IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

no semmoset nahkiaiset.Perjantai 09.09.2011 19:41

Meillä oli si tänään nahkiaiset... Mä sain tietää sen aamulla, no olin muutenkin meikittä koulussa. :'D
Mun _ah niin h0tteihin_ vaatteisiin kuului:
Iso, löysä ja valkoinen t-paita, jossa oli neonkeltainen smile.
Harmaat pitkikset, jossa oli ihme hämähäkinseittikuviointia. Niiden päälle tuli myrkynvihreät Tenava -bokserit (ja siis t-paita oli näiden alla) ja koko komeuden kruunasi valkoinen pipo, jossa oli kaksi erilaista tupsua. Lisäksi meidän naamaan maalattiin vesiväreillä kaikkea (mulle mm. parta ja kirjoitettiin nahka).
Meillä oli yks sääntö, abeja piti kumartaa (siis mennä maahan ja siinä sitten 'palvoa') ja aina kun joku puhalsi pilliin meidän piti ensin mennä maahan makaamaan ja toisella vihellyksellä nousta takas. Aluks me mentiin banaaniviestiä ja tansittiin. Meillä oli oma "temppurata" jota piti käytävällä kulkea. mm. jouduttiin ryömimään naulakoiden alta ja mennä pienen renkaan läpi.

Olihan tuo ihan kiva päivä.
Eilen olin mun ekalla Japanin tunnilla ja sain ekan viiden minuutin aikana jo kaverin. Harmi kun mä käyn lähinnä tiistain tunneilla, mutten ny tällä viikolla voinu kun olin katsomassa "I love you because" -musikaalia. Sain myös koulussa mun yhden kaverin kautta toisenkin kaverin. Se on tosi mukava ja kattoo Animea ja jne. Ne oli traconissa ja se tuli aika suurena yllätyksenä, et se mun kaveri lukee mangaa jne. Se myös kuuntelee Sidoa o/

eilen ♥Sunnuntai 28.08.2011 22:28

Olin si eilen @_soossi_ :n kanssa Särkänniemen lopettajaisissa katsomassa bändejä. Katottiin Lovex:in, Reckless Loven ja Doom Unit:in keikat. Jos rivit olis ollu ni Lovexissa oltiin toisessa rivissä, Recklessissä kolmannessa ja Doom Unitissa otliin ekassa rivissä.

Mä sain nimmareita ja kuvia, tosin kuvat on otettu kännykällä eli laatu on... mitä on. ^^'
Ilotulitus oli myös tosi nätti .Kaiken kaikkiaan eilen oli todella ihana päivä ja viihdyttiin helposti monta tuntia (vaikkei ostettukkaa rannekkeita vaan pelkät alueliput.)

ps,

ja

tänään.Lauantai 27.08.2011 00:07

Mö en koskaa tienny et vanhassa koulussa vierailu vois olla niin ...nostalgista ja jäädä semmonen kiva tunne. :D

Tosiaan, tänään oli liikuntapäivä. Käveltii Nekalasta Ratinan ja keskustorin kautta Tampereen Tuomiokirkkoon. Siellä puolen tunnin esitelmä kirkosta/maalauksista. Clasun vierestä yliopiston kautta takas koululle ja sitte kotiin.Kävin sit siinä Clasussa ja Minkkinen (erityisope?) ja Vilkkilä (opettaja, joka ei koskaa opettanu muo ja oli vaa sillo seiskalla meiän koulussa) ei muistanu/tunnistanu muo. Sain vastailla suhteellisen monta kertaa kysymyksiin "Missäs oot nykyään?" "Miten menee?" jne. ^^'

Enkunopettaja oli silleen "Kerro heti kuka sun englanninopettajasi on. Oon meinaan opettanu joskus Norssissa."

