IRC-Galleria

Mun pakko matkustaa on jonnekin~Sunnuntai 17.06.2007 15:50

Koitan tehdä jotain juhannussuunnitelmia. Hannalle voisi tietenkin mennä, mutta mulla on tällä hetkellä niin vaihdanmaisemaa-olo että tekisi mieli lähteä johonkin toiseen kaupunkiin.
Ongelmaksi muodostuu seuraava seikka: budjetti on pieni.

Tekisi mieli mennä tien varteen ja liftata johonkin toiseen kaupunkiin, lyöttäytyä joidenkin seuraan ja mennä baariin toisten kustannuksella.
Ongelmaksi muodostuu seuraava seikka: ei mulla ole ikää.

Pitää varmaan toteutta tuo suunnitelma ens vuonna. Traveller-matka Suomen ympäri. Pitäs kyllä saada joku tyyppi seuraksi tuolle matkalle. Anyone? ;D

Kyselen vielä ympäriinsä mikä juhannusmeininki eri puolilla Suomea on. Tällä hetkellä on sellanen fiilis että voisin jäädä vaikka kotiinkin, mutta tiedän että vittuuntuisin vaan lisää.

Tai sit voin mennä yksin telttailemaan jonnekin ja angstata siellä perseeni irti :D.
Taaaai sitten ei.

Pitää nyt selviytyä alkuviikosta keskustaan Eeviksen kanssa kahville, se saa luvan piristää mua.

Artbl0gKeskiviikko 13.06.2007 17:46

En jaksa päivittää Coffein Pharmiaa, joten teen kämäisen artblog-merkinnän tähän.
Tännehän mä yleensä lätkäsenkin kaikki uudet piirrokset. Miksi, vet inte. Kai mä olen huomiohakuinen enkä osaa piirtää omaksi ilokseni.
Ei vais xD.
Kesäloma+työttömyys on saletisti sellanen yhdistelmä, että nukuttua tulee vähän väärään aikaan. Viimeset pari yötä oon piirtänyt n. neljään asti. Ajankodasta ja vireystilasta voi jo päätellä minkä tasosia ne kuvat on >_>

Pitäisi tässä läheaikoina saada uusi, isompi piirtopöytä. Sitä odotellessa voi jo alottaa hyvästien heittämisen tälle vanhalle. Volito2 on ihana, mutta himoitsen jo isompaa...vaikka oon kyllä kiintynyt tähänkin, mutta ei sille mitään voi.
Sillon kun tämä oli vielä tossa vanhalla koneella oekakeilin hyvin harvoin, mutta nyt kun se on tossa hollilla, saatan tehdä niitä päivittäin.

Alkuviikon oekakeilut:
http://www.sherief.com/aura/blog/19351.png 15 minuutin suttu, jonka perimmäinen tarkoitus oli Kimblen mainostaminen (http://www.improkimble.net etsii edelleen piirtäjää~)
Sdall tuo mustavalko-Light
http://www.sherief.com/aura/blog/19590.png jotain hyvin randomia.
http://piirtolaudat.kupoli.net/oekaki/kuvat/19620.png (keskeneräinen L, jota jatkan tänään)

Varsinainen tuotteliaisuus on tosiaan sijoittunut sinne puolenyön paremmalle puolelle. Yritin keksiä jotain hienoja kuvaideoita, joita lähtisi suurempana toteuttamaan, mutta lähes tuloksetta. Mulla on aina ongelmia konseptien kanssa. Tämänastiset tuotokseni ovat suurimmalta osin sellaista perushöttöä, lähinnä sen takia etten koskaan uskalla toteuttaa suuria visioitani. Hoen itselleni, että sitten kun oon parempi piirtäjä ja osaan maalata kunnolla, sitten ne ideat vaan unohtuu. Hienoa sanon minä :D

Alkuviikon lonnokset:
http://www.sherief.com/aura/blog/sk1.jpg Halusin tehdä paremman version tuosta yhdestä oekakista, mutta en nyt menis ihan paremmasta sanomaan. Tuo käsi kyllä onnistui ihmeen hyvin ^^
http://www.sherief.com/aura/blog/sk2.jpg Viimeinen kuva jonka piirsin viime yönä. Ei mitään sisältöä, joku ihme pose vaan.
http://www.sherief.com/aura/blog/sk3.jpg Ehkä lempparini näistä kuvista, piirretty n. kolmen aikaan viime yönä. Suhteellisen söps asetelma (ihme jo se, että piirrän kuvaan enemmän kun yhden ihmisen :D) Idea raameihin yhdestä kirjasta. Tuo teksti ei toimi, pitäs varmaan kattella jotain kivoja sitaatteja siihen. Mietin vielä josko jaksaisi toteuttaa suurempana.
http://www.sherief.com/aura/blog/sk4.jpg Sandman-fanarttia xDDD. Kyllä Dream mun lemppari on, mutta kun se on välillä niin angst, että oli pakko piirtää tämä.
http://www.sherief.com/aura/blog/sk5.jpg Tämä. Köh. Pakko myöntää etten oo koskaan ennen piirtäny mitään martial arts action-hommaa...eikä tämäkään kyllä niihin lukeudu xDDD. Mun pitäs harjotella piirtämään semmosia koska yks mun hahmo harrastaa miekkailua. Siinähän piirrät sitä kun et hallitse. Olisi varmaan pitänyt käyttää jotain referenssiä :'D
http://www.sherief.com/aura/blog/sk6.jpg Hitto kun tämäkin kuva näytti pään sisällä niin paljon paremmalta -___-. Mulla ei ole mitään hajua mikä "eläin" toi yksi on, ja toi muija on jollain kumman tasolla niin ärsyttävä että tekisi mieli kumittaa se pois xD. En tiedä työstänkö tätä enää mihinkään suuntaan.

