IRC-Galleria

Isoaho kirjoitti kauppalehden foorumille 14.11.2009 pitkän listan nanorokotteista ja niiden toiminnasta:

Ensinnäkin pahoitteluni tekstin pituudesta, mutta se on verrannollinen asian tärkeyteen. Tämä keskustelupalsta saa kunnian saada sen ensimmäisenä, koska ajattelumaailmani kehittyminen lähti täältä liikkeelle kaksi vuotta sitten tänne tullessani.

Sosiaali- ja terveysministeriön lakiesityksessä, jossa lapset halutaan lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa tai että vanhempia edes siitä informoidaan, avautuu todisteena maailma, minne meitä ollaan viemässä. Tänään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Jukka Lumio uskoo, että ensi syksynä on vuorossa uusi H1N1-epidemia, mikä tarkoittaa, että uusi show kuolleisuustilastoista ja kuolemanpelon lietsomisesta alkaa jälleen. Sen lisäksi meillä voi olla ties kuinka monta pandemiauhkaa tulossa.

Nyt jokaiselle suuhun avainkysymys: Mitä lääkärisi tietää nanoteknologiasta?

Voin vastata tämän hetken tilanteesta. Suurin osa ei tiedä mitään, jopa yhtään mitään. Minäkään en tiennyt ennen. Oletteko te kuulleet keskustelua julkisuudessa nanolääketeollisuudesta? Minä en ole. En ole myöskään yleislääkärinä kuullut yhdenkään tahon puhuvan nanolääketeollisuudesta, varsinkaan nanorokotteista, sen nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Mutta jotta mielenkiintonne (jota tarvitaan) heräisi, lainaan puoluejohtaja T. Soinin tapaa esittää asia:

Missä nanolääketeollisuustutkimus maailmassa siellä GlaxoSmithKline
Missä GlaxoSmithKline siellä rokotteet
Missä rokotteet siellä ihmiset, varsinkin lapset
Missä ihmiset ja lapset siellä lainsäädäntö
Missä lainsäädäntö siellä poliittinen eliitti
Missä poliittinen eliitti siellä GlaxoSmithKline
Missä GlaxoSmithKline siellä miljardien bisnekset
Missä miljardien bisnekset siellä veronmaksajat, jotka laskun maksavat

Hyökkäämällä ainoastaan GlaxoSmithKlinea kohtaan en näkisi metsää puilta. Kaikkien alojen monikansalliset yhtiöt ovat omalla tahollaan samassa veneessä. Mutta keskityn yhteen asiaan kerrallaan, koska GSK hallitsee tällä hetkellä Suomessa.

Mikä on nano?
Nano on kerrainnaisyksikkö. Nanometri on metrin miljardisosa eli 0.000 000 001 metriä ja kaikki maailman nykyinen tuhansien miljarien nanotutkimus ja nanoteollisuus askartelee tämän mittatason aineilla. Nanoluokan hiukkaset, joita voidaan kehittää lukemattomista eri aineista mm. hiilestä, ovat niin pieniä, että ne kulkeutuvat ihmisessä solukalvojen läpi ja osa niistä muuntuu reaktiiviseksi eli ”ärhäköiksi” tuntemattomasta syystä.

Vaikka nanohiukkanen ihmisessä pääseekin solukalvojen läpi, niin siitä huolimatta ne voivat myös kertyä ihmiseen, kuten isoveljensä asbesti, joka on tuhat kertaa suurempi. Toisaalta taas nämä pienet hiukkaset voivat kulkeutua iho-, keuhko-, limakalvosolujen läpi poispäin ihmisestä: jos ne pääsevät sisään, ne pääsevät myös ulos leviten ympäristöömme ja muihin ihmisiin.,

Varhaisin teknologiassa käytettävä luontainen nanohiukkanen on noki, jonka on arveltu aiheuttavan satoja kuolemia Suomessa . Rokotteena noki tuskin olisi yhtään terveellisempi.
(http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article302271.ece )

