IRC-Galleria

Salz-

Salz-

ihmettelee, kuinka päivät kuluvat niin nopeasti.

Blogi

« Uudemmat -

Hyvää iltaa, rakkaat ihmiset!Sunnuntai 06.09.2009 03:56

Tiedossa jälleen kerran tiivis (niin varmasti) paketti näiden maisemien kuulumisista. Ei, ihan totta, nyt kaikki tapahtuu lyhyellä selostuksella, sittä avokki yrittää jo asettua nukkumaan tuossa vieressä.

Tänään vietimme Henkan siskon synttäreitä, ja kävimme Noormarkun markkinoilla. Allekirjoittanut ei tosin täysin kyseisistä tapahtumista nauttinut, lieneekö pukkaavalla flunssalla jotain osuutta asiaan. Illemmalla saunoimme, ja sen jälkeen käperryimme yhdessä sohvalle BB:n ääreen. Ihan vain omaksi puolustuksekseni mainittakoon seuraavat seikat: Kun BB alkoi, en ollut sitä ennen seurannut. Satuin vain olemaan koululla väärään aikaan väärässä paikassa, ja näin avausjakson. Koko ympäristö kuhisi tapahtumista formaatin ympärillä, joten pakko sitä oli alkaa seuraamaan. Kun pääsin koulusta kotioloihin, tahtoi oma avokkinikin saada osansa tuon villityksen huumasta - siinä kohtaa oli taatusti jo myöhäistä perua. Niimpä kihisen tätä nykyä raivosta, kun Tuija valittaa, Aso nyppii kulmakarvojaan, Ninolta irtoaa naama vitutuksen ansiosta, tai kun Terttu on helluntaiseurakunnan jäsen. No, jottei saisi aivot tuon asiaohjelman parissa vain yhtään levätä, niin olen päättänyt tympääntyä myös asukkaiden rangaistusten kestoista. Se siitä.

Tietysti odotamme edelleen innolla tietoa siitä, jospa meille on braccovauva tulossa. Saa nähdä, sillä eiköhän se parin viikon kuluttua jo ala selkenemään. Kyllähän minulla tuo kissakuumekin alkaa jo iskemään, sellaisen ihmisrakkaan yksilön osalta siis, mutta asunnon miesedustuksen puolesta koiranpentu ja tuo hirveä riiviökissa (rakashan sekin tietysti) saavat riittää. NÄHDÄÄN!

Mutta tämä oli tässä, alkaa nimittäin tulemaan jo kyynärpäätä kylkeen siihen malliin, että.. hyvää yötä!
Pahoitteluni, hyvät ystävät (etenkin Anne) - edellisestä päiväkirjamerkinnästä on vierähtänyt aikaa jo aivan liian paljon. Kaikenlaista on tapahtunut, vielä enemmän tulee lähipäivinä tapahtumaan.

Nyt on sitten ostettu jo sänky, sohva ja ruokailuryhmä keittiöön. Teeman astiastokin odottaa käyttöönottoaan verhojen sun muiden kanssa kauniissa kasassa.
Mutta hei, vähän takasin päin! Mikä astiasto, mitkä huonekalut? MIKSI?
No, kaikkihan alkoi siitä, kun toukokuun jälkeen Salla ja Henri aloittivat muutaman kuukauden yhteisen taipaleensa jälkeen jakson, joka käsitti yhteisen elämän allekirjoittaneen vanhempien kattojen alla vanhusten ollessa milloin missäkin - isä lomailee tyytyväisenä mökillä, äiti taas lähti viikon työkeikkansa jälkeen muutaman päivän varoitusajalla Norjan maisemiin. Niimpä nuoripari pääsi tutustumaan yhteisen yksityiselämän saloihin, hankaluuksineen kaikkineen. Kauppakäynnit, ruokailuhetket kahdenkesken keittiössä ja sitä seuranneet tiskaustuokiot alkoivat pikkuhiljaa johtamaan hulluun ajatukseen; Tämähän voisi todella olla tässä.
Näin alkoi puolivakavalla mielellä asuntoilmoitusten selailu Porin alueen välittömässä läheisyydessä. Vuokrat tuntuivat kuitenkin jo kerrostaloissa melko haastavilta. Mutta hetkonen, mikä on tuo kumma naapurikunta tuossa vieressä? No, sehän on Ulvila. Sehän on se, jonne Henrin sisko taannoin perheineen jo muutti.
Tuossa lapsuuteni tuttavuudessa vuokrat näyttivät olevan järkevämmällä tasolla, ja jopa oman rivitalohuoneiston vuokraaminen tuntui ensimmäistä kertaa täysin mahdolliselta vaihtoehdolta.
Näin asiaa pohdittuamme viimein tartuimme tuumasta toimeen, ja lähetimme hakemuksen Ulvilan kaupungin isännöintipalvelulle. Hetken kuluttua puhelinsoitto tulikin: "Tällä hetkellä on vapaana yksi hakuanne vastaava asunto. Haluaisitteko tulla tutustumaan siihen?" Ilman muuta! Tällöin elettiin heinäkuun loppua, ja astellessamme tuon huoneiston ympäristössä ennen itse asunnon näkemistä, kiinnittyi huomiomme jo täydelliseen idylliin, kodikkuuteen ja siisteyteen, jonka kiinteistön piha viesti vieraalle.
Itse asunto, tuo 62:n neliön saunallinen kaksio, miellytti molempien silmää heti. Tilavine olo- ja kylpyhuoneineen se tuntui melkein unelmalta. Myöskään erikoista eteistilaa ei sopinut jättää huomiotta. Mietittyämme asiaa muutaman päivän päädyimme siihen, että kyllä, tästä se vuokrasopimus tehdään!
Tämän viikon alussa kirjoitimme sitten nimemme papereihin ja saimme tuon todeksi muuttuneen unelman avaimet käteemme. Oma koti!