Laitan tähän vielä nämä Kimbleä varten tehdyt ilmalaivasuunnitelmat:
http://www.sherief.com/aura/blog/concept1.jpg
http://www.sherief.com/aura/blog/concept2.jpg

Ai mistä huomaa etten oo koskaan ennen tehnyt tällasia? Mulla ei ole oikeesti mitään hajua mistään sotajutuista, en ymmärrä miksi lähdin tämmösiä suunnittelemaan xDDDD. En tiedä mitään noiden miehistöjen suuruudesta, potkurien määrästä (että pysyis tollasetkin vempeleet taivaalla), en yhtään mistään :D:D
Ei siinä mitään, oli mul hauskaa, mut sit kun pitäs oikeasti perehtyy tollasiin niin tuskin mulla sit enää hauskaa on :D.

Et sillattis. Kahden päivän aikaansaannokset (tai no iso osa niistä, oon karsinu kaikki kamaluudet pois :D). Jos vaikka loppuviikosta yrittäis saada jotain kunnollista aikaan. Vaikkei mulla viikonloppuna mitään aikaa ole. Sillon biletetään :D

dA loveSunnuntai 10.06.2007 21:32

"there's such a wispy elegant feel to this. It's so breathtaking. : D i love the style of your art, and this piece is definitely no exception. It's by far amazing in it's subtlety and yet still very expressive <3 Love.
+fav"

Kyllä sitä kritiikkiäkin joskus tahtoo kuulla, mutta tällaset kommentit lämmittää aina sydäntä.
Sillon tuntuu että oon antanu paljon tälle maailmalle (Eeviksen tunnuslause xD)

[Ei aihetta]Lauantai 09.06.2007 16:03

0,34 vuotta tuntuu ikuisuudelta.
Kyllä nyt vituttaa olla alaikänen.

No, vaikka tämä periaatteessa ilmainen baarireissu jäi väliin, eilen oli silti kivaa :D. Tänään uudestaan (ellei tämä raskausolo jatku xDD) Kyllä jokiranta osaa olla joskus ihana paikka. Tiedä mihin tamperelaisiin siellä törmää kun vähiten odottaa :D

Paras keskustelu ikinä:Perjantai 08.06.2007 18:38

"Oliks hyvät kuolijat?"
"Ei ollu kun ketään en tuntenu D:"

[Ei aihetta]Perjantai 08.06.2007 14:47

Sain vihdoinkin puhuttua iskän ympäri. Se lupasi kustantaa mulle Graphire 4 XL:n. A5 tablet! *◡*
Mun eka piirtis oli kyllä A5, mutta se oli Trust-merkkinen eli yks paska. Toimi moitteettomasti jotain puol vuotta :D Että semmonen sijoitus.

Venäytin pohkeeni eilen D:
Ensin pelasin pikkuVELJEN (:'D) kanssa pari tuntia sulkapalloa, sitten lähdin yhdentoista maissa vielä juoksemaan. Huono idea. Loppumatka oli yhtä tuskaa kun oikea pohje ei tee työtä vaan laahaa perässä kuolleena painona. That sucks.
Pitäisi kuntoa kohottaa ja PALJON, nyt en pysty juoksemaan kun kilometrin verran pysähtymättä. Pitää vaan ottaa rutiiniksi tuo iltalenkkeily, ehkä kesän lopussa oon paremmassa kunnossa. Tai sitten en, hyvin mahdollista :D

Tänään ois siivouspäivä. Oon jättäny huoneeni vähälle huomiolle viimeset 3 viikkoa, joten se on kun pommin jäljiltä. EN millään jaksas siivota sitä, en mä siellä kuitenkaan muuta tee kun nuku (johtuen siitä että se on niin sekanen xDD). Vois koittaa selvitä siitä nopeesti, mulla on kaapissa nuudeliwokin ainekset ja haluan kokata tänään rauhassa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.06.2007 13:44

Aijaha. Olen sitten vissiin työtön.
Mitään ei olla soitettu, vaikka luvattiin. Viime kerralla kun siellä oli niin sain niin kärkästä palautetta vaikken mitään tehnyt oikeastaan väärin, se oli vaan sellasta aloittelijan epävarmuutta. Ettei kyllä oikeen huvittaiskaan sinne mennäkään, en kuitenkaan kelpaisi mihinkään ja romuttaisin vaan ne viimesetkin itsetunnon rippeeni : D

