaunotar [Piirretystä Kaunotar ja Kulkuri]
[x] Olen todella herttainen tapaus
[ ] Seurustelukumppanini on Kulkuri
[ ] Olen syönyt seurustelukumppanini kanssa spagettia
[ ] ... samalta lautaselta
[ ] ... lihapullien kera.
[ ] Olen kaikkien mielestä vastustamaton
[x] Olen tuntenut oloni yksinäiseksi
[x] Joskus olen karannut pois kotoa
[ ] Seurustelukumppanini on vienyt minut romanttiselle illalliselle
[ ] .... "oi mikä yö...." on todella romanttinen kappale
Total: 3

Ihaa [Nalle puhista]
[ ] Olen hiljainen
[x] Asumukseni sortuvat usein
[x] Arvostan ystäviäni kun he auttavat minua
[x] Olen saanut ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi mm.tyhjän hunajapurnukan ja räjähtäneen ilmapallon
[ ] Olen luonteeltani pessimistinen
[x] Lausun usein sarkastisia ja lakonisia tilannehuomioita
[x] Häntäni on välillä kadoksissa
[ ] Käytän pinkkiä rusettia
[x] Olen masentunut
[x] Silti minulla on suuri sydän
Total: 7

Lilo [piirretystä Lilo ja Stitch]
[ ] Olen pikkuinen.
[x] Asun siskoni kanssa ilman vanhempia.
[x] Pidän kaikesta kummallisesta
[x] Minulla on suloisen näköinen eläin joka joka ei muistuta koiraa tai mitään normaalia eläintä.
[ ] Haluan löytää uskollisen ja ikuisen ystävän
[ ] Ihailen Elvistä
[ ] Minulla on mustat pitkät hiukset
[ ] Käytän kukkamekkoa
[x] Käytän paljon sandaaleita
[ ] Olen ihastuttava
Total: 4

Pieni merenneito Ariel
[ ] Olen heleä-ääninen neitokainen
[ ] Minulla on punaiset pitkät hiukset
[ ] ja isot silmät
[ ] Olen siskoistani nuorin
[x] ... ja uhkarohkein
[x] Rakastan seikkailuja
[x] Prinssi on ihastunut minuun
[x] Minulla on pyrstö
[ ] Isäni vahtii minua kuin haukka
[x] Minulla on violetit rintaliivit
Total:5

Nala [elokuvasta leijonakuningas]
[ ] Minun paras ystäväni on poika
[ ] ... ja hän on minun ainoa ystäväni.
[ ] Seuraan häntä jokapaikkaan.
[x] Minusta tulee vielä kuningatar
[ ] Minulla on isot silmät
[ ] Olen lempeä
[x] Olen rakastunut
[ ] Minä vien "jalat alta"
[ ] Seurustelukumppanini vie minut usein vaarallisiin tilanteisiin
[ ] ... mutta hänen isänsä aina pelastaa meidät.
Total: 2

Bambi
[ ] Olen ollut pienestä pitäen äitini perään
[ ] Äitini on kuollut
[ ] Minä asun nyt isäni kanssa
[x] Olen ollut pienenä todella pelokas
[x] Hyviä ystäviäni on muun muassa kani ja haisunäätä
[x] Minusta tulee vielä jotain suurta
[ ] Uskon aina melkein kaiken mitä ystäväni sanovat
[ ] Olen ollut suuressa tulipalossa
[x] Minua on ammuttu
[ ] ... mutta isäni käski minun nousta ylös ja pelastuin.
Total: 4

Marie-kissa [Kissanpentu Aristokateista]
[ ] Käytän rusettia
[x] Minulla on kaksi veljeä
[ ] Leikin aina heidän kanssaan
[x] Olen seurapiirineitokainen
[x] Äitini sydämen on vienyt komea kolli
[ ] Pidän kermasta
[x] Minun äitini on todella herttainen ja huolehtivainen
[ ] Hän on minulle kaikki kaikessa
[x] Ilman häntä olisin pulassa
[x] Olen söpö
Total: 6

Dumbo
[ ] Minulla on isot korvat
[x] Ja pitkä nenä
[x] Olen syntynyt suureen sirkukseen
[ ] Kaikki kiusaavat minua suurten korvieni takia
[x] Osaan lentää
[ ] Paras ystäväni on hiiri
[x] Olen tähti!
[x] Osaan tehdä paljon erilaisia temppuja
[ ] Olen aika säikky
[ ] Minulla on siniset silmät
Total: 5


Jane [piirretystä Tarzan]
[ ] Olen kaunis
[ ] minulla on ruskeat hiukset
[ ] Seurustelukumppanini on pienestä pitäen asunut viidakossa
[ ] hän hyppelehtii puissa
[ ] Minun piti opettaa hänet puhumaan
[ ] koska hän vain mumisi jotain outoa
[ ] Minulla on keltainen mekko
[ ] ja keltainen hattu
[ ] Minulla on isot silmät
[ ] Seurustelukumppanini on todella vahva
Total: 0

[Ei aihetta]Maanantai 24.09.2007 15:20

halusin kirjoittaa jotain järjetöntä. sitten rupesin miettimään että onko missään mitä kirjoitan niin ikinä mitää järkee. tästä sitte päättelin et eihän mun ikinä tarvi sitten yrittää kirjoittaa mitään järjetöntä ku se onnistuu ilman yrittämistäkin.

[Ei aihetta]Maanantai 24.09.2007 01:23

lisäys sanakirjaan

lyylätä = melkein kuin kyylätä mutta tahattomasti. johtaa usein sotaan keittiöveitsien kanssa.

[Ei aihetta]Lauantai 22.09.2007 01:44


oon niin valaistunu
en kuole, juon teetä
ja meditoin
löydän sisäisen rauhan
ja maailma on niin kaunis paikka elää


[Ei aihetta]Lauantai 22.09.2007 01:12

laurasta tuntuu että krillailu saa loppuu kuin seinään, ilmoitin että voimme syödä jotain terveellistäkin, ottaako joku lisää parsaa?

mie meen nukkuu, vaikka aattelin juuri et oon niin valaistunu et en tarvi enää ollenkaa unta. kaikesta kofeiinista huolimatta väsyttää