Lisäksi Henri sai käytännössä katsoen vakituisen työpaikan, ja tutustuimme molempia miellyttävään koirarotuun, bracco italianoon. Nyt muokkaamme asuntoamme näköiseksemme säästöjen avulla. Kun tämä projekti on valmis, aiomme aloittaa säästämisen uudelleen - vuoden vaihteen tienoilla perheemme saa jatkoa yhden jäsenen verran. Tulokasta odotetaan kaikessa karvaisuudessaan kovasti, varmasti jo joulukuun alussa onnelliset "vanhemmat" ovat täysin täpinöissään. Tuo tulokas on siis bracco italianon urospentu!

Näissä tunnelmissa siis tällä kertaa. Nyt taidan mennä suihkuun ja sen jälkeen odottelen jo työn raskaan raatajaa kotiin tulevaksi. Adios, amicos!

Viikko edellisestä mekinnästä.Sunnuntai 15.03.2009 04:59

Joo-oh, taas valveilla näihin aikoihin. Miksi? Koska en, piru vie, saa unta! Miksi? Koska nukuin päivällä. Koska väsytti. Koska olin valvonut yön. Nii-in. Oma vika, silti vaikka olenkin vähän isompi sika.
No niin, tässä sitä siis kökötetään silmät auki, eikä muuta voida. Ajattelin itseasiassa, etten mee tänäyönä enää lainkaan nukkumaan. Sami lähtee taas iltapäivän/illan kuluessa intin harmaisiin maisemiin, joten.. Ehkä kerkijän näkemähän nuarta herraa viälä toistamisseen tään viikonlopun kuluesa. No, pian sen isänkin voi tuolta jo potkia ylös, joten ei kai tässä aika pitkäksi tule. Siihen asti voisin vaikka kirjoitella tätä. Tai vaihtoehtoisesti jättää väliin ja siirtyä katselemaan leffaa uudesta DVD-soittimestamme, jotta ei kenellekään tulisi paha mieli siitä, että kirjoitan irc-gallerian päiväkirjaan aivan tolkuttomasti tyhjänpäiväistä paskaa. Niin, aivan.. Olen itsekäs, miksi se minua kiinnostaisi?

No, mutta mitäs sitä sitten on tällä viikolla opittu? Ainakin se (jälleen kerran), että tietyt jo historiaan jääneet asiat, on syytä myös sille puolelle jättää. Tottakai asiat muuttuvat, niin myöskin tilanteet ja ajankäyttö. Mutta.. Muuttuvatko ihmiset? Ehkä toiset, mutta tuskin kukaan vaihtaa käytösmalliaan ilman omaa tahtoaan. Tai muuten kuin pakon edessä.
Ja, kuten jo mainitsinkin, tilanteet ovat muutosaltista tavaraa. Se onkin, hyvä herrasväki, sellainen pointti, joka pitää sisällään yllättävän paljon asioita. Tulevaisuus muuttuu jokaisena hetkenä. Se, että heität kolikon nurkassa makaavalle pummille, tai jätät sen heittämättä, voi olla hyvinkin kohtalokasta. No, mutta jokatapauksessahan se pummi lähtee sua jahtaamaan; joko siksi, ettei tippunut sitä hynää, tai sitten siksi, että se haluaa lisää - vaikka sitten luonnossakin. Joten: Mitä väliä? Kuolet jokatapauksessa.

