IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kopiokone - AntikristusKeskiviikko 20.09.2006 16:46

Siis voi hele-vitun-vetti...

Vaihtoehto A)
Tshernobylin aikaiset laskeumat rappioittivat perinteikkäässä agraarikulttuurissa hyvän punaviinin/keski-iän ohittaneen neitokaisen vaginan tavoin kypsyneen maalaisjärjen ja näinollen loi näennäisen työkykyisen väestön jolta puuttuu totaalisesti kaikenmoinen kyky ymmärtää ja käyttää teknisiä vempaimia tai edes vikojen sattuessa jotka useimmiten johtuvat viallisesta osasta nimeltä loppukäyttäjä.

*huoh*

Vaihtoehto B)
Talidomidi vaikutti epäsuotuisasti raajojenkasvun ohella myös aivojen rakenteeseen. Lisäksi kasvatuskeinoina käytetyt ohjenuorat, kuten "Joka vitsaa säästää, saa kaatumataudin", epäsuorasti johtivat aivokuoren vaurioihin ja tekivät erityisesti kasvatuslaitoksissa työskentelevistä keski-ikäisistä naishenkilöistä ällistyttäviä imbesillejä.

*mur*

No kuitenkin ihan vitun sama. Hermo menee, etenkin kun päivän huoltokeikoista 6/8 on kiinni siitä että käyttäjän ÄO on jotain ruukkukasvin ja tiiliskiven välistä. Yllättävää on että tuossa vaiheessa vielä elintoimintoja yläpitävät funktiot eivät ole, ikävä kyllä, vielä sammuneet.

Ainahan on kuitenkin niin, että vika on kopiokoneessa, sen korjaajassa, tai vaikka lauantain lottopalloissa, mutta keski-ikäinen nainen on aina tekniikan guru heiluessaan omatoimisesti terävien metalliesineiden kanssa muuten jopa valolle arkojen ja jopa tuhansien eurojen komponenttien läheisyydessä.

Mihin vittuun me edes insinöörejä tarvitaan?

No sinne keski-ikäisen naisen, tietenkin! MILFs kick ass!

Hoh... MarieLane prkl...Maanantai 24.07.2006 14:32

Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet mahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia. Kopioi tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Sä oot kaunis: sä iit haybus (haybus rofl!)

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: näyty aivan aounalta kuten siskosikin

3. Oon rakastunut suhun: oon rakastunut sufun

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: abba euikaa, nhmma in nlkjhö (ei jumalauta!)

6. Pissiksiä ei tueta: pissiksiä ei ruera

7. Mä kutsun sut mun synttäreille: mä kursun sut mun sunrräreille

8. Haluan nähdä sut alasti sitten aikuisena: hakuab nähdö sut alasti sitten aikuisena (woot woot!)

9. Kakka haisee kauhealle: kakka faisee kauhealle

10. Voisinko halata sinua: voisinko halara sinua


vittu mitä lauseita ja läppärin näppis on ihan perseestä. tarvis koittaa kotona...


ny ei jaksa haastella ku duuniin sulaa...

Kyllä ennen osattiin...Maanantai 24.07.2006 11:36

Notta kaveri pyysi jeesiä kun napsahti työmaa purkamaan laituria...

Ei siinä minkään. Kyllähän tuollaisen isohkon laiturin purkaa helposti. Paitsi jos kirvesmiesten kerma on suuressa viisaudessaan jo jostain viime vuosisadan alusta rakentanut uutta edellisen päälle. Siis kun purku-urakka edistyi puoli metriä, kävi ilmi että nää vatipäät on aikojen saatossa rakentaneet kolme (3) laituria päällekäin. Ei näin. Noh muutenkin 1930-luvulla ilmeisesti oli kansalla liikaa puuta ja rautaa kun tää ensimmäinen laituri, joka muuten oli aika mureassa kuosissa, oli tukipilareiden osalta kuin risukasa jota kasassa piti kilometritolkulla puolensormen vahvuista (kaverin määritelmä: metallista rautalankaa?!?).

No toinen laituri, joka siis oli rakennettu tämän ensimmäisen päälle, olikin sitten jo inhimillisemmän näköinen häkkyrä. Paitsi että nauloja enemmän kuin Helsinki-Rovaniemi junaradalla on rautaa. Niin ja ne tukipilareina toimivat puunrungot. Niitähän sitten oli parhaimmillaa neljäkin siinä mihin yksi olisi riitänyt. Eikä siinä minkään mutta kun vettä on reilut puolitoista metriä ja nää rungot on 2.5-3m syvällä mudassa. Vittu joo...

Laituri numero kolme, siis se minkä purkamiseen alunperin lähdettiin, oli onneksi keskimääräisellä kirvesmiestaidolla väsätty. Purkaminen muuten helppoa kuin lapsen hakkaaminen, mutta edelleen nää maailmannapaan asti upotetut rungot pisti vituttaan kuin pientä oravaa keskitalvella kun kävyt on jäässä ja apokalyptinen nälkä kurnii suolissa. Ainiin ja paikoin oltiin rikottu muutama geometrian sääntö ja fysiikan laki, mut eipä siinä minkään, eikä tässä...

