IRC-Galleria

TheBlackDuck

TheBlackDuck

on onnellinen.

Blogi

- Vanhemmat »

Nynny poika. Lauantai 28.02.2009 14:53


"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse.
Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään.
Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin
se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

ahhahahahahaaa :'D Maanantai 23.02.2009 14:12

voi että noitten eräiden hankolaisten kanssa,ettekö keksi mitää muuta tekemistä,ku että puhua paskaa ja juoruilla koko aja? <virne> hahaha. onha se kiva saada tietää kaiken laista itestää,mistä en oo tienny aikasemmin! <virne> hahahaaa.

nooh,teette musta kuuluisan,ei ainaskaa tarvii pitää siitä huolta. <vink>


<rakas>Sami<rakas>

hahahah.Tiistai 17.02.2009 16:34


> Horoskooppi? ● Oinas
> Pituus? ● noin 162 cm.
> Hiusten väri? ● tummat.
> Silmien väri? ● siniset.
> Perhe? ● mutsi,faija,isoveli,isosisko ja pikkuveli.
> Lemmikit? ● 14 lintuu ja 2 kissaa. :)
> Allergiat? ● kaikenlaist.
> Harrastukset? ● nöup.
> Lempijuoma? ● Coke<3
> Lempiruoka? ● niitä on monia.
> Parhaat TV-ohjelmat? ● ei ole.
> Paras vuodenaika? ● kesä prkl!
> Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? ● oon varmaa kertonu jo! :D
> Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? ● hmm..anopille?
> Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään? ● pitää varmaa alkaa kutittamaa mua. :s
> Tumma vai vaalea sen olla pitää? ● riippuu mistä roikkuu.
> Onko kotonasi soittimia? ● nöu.
> Onko Mötley Crüe hyvä bändi? ● on!
> Oletko herkkä? ● olen.
> Iskurepliikki, jota et koskaan unohda? ● "täs on sulle kaunis simpukka! ;) " ja sen simpukan mursin muruiksi heti.hahaha :'D
> Mitä sinulta kysytään usein? ● eiks oo sattunu ku oot laittanu noi lävärit? -.-'
> Paras asia kesässä? ● aurinko,kukat,ja ranta tottakai!
> Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? ● - dunno.
> Kenet ottaisit poika/tyttö-ystäväksesi tällä hetkellä? ● mul on jo mun mies,sami <3
> Kolme tänään ostamaasi asiaa? ● en oo ostanu mitään
> Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla? ● vittu mikäm kusihätä! :x
> Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? ● riippuu kuka kysyy
> Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? ● seiskaa.
> Kampaatko hiuksesi joka päivä? ● jiu.
> Mainitse kaunis/komea julkkis? ● no mun oma mies totta kai ;) mut se ei oo julkkis. hehe ;D
> Miten hiuksesi ovat juuri nyt? ● auki.
> Ihastutko helposti? ● njaa.
> Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? ● pari
> Oletko pitkävihainen? ● Riippuu.
> Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? ● jees. :D
> Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? ● en.
> Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? ● en &lt;virne&gt;
> Onko sinua pussannut kukaan kahden viimeisen kuukauden aikana? ● kölaart he! <3


sami &lt;sydän&gt;

ystävänpäivä.Lauantai 14.02.2009 12:47

<rakas> Hyvää YstävänPäivää kaikille kavereille ja tutuille! <rakas>


Love you Sami &lt;sydän&gt;

niin ja näin.Tiistai 10.02.2009 02:33



MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?
Koti? : Hima
Poikaystävä? : Jätkä/mies
Savuke? : Tupakka/rööki.
Opettaja? : -
Kissa? : -
Bussi? : -
Helsinki? : Hesa

7 OLETKO KOSKAANÂ…
Â…istunut katolla? olen.
…nähnyt kuollutta? olen.
Â…soittanut kitaraa? juu.
…itkenyt itseäsi uneen? hmm,varmaan? en muista.
Â…juonut pillimehua pussista? noup.
Â…istunut koneella 6h putkeen? voi hyvin olla et oonkin. :)

6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA
Pelkäätkö kuolemaa? : en.
Onko kukaan läheisesi kuollut? : on.
Jos katseella voisi tappaa, moniko olisi jo kuollut? : parikymmentä olis jo sillä katseella kuollu jo kaua sitte.
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan?: 1.
Entä monenko ihmisen käsiin uskoisit henkesi? : En oikeestaan kenenkään.
Ajatteletko usein kuolemaa? : hmm,hyvin harvoin :o

5 VALINTAA
Sininen vai punainen? : sininen prkl.
Vanilja vai mansikka? : mansikka.
Rock vai pop? : rock.
Tietokone vai TV? : TV! ^^
Raha vai rakkaus? : rakkaus.