Jaa.. Ja mitäs sitä sitten vielä? Niin, eipä kai mitään.. No, laitetaanhan tuosta teille, rakkaat lapsoset, vielä yksi runo ihmeteltäväksi. Hieman rakkaus-teemaa tällä kerralla. Ehkäpä seuraava teokseni löytää jo itseensä jotain sisältöä suurempaa. Sitä, mitä se tulee olemaan, en tiedä. Kenties.. asennetta? Pah. Mikä vitsi.

Taivas maan päällä
Se henkäys kylmä
joka on ikuisesti täällä
pitämässä sydämesi jäässä.

Se että rakastat minua,
muuttaako se mitään?
Sytyttääkö jotain sinussa,
jota ei pinnalta käsin nää?

Lyön sinua kaikin voimin,
ja kaikki mitä silloin nään,
on toinen poskesi,
jonka minulle käännät.

Silloin silmäni osuvat mustelmiin,
jotka peittävät kaulasi.
Uuden rakastajattaresi imemiin,
toisen naisen tekemiin.

Sanojen kuori, tarkoituksettomuus,
päivien janoinen kaipaus.
Minä olen se, mitä nekin:
maailman turhautuneisuus.

Tuhosit kaiken, paitsi kuoren,
nyt omasi otan pois.
Sielusi vaeltakoon tyhjyyteen,
tuo menneisyyden huokaus.

(jälleen kerran; By Salla P. Yllätys)
Joten, täältä pesee:

Näissä ketjuissa kulkee koditon koira
Elämän suolat haavoissaan vaeltaa
Näissä ketjuissa kulkee vapaa poika.
(Lyrics By: Stam1na)

Texi on tullut hulluksi.. ei, väärä ilmaus.. mennyt täysin päästään sekaisin (nyt kuulostaa paremmalta). Ja niin olen minäkin. Kummastapa ensin? No, aloitetaanhan Texistä.

Siitä on tulossa so called "ongelmakoira". Yap, ei kuulosta hyvältä, ei ollenkaan. Tähän väliin voisin sanoa, että tottahan se on, ettei olemassa ole ongelmaKOIRIA, vaan ongelmaOMISTAJIA. Hyvä on, hyvä on, minä olen omistaja, mutta sallittehan vastaavalle osapuolelle puolustuspuheenvuoron..? Ettekö..? Ai, no puhun silti.
Minä EN ole se, joka Texiä on hoitanut pääasiassa (syynä ensin opiskelu toisella paikkakunnalla, sitten oleminen mutsilla, kun isä oli metsästämässä mökillä - kummassakaan tapauksessa en siispä itse ole ollut samassa paikassa kun koirapoika (kyllä, myös Stam1nan biisi)), tuosta miehestä huolehtinut on isä. Noina aikoina olen toki yrittänyt parhaani mukaan selittää isälle, että koulutuksellakin voisi olla kumma merkitys myöhemmissä vaiheissa, mutta millaisia ovat olleet vastaukset? Eivät toki ainakaan "ei se mitään vedä", "ei se pure, se vaan leikkii", "ei Texissä ole mitään vikaa, ei ole" tai "kyllä se tuosta rauhottuu sitä mukaa, kun kasvaa, ja tuokin sitten loppuu". Ei suinkaan näin. Ei muulla ole väliä, kunhan koira ajaa hyvin. Ja näinhän koira ensimmäisenä talvenaan on tehnyt.


Luulet että poltetun talon kohdalle kasvaa
uutta elämää
Luulet että vajonneet sillat nousevat joesta
ajan myötä uudelleen
Luulet että kotisi on linnasi eikä muurisi
ikinä murru
Luulet että ketjut pitävät, luulet voivasi unohtaa
(Lyrics By Stam1na)