Huomenna sitten särkkään katsomaan bändejä ^^
Siellä on ainaki Haloo Helsinki, Lovex ja Reckless Love. ^^ Yay ♥
Kattoo jos onnistun pyytää nimmarin ja/tai kuvan/kuvia.

koulu. (Norssi)Perjantai 19.08.2011 20:34

Lukio on alkanu ihan jees. Norssi on kiva koulu, opettajat on ihan jees ja oon saanu myös uusia kavereita... viimeisin on todella kiva juttu, sillä pelkäsin, etten pystyisi ystävystymään kenenkään uuden kanssa. ^^'
Norssiin tulee si jossai vaiheissa opiskelijoita yliopistoista opettamaan eri aineita mm. matematiikka ja äidinkieli... En ny muista kuinka usein ja sillee. ^^'

Tosiaan, opettajat. Mä oon silleen tykänny kaikista. Ne osaa opettaa eikä tunnit oo yleisesti tylsiä. :'D Vaikka hissantunnilla tarttiskin korvatulppia kun se opettajan ääni on niin kova. (Enkä kyl tajuu miks se laitto _mut_ etupulpettiin istumaan just sen nenän eteen ku en ees häiriköi tunnilla :'D). Tän viikon ja kahden päivän aikana on tullu sellasii huvittavia/ei "normaaleja" tilanteita/juttuja, lausahduksia.

Fysiikanopettaja oli mulle eilen sillee:
"Pinja, ootko sä Norssista?"
"... Mä tulin kyl Clasusta."
"Aijaa. Sä vaa näytit niin tutulta."
"No sä kul taisit johtaa sitä ryhmää missä olin vanhempieni kanssa, sillon Norssin tutustumistilaisuudessa..."

Oli meinaa sellanen, wuut fiilis, mut mikäs siin.
Mantsan opettaja on ehk paras kaikista. Olin aika hämmentyny ku yks kaveri, joka oli yläkoulunkin Norssissa sano et se on kuullu,et se on aika... ikävä opettaja. o_o;; Meille se on ainaki aika huippu. :D

"Niin joo, jos on kysyttävää niin kysykää pois..."
"Kummasta pidät enemmän, omenasta vai päärynästä?"
"Mä en syö itseasiassa kumpaakaan"
"Jaa... no banaani sitten?"
"No joo, niitä tulee syötyä aina välillä."
"Kumpi on parempaa, siideri vai kalja?"
"*virn* Ei oo teidän asia..."
"C'mon, oon jo 18"
"No siinä tapauksessa. Jutellaan siitä vaikka tunnin jälkeen. Harrastan toista... Siis laadullisesti, en määrällisesti. *virn*"

"Jaa, teitä on tälle kurssille ilmoittaunut 33 mut paikkoja on vaan 32. Täytyy siis toivoa, että joku on aina poissa. *Naur* No ei vaa, täytyy keksiä jotain."

Meille vaihdettiin tuolit eilen, aamun mantsan tunnilla.
"Näähän on ihan samanlaiset ku noi toiset, mut nää on vaa siniset."
"Joo, mä halusin siniset ku sit ne sopis niihin uusii verhoihin mitä mä ajattelin... Sellaset siniset marimekon katos. Tulis kivasti uusia kuvioita tänne."

Ja sitte jäi mieleen myös mun ensimmäinen pitkän matematiikan tunti.
opettaja. "Noniin, nyt sitte merkitään tätä kotieläimet -joukkoa possulla... Lehmä kuuluu joukkoon kotieläimet." (Eli siis kirjotettuna lehmä, sitte e:n tapane, joka tarkottaa kuuluu ja possunpää.)

"Tiedättekö mikä on funktio? Se on jotakin,mihin lisätään jotain ja sitte siinä tapahtuu jotain."

Jäi kysyy jostain tehtävästä opettajalta apua tunnin jälkeen, keskiviikkona.

"Niin ja jos kotitehtävissä on joku osa vaikee eikä tehtävä meinaa ratketa ni mulle voi kyl laittaa sit viestiä wilmaan."
"Joo, selvä. Mä voin kyl toisaalta myös kysyä isältä. Se on käyny lukion ja luki pitkän matemattikan ja sit se on ny insinööri."
"... Nojoo, mut eikös teini-iässä pitäis olla silleen,et ku vanhemmat kysyy miten meni koulussa ni pitää olla vaa sillee *phy*"
"n_n;; jaa..."
"no ei vaa, se on hyvä jos vanhemmat voi auttaa."

