IRC-Galleria

Kello on ihan liikaa, pitäisi olla nukkumassa jo, mutta koska mua ei huvita, kirjoitan tämän vaikka sitten nyt. Saanpahan jonkun tekosyyn valvoa vielä tovin ja kuolla tänään myöhemmin :D

Ihmisiin tutustuminen on mielenkiintoinen prosessi. Useimmiten ensivaikutelman perusteella voi hyvin pian tuntea sisällään millaisesta persoonien harmoniasta tai yhteentörmäyksestä on kyse, millaiset pohjavireet muodostavat uoman, jota jatkossa kuljetaan. Varsinkin kasvotusten se tapahtuu yleensä silmänräpäyksessä ja automaattisesti. Netin välityksellä asia on toki eri, niin paljon jää näkemättä, kuulematta, haistamatta ja kokematta. Vähän kuin elokuvasta ottaisi äänen ja värin pois, lisäisi kohinaa ja näyttäisi kohtaukset satunnaisessa järjestyksessä. Tuolloinkin elokuvasta saa hyvän perusidean, mutta kokonaisuus ei aukene.

Olen huomannut hassun piirteen omissa tuttavuuksissani. Usein tuntuu käyvän niin, että vaikka saan todella huonon ensivaikutelman ihmisestä, tuo ihminen osoittautuu myöhemmin ihan mahtavaksi persoonaksi. En tiedä miksi näin kohdallani käy, mutta se on mielestäni kovin kiintoisaa. Sanotaanhan, että ensivaikutelmaa on liki mahdotonta muuttaa.

Mutta takaisin itse aiheeseen.

Kuvittele tilanne, missä kävelet väkijoukossa ja ihmisiä kulkee kaikkiin suuntiin. Osa kulkee kanssasi samaan suuntaan ja osa muihin suuntiin. Jotkut kävelevät nopeammin kuin sinä ja jotkut hitaammin. Joku on pysähtynyt ehkä paikoilleenkin. Jossain kauempana näet jonkun, joka kulkee suoraan sinua vastaan ja kiinnittää huomiosi.

Tästä eteenpäin kaikki osaavat kuvitella mitä ideaalimaailmankaikkeudessa saattaisi tapahtua. Kävelette toisianne kohden ja hänkin huomaa sinut. Lähestyessänne toisianne huomaatte kokoajan jotain lisää toisesta. Askelluksen tyylin, ryhdin, vaatteet, ilmeet. Lähempänä voi kuulla jo vaatteiden kohinan ja nähdä toisen pisamat. Kun pysähdytte kasvotusten, vain lyhyen matkan erottaen teitä, näette silmien värin, haistatte ominaistuoksut, ilmeistä aukeaa uusia ulottuvuuksia. Kun keskustelu alkaa, kertoo ääni paljon. Käytetyt sanat, murre, intonaatio. Elekieli jatkaa sitä tarinaa minkä sanat aloittavat. Alitajunta poimii loput kemiallisen viestinnän kautta. Vaikutelmasta tulee hyvin kokonaisvaltainen ja monitahoinen. Kaikki aistit tukevat toisiaan, kun ensivaikutelma ensisekuntien aikana syntyy. Niin. Ensisekuntien. Se on niin nopeaa, mutta silti kaikki päästä varpaisiin, psyykkisesti ja fyysisesti, vaikuttaa siihen kuka tuo toinen sinulle on. Tuon vastaanotetun ja tulkitun informaation määrä on valtaisa. Tiede ymmärtää siitä pienen murto-osan. Noiden muutaman sekunnin aikana ihminen kykenee punnitsemaan alitajuisesti eri vaihtoehtoja ja syntyy tunne siitä, kuka tuo toinen ihminen juuri Sinulle on. Potentiaalinen hyvänpäiväntuttu, ystävä, ihastus, rakkaus, vihamies, riivinrauta..

Joskus, eritoten netissä, tulee vastaan tilanne joka pysähtyy kohtaan, joka ei anna tarpeeksi tietoa oikein minkäänlaisen määritelmän tekemiseen. On hankalaa käydä avartavaa keskustelua ihmisen kanssa, josta tietää liian vähän. Silti, kun kiintoisa persoona vastaan tulee, sitä yrittää. Yrittämisestä huolimatta jotkut ovet eivät aukea ilman sitä alitajuisen viestinnän mahdollistamaa ymmärrystä toisesta. Silloin myös tietoisesti annettu vaikutelma itsestään jää väkisinkin latteahkoksi, koska joitain asioita ei vain pysty viestimään sanoina ruudulla. Persoonasta tulee vähän kuin se mustavalkoinen elokuva, vailla ääntä ja juonta. Liian iso osa ulottuvuudesta jää kokematta, koska sitä ei ole resursseja vastaanottaa.