No, oli syy kenen tahansa lopputulos on seuraava:
Kuvittele mielessäsi 55-60 cm säkäkorkeudeltaan oleva koira, joka lähestyy 8:n kuukauden ikää kovaa vauhtia (pennun leikkisä käytös on siis tallella). Lähes 30 kiloa painava jötikkä on saanut kummasti jäntevyyttä ja lihaksia talven metsästyksistä, juoksunopeudeksi on mitattu hyvinkin yli 40 km/h. Väritys on musta-valko-ruskea, ja myös piirteiltään uroskoira muistuttaa kovasti ajokoiraa, lukuunottamatta siroutta ja kapeaa vatsan kohtaa (vinttikoiralta, jota veressä myöskin on), viuhkamaisempaa häntää sekä virtaviivaista olemusta. Leuat alkavat hyvinkin olla vahvat, samoin kuin jalkojen vetovoima. Nyt tiedät siis, miltä Texin ruumiillisia ominaisuuksia.
Okei. Mieti, mitä mahdollisuuksia siitä aiheutuu, kun koira hyppii päin (kaikki jalat ilmassa hyvinkin aikuisen miehen olkapään korkeudelle), vetää hihnassa, puree, ei tottele peruskäskyjä, ei edes tule luokse kutsuttaessa ja riehuu minkä kerkeää.
Äskeisen aikana mieleesi saattoi tulla karkaileva koira, joka aiheuttaa kolareita juoksessaan tiellä karatessaan, jolloin autot törmäävät toisiinsa tai koiraan. Ehkä koira, joka hyökkää leikillään pikkulapsen kimppuun pusertaen leukansa lapsiparan ruumiinosien ympärilleen tajuamatta vahinkoa, jonka tämä aiheuttaa. Toinen koira, joka joutuu purruksi, jänisemo, jonka poikaset jäävät ilman suojaa.. "Mahdollisuudet ovat rajattomat."
Koira karkasi tällä viikolla täyttäen osan näistä. Saatoin siitä jo edellisessä merkinnässäni kertoakkin, mutta kerrataampa: karkasi tilanteessa, jossa villiintyi kohdatessaan toisen koiran, juoksi pitkin teitä ja toisten pihoja (joilla ihmisiä ja muita koiria), loikki pitkin tietä juosten autojen perässä ja niiden edessä. Huolestuttavin oli se tilanne, jossa Texi jahtasi pientä, koulusta palaavaa poikaa. Ehdin onneksi väliin, ennen kuin mitään vakavaa tapahtui, mutta poika taatusti pelästyi - ja näin ei pitäisi käydä.
Mitä siis tehdä? Minä en koulutusta pysty aloittamaan, koska koira käyttäytyy "hyökkäävästi" minuakin kohtaan (siitä muistutuksena kädessäni olevat, parasta aikaa parantuvat mustelmat siitä kun Texi viimeksi puri takin läpi), ja kuten sanottu, isää ei pahemmin tunnu tuo puoli kiinnostamaan. Myydä se? Viedä piikille? Ensimmäinen koira, joka on täysin omani. Ei kuulosta kovin hyvältä.

Mitä sitten omiin kuulumisiin (koiran ulkopuolelta) kuuluu, niin ei yhtikäs mitään. Tässä sitä soudetaan ja huovataan.
Mikä siinä on, kun ei edellisestä suhteestakaan pääse täysin yli, vaikka itse teki päätöksen sen lopettamisesta? Eipä tämä ennen näin ole mennyt. Syynä ei ole seksi (osasyy eroon - minkä sitä mies omille haluilleen voi, minä kylläkin), ei se, että olisin ollut herran koko maailma, että mies olisi luvannut tuoda kuun taivaalta - päinvastoin, kertaakaan en kuullut välittämisen sanoja (toinen syy).
En tiedä, ehkäpä haluan muuttaa tuon kaiken, nähdä, että olemassa on jotain parempaa, että minussa on jotain, joka tosiaan muuttaa miestä. Mutta kukapa toista voi muuttaa?
Siispä: järki sanoo näin, mikä väittää vastaan? Omanarvon tunto - joka sai tekemään päätöksen luovuttamisesta, mutta joka ajattelee: "Nainen on vain puolikas ilman kunniallista miestä vierellään"? Tuskin. Sehän oli sitä edellistä elämää 1700-luvulla. Kyllä on maailma muuttunut noista nuoruusvuosista.. No, takaisin ei ole paluuta, halusin sitten muuttaa asiat tai en.
Yhden asian kuitenkin tiedän: eteenpäin on päästävä. Näin sitä on tehtykkin. Huomaan yllättäen, että elämä on mukavaa, ja että tunnen huomattavaa vetoa erästä Herraihmistä kohtaan.

Ei tarvetta osoitteelle koskaan
En kuitenkaan kirjoita tai soita
Elämäntapaani vapaasti mukaillen
Kannan kaiken, muuta en.
(Lyrics By Stam1na)

Kärsimystä ilman parannusta,
ilman lopullista tuhoutumista.
Rangaistus ilman rikosta,
epämääräisin keinoin kohtuutta.

Epärealistista tunnetta,
tuuli joka tyynenä päivänä koskettaa.

Puhalla haavoistani rajat
jotka ajan myötä haalistuvat
arviksi muuttuvat
kudosta elävöittävät
tehden siitä kuolleen.

Syövän tavoin valtaa minut,
anna minun tuntea ne kivut
Kun tuhoutuu se,
jonka olen kasvattanut.

Tuo minuun uusi elämä
joka omaa arvoani vähentää.
Joka elää - jatkaa tuhoten,
eteenpäin ilman minua.

