IRC-Galleria

Wind rises from the sea
it plays with grass and bends trees.

For to beat the wind my life has been lately
to tack against it with half sails
but now beaten am I.

Obsessed with girls like white dreams
engraved to the perfect blue high up above
too distant, non-reachable
while I'm tied down with other earthy beings
with grass
with sand
with trees.

And I too am bent
by the wind of time
not about to cease
not about to give me even a short breath
to get on my feet again.

From now on I'll have to crawl

and I will
my friend.

I will.

Eilinen ilta meni taas junassa istuessa, jäi Euroviisut katsomatta.
Junaan ei tule koskaan otettua mitään lukemista/tekemistä, joten matkat kuluvat lähinnä ajatellessa ja pitkästyessä.
Menomatkalla torstaina katselin taloja.
Siitä tulee kummallinen olo; jokaisessa talossa on jonkun ihmisen elämä, omakotitaloissa varmaan kokonaisten perheiden.
Torstai-iltana kahdeksan maissa voi kuvitella että pienien radanvarsikaupunkien omakotitaloissa lämmitetään saunaa ja katsotaan telkkaria.
Oma elämä taas seisoo vaunussa 4, ikkunapaikalla 55.
Niiden omakotitalojen elämät tekee aina mieli kuvitella onnellisiksi ja idyllisiksi, niinkuin mitään pahaa ei voisi tapahtua sellaisissa paikoissa.
Olisi hienoa rakentaa sellaisia taloja. Ohitse mennessään tietäisi että on saanut jotain aikaan, jotain joka pysyy ehkä ihmisiän.
Kuinka moni turhautuu siitä että omista tekemisistä ei jää mitään konkreettista tähän maailmaan?
Keikoilta kotiin tullessa on usein vain hämmennys siitä kuinka monta päivää on taas kadonnut johonkin, ja joskus pätkä tekstiä, kuten ihkuboksin yöjunatunnelmapala.
Junilla ja sunnuntailla on kummallinen, melankolinen voima.