No, mitäs tässä, uutta hakuun vaan. Kiva kun olen niin myöhään liikkeellä, sillon kun mulle tuota työtä tarjottiin niin uskoin tietenkin siihen enkä viitsinyt hakea mihinkään muualle. Että se siitä sitten.
En jaksaisi koko kesää kotonakaan kököttää, en mä muuta tekisi kun ottaisin aurinkoa, olisin koneella, piirtäisin ja söisin. Ja noilla ei palkoille pääse :D.
Oon kuitenkin viimeisen vuoden aikana vinguttanu Visaani sen verran ahkerasti, että tili näyttää huolestuttavia lukemia (onhan siellä ihan mukavasti, mutta se ei riitä :D)

Autokoulukin pitäisi alottaa tässä lähiaikoina. En ole vielä ilmottautunut, mutta koulun päätin. Haluan niin jo kortin. Enhän mä sillä paljon tee, mulla mitään autoakaan ole, mutta onhan se sellanen virstanpylväs elämässä.
Niin, kunhan vaan täyttäisi sen 18 vuotta ekana.

Pelasin eilen sulkapalloa, meillä oli pikkuvelin kanssa oikeen matsi. Pelin loputtua olin niin väsynyt etten jalkojanikaan meinannut jaksaa nostaa. Unohdin tietenkin venytellä ja nyt on paikat ihan kipeet :D. No, ei voi mitään.

Voisi tästä lähteä jossain vaiheessa kaupungille. Ruokaa ei tässä talossa ole ja dissaan Moision pikkukauppaa. Jos saisi jonkun vedettyä mukaankin. Siellä voisi sitten viettää useemmankin tunnin. Pitääpi kattoa mitä tälle päivälle keksin.

[Ei aihetta]Torstai 31.05.2007 00:12

Mulla on kolme sarjakuvaideaa. KOLME!!
Ja kun haluaisin vielä toteuttaakin ne kaikki. Miten hitossa meinaan pystyä siihen?

.627 Lobotomy on aika pitkälle ideoitu, prologin olen jo melkein luonnostellut, kun jaksaisi vaan lähteä siitä sivuja tussaamaan kunnolla. Ei se 21.7 taida olla paha deadline 17-18 sivulle. TOSIN saatan vielä muuttaa mieleni ja lähteä vaihtamaan sitä prologia. Ei musta koskaan tiedä.

Mun piti joskus piirtää Kukkiksen novelli Kämppäkaveri sarjakuvaksi, mutta en vaan saanut siitä mitään irti. Tänään sain lust luettua yhden ihanan sarjakuvan, jossa veri lensi vähän enemmänkin. Kyllä, mulla on verifobia, mutta se ei tarkota sitä etten voisi inspiroitua sellasesta splatterista :D. Niinpä lähdin kehittelemään Kämppäkaveria eteenpäin päätyen hieman verisempään tarinaan, jossa molemmat päähenkilöt ovat hulluja ja kertoja, jonka piti alunperin olla vain kyyninen hahmo, on sitä alkuperäistä hullua ihmistä vieläkin hullumpi :D:D. Inspiraation lähteet tuolle sarjikselle on juuri Kämppäkaveri, splatter-genre, Tori Amoksen Smokey Joe ja muut erinäiset pikkujutut. This should be interesting.
Jos Kukkis vaan suostuu tuohon sovellukseen.
Jookojooko? Annan sulle kreditsit 8>>>

Voin antaa jossain vaiheessa molemmista jotain esimakua jos jotakuta kiinnostaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.05.2007 21:43

Haluaako joku käydä ens viikon koulun puolestani?

Rästityöt at the moment:
- RUOTSIN 5-SIVUINEN ESITELMÄ. PÅ SVENSKA FÖRSTÅS.
- MEMA2:n ESSEET:
RADIO ENNEN JA NYT
INTERNET JA LUOTETTAVUUS
MAINONNAN TEHOKEINOT JA RISKIT
- UUSMEDIAN KOE
- RUOTSIN KOE
- MATIKAN KOE (jonka kyllä jätän uusintapäivään!!)

Ei tekisi mieli. Ei yhtään.

Aloitin tänään muuten .627 Lobotomyn. NO OLI JO AIKAKIN :D! Prologin pitäisi olla valmis 21.7. Onhan tässä aikaa mutku en halua jättää sitä ihan viimetinkaan, muuten tulee huonoa jälkeä. Haluan kuitenkin panostaa tuohon sarjakuvaan.
Luonnostelin sen ensimmäisen sivun, tekisi niin mieli tussatakin tänään mutkun pitäs noille rästihommille tehdä jotain.

Ei olis pitänyt olla juoksemass koko viikonloppua.
(Okei, take that back, oli hyvä olla tuulettumassa ja kiva päästä pitkästä aikaa ryyppäämään)

Mut nyt Salla keskittyy.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.05.2007 21:37

Mun piirtis toimii <3

Ah, en joudukaan luopumaan Volito 2:stani. Se tarkottaa kyllä sitä että saan heittää sille uudelle piirtikselle hyvästit. Huono juttu mutta ratkespahan tämäkin homma.