Lapsi elää, se polttaa kaiken, tuhoaa sen, joka minun jälkeeni jäi. Puhaltaa tuhkan veteen, myrkyttää sen nesteen, antaa auringon kuivattaa meren ja sataa rinteille, josta kasvit imevät sen itseensä ja kuolevat. Se tuhotkoon lopullisesti ihmiset, näin heiltä tuhoutuu kaikki, minkä varaan he enää voivat enää rakentaa tässä yhteiskunnassa, jossa minä jo kerran elin. Tulokas jatkakoon äitinsä jalanjäljissä, tuhoajan kengissä, tappajan vaatteissa, kuoleman pestissä, Helvetin eliitissä.

(Pyromaanin jälkeläinen By Salla P.)

Askeleen lähempänä voittoa.Maanantai 02.03.2009 07:15

Lasken käteni veteen, jonka viileys saa tuntoaistini tanssimaan auringon lämmittämää ihoani vasten. Poimin pinnalla kelluvan, aukenevan kukan, lootuksista hauraimman käteeni nostaakseni sen kasvojeni eteen. Katson, kuinka vesipisarat tanssivat sen terälehdillä, ja näen niistä sinun hahmosi suojelevana vierelläni. Ei, minun ei tarvitse ennustaa, tiedän, että olet siinä. Kohotan hennon kasvin lähelle korvaani, ja kuuntelen, mitä tarinamme voi minulle kertoa.

Jaahas, ja nythän tämä tyttö säästää teidät normaalinlaiselta negatiiviselta tunnepurkaukselta. Kaikki on hienosti! Tottahan toki ongelmia tuli vastaan sitten viimeisen tänne kuitatun merkinnän, mutta huomasin niiden johtaneen kaiken vain paremmille raiteille, miksi siis murehtia? (:

Nyt on elämänarvotkin taas kohdillaan. Kuukausi takana täysin tupakoimatta (olen ylpeä itsestäni, sillä vaikken koskaan kai varsinaisesti ole polttanut, niin ennen eronjälkeistä lopettamispäätöstä satunnainen tupruttelu näytti huolestuttavasti kääntyvän vakituiseksi paheeksi). Alkoholia en ole käyttänyt sitten Uuden Vuoden, enkä kyllä enää keksi humalanhakuisesta juomisesta mitään hyvää sanottavaakaan. Ennen pystyin ymmärtämään ihmisten kännäävän siksi, että "se tekee elämästä hetkellisesti hauskempaa". Itse olen kuitenkin tajunnut, että eihän se ole suinkaan ainoa tapa tähän. Siksipä valitsen mielummin myöhään valvomisen hyvässä seurassa, ja siitä seuraavan väsyneen hysteerisyyden aiheuttamat naurukohtaukset sekä niitä ruokkivat äärimmäisen epä-älykkäät vitsit.
Ja empä kyllä suoraan sanottuna halua äitinikään esimerkkiä seurata - juokoon se, mä en alkoholille elämääni anna, enkä varsinkaan kaikkia niitä asioita, jotka elämässä parhaimpia ovat, ihmissuhteet ovat etunenässä vaarassa pirstoutua.

Nyt on sitten metsästyskausikin ohi, ja Texillä alkoi pitkä loma. Päivä päivältä se veijari saa mut yhä hymyilemään ja osaa sulattaa mun sydämen. Se on vain yksinkertasesti maailman täydellisin koira - ainakin mun silmissä, ja muillahan ei tässä tapauksessa väliä ole.

Nyt on menossa toinen yö isällä. Tavaroita on edelleen äidin luona, mutta kyllähän nekin sieltä pian pois haetaan - ehkäpä jo tänään. Tosin toiselta kannalta katsottuna haluaisin lykätä sinne menoa mahdollisimman paljon. Toisaalta: mitä väliä? Äiti kun sattuu olemaan nykyään täysin yhdentekevä henkilö koko kuviossa. Isän kanssahan me pärjäillään nyt paremmin kuin ikinä, mulla ei ole mitään syytä olla tyytymätön nykyiseen järjestelyyn. Uskompa, että tilanne miellyttää kaikkia osapuolia aivan yhtälailla.

Mitä sitten sinkkuuten tulee.. niin mennään nyt päivä kerrallaan. Siitä huolimatta voin ehkä varovasti vihjaista siihen suuntaan, että nyt saattaisi olla meneillään jotain muutakin kuin kuviteltua sähkövirtausta korkeuksissa.