*nodnod*

Pysähtyneisyys on pahasta, kaikissa muodoissaan, kun puhutaan ihmissuhteista. Pysähtynyt kuolee.

Olin fiksumpi tällä kertaa ja otin kuvia sille, ketä kiinnostaa. Onneksi noista ei jää mustelmia tällä kertaa, mutta sormenjäljet oli kädessä taas, kuin joku olisi todella pitänyt lujaa kiinni.

Taitaa olla aika ostaa se videokamera.

Pitäisi taas kirjoittaa vaikka ja mitä ja ahistaa pelkkä ajatuskin aloittamisesta. Omia ajatuksiakin pitäisi varmaan jaksaa pukea tekstiksi jossain vaiheessa, jospa se vaikka auttaisi asioiden pähkäilyssä.

Mut just nyt mä en taho. Oon yrittänyt koko päivän (lue: yön) kerätä rohkeutta, että menisin pieksemään Diablon ja mä en vaan taho. Joka kerta kun yritän, niin se haluaa vaan tappaa mun ukon :| Sit mä kummiskin taas kuolen kaiken mun kullan ja joudun myymään mun hienon prevent monster healin ja ostamaan jonkun käkkärän ja sit en ainaskaan saa Diaabelia hengiltä!

Nirsknarsknirsk.

MÄENTAHO!½

Taidan keittää ison kupillisen teetä ja lorauttaa sinne aimo annoksen votkaa sekaan. Muuttoapunakaan ei tarvii vielä olla moneen aikaan ^-^

.. sulkeeko itse itseään maailmasta ulos vai sulkeeko maailma itsestään ulkopuolelle?

Mun elämä on niin näivettynyttä. Ihmisten kanssa voi puhua vain typeryyksiä.

Missä ihmisten selkäranka on nykyisin? Joka päivä näen ihan liian paljon asioita, joita ihmiset tekevät toisilleen sen paremmin mitään miettimättä, asioita, joita en tekisi suin surminkaan ihmiselle kenestä välitän, joka on minulle tärkeä.

Taidan perustaa ihan oman uskonlahkoni ja vetäytyä vuorille, missä saan keskenäni olla ihan just niin ääliö kuin tunnun muiden silmissä olevan.

On paljon asioita, joita en ymmärrä ja tässä vain yksi esimerkki niistä. En ymmärrä miksi vain osalle ihmisiä halutaan jopa kotimaisessa nk. hyvinvointiyhteiskunnassamme sallia ns. normaali elämä.

Normaalilla tarkoitan nyt siis sitä, että on mahdollisuus päästä käyttämään tiettyjä palveluita yhdenvertaisesti muiden kanssa. Normaaleja asioita. Kauppa, virasto, baari, elokuvat jne.

Teen usein yövuoroa. Se merkitsee sitä, että olen töissä koko yön ja menen aamulla nukkumaan. Se ei merkitse sitä, että olen koko päivän hereillä ja minulla on aikaa pilvin pimein, koska teen työni yöllä. Herään yleensä niihin aikoihin, kun tulisi mahdottomaksi operaatioksi selvitä esimerkiksi kello 15 sulkeutuviin virastoihin, kauppoihin tms. Ne eivät ole auki myöskään silloin, kun pääsen töistä, hyvin aikaisin aamulla. Liian usein kyseessä ovat ne samat paikat, jotka ovat auki vain ma-pe, eivätkä lauantaisin laisinkaan.

Elämä muodostuu siis ABC-shoppailusta, -ruokailusta ja unettomista päivistä, jolloin on joskus PAKKO herätä lääkäriin, soittamaan virastoasioita taikka vaikka käymään pankissa tiskillä asioimassa. Onneksi on Visa, sillä voi sentään netistä shoppailla joskus esimerkiksi vaatteita sellaiseen aikaan kun on itse luontevasti hereillä.