En ole tiedettä vastaan muutoin kuin silloin, kun siitä on korruption kautta tehty valtapeliä, nykyisin valtapeliä maailmanherruudesta kansalaisia ja heidän valtioitaan vastaan. Vastaus kysymykseen, kuinka nopeasti tieteen pitäisi kehittyä -”kehityshän” on ollut huimaa – on se, että tieteen kehittymisen vauhti on sopiva, kun sen kehittyminen ei perustu keinottelutalouteen eikä maksimaaliseen voiton tavoitteluun ja on ympäristöstään sekä toisistaan huolehtivien kansalaisten, siis ei korruptiolla valtansa saaneen poliittisen eliitin ja sen säätelemän puoluekurin, aktiivisen lainsäädännön alaista. Muussa tapauksessa kehitys on ihmisyyden ja ympäristön vastaista eli negatiivista.

Maailmanlaajuisten uhkakuvien kehittely on käytännössä monikansalliseen teollisuuden intresseihin luotuja ongelmia. Todellisia ongelmia ei haluta ratkaista, ennen kuin ainoaksi ratkaisuksi on saatu kehitettyä maailman hallitus ja sen toimet, jotka sisältävät heille yksinvaltiuden maailmanvaltaan. Yksilötasolla ihmiselle luodaan yhä uusia ja uusia tarpeita, jotka pitävät yllä alituista tyytymättömyyden tunnetta ja saavat ihmiset haluamaan yhä enemmän ja enemmän.

Lainaan Työterveyslaitoksen artikkelia ”Nanoteknologiat ja nanopartikkelit –hyöty vai uhka terveydelle? : …Tutkimus on kohdistunut etupäässä (nano)teknologian kehittämiseen ja uusien nanopartikkeleiden tuottamiseen ja karakterisoimiseen teollisia sovelluksia varten. Terveys- tai turvallisuusvaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu.”
http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Tiedonvalitys/Verkkolehdet/Tyoterveiset/2006-03/8.htm

Lainaan jälleen Työterveyslaitosta: ”Asbestikuidut ovat ohuita, noin 0,05-3 µm paksuisia kuituja ja ne pääsevät keuhkoissa keuhkorakkuloihin asti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Asbestipölylle altistuminen aiheuttaa asbestoosia, keuhkosyöpää ja keuhkopussin mesoteliomaa sekä eräitä muita sairauksia ja keuhkomuutoksia. Asbestin aiheuttamilla sairauksilla on pitkä, 10 – 50 vuoden viive altistumisen alkamisesta sairauden ilmenemiseen”. Tämä pohjustukseksi seuraavalle:

Kuten ”missä-siellä” osiosta voitte päätellä GlaxoSmithKline on terästäytynyt rokoteteollisuudessa, siinä missä mm. Baxter, Sanofi-Aventis ja Novartis. Heidän ainoa olemassaolonsa tarkoitus on tuottaa maksimaalista voittoa. Nykyiset ”kilpailutalouden” keinot siihen ovat seuraavat:

1. Nanorokoteteknologia on halpaa ja tehokasta, kallista virusta tarvitaan vähemmän nanokokoisten adjuvanttiliuosten avulla. Ensimmäiset nanorokotemallit ovat olleet valmiit jo parisen vuotta sitten lukuunottamatta laajoja ihmiskokeita. Nanoadjuvantit kuljettavat rokotuksen jälkeen minuuteissa itsensä ja halutun aineksen, esimerkiksi viruksen osan, haluttuun kohteeseen kuten imusolmukkeisiin suurina pitoisuuksina.

http://www.fiercebiotech.com/press-releases/nano-vaccine-hepatitis-b-shows-promise-third-world

http://www.in-pharmatechnologist.com/Materials-Formulation/Nano-needles-make-injections-painless