Joten.. Kai mä leijun aika lailla pilvimaailman puolella juuri tällä hetkellä. Tämä teksti taisi lopulta olla aika arkista, tavallista kamaa, vai mitä? ;) Ei ihan sitä settiä, mitä yleensä tulee raapusteltua. Aivan. Ehkä mulla on siis vielä toivoa normaaliksi muuttumisen suhteen, ehkäpä jopa ihmisyyden, kun annetaan ajan kulua rauhassa.

Ompelit haavani umpeen, ilman että kumpikaan meistä tajusi niin käyneen. Jälkikäteen huomasin, että jätit tikit paikoilleen - ihan vain tukemaan haurasta, uutta ja epävarmaa kudosta, joka uudistaa tapahtumat kaukaisiksi muistoiksi, muuttaa haavat näkymättömiksi arviksi. Olet haavoilleni parempaa puhdistusainetta kuin yksikään apteekki voi myyntäväksi tarjota, tehokkaampaa kipulääkettä kuin mahtavinkaan lääkäreistä voi määrätä.

Yöpalalta, hei!Sunnuntai 22.02.2009 03:22

Kasviskratiini on uunissa kypsymässä, vielä kun saisi vähän väriä pintaansa. Kaikkihan sen tietävät, että kukkakaali on mitäänsanomattoman kalpea ilman pientä rusketusta leikkimässä hipiällään varjon tavoin. Edessä salaattilautanen, jonka pohja jo näkyy suurimmilta osiltaan, muutamat yksinäiset palaset raikkaasta kesän muistosta odottavat yhä syödyksi tulemistaan.

Sinkkuelämä maistuu siis kasviksilta. Tulee sitä joskus jotain proteiini-/rautapitoisempaakin haukattua, mutta kuitenkin. Suu ei maista, silmät eivät näe, sydän ei tunne. Normaalia ihmisen elämää, siispä.
Yksinäisyys alkaa iskemään hampaita ihmisen sisäiseen kuoreen jo heti ensimmäisistä hetkistä lähtien. Toisaalta voin nauttia siitä, etten tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ettei minun tarvitse pelätä sitä, mitä toinen puoleni siitä ajattelisi. Ikävämpi puoli taas on se, miten kylmältä huoneeni tuntuu. Sen ilmanvaihto on olematonta, kun ovi on aina kiinni, ettei kissa pääsisi sisään, eikä patterikaan toimi. Siinä voisi lie toinen ihminen auttaa. Ehkä korjata patterin, ehkä käpertyä viereen lämmittelemään.

Kissani tarvitsee pikaisesti psykologisia hätätoimenpiteitä. Pelkään Nellin pian löytävän oman päänsä seinästä puolesta välistä sen koko korkeutta, sillä ilmeisesti siihen tämä touhu on menossa - seinille hyppimiseen.

Texi lomailee isän kanssa mökillä näin lomautuksen aikaan. Herrat käyvät metsästämässä päivittäin, ja pienempi heistä edistyy riistan takaa-ajon kanssa kovaa vauhtia. Isä taas saalistaa edelleen kumiankkoja.
Kuitenkin sieltä on saalistakin saatu. Texin ensimmäinen jänis näki viimeisen aamunsa jonakin päivänä tällä viikolla. Heti sitä seuraavana vuorokautena vauva jo iski hampaansa isän sängynalaiseen sähköjohtoon. Saldo on siis Texi+jänis-toimiva lamppu. Mahdoton yhtälö yhdellä yksinkertaisella tavalla ratkaistavaksi, siis.

Paholaisen ruletti odottaa edelleen loppuun lukemistaan. Kyllä kai siinä jotain uuttakin on tapahtunut, mutta ei vaan vieläkään nappaa. Tiedä sitten, jos vika onkin minussa, siinä, ettei huvita lukea. Ehkä joku toinen kirjasta pitäisikin, vaikea sanoa kuulematta sen ihmisen mielipidettä.

Noniin, arki on siis tylsää, puuduttavaa, merkityksetöntä ja ehdotonta kotona notkumista. Elämä puolestaan sisällötöntä. Deittailuvaihe alkamassa, etsinnässä jotain entisestä poikkeavaa. Samakin linja käy. Kriteerit: osaat korjata patterin, tai omaat erityisen korkean ruumiinlämmön. Yksi herrasmies onkin jo huomioni onnistunut varsin positiivisella tavalla itseensä kiinnittämään.

Kiitän jälleen kerran kärsivällisyydestäsi tämänkin tekstin suhteen. Tilannepäivityksiä tulossa jatkossa edelleen enemmän tai vähemmän tasaiseen tahtiin.

