IRC-Galleria

B-junnut jatkoivat voittojen tiellä.Lauantai 15.08.2009 22:42

Tänään aamulla poissaolojen (Eloranta-Jansson-US-Nukarinen-Huusko-Tuikka-Huotari) tähdittämä Hakan bussi lähti uimahallilta klo: 10.45 Oulua kohti Tervareiden-94 kaatoon, joka on arvioitu tämän sarjan kovimmaksi vastustjaksemme. Muutamilla pelaajilla oli havaittavissa selkeästi väsymystä, joka myös näkyi ottelun alussa, jossa Hakan kokoonpano oli seuraavanlainen: Haverinen-Juvonen-JJuntunen-Stein-AJKorhonen-Osman-Kyllönen(c)-Nikkanen-Keränen-Kettunen-Oikarinen. Ottelun alku oli tasaista puurtamista molemmin puolin, kunnes Tervarit nakkasivat 3maalia kolmesta paikasta, tosin Tervareiden 2. maali oli selvä paitsio. Hakan pelaajien päät alkoivat jo painua alaspäin ja yritettiin ettei päästetä maalieroa hirveästi repsahtamaan. Eka puoliaikaa pelaamatta vain muutama minuutti, kun Zidane pääsee karkuun vastustajan puolustuslinjasta ja kerkee palloon ennen Tervareiden maalivahtia ja tuikkaa kavennusmaalin. Tämä toi pientä toivoa Hakan tauon palaveriin, jossa tehtiin radikaaleja muutoksia peliä lähdettiin pelamaan 3-1-4-2 muodostelmalla, kun vaihtoon astelivat Zidane, Osman ja kentälle asteli vasempaan laitaan viilettämään Härkönen ja puolustukseen Kajaanilaisen jalkapalloilun ikoni Henri Korhonen, ja oikeaan laitaan siirtyi JJuntunen ja toiseksi käreksi Juvonen. Nikkanen siirtyi keskikentän pohjalle ja toiseksi keskikentäksi Kyllösen kanssa Keränen.
Toinen puoliajalla nähtiin keltainen hurrikaani nimeltä Haka, pojat painoivat armottomasti kohti Tervarit maalia ja kavennus saatiin Kettunen riistää pallon Tervarit puolustajalta ja tarkka sijoitus alakulmaan, tämän jälkeen Haka laittoi kovemman vaihteen päälle ja Tervarit pelaajilla meni sormisuuhun, kun ei tiennyt mitä tehdä. Tasoitusmaalia saatiin odottaa vielä hieman, vaikka Hakalla oli paikkoja esimerkiksi JJ pääsi lähietäisyydeltä tälläämään mutta suoraan maalivahtiapäin. Hetkeä myöhemmin JJ kuittasi tämän ja karkasi Tervareiden kankealta puolustukselta ja siirsi pallon kylmänrauhallisesti vasempaan alakulmaan. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Hakalle vaan armoton painostus jatkui ja jatkui kunnes Haka pelaajaa rikotiin törkeästi keskialueella ja vapari Hakalle. Palloa ylöspäin nakkaamaan menee Korhonen, joka viskasi voimalla ja tunteella pallon Tervarit maalille jossa pallo menee puolustajan takaraivon kautta maaliin ja riemu oli ylimillään Haka poppoossa. Maalin jälkeen Tervarit pääsi turhan helposti vielä vähän peliin mukaan, mutta Hakalla ei ollut missään kohtaan huolenhäivää, vaikka muutama lappukin heitettiin (JJuntunen ja Nikkanen, jolle olisi voinut antaa toisenkin keltasen). Ottelun viimeisellä minuutilla Hakan illan yksi kovista nimistä Atte "ade" Kettunen pyörittää vasemmasta laidasta ja tarkka veto! Tolpan kautta moken takaraivoon ja maaliin, hirveät tuuletuksen kaupan päälle todistivat tätä loistavaa fiilistä, mikä on tälläisen hirveän nousun jälkeen. Tervarit yrittivät lähtä aloituksesta suoraan hyökkäykseen, kaikki oli jo liian myöhäistä. Tuomari vihelsi pelin päättyneeksi.
Loistava nousu pojilta, jotka jatkoivat vielä uskoa omaan tekemiseen toisella puoliajalla ja "miracle on the grass" oli valmis. Kaikki tunnustus taitavalle Tervari porukalle, aina on ilo pelata pelaavaa porukkaa vastaan eikä vain pitkän pallon räiskiöitä, mutta pitää muistaa, peli on vasta sitten ohi, kun peliaika on täynnä, ei ennen sitä. Hakan onnistujiksi voi valita koko toisenpuoliajan joukkueen ja Stein joka kovalla itseluottamuksella luuti Hakan puolustuksen keskustassa läpi ottelun ja Atte Kettusen kaksi loistavaa maalia ja myös kapteeni Jere Kyllönen, joka jaksoi piiskata joukkuuensa tähän uskomattomaan nousuun. Pelin jälkeen Tervarit leiristä kuuli sanottavan "Hakan pojilla kävi enemmän suu kuin jalat." Paljon peli päätty, se päätty 3-5!

