IRC-Galleria

Olimme siis Berliinissä 8.-15.5. Ennen varsinaista matkaa tapahtui jotain, minkä haluaisin mieluiten unohtaa. Mutta kerron siitä niin ehkä pääsen sen yli. Unohdin nimittäin passini Turkuun. Menimme yöksi Elinan ja Jussin luokse Vantaalle, ettei tarvitsisi herätä niin aikaisin kuin jos olisimme lähteneet Turusta. Olin ihan varma, että olin ottanut passini mukaan. Illalla ajattelin kuitenkin tarkistaa sen. En löytänyt sitä. Menin paniikkiin ja käperryin lattialle itkemään. Jussi ja Robert saivat kuitenkin selville netistä, että lentoaseman poliisilaitos myöntää väliaikaisia passeja 80 eurolla. Päätin soittaa sinne heti aamulla klo seitsemän kun se aukesi. Siellä sanottiin, että ehdin vielä saada passin, jos tulen hyvissä ajoin ennen lentoa. Jussi ystävällisesti heitti meidät kentälle. Passia varten minun piti hankkia vielä valokuvat. Kentällä oli yksi valokuvaamo, joka otti passikuvia. Ne maksoivat 19 euroa. Olin itselleni raivoissani kaikesta rahanmenosta. Kaikkein parasta koko jutussa oli se, että vakiouneni on, että olen lähdössä matkalle lyhyellä varoitusajalla ja unohdan jotain, usein passin tai lääkkeet. Uneni oli siis ikävä kyllä enneuni. Kun tajusin Elinan ja Jussin luona unohtaneeni passin, minusta tuntui kuin se olisi unta.
Pääsimme kuitenkin matkaan, minä 100 euroa köyhempänä (huoh..) Matka itse oli hyvä. Ikävä kyllä satoi suurimman osan ajasta, mutta kyllä minä silti nautin olostani. Taidan rakastaa Berliiniä. Voisin vaikka asua siellä. Ruokakin on niin ihanan halpaa. Pelkäsin lihoavani matkalla, kun söin niin paljon, mutta en lihonnutkaan. Sain kivoja tavaroita ja levyjä. Ja Marille tuliaisen, jota hänellä ei toivottavasti vielä ole.
Eläintarha oli ihana. Etenkin ihmisapinat olivat kiehtovia. Paras kuva minkä sain, on se piikkisika syömässä patonkia, joten pistin sen tänne.
Ja tilillä oli paljon rahaa kun palasin Suomeen, jee. Sain sairaspäivärahan. Aion ostaa uudet aurinkolasit voimakkuuksilla. Käyn huomenna Saijan kanssa katsomassa niitä. Huomenna on myös hieronta yhdeltä ja heti sen jälkeen piilolinssitarkastus. Ja sunnuntaina täytän 24! Tuntuu jotenkin uskomattomalle. En minä voi olla niin vanha. Tunnen itseni paljon nuoremmaksi. Menen varmaan käymään vanhempieni luona. Siellä saa kakkua ja lahjan Saijalta. Marilta sainkin jo lahjaksi vuohen! Jossain kehitysmaassa on minun synttärivuoheni <3.

Minulla on taas sellainen rakastan-koko-maailmaa-olo, joka joskus tulee ja haluan olla kaikkein kaveri ja levittää hyvyyttä ympärilleni. Joskus taas vihaan koko maailmaa, mutta nyt haluan vain olla osa koko maailmankaikkeutta tai jotain. Yht'äkkiä asiat tuntuvatkin yksinkertaisilta. Henkinen olo. Berliinissä oli kivaa.

Ihme juttu. Ostin Glamour lip care-nimistä huulirasvaa, joka näyttää ihan Labellolta, mutta siinä ei lue Labello. Eli ehkei se ole Labellon. Mutta siis, laitoin sitä äsken ja ihan pian huuleni alkoivat puutua ja turvota. Se tuntui inhottavalta. Päättelin, että ehkä olen allerginen jollekin sen huulirasvan ainesosalle. Pyyhin sen pois. Nyt ei enää tunnu oudolta. Täytyy pistää muistiin kaikki ainesosat, että osaan varoa.

