IRC-Galleria

Suvikko

Suvikko

on syntymähullu

Kannattaa kuunnella varoituksia !!!Keskiviikko 19.12.2007 15:47


karmea kirous....
>
>
>
>
> Jo neljättä päivää mies hortoili eksyksissä, janoissaan ja nälissään
> jossain Pohjois-Suomen tunturissa. Lähimailla ei näkynyt muuta kuin
> metsää ja tuntureita. Yökin oli taas painamassa päälle. Äkkiä hän
> huomasi kaukana tunturin rinteellä suuren puisen rakennuksen ja lähti
> kulkemaan sitä kohti.
>
> Saavuttuaan huvilan ovelle, mies koputti sitä. Oven tuli avaamaan vanha
> ja kamalan ruma lappalaismies. Kulkija pyysi vanhukselta ruokaa ja
> leposijaa. Vanhus lupasi yösijan, mutta samalla varoitti kulkijaa
> kajoamasta hänen tyttäreensä, taikka miestä kohtaisi karmea kolmiosainen
> Lappalais-kirous. Mies ajatteli, ettei noin vanhalla ja rumalla miehellä
> voi olla kaunista ja nuorta tytärtä, joten helppohan hänen oli luvata
> olla koskematta vanhuksen tyttäreen. Vanhus kuitenkin vielä varoitti
> miestä.
>
> Illalla, kun he istuivat illallispöydässä, mies ei ollut uskoa silmiään.
> Kaikista ennakkoarveluista huolimatta, vanhuksen tytär olikin
> uskomattoman kaunis. Vaikka mies oli väsyksissä vaelluksesta, ei hän
> saanut koko iltana silmiään irti tyttärestä.
>
> Kun tuli nukkumaan menon aika, mies seurasi tyttöä neljänteen kerrokseen
> ja pääsi kuin pääsikin tytön huoneeseen... Aamulla, ihanan yön jälkeen
> mies heräsi hieman ahdistavaan tunteeseen. Hän raotti silmiään ja
> huomasi suuren kiven rintakehänsä päällä. Kivessä oli lappu jossa luki:
>
> "Lappalais-kirous, ensimmäinen osa: Kivi rinnan päällä".
>
> Mies muisti vanhuksen varoitukset, mutta ajatteli, ettei se nyt niin
> paha kirous olekkaan. Kivi rinnan päällä, eikä edes niin iso, etteikö
> hän jaksa nostaa sitä pois. Mies nosti kiven syliinsä ja käveli
> ikkunaan. Hetken emmittyään hän paiskasi kiven ulos ikkunasta. Samalla
> hän huomasi lapun vastapäisessä puussa. Lapussa luki:
>
> "Lappalais-kirous toinen osa: Kivi sidottu lyhyellä narulla vasempaan
> kivekseen."
>
> Sekunnin murto-osan emmittyään mies hyppäsi kiven perään. Välittömästi
> hän huomasi lapun seinällä, jossa luki:
>
> "Lappalais-kirous kolmas osa: Oikea kives sidottu sängyn jalkaan."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.