2. Jotta hyvin kalliit nanohiukkasten sivuvaikutustutkimukset (jotka voisivat vaatia haittavaikutustutkimuksia 10-50 vuotta tai jopa enemmän) voidaan ohittaa, tarvitaan sopivia maailmanlaajuisia muutoksia ja uhkakuvia, jotka meille on järjestänyt World Health Organisation muuttamalla viime toukokuussa pandemian määritelmää; enää ei tarvita pandemiassa huomattavaa kuolleisuutta, eli kausi-influenssakin on nyt myös pandemia. WHO:n ohjeistukset eivät ole VIELÄ maailman laki, mutta lain tapaan noudatettavia.
(http://www.who.int/csr/disease/avian_influenza/phase/en/index.html )

3. Lääkkeitä valmistavat tehtaat pidetään salaisina (liikesalaisuus) ja ne sijaitsevat mahdollisesti köyhissä maissa, joissa ei ole työterveyshuoltoa, eikä lainsäädäntöä siltä osin. TV:ssä voimme nähdä joskus lääketeollisuuden propagandaohjelmia tietämättä mitään silti todellisuudesta. Läpinäkyvä valvonta on mahdottomuus.

4. Tarvitaan kuoleman ja sairauksien pelkojen lietsomista jokaisen maan terveysministeriöiden ja median taholta.

5. Jos ihmiset pääsevät lähemmäksi elämän ydintä eivätkä pelkäisikään niin paljoa kuolemaa ja elämää itseänsä, heillä on käytettävissä järeitä biologisia aseita, jotka jo I maailmansodan jälkeen kiellettiin (tästä aiheesta minulla on hypoteesi, jonka esitän myöhemmin).

Me voisimme verrata tarvittavia lääketieteellisiä nanorokotetutkimuksia siihen, että joukolle ihmisiä annetaan asbestia hengitettäväksi ja sen jälkeen seurataan ihmisen terveydentilaa jopa viisikymmentä vuotta. Tästä vertauksesta voimme päätellä, että todennäköisesti jopa kaikki ihmiskokeet ovat epäeettisiä ja jos niitä pystyisi jollakin tavalla pitämään eettisinä, tutkimukset tulisi kestää kymmeniä vuosia.

Lähes kaikki nanohiukkaset ovat keinotekoisesti tuotettuja ja aiheuttavat ympäristöllemme yhä suuremman ongelmajätekuorman. Keinotekoiset nanohiukkaset eivät katoa, vaan kertyvät yhä laajemmissa mittakaavoissa luonnonkiertokulkuun, jonka seuraukset voimme nähdä ainoastaan pahimmissa painajaisissamme.

Mutta mitä opetti minulle Salaa vanhemmilta lapset lääketieteellisiin tutkimuksiin -lakiesityksen vastustaminen, kun odotin kaikkiin medioihin tehdyn mielipidekirjoitukseni massapostituksen jälkeen median ottavan yhteyttä tai tarttuvan edes äärettömän tärkeään asiaan heti. Vain muutama lehti sen julkaisi ja yksi aiheesta henkilökohtaisesti huolestunut tv-toimittaja otti yhteyttä, mutta perui haastattelun myöhemmin saamiensa ”orderien” vuoksi (vrt. New World Order).

Kului lähes kaksi viikkoa ennenkuin yhtenä päivänä Turun sanomien artikkelin perusteella huomattava määrä medioita julkaisi jutun aiheesta, tällöin STM:öön lähetettävien kansalaislausuntojen lähettämiseen oli jäljellä enää kaksi päivää. Tällöin julkista keskustelua hallitsi median valitsemat tahot, eikä meidän aktiivisten ”nettikansalaisten” mielipiteet ja halu vaikuttaa. Sain sanoa kaksi lausetta YLE:n Päivän peilissä. Kaksi lausetta oli asian kansalaiskeskustelun osuus mediassa.

Miksi ohjelma peruttiin, oli se, että olin aloittanut haastattelua odotellessa ”Salaa vanhemmilta”-adressin avulla netissä tiedon levittämisen Jyrki Kuoppalan ohella hänestä silloin vielä tietämättä ja että Iltasanomat oli yksi mielipidekirjoitukseni julkaisijoista ja he olettivat, että kaikki mediat ottavat nettilevinnäisyyden ja Iltasanomien mielipidekirjoituksen vuoksi yhteyttä, ennen kuin heidän ohjelmansa tulisi ulos tietäen, että ne kaikki muut mediat olivat saaneet saman tiedon yhtä aikaa ko. ohjelman kanssa edellisellä viikolla. Ja siis kukaan ei ottanut yhteyttä. Tämän perusteella minusta tuntuu, että mediakartelli on hyvin hallittu.