Käytin tänään uusia kenkiäni. Niillä on vaikea kävellä, koska käytän korkokenkiä tosi harvoin. Korkokengät rasittavat jalkoja eri tavalla kuin tasapohjaiset kengät. Niinhän siinä kävi, että muutaman kilometrin kohdalla tuntui siltä, että vasempaan jalanpohjaan tulee kohta rakkoja. Sattui.
Olin tänään muuten hierojalla. Minulla on sen neurologin lähete sinne. Minulla on kuulemma paljon lihajsännityksiä niskassa. Yllätys. Oli vaan hiukan ahdistavaa kun piti koko ajan keksiä jotain puhuttavaa samalla kun se täti hieroi. Mutta vielä ahdistavampaa olisi ollut olla hiljaa.

Elina oli meillä eilen yötä. Hänen piti tulla Turkuun joittenkin yliopistojuttujen takia. Näytin hänelle mm. Werner Herzogin ohjaaman dokumentin renessanssisäveltäjä Carlo Gesualdosta. Se on ehkä maailman hauskin dokumentti. Herzog on löytänyt siihen ihan uskomattomia persoonallisuuksia.

Pää ei särje. Todella outoa. Mitenköhän tähän pitäisi suhtautua?

Raskaana oleva kaljurotta! http://www.newswise.com/images/uploads/2006/10/06/fullsize/Naked_mole_rat_1.jpg

Mitäs olen hommaillut. Vappuna en tehnyt paljon mitään. Kävimme tivoli Sariolassa. Voitin arpapelistä jonkun tyhmän vappupillin. Olimme vapunpäivänä piknikillä Robertin tuttujen kanssa. Ei oltu sielläkään kauan kun oli niin kylmä. Niillä on ihana chihuahua. Se oli kassin sisällä lämpimässä.

Tänään ostin kahdet kengät. Toiset ovat sandaalit. Toisten tarina on pitempi. Huomasin vappuna, että talvisaapikkaitteni korosta oli irronnut pala. Robertin vanhemmat olivat sitä mieltä, että minun kannattaa valittaa, koska ei kenkien kuuluisi mennä rikki kolmessa kuukaudessa. Lisäksi toisen kengän pohja oli melkein halki. Valitin eilen Myllyn myymälään. Sain korvauksen eli sain ostaa kengät samasta paikasta. Niitä talvisaapikkaita ei valmisteta enää niin en saanut toisia sellaisia. Sen sijaan sain viktoriaaniset korkokengät, joiden perään olen kuolannut jo muutaman viikon. Myllyssä ei ollut oikeaa kokoa, joten hain ne tänään Turusta. Aluksi oli vähän vaikeaa yrittää kävellä koroilla, koska olen käyttänyt korkokenkiä vain muutaman kerran elämässäni. En ostanutkaan niitä käytännöllisyyden takia, vaan koska ne olivat niin kauniit. Ja viktoriaaniset. Melkein kuin museosta. Mietin kauan ostaako vai eikö ostaa niitä, koska en ollut varma kestävätkö jalkani korkoja. Ainakin ne kestivät jo noin kilometrin matkan. Aluksi meinasin vaappua, mutta loppumatka sujui vähän paremmin. En tiedä pystyykö niitä pitämään pitkillä kaupunkikävelyillä Berliinissä, mutta ainakin ne ovat hyvät juhlakengät. Ja kauniit. Voin laittaa ne vitriiniin.

Ja taas sain uuden lääkkeenkin, Azonan tilalle. Surmontil on se nimeltään. Päänsärky on ainakin helpottanut. Ensimmäisenä yönä sain nukuttua sen avulla, mutta en sen jälkeen vaan piti ottaa Tenoxia. Pitää varmaan nostaa annosta. Mutta päänsärky...sitä ei enää ole...onko se totta? Kunhan tuo lääke vaan nukuttaisikin minut, ettei aina tarvitsisi turvautua Tenoxiin.
Olen ajatellut, että voisin lopettaa masennuslääkkeen käytön. Olen sitä jo melkein neljä vuotta käyttänyt. En usko, että sen lopettaminen vaikutttaisi minuun paljonkaan. Terapeuttini on samaa mieltä. Sain siitä alussa paljon hyötyä, mutta nyt olen oppinut elämään eri lailla kuin ennen. En voi enää pudota mihinkään mustaan kuiluun. En enää tarvitse lääkettä pitämään minua pystyssä. En olisi uskonut, että tällainen päivä koittaisi. Sitten kun vielä oppisi uudestaan miten nukutaan kuin normaalit ihmiset.

