IRC-Galleria

eli kuinka järki sumenee.

Tässä viime päivinä olen pohtinut yhä enemmän asioita syvällisellä kannalla. Etenkin kysymys 'miksi' on ollut kovassa kulutuksessa.
Miksi tulisi olla onnellinen? Miksi tulisi elää kuten määritelty ja tuntea olonsa 'onneliseksi'? Mitä on onnellisuus? Miksi se on niin arvostettua? Siksikö koska se on niin helppoa? Miksi minun tulisi tavoitella onnellisuutta? Jostakin syystä en näe siinä järkeä. Typeryyttä, te sanotte, mutta ajattelussa kuitenkin on pointtia. Jos olen tilanteessa, jossa en koe itseäni onnelliseksi, miksi minun pitäisi pyrkiä johonkin tiettyyn tilaan, onneen? Sehän on kuitenkin vain aiemmin määritelty arvo, joka ei voi mitenkään päteä jokaiseen ihmiseen. Entä jos minä en halua olla onnellinen, syystä jota en sen tarkemmin määrittele/halua kirjoittaa blogiin. En pyri rankaisemaan itseäni, pyrin löytämään vastauksia.
Ollessani onnellinen kaipaan yhä enenevissä määrin tiettyä herkkyyttä, tiettyä sulkeutuneisuutta ja ahdistusta. Tunnen tarvitsevani jotain muuta kuin onnea.
Miksi meidän, yksilöiden, tulisi tavoitella samanlaista mielentilaa? Koen henkilökohtaisesti pienen sulkeutuneisuuden ja pohtivan melankolian olevan mukavampi ja aikaansaavampi olotila pidemmällä tähtäimellä. En tarvitse valmiiksi pureksittua ajatusmallia, kiitos.

Mitä väliä sillä on, jos minä vaikka jäisin auton alle? Tai sairastuisin tappavaan tautiin ja kuolisin? Minä menettäisin mahdollisuuteni toteuttaa omia arvojani ja saavuttaa... onnellisuutta? Mihin minä tarvitsen asioita jotka tekevät minut onnelliseksi? Miksi minun tulisi keskittyä itseeni yhtään selviytymistä enempää? Tai edes sen verran?
Miksi minun pitäisi olla olemassa?
Kuka syyn määrittelee? Miksi elää tahtoaan vastoin, koska jonkun muun mielestä kuolema on huonompi kuin elämä? On erittäin itsekästä pyrkiä helpottamaan oma olonsa lähtemällä täältä. Se kuitenkin tuntuu jäävän vaihtoehdoksi vaakakupin toiselle puolen. Toiselle puolelle taas jäävät muut. Muu elämä, muut asiat, tulevaisuus, muiden puolesta eläminen, epäitsekkyys.
Toisin sanoen turhan monella vaa'assa ovat itseys, minuus, ja toisella puolen epäitsekkyys, yhteys muun elämän ja maailman kanssa. Minä vai muut.
On totta, että kourallinen ihmisiä pysähtyisi hetkeksi miettimään minua, ja sen jälkeen maailma jatkaisi kulkuaan. Saattaisi tapahtua asioita, jotka itse kokisin vääriksi, joten periaatteessa olisin menettänyt mahdollisuuden korjata nämä.
Mutta, jos minulla ei kerta kaikkiaan olisi mahdollisuutta auttaa elämän eri muotoja... mitä väliä minulla sitten olisi, kuolla vai elää?

Minuus ylipäätänsä on outo ajatus. Olenko minä erillinen olento? "Ajattelen, siis olen" -filosofia perustuu ajatukseen, että itselleen voi vakuuttaa kaiken muun olevan valhetta, paitsi itsensä. (Juurihan sinä vakuutit itsellesi ettei mitään ole olemassa.) (Descartes)
Kuitenkin, minä olen riippuvainen maailmasta, maailma taas ei ole riippuvainen minusta. Olen silti osa kokonaisuutta. Olenko minä olemassa erillisenä olentona vai olenko vain yksi pieni osa suurta koneistoa? Tulisiko minun ajatella itseni käsitteen "minä" vai "me" vaiko kenties "kaikki" alle?
Ehkä olen yksi kala parvessa. Uniikki, yksilöllinen olento, muodostaen suurempaa kokonaisuutta joka elää ja kehittyy meidän ehdoillamme. Pitäisikö minun/ajattelenko parviälykkyydellä? mukaillen kolmen lähimmän yksilön liikehdintää parvi pysyy kasassa väistoliikkeessäkin.
Tunnun kuitenkin olevan yksilöllinen ajatteleva olento. Tai kasa soluja, jotka muodostavat kokonaisuuden nimeltä ihminen. Samoin kuin eliöt muodostavat yhden organismin nimeltä elämä.
Pitäisikö minun pyrkiä hankkiutumaan minuudesta eroon?
Enkö voisi paremmin ilman itsekkäitä ajatuksia? Enkö näkisi kaikkea hyvää ympärilläni?
Kenties tappamalla minuuteni voin herätä ajattelemaan sellaisena olentona kuin oikeasti olen. Kenties.

Varmastikin herää ajatus: "Nyt kyllä et ajattele järkevästi. Sinullako ei väliä ja onnellisuusko muka ei tavoiteltava asia?"
Ehkä niin. Enhän minä ajattele sinun järjelläsi. Ehei, en lainkaan.
"Terve järki", normit ja arvot vaihtelevat kuitenkin aikakauden ja vallitsevien instituutioiden myötä.
Rajansa laatikon ulkopuolelle katsomisessakin, voisi joku sanoa. Olen eri mieltä. Jos laittaa laatikon suurempaan laatikkoon ja katsoo pienemmän laatikon sisältä isomman sisään, tekee itsestään narrin.

Niin monet asiat ovat vastausta vailla. Niin moni kysymys askarruttaa mieltäni. Ajattelu on kiintoisaa.