Tästä oppineena, levitän tämän tekstin, jolla toivottavasti aito rokote-, yhteiskunta- ja elämänarvokeskustelu lähtevät käyntiin koko maassa,
e n s i n netissä ja siihen tarvitsen teidän, jotka ajattelevat minun olevan aidon totuuden jäljillä, apuanne. Pyydän, älkää ahdistuko kuin korkeintaan hetkellisesti, vaan keskustelkaa ja keskustelkaa toistenne kanssa tukien ja kaikki ne, jotka haluavat vaikuttaa maailman menon kulkuun, tervetuloa mukaan! Facebookissa on ryhmiä valmiina, jossa käsitellään Salaa vanhemmilta -lakiesitystä ja tämä teksti on toivottavasti konkreettinen osa sen tulevaa keskustelua.

Valtava on se ahdistuksen määrä maailmassa tällä hetkellä poliittisen eliittimme median välityksellä kuolemanpelkoa lietsoessa vääristyneillä kuolemansyytilastoilla. Jos kaikki maailmantilastot on luotu samalla periaatteella kuin Suomessa, H1N1 on ollut ystävällinen tauti ainakin toistaiseksi.

Tämän tekstin luojana haluan antaa kaksi sääntöä niille, jotka haluavat vaikuttamaan monikansallisia yhtiöitä vastaan:
1. he esiintyvät aina kaikki sidonnaisuudet esittäen, mutta eivät koskaan mainosta omaa mahdollista puoluettaan (jokaista sidonnaisuutta ei tarvitse joka kerta ilmoittaa, mutta että ne ovat löydettävissä)
2. mikäli tämän tekstin pohjalta syntyisi kansalaisten aito koalitio eli yhteenliittymä, sitoutuisivat sen vetäjinä olevat henkilöt mahdollisissa vaaleissaan olemaan sitoutumattomien listalla (vaikka olisivatkin oman puolueensa listalla) monikansallista valtaa vastaan taistellessa, sitoudun tähän ajatukseen myös itse. Todennäköisesti puolueeni pj. ei ainakaan ensi istumalta tule pitämään ajatuksestani !

Maailma ei mene menojaan, vaan jokainen hetki me valitsemme sen suunnan.

Tämä asia, josta kirjoitan nyt ja josta lääkärikunta ei ole tietoinen nimeksikään, sikisi pienistä, vielä silloin nanolääketeknologiasta tietämättömistä ajatuksen iduista lääkäreiden keskustelupalstalla, jossa jouduin massahyökkäyksen kohteeksi ja jonka jälkeen ainakin pari lääkäriä lähtivät perääni netissä. Tämän tekstin jälkeen minut todennäköisesti yritetään vaientaa yhä ponnekkaammin.

Kiitän muutamaa tahoa suomenkielisessä netissä ajatusten julkituomisesta. Olen lukenut niitä aiemmin, mutta vaikka olen lääkäri, ne menivät ohi. Toivon antavani vielä lisän kokonaiskuvan julkituomiseen. En tiedä, voitteko kuvitella, millaista lääkärin on rikkoa kollegiaalisuuden myytti ja asettua heistä suurinta osaa vastaan sekä saada heidät myös kimppuunsa. Toivottavasti tuo osa pienenisi keskustelun kautta.

Tämän kaiken kirjoitin kuolemaa pelkäämättömänä työkaluna tämän maailman tuhoisaa kehitystä vastaan oman elämänkokemukseni kautta toivoen, että pystyisin tuomaan julki kokonaiskuvaa mahdollisimman laajana. Tämä ei ole tieteellistä tekstiä eikä myöskään pseudotieteellistä, vaan tekstiä aidon kansalaiskeskustelun avaamiseksi ja hyvän elämän löytämiseksi niiden rohkeiden esityön tekijöiden lisäksi.