Joo mut ei tässä si kai muuta, paitsi et oon huomannu et oon tosi väsyny aina koulupäivien jälkee. Mut en oo sentää kunnolla meinannu tunnille nukahtaa...onneksi. Mut kyllä se 8-16 päivät tuntuu + matkat, ni se menis 7-17. :'D Mutten valita, koska tää helpottuu jo jakson loppua kohden, kun maantieto loppuu n- 2-viikkoo aikasemmin ku se on intensiivikurssi ja sillee~ Ja aina yhtä innokkaasti meen kouluun. Ei oo ollu mitään sellasta "vois lintsata" -tunnetta tai mitää... joo, mut lopetan ehk tähä ku ei tekstistä oikee sais mitää selvää.

ps, koska en oo _täällä_ kertonu ni sain jo plussaa ekalla tunnilla mun äikänopettajalta, kun kerroin kirjoittavani ficcejä (se lasketaan harrastuneisuudeksi(?)... Ja opettaja sano haluavansa lukee mun Teletappituokion. Haluun niin nähdä sen lukevan sen XD
Joko se ei tajuis sitä tai sitte sitä huvittais... En si tiiä kumpaa se sitte olis... Siitä puheen ollen, meillä oli tehtävänä, et oli papereita missä oli lause... Sitte jokainen ryhmä sai yhden. Keksi lauseen sen perään, samaan asiaan liittyen ja sitte taitto sen ja anto toiselle, et se toinen ryhmä näki sen niiden kirjoittaman lauseen. Sitte viime tunnilla me anaklysoitiin niitä ja meidän "tarina" oli seuraavanlainen.

Olipa kerran prinsessa, joka oli hyvin kiukkuinen.
Hän asui mökissä, järven rannalla.
Mökin ikkunassa loisti keltainen valo.
Nalle syö puuroa mökissään.
Puuro on hyvää.
Kala tekee fiksuksi.
Ja kana tekee tyhmäksi.

♥ Oli hauskaa lukea tota. : D joo...

mökille.Tiistai 02.08.2011 12:50

Joo, se olis sitte tänään mökille Joutsaan. Eli meen mun kummien mökille (yay, nään taas pian Kaisiksen <3). Mut tullaan hakeen joskus, about 4. Pitäis kai mennä pakkaan. Hauskaa kun en ees tiedä millon tuun sieltä pois :D Mut luulisin, et lauantaina. Sunnuntai olis... hankala (ja äiti ei vois tulla hakeen...), maanantai on liian lähellä koulua ja lauantaina haluisin olla kotona (ja koneella), koska... ups, enpä paljasyakkaan.

Joo mutta tosiaan, en varmaankaan tule paljoa koneella käymään. Ehkä pieniä nettidatauksia ja jos me mennään kirjastoon. Jos tulee asiaa niin saa (annan oikeen luvan ;)) tekstata/soittaa. joo, mutta niin. Pitäkääs ny sitte kivaa ja kirjotelkaa paljon ni on tekemistä ku tuun takas ja sillee. ^^

hojtsojgäoehMaanantai 01.08.2011 21:33

Thanks for nothing, CDON.COM ! D:<

Mä oon odottanut yli 2 kuukautta, et ne toimittais jälkipostissa levyn. Nojoo, 3 kuukautta ja viikko. Ne on laittanu isälle sähköposteja "Joo, ei olla saatu sitä vielä Japanin varastosta, levy toimitetaaan jälkipostituksella." Ja sitten tänään: "Joo, ähäkutti. Ei sitä levyy ookkaan siellä varastosta eli no cd for you." (No ei ny ihan tolleen, mut sama idea.)

Se levy ei ollu mikä tahansa levy.... Se oli SIDon Hoshi no Miyako!
Mä oon odottanut yli 3 kuukautta, et mä pääsisin kuunteleen niitä biisejä mun soittimella. Binetsu ja Sweet? ja ;__;
Sitä mä en tajuu, miks sivulla piti olla toi levy jos sitä ei edes ole? Pitää ny ettii jostai kai joku käytetty, koska haluun ton levyn, oikeesti.