Liplap ja happy demolition elikkä hd. Moottorisaha on vitun kiva.
Linkit on rikottu tarkoituksella, eli katsominen omalla vastuulla.

Uutinen: http://www. chinadaily.com.cn/english/doc/2006-03/03/content_525994.htm
Toinen: http://www. chinadaily.com.cn/english/doc/2006-03/16/content_540375.htm
Video1: http:// content.amplovesyou.net/?vid=30806_01
Video2: http://www. b0g.org/wsnm/uploads/benzin.avi


Niinpä. Samaa vinkumista joka päivä kun on liian kuuma. Tai sitten on liian kylmä. Tai sitten muuten vain naapurin parveketupakointi, lumiaurat aamulla, kusipäinen pomo, paska duuni tai mikä ikinä sitten vituttaakaan. Jos vain jokaikinen ihminen tietäisi ja vieläpä pystyisi ymmärtämään ilman kukkahattutätimäistä taivastelua että kyllä tämä maailma on loppujenlopuksi aika pitkälti hyvinkin perseestä.

Turkis on vaate ja liha on ruokaa. Aina ei kaikki ole reilua, helppoa tai kivaa. Silti järjenkäytön luulisi olevan suotavaa. Aurinkoista kesää jokaiselle joka ei jaksa kitistä turhasta...

Tätähän oli pakko koittaa :PKeskiviikko 07.06.2006 13:25

Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.



Missä asut: Out Of Touch

Kuvaile ensirakkauttasi: Troops Of Doom

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Sanctus Perversum

Mikä on haasteesi: Wunschkind

Ketkä ovat ystäviäsi: Den Hornkronte Konungen (Rivfaders Tron)

Kuvaile ulkonäköäsi: No Remorse (I Wanna Die)

Mitä teit viime yönä: Endless Path Of Fire

Mikä on elämäsi tavoite: No Stranger To Love

Milloin harrastat seksiä: Possessed By Black Fucking Metal

Miten haluat kuolla: I Let The Sun Go Down

Mitä sanot vanhemmillesi: Life's A Gamble

Missä vietät aikaasi: In Solitude

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Humppareissu

Kuvaile viimeistä sydänsuruasi: Just A Song Without A Name

Mikä on selityksesi kaikelle: Ego (Drop The Lie)

Mitä ajattelet perjantaisin: Born To Booze

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: What's happenin'

Mikä on lempivärisi: Pure Digital Silence

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Kaltstart Porsche Turbo

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Self Immolation

Kuvaile parasta ystävääsi: Forever Loving Jah

Mitä on sänkysi alla: Dead Skin Mask

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Everyone I Love Is Dead

Mihin menet häämatkalle: City Of Satan

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Straight To Your Face

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Island Of The Dead

Chrisu prkl!Keskiviikko 31.05.2006 03:25

LEMPI
VUODENAIKA: Mikä tahansa
SÄÄ: Vaihtelee
TUNNE: Iloinen kiukku
TEKEMINEN SADEPÄIVÄNÄ: Leffa, mässäily ja köllintä
MYÖHÄISEN ILLAN AKTIVITEETTI: TV
KAUPPA: Teräasekeskus
ELOKUVA: Resident Evil, Doom, Ghost In A Shell
LAULU: Cry Of Debased


MILLOIN VIIMEEKSI
URHEILIT: Tänään
NAUROIT: Hetki Sitten
HALASIT JOTAKUTA: Eilen
PYSÄHDYIT KATSOMAAN KAUNISTA MAISEMAA: Tänään
STRESSASIT: Tänään
LINTSASIT: Tänään (tiskeistä lol)
TUNSIT OLOSI TURHAKSI: Tänään
VALEHTELIT: Tänään


VIIMEISIN
LAUSE, JONKA SANOIT: Ei se mitään
RUOKA, JONKA SÖIT: Spaghettia ja itsetehtyä Jauheliha-, Herkkusieni-, Ranskankermakastiketta
LAULU, JONKA KUULIT: 1200 Micrograms - Ayahuasca
JUOMA, JOTA JOIT: Pepsi
PAIKKA, JOSSA KÄVIT: Treenkikämppä
ELOKUVA, JONKA NÄIT: Battle Royale II
ELOKUVA, JONKA VUOKRASIT: Battle Royale II



Ja sit taas nakitetaan:

HellStream
Narwen
Hrefna
MarieLane
^Nosferatu

Ja toinen mokoma Chrisiltä...Keskiviikko 31.05.2006 03:00

1. Mitä on yöpöydälläsi?
- Yöpöytänä Laney TF300 Kitarakombo jolla plekuja, pari herätyskelloa ja useimmiten känny

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- Kaikki omistan ylpeänä :P

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
- Kyllä

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
-

5. Mitä pelkäät?
- Korkeita paikkoja

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
- Jaa-a

7. Tunnetko ketään julkkista?
- Kyllähän noita...

8. Kuvaile sänkysi
- Parisänky, iso untuvapeitto ja mustat satiinipetivaatteet

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
- Varmaankin enemmän spontaani

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
- Johnny Depp tai Milla Jovovich ;P

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- Aina kun mahdollista

12. Mitä kannat aina mukanasi?
- Känny, avaimet, lompakko, tupakit ja sytkäri

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
- Vastuutonta leikkimistä ja kuolemattomuutta

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- Kyllä kai

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- Amoral:in Showdown

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- Olinkohan joskus? O_o

17. Pidätkö itsestäsi?
- Mikä jottei

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- Useasti

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
- Kyllähän mie aika lutunen oon...