Mutta jee, ensi viikolla Berliiniin! Ihana kaupunki :)

Olen innostunut kaljurotista. Löysin netistä tällaisen webcamin: http://www.wbir.com/video/life/community/zoocam.aspx. Se on Knoxvillen eläintarhassa. Se seuraa 16 kaljurotan yhdyskuntaa. Sen kuningatar on mitä ilmeisimmin raskaana. Sen luulisi synnyttävän pian, koska se näyttää ihan ilmapallolta. Sen tunnistaa helposti, koska se on isoin ja sen kyljet näyttävät ilmapalloilta. Se on kauhean levoton ja häslää ympäriinsä. Se on lempparini. Ikävä kyllä kameran kuva on tosi huono, mutta katselen sitä silti. Odotan, että se naaras synnyttäisi.
Täällä on lisää tietoa kaljurotista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaljurotta
Monien mielestä ne ovat varmaan tosi rumia, mutta minusta ne ovat ihania. Englanniksi niiden nimi on naked mole-rat.

Olen lukenut kovasti pääsykokeisiin viime aikoina. Olen edennyt noin 40 sivun päivävauhtia. Teen samalla muistiinpanoja, joten siksi etenee hitaammin kuin jos vain lukisi. Sen kirjan ensimmäinen kappale jäi vähän mysteeriksi. Täytyy ottaa selvää siitä.
Olen myös saanut aikaiseksi CV:n ja työhakemuksen. Nyt en enää kyllä saa lähetettyä niitä ennen pääsiäistä. Se työpaikka on siis marjamyyjä jossain marketin pihalla Turussa. Ei sanottu minkä marketin. Olisi hienoa, jos se olisikin meidän lähellä oleva CityMarket.
Oikeastaan sain aikaan ihan hyvän CV:n. Työkokemustahan minulla on tosi vähän, mutta sain erityistaidot-kohdassa annettua itsestäni ihan hyvän kuvan.
Työhakemuksessakin sanoin itseäni sosiaaliseksi. Melkein jopa uskon sen. Mutta kyllä minä kuusi tuntia jaksan olla sosiaalinen. Mietin, että minimipalkallakin tienaan 800 e kuussa mikä on minulle tosi paljon. Siitä taitaa kyllä mennä verot, ehkä pitäisi pyytää enemmän.
Äiti kertoi, että tämän päivän Turun Sanomissa etsittiin myös marjamyyjiä. Pitää varmaan katsoa lehdestä tarkemmin, kunhan saan sen käsiini. Mutta siihen en usko, että jaksaisin yli 6 tuntia päivässä, se karsii jo monet paikat pois. Mutta täytyy varmaan alkaa seurata Turun Sanomia kun niissä taitaa olla jotain työpaikkoja, joita ei ole mol.fi:ssa.

