IRC-Galleria

Shamaani-Kotka

Shamaani-Kotka

"Walle" Funtsailee maailmanmenoa...

Blogimerkintä

« Uudempi -

Pienen pätkän testituloksista:Torstai 28.05.2009 17:35

Pienen pätkän testituloksista:
Meri-Tuulian alkumittaukset tehtiin viime toukokuun alussa niin ikään hyvissä olosuhteissa (tosin kaksi viikkoa lasketusta ajasta myöhässä). Perusasiat olivat kuitenkin mahtavassa kunnossa.
Vaikutelmaa korostavaa vielä vanhemmiltani peritty (isän) rauhallinen mutta jämäkkä luonne.
Käyttötesti on kait kaikista muista testeistä poikkeava (veljien kommenteista päätellen: Blääh se on tyttö).
Tulevasta ympärivuotisessa pitkässä testistä kun tulee väistämättä esiin asioita, joita lyhyemmät vertailut ja testit eivät vielä kaikista ominaisuuksistani paljasta. Pitkään matkaan kun mahtuu katsos paljon eteen tulevia kokemuksia. Testissä oleva ”farmarin tyttö”, vastaa silti hyvin kokoluokkansa haasteisiin. Koostaan huolimatta toistaiseksi 4,5-litrainen moottori riittää mainiosti ja on myös toistaiseksi taloudellinen. Ajomatkaa on suuren polttoainemäärän ja suhteellisen vähäisen kulutuksen ansiosta edessä paljon, vaikka kilometrien lisääntyessä ja ikääntyessään kulutus kasvaakin.

Vaikka aluksi tankkaaminen muodostui ongelmaksi. Vaikeutena oli lähinnä polttoaineen syötön poikkeuksellisen herkkä katkeilu ja jouduimme turvautumaan Tutteli-ralli-formulaan. Muutaman kerran kun tankkaaminen ei alussa onnistunut lainkaan. Polttoainepuoli sai tosin myöhemmin osakseen kyllä kehujakin, ne ilmenivät pieninä tyytyväisinä hymyinä ja pärinänä.
Moitteita aiheuttivat sen sijaan muun muassa tietynlaiset hajuongelmat katalysaattorissa, jotka vaivaavat koneistoa välillä varsinkin kun isälle sattuu ns. normaali huoltotehtävien vuoro.
Nykyisten direktiivien mukaan kun diagnostiikan pitäisi havaita tämän tasoinen toimintahäiriö, ja mittaristoon olisi pitänyt syttyä varoitusvalo iskälle kertomaan päästöjen kasvaneen merkittävästi, koneistokin pitää lievää ihmeellistä kitinääkin välillä. Mitattu korvia särkevä vääntömomentti saavutettiin terävänä huippuarvona muutaman kerran ”sinappitehtaan” ilmoittamalla korkeammalla jokellus-käyntinopeudella. – Onneksi korjaus on suhteellisen helppoa ja ilmenee varsin harvakseen. Lisäksi välillä päästöt ylittivät selvästi normaaliarvot kuten myös Libero -normin sallimat raja-arvot ylittyvät, lieveilmiö ilmenee lokasuojien värjääntymisenä sinapinruskeaksi. Ko. lisäkuormasta tai vastatuulestakaan ei silti ole suurta haittaa – hajuhaittaa lukuun ottamatta. Tosin Isin hajuaistielimet menevät välillä herkästi jumiin kun ko. pieni tyyppivika-ongelma ilmenee. Tulevaisuudessa sitten; vuoden lopussa testin vaiheen 1. päättyessä 3.joulukuuta 1.nimipäivillä käyttötestiraportti sitten lopullisesti julkaistaan; todennäköisesti nelivetokin saadaan kytkettyä silloin päälle. Katsotaan sitten kuinka käyttökokemukset vastaavat odotuksia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.