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
- Tiskaaminen

21. Syötkö roskaruokaa?
- Liikaa

22. Viilaatko kynsiäsi?
- En ellei oo pakko

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
- Huonosti :D

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- Kyllä. Viimeksi HellStreamin kanssa Metallican Sad But True umpijurrissa heviattityydillä

25. Ikä ja sukupuoli?
- Uros ja näyttäisi olevan 28,42v tuossa vasemmalla

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
- Enpä juuri

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- Olen ollut jo

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
- En kun niillä taitaa olla eri elämäntavat...

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- Olen kai

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
- Törsäisin varmaan Ashdown:in Fallen Angeliin tms. musiikkikamaan :D

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
- Kahvi baarissa, 1,50€

32. Odotatko jo kesää?
- Terassikelit alko jo!

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
- Laudalla jo yli 20 vuotta

34.Turhin juhla?
- Syntymäpäivä jos on syntynyt karkausvuonna :D

35. Mitä kieliä osaat puhua?
- Suomi ja sujuva Englanti, jotenkin Ruotsi, diipadaapa Saksa ja muutamalla muulla pysyy hengissä...

36. Edellinen matikan numerosi?
- Mikähän lasketaan matikaksi... Varmaankin 3 tuli eli keskiverto

37. Onko sinulla lävistyksiä?
- Jurrissa on joskus reikiä tullut...

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- Riippuu kumppanista...

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
- Tottakai!

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- Nuorempi

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
- Ostin 7.4.2006 kaksi purkkia metallihohtospraytä (hopea ja violetti) treenikämpän seinän tribalia varten

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- Jos ite haluaa tehdä töitä ja saa reilun palkan niin mikäs siinä. Riisto on aina perseestä

43. Onko sinulla nälkä?
- 24/7

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
- En ole ikinä tarvinut

45. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- Eivät olleet ainakaan joskus nuoruudessa :D

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
- Vaellusripari

47. Teetkö kotitöitä?
- Pakko kun yksin asuu

48. Pidätkö linnunlaulusta?
- Toki

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
- Kissa menee muttei koiraa... muuten kyllä

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- Oluen paneminen

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
- Hajonneen kaulavaltimon

52. Mikä sinusta tulee isona?
- Käyrä

53. Mitä aiot nyt tehdä?
- Syödä jäätelöä

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
- Ööö... mihin?

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- Koulutus. Sitä ei ole ikinä liikaa

56. Kuinka monta levyä omistat?
- Soittolistalla jotain +42000 biisiä, lisäksi n. 1000 cd:tä ja muutama kymmenen LP:tä

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
- Vältän roskaamista

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- En

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- About

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
- Aina



HAASTAN:

HellStream
Narwen
Hrefna
MarieLane
^Nosferatu

Ja haastetta napsuu Chrisiltä...Keskiviikko 31.05.2006 01:51

KOLME NIMEÄ JOITA TOTTELET:
1. Sipher
2. Kaitsu
3. Tequila Drunken Mike

KOLME NIMIMERKKIÄ JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. Sipher
2. Gez
3. Siphaeon

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. Asenne
2. Olen vielä hengissä
3. Huumori

KOLME ASIAA JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. Pakko saada tekemistä liiaksi asti
2. Perfektionisti
3. Ujo

KOLME ASIAA JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. Korkeat paikat
2. Epäonnistuminen... ehkä...
3. -

KOLME ASIAA JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. Musiikki
2. Syöminen
3. Ystävät

KOLME ASIAA JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. Bokserit
2. Katto
3. Tekemättömät työt

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI NYT:
1. Frontside
2. KeeN
3. Amoral

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. En omista kumiankkaa
2. Silmäni ovat erilaiset
3. Käytän joskus hametta

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Silmät
2. Henkinen puoli
3. Hyvä fysiikka

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. Musiikki
2. Lumilautailu
3. Hauskanpito

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. Voittaa lotossa
2. Valmistua opinnoista
3. Uuden hittibiisin

KOLME URAA JOITA HARKITSET:
1. Musiikki
2. Web/graafinen design
3. Vaatetus

KOLME PAIKKAA JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Festarit
2. Lappi
3. Känni

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. Milla Maria
2. Rue Morgana
3. (Mitä tahansa norja-black-metal-nimigeneraattorista tulee)

KOLME ASIAA JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. Tehdä kaiken
2. Nähdä kaiken
3. Päästä pitkälle



Ja huutia saavat seuraavaksi:

HellStream
Narwen
Hrefna
MarieLane
^Nosferatu
- Vanhemmat »