(ja anteeksi tästä, piti päästää vähän vihaa sisältä, ._.)

...Torstai 21.07.2011 01:45

Koska en oo tajunnu aikasemmin kirjottaa ni tässä tulee kaikkee :'D

Ensinnäkin, viikonlopun Animecon.
Se oli...ihan jees. Tulin Perjantaina junalla Tuizin kaa. Meillä kesti _kauan_ ennenku löydettii conialueelle. Siellä sitte laukut narikkaa. Käytii Siwassa ostaa ruokaa ja automaatilla nostaa rahaa ja sitte myyntipöydille. Lattiamajoituspaikkakin oli...vähän hukassa mut päästiin kuitenkin perille. ^^' Sinne tavarat ja kauppaa ja takas.
En saanu nukuttua ekana yönä, ollenkaan. .__. oli aika tylsää vaa maata makuualustalla. Yritin kaikkee mut not worked. Mä lagasin muute koko päivän, en tajunnu/nähny oikee mitään ja kaikki jotka muo moikkas joutu tulla ite mun luo, ku en nähny ketää. xd

Lauantaina mentii kattoo avajaiset ja parapara esitys. Sitte piti mennä siihe origami -juttuun,mut kierrettiin vaihteeks myyntipöytiä. Niin kaua kierrettii, kunnes kello oli n.17 ja mentii kattoo animecon 2012. Sen jälkee mentii sellase pienen pizzapaikan ja kaupan kautta lattiamajoitukseen.

Sunnuntai, Gaala-päivä. Kierrettii vähän kojuja, kengät hiersi joten ajattelin käydä koaupassa ostamassa laastaria. Siel oli vaan leikattavaa, ja eihän mulla tietty saksia mukana ollu. Mentii si ensiapuun ja sain laastarin, vaihdoin myös kengät. Sitte käytii juomassa kahvit ja lopulta siirryttiin Kitsune -huoneen eteen. Siellä olikin sitten niitä tuttuja jo vähän enemmän. :D Sitte siirryttiin itse gaalaan. Oli hieno gaala, en muuta voi sanoa ja myös minut palkittiin, kahdesti. ^^ gaalan kirppikseltä mukaani tarttui kaikkea kivaa. ^^ ja jatkoilla oli tosi kivaa. Juttelua, syömistä/juomista ja leikkimistä. Jatkoilla olisi viihtynyt paaaljon pidempääkin ja matkaseura oli todella mukavaa. Muutenkin oli ihana nähdä ja jutella tuttujen kanssa ja tavata myös uusia ihmisiä. ^^ <3

sitte, surullisempaan. .__. (koska en nyt pysty kirjottaa mitään tähän liittyen, lainaan törkeästi omaa viestiäni, minkä kirjotin/julkaisin eilen Lafissa.) Ja liittyen: Taijiin.

Tää oli/on sellainen uutinen, mitä mä en oo voinu sisäistämään kunnolla vieläkään.
Kun kuulin tästä ekan kerran sunnuntaina ni kyllä veti hiljaiseksi. En osannu oikeen muuta ajatella, että RIP Taiji.
Mulla on aikoja, jolloin en haluaisi tämän olevan totta, mut sitten pian todellisuus iskee päin naamaa. Eilen kuuntelin ennen nukkumaan menoa Say Anything:iä, joka on mulle muutenkin tärkeä, muistoja herättävä biisi (olisko miitti mitään?). Ensimmäisen kerran mä itkin kunnolla, enkä saanut nukuttua ollenkaan.
Jäsenten kommentit olivat todella koskettavia.
Mutta olen muiden kanssa samaa mieltä, Taijin on nyt parempi olla, hiden kanssa.