Hihii.Keskiviikko 11.02.2009 17:18

Mun sänky on vallattu. Taas. Vauva retkottaa siinä kuin viimistä päivää. Näin kun hänelle on ikää kertynyt kutakuinkin 6kk ja 3 viikkoa, alkaa sitä kokoakin jo ihan kiitettävästi olemaan.
Olen myös havainnut, että taitaapa pikkuherra käydä selkäni takana treenaamassa salin puolella.
No, oli miten oli. Sängyssäni makaa kuitenkin Porin komein mies.

Eräs projekteista etenee pikkuhiljaa. Kyseessä on siis Stephenie Meyerin Breaking Dawn. Niin, mitä siitä sitten? Suomennan sitä. Ihan kirjalliseksi asti. Ihana kokemus. Vaikkakin alkutekijöissä vielä ollaan, niin uskon koko seitsemänsadan viidenkymmenen ja neljän sivun tuovan mukanaan ihastuttavan lukunautinnon. Vaikkakin saattaa olla, että suomennus on kesken vielä silloinkin, kun kyseinen kirja jo ilmestyy syksymmällä ihan äidinkielelläkin.

Viikko 9 sais tulla jo! Ei, en odota talvilomaa siksi, että saisin vapaata velvollisuuksistani (joita minulla ei ole), vaan siksi, että sillon lomailevat kummitätini ihastuttavat, suloiset, fiksut ja kaikin puolin mukavat lapset, Sofia ja Johan. He, jotka ovat minulle kuin sisko ja veli, täyttävät lomasuunnitelmiaan myös sillä, että tulevat moikkaamaan minua ihan tänne Suomen toiselle puolelle asti. Eipä ole niitäkään nassikoita tullut nähtyä pitkään, pitkään aikaan.

Frederick Forsyth - Paholaisen ruletti. Siinä teille kirja, joka junnaa pahasti paikoillaan. Sivulle 158 asti on käsitelty samaa asiaa, joka tuli ilmi heti ensimmäisillä sivuilla - ilman minkään näköistä eteenpäin siirtymistä. Saa pian jäädä kesken, jos ei jotain ala tapahuta - eihän tässä pian jaksa siitä selvää ottaakkaan, että tapahtuuko vai eikö.
Tuolla on sitäpaitsi odottamassa Tuulen Viemää, jota vartavasten lähdin divarista maanantaina hakemaan. Varo, Forsyth, kirjallasi on kilpailija! Ja erittäin varteenotettava sellainen! Suoranainen aarre.
Vaikkakin Paholaisen ruletissa on kokonaista 509 sivua, niin jos puolivälin jälkeen ei vieläkään tapahdu mitään, palaa tämä "kutkuttavan jännäksi" kehuttu kirja omalle paikalleen isän kirjahyllyyn (jonka asukeihin en isän ole vielä kertaakaan nähnyt koskevan - ainoa vierailija siellä olen minä).
Juuri näin.
Tosin kylläkin suurin piirtein - liekö sattumaa yhdessä muiden seikkojen kanssa koskien tämänhetkistä tilannetta.
Mut kyllähän ne viikonloput on mukava viettää yhessä, tiiviimmin ku paita ja perse, ne kun ei oo kosketuksissa toisiinsa (yleensä). Vaatevertaukset on kuitenkin hyvä jättää pois, kun nehän ei tilanteeseen millään tavalla liity. (uuuh)

Mut on se silti mukavaa jättää kaverit ja deittailu vähemmälle huomiolle, hylätä kone omaan nurkkaansa, jättää isän höösääminen sikseen ja lakata ajattelemasta tulevaa. Hälläväliä-asenteella eteenpäin, kunhan vaan tää hetki on ja pysyy. Tai sitten ei.

Jos nyt täytyy valita taas tilanteeseen, ei enempää tai vähempää kuin täydellisesti, sopiva biisi, niin mielessä on vain ja ainoastaan Musen Supemassive Black Hole.
Sanat - täydellinen kuvaus. "Oh baby I'm a fool for you.." Ja mikäli kyseinen herrasmies (enemmissä tai vähemmissä määrin) sattuu tätä lukemaan, niin "You set my soul alight", ei voi muuta sanoa. Tai voi, toden totta. ;) Mutta nehän mä jätän pois tästä. Tätä lukevat myös alaikäiset, eikö niin, nenA-? ;)

Ja mitäs muuta tähän hetkeen?
Niin, torstaina koululle sopimaan siitä, etten siellä jatka (ah!), olosuhteista huolimatta ja juuri niiden takia.
Poika voi hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia. Lapsonen täytti eilen puoli vuotta. Jonistakin on muodostunu pikkuriiviölle mieluisa auktoriteetti.
Öitäni en tietenkään vielä täysin rauhassa nuku, nykyään toisinaan lainkaankaan.
Pää on edelleen sekasin, luonnollisilla ja vähemmän luonnollisilla tavoin.
Tupakka maistuu taas. Mitäpä sitä juuri nyt lopettamaankaan. Siitä puheen ollen.. ;)
Niin, ja mikäs päivä tänään olikaan? En muista.
Sinäänsä tuo Happoradion (alunperin Leevi and The Leavings) laulama tokaisu pitää paikkaansa, mutta asiahaarat huomioon ottaen oli torstai iltapäivä, ja sillon kun en tuijottanut vessanpöntön pohjaa, tuijotin sekalaisin tuntein sohvan päätyä kyljelläni maaten. Sillon ei enää kellään ollut kivaa.