6pisteen viikonloppuSunnuntai 09.08.2009 18:47

Pahoin runneltu Haka jatkoi siihen mihin eilen jäi (kokoonpanosta pois Lauri Jansson, Aj Korhonen, Sami Huusko, Henri Korhonen eli puolustus on jouduttu laittamaan aivan uuteen uskoon ja eilen kevari onnettemuudessa ollut Juhoville Eloranta jonka jalka murtui neljästä kohtaan, pikaisia paranemisia hänelle ja toivottavasti mies saadaan kuntoon), ja otti voiton arvaamattomasta vastustajastaan PaTesta. Peli alkoi kello: 12.00 eli tuntia aikaisemmin mitä eilen tällä kertaa ottelu pelattiin melkein täyden katsomon edessä Kajaanin Liikuntapuistossa, aurinko paistoi eilisen tapaa ja helle oli hirvittävä, mutta tämä ei kuitenkaan Hakan gladiaattori alotuskokoonpanoa hetkauttanut: Haverinen-Juvonen-Nikkanen-Juntunen-Huotari-Osman-Kyllönen(C)-Kettunen-Nukarinen-Väisänen-Oikarinen. Tuomareina toimivat Viitanen-Putaala-Nieminen, tuomari kolmikko hoitti hommansa kiitettävästi ja antoi joukkueiden pelata sopivan kovaa ja linja myös säilyi tasaisena läpi ottelun, isokiitos tästä tuomari kolmikolle.
Viitanen viheltää pelin käyntiin Haka lähtee suoraan aloituksesta hirveällä ryminällä kohti PaTen maalia, pian tehtiinkin jo vaihtoja, kun aloituksesta viivästynyt Stein tuli kentälle teipattuaan jalkansa ja Väisänen pois, joten näin Nikkanen nousi keskikentälle ja Kettunen kärkeen tekemään tuhojaan. Kauaa ei tarvinnut yleisön odottaa avaus maalia, kun Nikkanen laittaa korkean ja kierteisen pallon maalille ja hups moken käsien välistä uppoaa sisään, näin siis Nikkasen kauden ekalla maalilla Hakalle 1-0 johto. Tämänkin jälkeen Haka painaa PaTen maalilla armottomasti mutta lisäosumia ei saatu. Peli muuttui kokonaan, PaTe saa aivan sivurajan tuntumasta vapaapotkun ensimäisen puoliajan viimeisellä minuutilla, ainoasta edes puolikkaasta paikasta PaTella, keskitys pallo uppoaa maaliin Eskon kautta. Tässä oli hienoista epäselvyyttä puolustuksen ja maalivahdin välillä, niinkuin tunnetusti Hakan tämän kauden peleissä on nähty. Pettyneet Hakan pelaajat marssivat tauolle pääalaspäin painuneena ja vaihtoja tapahtui Nikkanen jäi vaihtoon ja Tuikka kentälle laitaan viilettämään ekallapuoliajalla tosin tuli jo Keränen keskikentälle Nikkasen siirryttyä kärkeen.
Toiselle puoliajalle lähdettiin tasaisissa merkeissä ja molemmat painoivat kovasti ja Hakan vasemmalla laidalla Peke teki hyviä juoksuja, palloa ei vain saatu kunnolla hänelle pelattua hyvistä yrityksistä huolimatta. Hakan nerokkaan ja kauniin hyökkäyksen, (jota oli juonimassa taas kovalla prosentilla töitä paiskinut J.Kyllönen) päätteeksi Nukarinen tuikkaa pallon verkon perukoille ja Haka leiritys repeää riemusta. Tätä riemua ei kauaa kestänyt, kun PaTe tulee suoraan helpon oloisesti ja peli on 2-2. Valmentajat rupeavat jo miettimään miten saadaan eloa porukkaan. Päävalmentaja Olli "benitez" Leinonen tekee rohkean vaihdon ja laittaa Nikkasen sisään ja Keränen vaihtoon. Haka rupeaa pikkuhiljaa heräämään painaen kovasti Kyllösen, Nikkasen ja Kettusen voimalla ja puolustuksessa kaksikko Stein-Juntunen hoitaa loistavasti oman paikkansa tässä olivat kaikki rahkeet voittoon, ottelua pelaamatta 15minuuttia. Atte Kettunen, joka jälleen kerran teki töitä repi ja raastoi käressä vain yhdellä jalalla, pääsi lähietäisyydeltä tälläämään! Ja siellä on! Peli on 3-2 Hakalle, nyt Haka ei sortunut samanlaiseen lepsuiluun kuin edellisen maalin jälkeen. PaTe haki vimmatusti tasoitusmaalia, mutta Haka kestää ja näin ensinmäinen voitto PaTesta kautta aikain 4. ottelussa näiden kahden joukkueen välillä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, 6pisteen viikonloppu antaa Hakalle hyvät rahkeet kohti huippua ja tavoite kohti 1divaria on taas lähempänä.