Lempäälässä 14.11.2009
Mirjaleena Isoaho
äiti, lääkäri, Itsenäisyyspuolueen varapj.



Muutama linkki:

http://nwohavaintoja.blogspot.com/

http://www.anttiheikkila.com/index.php

http://www.infosota.fi/

http://www.saunalahti.fi/wtc2001/

http://nwo.11syyskuu.net/

http://www.prisonplanet.com/

Sikainfluenssasta ja rokotteestaTorstai 05.11.2009 01:54

Sikainfluenssa on A(H1N1) viruksen aiheuttama influenssa. Se sisältää sian, linnun sekä ihmisen influenssavirusgeenejä, joten on todennäköistä, ellei varmaa, että sikainfluenssa onkin nähnyt päivänvalonsa ensimmäistä kertaa laboratoriossa.

Sikainfluenssa ei ole niin hengenvaarallinen, kuin mitä mediassa annetaan ymmärtää. Itseasiassa selvästi lievempi, kuin Espanjantauti aikoinaan. Kuolleisuudesta on annettu arvio, joka on kuusi promillea sairastuneista. N. 98% kaikisita sairastuneista sairastaa taudin lievänä.

Sikainfluenssaan ei ole parantavaa lääkettä tai rokotetta. Mutta Suomessa tarjottava sikainfluenssa-rokote saattaa aiheuttaa sivuoireita kuten: kuumetta, kouristuksia, raajojen hetkellistä halvaantumista, oksentelua, huimausta jne. On toki mainittava kuolemakin, koska länsi-naapurissamme on kirjattu jo viisi kuolemantapausta rokotuksen komplikaatioihin ja Unkarissa ainakin yksi.


Sikainfluenssa-rokotteen ottajan ei tulisi hoitaa mahdollisia sivuoireitaan ihan perinteisillä kipulääkkeillä, toisin kuin usein rokotusten yhteydessä neuvotaan. Erittäin vaarallisten ja odottamattomien komplikaatioiden takia.
Rokotteen pitkän aikavälin riskeistä ei ole testattua tietoa. Rokotteen teho on arviolta n.30%-n.70%.

Nekin, jotka rokotteen ottavat voivat kantaa virusta yhtälailla itsessään ja levittää sitä, kuin ottamatta jättänyt henkilö mahdollisesti sairastuessaan.


Älä ota rokotetta!
Koska sitä yksinkertaisesti ei ole tarpeeksi testattu, eikä sen toimivuudesta ole varmuutta.

Lisäksi tähän perkeleen nasunuhaankin liittyy huomattavaa korruptiota Suomesta lähtien.

Pari kivaa linkkiä:
www.rokotusinfo.fi

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=143

http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/D-H1N1%20single%20PDFs/SPC/emea-spc-h832pu17en.pdf

<3Torstai 29.10.2009 03:25

Suku näyttää olevan kovasti sitä mieltä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, että mä meen ehdottomasti armeijaan... Pitääs varmaan pitää niille joku yhteinen puhe siitä, että MIKSI EN mene sinne pöpilään :)

Go Eurostoliitto!

Mille PetrozzaTorstai 29.10.2009 03:16

"A warning to the coming generation. Everybody has to go their own path in life and should try not to buy into the propaganda lies that governments feed us.''



- Mille Petrozza (Kreator)

Synttärit.Tiistai 27.10.2009 01:55

Oli aika Shamanizer synttärit. ;>
''Ihminen on jotain, joka on ylitettävä."
- Friedrich Nietzsche

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.10.2009 16:40

Uusi numero!Tiistai 15.09.2009 02:15

Mullon uus numero ja tää ei kai sit vaihdu taas heti. Kysykää, jos kiinnostaa vittuakaa<3

Incursion @MyspaceTiistai 01.09.2009 01:52

Nyt meitä voi nauttia myös osoitteessa www.myspace.com/incursionthrash

Siispä kaikki ihanuudet rientää kuuntelemaan!