Olen tosiaan se sonni, porsas, ja aivan taatusti myös apina. Kyllähän tässä vois jo sanoa, että suu oli täynnä heinää, ja kylläpä mä mieskin varmasti kehtaisin olla, kun kehtasin kerran tuonkin toteuttaa.

Punaiset kynnet?
On.
Salaiset unet + kaikkien kanssa vehtaaminen?
Taatusti.
Munat?
Ei. Mut sullahan on.
Hankaussähkö ja kipinät?
Oi, kyllä vain.

Ja hengiltä kiusaaminenhan on hauskaa, kunhan vaan todella saa tehdä kaiken.
Minä se vasta kehtaan!

Noniin.. Nyt kun olo alkaa joten kuten olemaan selviytymisvoittoinen, niin voisin todeta, että kyllä se Uusi Vuosi olisi toisinkin saatu vaihtumaan. Luulisin.
Ei lapset käyttäydy noin, vaan aikuiset. Mikä mä sitten olen? No teini tietenkin. Pahin kaikista.

Nyt kun on sitten tullut tehtyä, mitä tehdyksi tuli, niin kyllä on olo kuin pahimmalla hölmöllä, mikäli sä et enää tuosta ovesta sisään kävele.
Mutta elettelen toiveita, että niin teet. Jos sä säästit mut vittuilulta sillon, kun sitä kaikkein vähiten tarvitsin, niin eiköhän tämäkin palvelus kuulu settiin.

Olihan se mukavaa. Enemmänkin kuin mukavaa, vois kyllä uudelleenkin ottaa.
Pakko myöntää, että näin jälkikäteen voin ehkä myös myöntää olevani ihan vähän ihastunut. Tai ainakin jotain sinne päin. (:

Jaaap jap.Keskiviikko 31.12.2008 03:40

Uutisia:

- Välejä kiristävä köhiminen yleistyy huoneistossamme.
- Pikkulinnut ovat vihdoin luovuttaneet Texiltä saamansa huomion jäljille.
- Uusi Vuosi lähestyy yksinäisenä.
- Twilight on elokuvateattereissa nyt perjantaina (P*****)
- Kissan raateleman tytön kauhunhetket: "Selvisin pintanaarmuilla!"

Kylläh, juuri näin. Taas hereillä, näinhän se toimii, kun kello on soimassa kuudelta. Kyllähän tässä vielä aikaa on. Tosin, riittääkö sitä nukkumiseen - sitä en osaa sanoa. Mikäs siinä, kun kone taas toimii. Tänään kun toimintavikaa tarkisteltiin, putsaus osoittautui aiheellisesti - löytyny yli 1000 virusta. Kyllä, siinä ei ole kahta nollaa liikaa. Täys tonni.
NenA- on ystävällisesti luvannut saapua valtiovierailulle vielä tuossa perjantain puolella.

Ja keuhkot kailottaa hallelujaa! Mahtaisko olla parempi lopettaa se röökin kiskominen? Nääh, mitä turhia.

Vielä ei ole tietoa siitä, koska tulee lähtö, ja mihin sitä lähdetään. Nyt on siis koko Eurooppa avoinna. Jos ei sinne Norjaan, niin Tanskaan, Iso-Britanniaan, Italiaan, Saksaan, Ranskaan - minne vaan, kunhan pois. Enkä vastaan siinäkään asiassa laita, jos maassa sattuu olemaan tarpeettomankin suuri kapasiteetti palomiesten suhteen. Ei, en kärsi pelosta tulipaloja kohtaan. Nyt on kyse jostain aivan muusta palosta.
No, hyvä on, yhtälailla ne muutkin ammattikunnat kelpaa.

Töistä ei oo sitten niin tietookaan. Eikä lomakohteesta.
Niin, ja kilpailun vuoksi: Nelli on mun lemppari, siinä naisessa on asennetta. ;) Hurmaava biatch.

Hyvvee Uutta Vuatta, juhlitaan yhdessä, jos tavataan!
« Uudemmat -