Soitin tänään ensimmäistä kertaa vuosiin työpaikkaan. Se oli Marin ehdottama paikka, kahvila. He eivät kuitenkaan tarvinneet enää kesätyöntekijöitä. Se olisi ollut hyvä paikka minulle, ei pelottava. Katselin nyt muita työpaikkoja netistä ja suurimmassa osassa on joku pelottava ominaisuus. Tai sitten vaaditaan työkokemusta tai se on kokopäivätyö tai se ei ole pelkkä kesätyö. Minä en voi kuitenkaan mennä mihin tahansa töihin. Täytyy ottaa huomioon jaksanko minä sen ja onko se liian pelottavaa.
Ironista, että mietin kesätöitä kun kävin juuri tänään jättämässä Kelaan sairaslomahakemuksen. Sairasloma on ainoa vaihtoehto tällä hetkellä. Työvoimatoimisto uhkaa katkaista työmarkkinatukeni, koska en pysty vastaanottamaan kokopäivätyötä. Toivottavasti saan sen sairasloman.Kelan virkailija tosin höpötti jotain, että minulla on vielä vetämässä joku työkyvyttömyyseläkehakemus. Mitä...? Eikö se jo hylätty? En ymmärrä.
En kuvitellut elämäni olevan tällaista 23-vuotiaana. Kuvittelin olevani jotenkin valmis, ehjä. Ainakin lapsena kuvittelin niin. 23-vuotias oli minulle silloin jo ihan aikuinen. Tunnen silti itseni ihan lapseksi. Kuvittelin, että minulla olisi rahaa ja kaikki olisi hyvin. En ajatellut, että saisin taistella joka päivä itseäni vastaan, että saisin jotain tehtyä. En kuvitellut olevani näin väsynyt koko ajan. Ajattelin olevani kaikkivoipa.
Anteeksi kun olen näin pessimistinen. Eräs ihminen sanoi, että elämäni pyörii sairauteni ympärillä. Tiedän sen. Haluaisin jotenkin puolustella sitä, miksi olen tällainen. Pitää puolustuspuheenvuoron. Mutta miten voisin puolustella itseäni? Olenko tehnyt jotain väärin? En. Olen aina yrittänyt parhaani, vaikka viimeisillä voimillani. Suurin osa energiastani kuluu siihen, etten hajoa. Että pysyn koossa.
Sekin masentaa, että sellaista lääkettä ei tunnu löytyvän, joka poistaisi unettomuuteni. Nyt on neljäs lääke menossa (kai). Edellinen lääke aiheutti päänsärkyä. Se nimittäin loppui kun vaihdoin lääkettä. Tämä lääke auttaa päänsärkyyn, mutta ei nukkumiseen. Olen heräillyt yöllä ja ottanut unilääkettä. Jospa annosta voisi vielä nostaa tai jotain...Täytyy soittaa psykiatrille jos tuo lääke ei todella auta nukkumiseen. Jos se vielä alkaisi auttaa. Toivossa on hyvä elää.
Mutta, luin taas tänään pääsykokeisiin.
Nyt masensin itse itseni kirjoittamalla masentavista asioista...En kuitenkaan aina ole kauhean masentunut. Olen usein iloinenkin. Pystyn onneksi siihen. Iloitsen pikkuasioista.

Ajattelin kirjoittaa tänne kun se paikka, mihin yleensä kirjoitan ei toimi vähään aikaan.

Tänään olen kovasti lueskellut pääsykokeisiin. Lisäksi on ollut tosi outo, kuten eilen. Eilen oli ihan hirveitä mielialan vaihdoksia. Itkin ja nauroin vuorotellen. Se saattoi johtua uudesta lääkkeestä tai PMS:stä, tai molemmista tai toisesta tai ei kummastakaan. Mistäs sitä ikinä tietää. Outo olo jatkuu tänään, vaikka mielilala ei ole ollut yhtä vaihteleva kuin eilen. Tekee vaan mieli kirjoittaa.
Eilen illalla kun kävelin kotiin, päähäni tuli hörhöltä kuulostavia ajatuksia kosmisista ystävistä. Laskin, että minulla olisi ollut viisi sellaista elämäni aikana. Yritin selittää Robertille, mikä on kosminen ystävä. En oikein osannut kunnolla. Se on jotain erityistä, ainutlaatuista. Kaksi kosmista ystävää on historiaa. Te ette tunne heitä. Siitä on kauan. En tiedä tunsivatko he samoin, koska jättivät minut.

Haluaisin päästä vapaaksi ongelmistani. Kehitän niitä aina. En voi saada kaikkea, mitä haluan. Kun joku asia alkaa mennä hyvin, kehitän uuden ongelman. En voi sille mitään. Haluan silti pitää kosmiset ystäväni. Sori tämä hörhöily, voin syyttää PMS:ää. Joskus vaan tekee mieli höpöttää kaikkea filosofista. Se eilinen runokin kuului tähän filosofiseen mietintäprosessiin.

Olin vihainen eilen, en ole enää. On jotenkin zen olo. Vähän niin kuin en olisi ruumiissani. Haikea olo. Hyvä juttu on se, että tänään sain luettua.

Olen ikuinen haaveilija. Haaveilen kaikkea, mutta en saa tehtyä mitään haaveiden eteen. Paitsi, pakko mainita, ennen oli vielä huonommin. Jotkin haaveet voivat toteutua.

Jos tuo edellinen runo oli nolo, niin herran tähden, käskekää minua poistamaan se!