Voitto!Lauantai 08.08.2009 18:29

Joukkueemme otti hyvällä peli esityksellä tänää 3-2 voiton TP-47, joka tuli Torniosta asti kisailemaan legendaariselle Teppanan nurmelle. Hakan aloituskokoonpano Haverinen-Juvonen-Stein-Huusko-Korhonen-Keränen-Kyllönen(C)-Nikkanen-Tuikka-Oikarinen-Kettunen. Peli alkoi kello: 13:00 tuomareina olivat T.Schroderus-V.Puustinen-Jussi "kuningas" Viitanen. Ottelu alkoi tasaisesti, ehkä hienoisella TP:n painostuksella, niinpä he saivatkin avaus maalin aikaan tiltanteesta joka lähti nimeltämainitsettoman Hakan keskikenttä pelaajan harhasyötöstä keskikentällä. Mutta tästä joukkue sisuuntuneena niinkuin monta kertaa aikaisemmin tällä kaudella Haka laittoi uuden vaihteen päälle ja rupsei vyöryttämään TP:n maalille, tasoituskin saatiin Saku Nikkasen uskomattomalla pallonriistolla Aleksi Gulstenilta, ja pallo suoraan Hakan numero 10 Atte "ade" Kettuselle jonka millintarkka syöttö löysi kärkeen vaihdetun Juhoville "juppi" Elorannan, Juppia rikottiin rangaistusalueella rankkarin arvoisesti ja eikä ottelun päätuomari Tero epäillyt hetkeäkään ja vihelsi rangaistuspotkun. Pallon taakse asettui erinomaisesti pelissä ahkeroinut Ade, ja ei epäilystäkään tarkka sijoitus vasempaan alakulmaan ja tasoitus oli siinä, Hakan leirissä riemu oli ylimillään. Eka puoliajan loppu meni Hakan painaessa palloa TP:n maalille, mutta lisäosumia ei nähty, joten tauolle lähdettiin 1-1 lukemissa.
Toiselle puoliajalle Haka vaihtoi kentälle JJuntusen ja Perttu "pke-" "Torres" Härkösen, Saku Nikkasen ja Atte Kettusen tultua vaihtoon. Toista puoliaikaa ei kauan keretty pelata kun Juppi nousee oikeasta laidasta hyvin ja tarkka pallo maalille ja JJ tekee Hakan johtomaalin varmaan kolmannellaan kosketuksella pelissä. Tästä Haka sai virtaa ja vyörytti urakalla TP:n maalille ja pke- loistava seuranta vedon jälkeen, moken puotosta pke- juoksee ekana palloon ja tekee Hakalle turvallisen tuntuisen 3-1 osuman. Tämän jälkeen Haka passivoitui täydellisesti ja päästi turhaan TP:n peliin mukaan joka pääsi pyörittämään peliä. Kavennus maali ns. "roikkui" ilmassa pitkään ja sieltähän se tuli tarkka ja kova veto maatapitkin upposi maaliin, kun vasta Hakan maalivahti Esko Haverinen oli palautumassa edellisestä hyvästä torjunnastaan. Peliä oli jäljellä 20minuuttia ja TP painoi Hakan päätyyn kokoajan. Hakan taisteltua urhoollisesti pelin loppuun asti eikä missään kohtaan luovuttanut joukkue otti syyskierroksen ensinmäisen voittonsa kapteenin Jere Kyllösen johdolla, joka jaksoi painaa ja piiskata joukkuettaan läpi koko ottelun.

BARCAAAA!!!Torstai 07.05.2009 03:08

MAAILMAN PARHAIMMAT SYNTTÄRIT IKINÄ <3

kiiitos iniesta <333 oon niiin vitun onnellinen!!!

vappuPerjantai 01.05.2009 17:33

glaara vappen!

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 01:21

saku sanoo:
ja nikkanen loisti tärkeillä hetkillä
JanneJ sanoo:
luonnolisesti

helmiturnausLauantai 07.02.2009 21:06

voitimme tänään kaksi peliä, olen hyvin ylpeä joukkueestani. Vetäsin yhden tolppa laukauksen. :)

hokkiMaanantai 02.02.2009 18:56

olin eilen katsomassa hokin peliä, siellä oli söpöjä poikia :)

hihiPerjantai 29.08.2008 22:25

hihihihihi