On ihan hölmöä tehdä tässä vaiheessa historiaa numeroa kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen omituisuudesta. Iso ja usein unohdettu osa Suomea on elänyt vuorotyömaailmassa jo pitkään. Paljon on meitäkin, joilla vuorot eivät kierrä esimerkiksi viikoittain.

"Voisitko soittaa mulle huomenna 10-15 välillä" merkitsee minulle samaa, kuin Sinulle merkitsisi "Voisitko soittaa mulle huomenna 00-05 välillä". Aika järjetön pyyntö, eikö?

Silti. Minulla ei ole vaihtoehtoja, koska vuorotyösuomesta huolimatta halutaan kaikki pakottaa 08-17 muottiin.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä kaikkea öiseen aikaan tapahtuu, kun 08-17 väki on sikiunessa? Silloin pedataan päivä tuota väkeä varten, mutta totisesti tämä maa ei silloin nuku kokonaan. Noina vuorokauden hämärimpinä tunteina tehdään iso osa kiireisimmästä, tärkeimmästä ja kehnoiten palkatusta työstä. Kyllä, paljon muutakin kuin siivousta.

Itsekin kävisin mieluusti joskus töiden jälkeen "yhdellä" tai kahvilla. Mutta kello kuusi aamulla se ei onnistu. Olisi ihanaa tulla normaalin kaupan kautta kotiin ja tehdä ihan tavalliset ruokaostokset, mutta sekään ei onnistu, koska yksikään ruokakauppa ei ole tuolloin auki. En voi edes istahtaa katsomaan elokuvaa töllöstä (ellen sitten DVD:ltä), kun edes aamu-TV ei ole vielä aloittanut.

*nodnod* I've spoken. Vapauttakaa markkinatalouden voimat valloilleen ja katsotaan mikä maailma kaatuu.

Pari typerää pikkuasiaa on riipinyt mua nyt pari päivää ja jahka vielä tovin pyöritteln niitä mielessäni, avaudun aiheesta varmaan aika suurella tunteella.

Sillä välin.. Oli hassua huomata tänään, että ilmeisesti olen potenut juttuja ulos elimistöstäni, koska ensimmäistä kertaa hirmuisen moneen vuoteen mulla on henkisesti puhtaan raikas olo. Olo on hyvä :)

.. mä heräsin mustelmilla. Käsivarressa on jäljet, ihan kuin joku olisi ottanut lujaa siitä kiinni ja kämmenselässä on omituinen ja ihan liian kipeä mustelma. Persaustani en näe, kun ei kokovartalopeiliä ole, mut kivusta päätellen sielläkin on mustelma.

Oispa joskus kiva tietää mitä tapahtuu kun nukun. Siks toisekseen tää on uutta. Ennen on ollut vain naarmuja.

Joskus on mahdotonta saada unta soivalta puhelimelta. Mulle on tänään soitettu kesken unien tuontipalvelusta (mitä kyllä osasin odottaakin) ja.. ylläpipylläri! Poliisista! Kun heräsin oli vastaajassa viesti:

"Täällä sejase Tampereen Poliisista, hyvää huomenta. Autoasioissa soittelen, soittaisitko minulle päin kun ehdit."

Herätessä olin vähän kuula hukassa, ajattelin, että murtohälytin on taas huutanut omia aikojaan ja poliisi haluaa avautua minulle aiheesta. Noh soitan kummiskin, ja..