Ja sitten taas tähän päivään, mutta liittyy kans Äksään.
Mun täti tuli poimii vadelmia ja juteltiin sitte kaikesta (vaikkei olla läheisiä.) Sitte juteltii Euroviisuista ja Tanskan kappaleesta. Se taas johti siihen, että toin kännykkäni ulos ja soitin Yasashii Uta:n. Se tykkäs siitä, soitin X Japanin Say Anythingin. p = mä, t = täti

t= Mikäs tää bändi nyt taas olikaan?
p= Äksä, tai siis X Japan
t= jaa. Löytyykö tää silleen, jos mä vaa laitan X Japan... niinku youtube:en?
p= *totaali jäätyminen* ...joo

tää taas johti, et mä soitin lisää Äksää tädille ja se oikeesti tykkäs. (Say Anythingin lisäksi, Tears, Kurenai ja Longing.). Isä tuli viemästä koiraa ni täti: "Kiitos kun sain tulla poimimaan näitä vadelmia. Sain kuunnella samalla aivan mahtavaa musiikkia."
p= o___o;; Hell yeah, I'm a genious! :----D
(Huomatkaa, että kyseinen nainen ei oo ennen kuunnellut _mitään_ tällaista.)

what...:'DSunnuntai 26.06.2011 22:44

Katoin eilen illa si Death Note:a parin jakson verran...viimenen jakso oli se missä L kuoli (ja itkin... koska L♥ ja olin oikeesti väsyny).
Mut siis sitte ennen ku nukahdin mun päässä pyöri vaa L ja Light... Sitte yöllä mä näin vihdoin unta, tai siis ainakin muistin sen ku heräsin (ja muistan vieläkin...jotenkin). Mut kaikista kumminta siinä on se, ettei se liittyny _mitenkään Death Note:en... Mun unessa meinaan oli Norssi, koulukavereita Clasusta ja Lafi :D

Oli meinaan oudoin uni minkä oon koskaan nähny ja noustessani sängystä mulla oli sellanen wtf -fiilis. :D mutta en valita!

Till Sverige 13.6-15.6.Maanantai 13.06.2011 10:33

Se olis sitten Ruotsiin 13.6-15.6. ♥
Taino, laivalla ja päästään sitte maihin tiistaiksi ja sitte taas laivalla ja keskiviikkona takas~

Wuhuu, vi måste tala svenska! :D
Ruotsin taidot peliin,kattoo ny mitä kolmen vuoden opiskelu tuottaa tulokseksia :----D

sellanepäiväsi.Keskiviikko 01.06.2011 00:38

Oliko ees helmee? Ensin Fazerin suklaatehtaaseen syömää karkkia :D (tosin en voinu syödä paljoo ku tuli huono olo x_x). Sitte meidät vietii rautatieasemalle, 4 tuntii vapaa-aikaa jonka vietin with Yoru ja Tuuli.

Eka kierreltii Yorun kanssa kunnes Tuuli tuli museosta ja mentii syömää sushia. Otin sellase 12kpl 10e (erilaisia susheja, nigiri, inari, maki ja uramaki). Sit yks niist nigireistä oli sellane rapuhomma mitä miitissäkin oli ja tuli sellane ikäväolo (uus miitti mitään?).
Kuitenkin, sitte mentiin Tokyokan:iin ja no en sitten saanu mitään hepulia kun astuttiin sisään, heti edessä rikollisenkalliita japanilaisia j-rocklehtiä ja kannessa oli Mao... Ostin niitä lehtiä 2, toinen ale-korista. Kummassakin on jotain SIDosta (toisessa siis Mao on Kiyoharun kanssa). Sitte ostin pienen lootan pockyjä ja loppusumma oli 49,05e. Niin ja ne pockyt sit makso 1,20e :D Mut ei voi mitää kuu Mao ja SID ja Kiyoharu jajajaja ♥

Ihana Hesan reissu oli ja tällee~ Fazserilta saatiin läksiäislahjaks, paperipussi joka piti sisällään: Alku -leipää, karkkipussi, dumlepatukka, kitkat:in, muumitikkari ja -ksylitolipastilleja. (haluuko joku esim. kitkat:in tai sen dumlepatukan ku ei oikeesti tee mieli .__.)