IRC-Galleria

Siis voi dillejen kevät retki! Voiko kukaan oikeesti olla vielä kömpelömpi kuin mie? Siis kaikki alkoi siitä ku olin eka duunipalaverissa kuunteleen eksoottisia tilannelukuja ja suunnistin sielt sit iloisin mielin porukoille safkaan mun lempiruokaa. Nooh, mutsi ei ollu siinä kotosalla, joten jäin odotteleen sitä lämmitettyäni itselleni safkaa ja kuunteleen faijan koulunäyttösuunnitelmia joista en valitettavasti ymmärtänyt juuri mitään. Paitsi sen että ilma tulee ja ilma menee :D

Oli jo myöhä ja mun piti ehtii torkkuu ennen duuniin menoa ja niimpä ilmoitin mutsin juuri sisään astuessa että joo kiitos moi, mie lähen himppeen! Mutsi oli käyny kalassa ja pyydystänyt myös kissoille ruokaa mutta päädyimme siihen tulokseen että ruoka-auto tulisi huomenna mun kämpille.
Niinpä lähdin sitten tallusteleen kotia kohti äipän jäädessä purkamaan ostoksiaan. En yleensä käytä bussia turvallisuussyistä (matkapahoinvointia..) mutta tällä kertaa päätin jostain syystä jäädä venaileen dösää 5minsax läheiselle pysäkille. VIRHE!!!!!!

Kaikki meni hyvin siihen asti että hyppäsin ajallaan olevan dösän kyytiin ja painoin nappia oman pysäkkini kohdalla. Hypin onnessani dösästä ulos ja päätin käyttää pientä oikopolkua hyppelessäni kotia kohti. VIRHE!!!!!!!

Ennen kuin saavutin asfaltin reunaman, en tiedä mitä tapahtui mutta kuin hidastetussa filmissä kaaduin naamalleni maahan ja joustavasti otin käsillä asfaltin vastaan niin että naamani jäi vain sentin päähän maan kosketuksesta. Oikea polveni sitävastoin tahtoikin hyväillä asfaltin ja polun välistä maaperää vähän liiankin intiimisti. Eikä kukaan vittu saatana pysähtynyt auttamaan neitoa ylös... Kipu oli kova polven tietämillä, mutta nolostuneena riuhtasin itseni ylös ja lähdin raahaamaan jalkaani kohti kotia. En uskaltanut edes katsoa miltä polvi näytti, sillä mun lempifarkut olivat revenneet kahtia juuri tuosta polven kohdalta. Ei siitä jalasta nii huolta mutta ne farkut!

Sydän alkoi hakkaamaan tuhatta ja sataa ja kipu alkoi hiipiä pidemmällä ja kyyneleet nousivat mun silmiin yrittäessäni kävellä eteenpäin. Vastaan tuli pikku chihuahuja joita oisin tahtonut pysähtyä paijailemaan mutta ylväästi jatkoin matkaa eteenpäin sillä en kyennyt kyykistymään. Ja tuskan hiki alkoi virtaamaan kasvoiltani kiivetessäni portaita sillä meidän rapussa hissiin päästääkseen oli ensin kavuttava lähes kerros portaita ylöspäin. Saamaan hissiin ahtautui vielä eräs naishenkilö jolle sain sanotuksi ystävällisesti "Kerros?" ja painoin nappia.

Vihdoin kotona ja vaihtamassa housut. Haava ei ollut iso suhteessa kipuun; erittäin inhan näköinen, joten paniikissa soitin äidin apuun heittämään mut päivystykseen jotta paikkaisivat jollain tavalla rikkimenneen jalan. Vielä nolompaa oli soittaa duuniin, että hei "kaaduin selvispäin kadulle ja nyt joutuu saikuttaan". Ei helevetti, ei näin!

No mutsi tuli ja lähti heittään mua lekurille ja sen taluttaessa mua autoon sen oli pakko linkata samoin ku mä. Kuulemma myötätunnosta. Oli siinä varmaan aikamoinen näky! En tiennyt enää olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ku mutsi muistutti mua että enkös mä mennyt nurin kerran kanarialla asuessani juuri duuniin mennessäni..ja satuttanu jalan samasta kohtaa...voi elämä mun kanssa!

No lekuris ootettiinkin sitten tunti ja todettiin että mitään ei ollut murtunut mutta iso isku oli käynyt ja haava oli putsattava. Hoitotäti oli erittäin mukava, mutta puhdistusaineet sitä vastoin eivät. Lopulta pääsin pois polvi pienessä paketissa ja hoito-ohjeeksi annettiin särkylääkettä ja 2pvän päästä siteen vaihto/pesu. Hengissä selvittiin siis.

Mitä tästä opimme? kävele mieluummi eläkä käytä oikopolkuja! Tai sitten vaan on hankittava joku taluttamaan...niin ja systerin ehdotus ei ollut huono..niin että kun kaatuilen ihan liikaa selvispäin niin olisiko syytä harkita kännissä kulkemista jospa nuo kaatuilemiset vähenisivät...ken tietää...