IRC-Galleria

Nirnaeth

Nirnaeth

~Lady Malina Rivendare~

Finger of DestructionTorstai 20.08.2009 09:31


Taas yksi yövuoro pulkassa tältä viikolla - one to go. Hillittömän hieno viikko joka tapauksessa. Tuntuu siltä, kuin minut olisi jälleen siunattu finger of destructionilla; kaikki masiinat, joita "käytän", hajoavat. =P Tänään pistin koneen nro 2 päreiksi kutakuinkin viiden tienoilla eikä pomo antanut enää kolmatta konetta allekirjoittaneelle käpälöitäväksi. Ehkä hyvä niin. Enpä muista, milloin olen viimeksi logannut kellokortilla ulos töistä jo kymmentä vaille kuusi - saadaan näin tehdä aikaisintaan silloin, siis - joten eipä se nyt niin harakoille mennyt.

Luonnollisesti piti ilmoittaa työnjohtajalle, että meidän asentajat ja sähkäri vaativat mulle pekkasta ensiyöksi. Ei herunut sitäkään. Höh. Noh, onpahan ihmisillä (asentajilla) tekemistä sitten ensi yönäkin ;) *sadistista hihitystä ja tassujen hypistelyä* Voihan toki olla, että mun "aikaansaannokset" näkyvät vielä silloinkin, kun en ole enää töissä koko perkeleen puljussa - viimeinen työpäivä siis maanantai 31.8. eli about puolentoista viikon päästä.

Ja ei, en minä niitä oikeasti hajottamalla hajota. Niihin vain tulee vikaa, jota en osaa itse ainakaan fiksata - eivätkä kyllä aina asentajatkaan. =P

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.