IRC-Galleria

Lähiaikoina olen jutellut muutaman ihmisen kanssa enemmän tai vähemmän paranormaaleista tai ainakin epätavallisista asioista. En osaa päättää miten pitäisi suhtautua ihmisiin, ketkä eivät kyseenalaista omia tuntemuksiaan, kokemuksiaan ja havaintojaan millään tapaa koskaan. Vaikuttaa hieman omituiselta, että kukaan yksi ihminen voisi Tietää sellaisia asioita, joista puhe on ollut. En tosin tiedä miten henkilökohtainen totuus suhteutuu heillä suuremman massan käsitykseen totuudesta ja onhan totta, että joskus totuus on hyvin henkilökohtainen. Se ei silti tee henkilökohtaisesta totuudesta automaattista faktuaalista totuutta muille. Se mikä pätee yhden ihmisen kohdalla ei välttämättä päde muilla.

Sisäinen skeptikkoni herää, jos toinen tietää mistä tahansa puheenaiheesta laajalti totuuksia. Tekee hämäräperäisen vaikutelman jos kysymysten esittäjää pidetään naivina ja lapsellisena vain siksi, että hän ei ankkuroi mielipiteitään asioista samoihin pilareihin kuin joku toinen. Melkein kuin yhdestä ainoasta henkilökohtaisesta totuudesta haluttaisiin tekemällä tehdä faktuaalinen totuus massoille. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä..

Mitä pahaa siinä on, ettei ole asioista varma? Miksi asioiden pohdinta, pyörittely ja jossittelu koetaan ongelmallisena? Miten muutoin voi oppia mitään, jos puhutaan henkimaailman asioista?

Olen naivi lapsi, en tiedä, en ymmärrä, en osaa. En myöskään hyväksy valmiiksipureskeltua totuutta omakseni vain siksi, että joku minun niin haluaa tekevän. Se, että teen näin, ei tee minusta vähempää kuin tuo toinen. Minulla on oikeus kysymyksiini ja velvollisuus itseäni kohtaan kysyä ne.

Omituista elämää.

Tärkeät asiat ei unohdu, vaikkei niitä sähköisinä sanoina säilöisikään.