<Sade> Hei, olit soitellut mulle tänäaamuna?
<poliisisetä> Joo'o. Sullahan on tällanen-ja-tällanen -auto?
<Sade> .. Mmm'mm. Joo.
<poliisisetä> Tiesitkö sä, että sun autoon on yritetty murtautua?
<Sade> .. No en O.o Millon?
<poliisisetä> Jo 25. päivä. Siellä on lukkopesää rikki, ikkunaa rikottu ja yritetty autoa käyntiin.
<Sade> .. A-ha. Mielenkiintosta.
<poliisisetä> Ja aatteles, poliisi sai varkaan kiinni ilman että sä edes tiesit että sun autoon oli yritetty sisään! Aina meitä vaan mollataan siitä kuinka me ei koskaan saada mitään aikasiks ja nytkin me selvitettiin rikos jota sä et edes tiennyt tapahtuneen!
<Sade> No joo :D Aika vaikuttavaa :D Miten.. Tai siis, tiedätkö sä mitään enempää siitä murrosta?
<poliisisetä> Joku oli nähnyt varkaan auton kimpussa ja soittanut poliisin. Varas saatiin autosta kiinni ennen kuin oli saanut sitä käyntiin.
<Sade> No olis saanut hetken yrittää, kun siitä on akku niin loppu ettei se inahdakaan :D *hihittää*
<poliisisetä> Niin tää auto on seisonnassa?
<Sade> No ikäänkuin. Maksan siitä vakuutuksia kyllä, mutta en mä ole ajanut sillä kuukausiin.
.. .. ..
<poliisisetä> Sun pitäis nyt sitten kehittää, että mitä sä haluat vaatia tältä varkaalta. Muistutan kummiskin, että tällaiset amerikkalaistyyliset "10000 kivusta ja särystä" ei mee meillä läpi.
<Sade> *nauraa* Joo, ei, auto oli menossa myyntiin kummiskin, niin mä käyn katsomassa vahingot ja mietin sitten mitä teen *nauraa* En mä miljoonia tule vaatimaan :D
<poliisisetä> Soittelehan mulle sitten maanantaina, niin tehdään vaikka puhelinhaastattelun pohjalta sitten paperit ja katsotaan miten homma hoituu.
<Sade> Tehdäänpä näin :) Maanantaihin.

~~~~

Mun elämä x)

Auto tosiaan on menossa myyntiin ja olen ollut vain liian laiska tehdäkseni asialle mitään, joten se on seissyt kadun varressa akkunsa tyhjiin :D *nauraa* Tyhmä peelo yritti nyysiä autoa, jossa on akku niin tyhjä ettei edes murtohälytin enää huuda :D *nauraa katketakseen* Kaiken lisäksi siinä on nastat alla ja se on leimaton x) Hitto, se murtomies teki mulle palveluksen, jos jotain!

*nauraa yhä*

Olin siellä jälleen. En ole varma miksi. En ole aikoihin käynyt siellä unissani, joskin kaivannut sitä hereillä moneen kertaan. Mutta Unikaupunkini ei ole paikka, jonne pääsee pyytämällä tai toivomalla, vain tarpeen saattamana. Tarkemmin ajateltuna.. En ole enää ihan varma siitä onko kyseessä vain kaupunki.. Hmmh..

Unessa oli paljon mansikoita. Ja turisteja.

Toisena sivuhuomiona, en hetkeen vieraile kovin aktiivisesti tuolla toisella saitilla missä paljon hengaan. En oikein osaa suhtautua noin aktiiviseen huomioon ja tekee mieli vetäytyä monta askelta taaksepäin. En siis ole kadonnut, mutta toistaiseksi poissaoleva hyvin pitkälti.

Näin unta siitä samasta omituisesta rakennuksesta, missä olen ollut aiemminkin unissani. Useammin kuin kerran tai kaksi. Siellä on liukuportaat ja paljon kauppoja. Se on melkein kuin pienen kaupungin kokoinen ostoskeskus, jonka ~jostain kerroksesta kulkee metro läpi.

Tässä unessa menin jostain syystä tuon loputtomalta tuntuvan rakennuksen kellariin. Koskaan ennen en ole ollut missään, mikä olisi sisäänkäyntiä, uloskäyntiä tai edes ikkunaa vastaavalla tavalla tuon rakennuksen laidalla, tie ulos. Olen seissyt metrolaiturilla, mutten koskaan nähnyt tai kokenut meneväni metrolla minnekään.

Laskeuduin portaita alas kellariin, kylmää hohkavaan pimeyteen. Kaikki oli harmaata; betonia, kiveä, tiiltä. Sen harmauden lisäksi ei muuta ollutkaan. Oli vain siisti, kylmä, harmaa ja valtavan suuri tila. Viimeisiä askelmia laskeutuessani näin muutaman metrin päässä kolme poikaa. He perääntyivät portaita kohden epävarmoin askelin, kuin olisivat nähneet jotain todella pelottavaa. Silmät suurina ja kasvot vääntyneinä kauhun huutoihin he lopulta juoksivat kohti portaita joita laskeuduin kellariin ja ryntäsivät ohitseni ja ylös valoon, pois kellarista.

Mietin, että jos heitä oli kolme ja he pelkäsivät noin, ei varmaan ole älykäs veto jatkaa matkaa yksin, joten en laskeutunut loppuun saakka minäkään, vaan lähdin kapuamaan portaita takaisin ylös.

Heräsin. Olisi ollut jännää käydä kellarissa.