IRC-Galleria

Satu1972

Satu1972

http://satukrook.webs.com/

EläinlääkärilläMaanantai 11.05.2009 12:37

Viime yö kului Saaran kanssa eläinlääkärillä. Koko pää turposi liioittelematta 3-kertaiseksi. Neiti oli tehnyt ilm. tuttavuutta käärmeen kanssa. Lääkäri sanoi, että vastaava reaktio ampiaisten aiheuttamana olisi vaatinut PALJON ampiaisia. Kaksi pussia tiputettiin kortisonia suoraan suoneen, eikä turvotus meinannut lähteä lainkaan laskemaan.

Puremakohtaa ei löytynyt, olikin sitä mieltä, että se olisi syvemmällä kurkussa.
Nyt jännitetään, tuleeko vielä "kaupan päälle" tulehdus. Yhdistettynä noin iso annos kortisonia ja juoksu, alentaa vastustuskykyä siinä määrin, että varmuuden vuoksi on antibioottirepsu kirjoitettu valmiiksi.

Mutta sai Saara kehujakin. Sanoi ettei ole aikoihin nähnyt näin kaunista ja pehmeää koiraa. Onnitteli mua hyvästä koirasta ja ihmetteli, ettei edes murissut kertaakaan, vaikka karvoja ajeltiin tiputusta varten ja kaksi tuntia piti maata paikallaan jalka suorana, että tippaletku toimi kunnolla. Varsinkin kun otti iän huomioon. (11kk)

Saksalainen eläinlääkäri ja täytyy sanoa, että näytti oikeasti osaavan työnsä! Se miten hän kohteli Saaraa, ja sai Saaran hetkessä "puolelleen" oli tosi kaunista katseltavaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.