4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ
Omistatko autoa? Jos et, millaisen auton haluaisit? : joku hieno Ford Taunukse tai sitte sellase bemarin mikä mun miehellä on! ;) <3
Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä? : Coke.
Menetkö ensi kesänä festareille? : eipä oo mun lempi harrastus.
Haluaisitko jonkun lävistyksen? : voisha sitä pistää taas pari? saa ny nähä :)

3 TEKISIKÖ MIELESI…
Â…pizzaa? : ei.
…mennä rannalle? : jos se kesä tulis ensin? niin joo,menisin! :)
…nukahtaa ikuiseen uneen? : nöu.

2 NIPPELITIETOKYSYMYSTÄ
Kuulet kavereidesi puhuvan ”thrashin neljästä suuresta”, osaatko kertoa mitkä bändit ovat kyseessä? : en :D
Tiedätkö mikä on suden latinankielinen nimi? : emmä.

1 VIIMEINEN KYSYMYS
Onko sinulla salaisuutta, jota et ole koskaan pystynyt kertomaan kenellekään? : on niitä pari.




<rakas> S <rakas>

:P Perjantai 30.01.2009 14:55

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa ''moi <3'' päiväkirjaani.
Lisää tämä sen jälkeen omaan blogiisi.
voi että kun te tietäisitte miten onnellinen olen! ja niin,en mainitse nimeä,mut herranjestas! oon ylpee sust ku sä vihdoinkin tajusit mikä säälittävä paska se oli ;) *nostaa hattuu sulle*


nyt tääl tulee lisää lukemista teille,nii voitte sitten mennä juoruilemaa eteenpäin ;) ku ootte aina vauhdissa niitten kuumimpien juorujen kanssa.

5.1.2oo9 muutettiin yhteen samin kanssa. ;) <3

ja mikäköhän tulee seuraavaks? siinäpäs teil on jotai miettimistä ;) &lt;sydän&gt;



helvetti ku oon ylpee itsestäni! :) eräät luuli et oli jo pilannu mun elämän,mutta ei,se meni toistepäin.

<sydän>Onnelliseen suntaan.&lt;sydän&gt;

oon jo huomannu jo kauan sitten et mul on Paljon paremmin asiat ku eräillä ;) jotkut ei ikinä löyä sitä oikeeta,ja jotkut on nii säälittäviä,ja luulee olevans maailman napa,mut ku ette te oo.ja sit niitä on ne jotka ei ikinä muuta elämäntapaansa :)
varmaan aattelette jo -" kyl se koht menettää jätkäkaverinsa jne.." mutta hei! :) mä tiedän sydämeni pohjasta,
että tää mies on se Oikea Mulle! &lt;sydän&gt;

olin ehkä pieni ja heikko nuorena,mutta heihei ;) mä kasvan,mä opin miten sitä pitää elää,miten sitä ollaan ja kohdellaan ihmisiä ja miten sitä oppii tehä omia päätöksiä.mä en oo mikään aivotonpaska ku eräät! &lt;virne&gt;

kyl son ihme juttu ku jotkut ei oo pitkään aikaan oo kehannu tulla sanomaa mitää,mut kyl te näköjään pystytte puhuu selän takana.ootteko joskus kuullu sanonnan -" naama naamaa vasten jos on jotain sanottavaa" ?

ette näköjää oo kuullu.

noh,ei se mua hetkauta.

ja sit on taas niitä,jotka ei "viiti" tai "jaksa" pitää mitää yhteyttä,noh,niin kuin mä just sanoin,

Ei se mua hetkauta.ei se asia tuu häiritsemää mua parin päivän päästä,viikon päästä,kuukaue päästä,ja eikä vittu vuosien päästä! :) koska se on kyllä ne "eräät" jotka ite näyttää mitä ihmisii ne oikeesti on! :) ja sithän mä voin näyttää takaisin myös ;) jos son näin miten ne haluu et kaverisuhteet pitää olla.Niin hyvä on! :)

*Huoh* nyt sitä vois mennä röökille,ja jatkaa siivoomista. ja nyt teidän on varmaan PAKKO kertoo myös sen eteenpäin?! eikö ookki ärsyttävää ku luen teidän ajatuskii? &lt;virne&gt;


elään onnellisena täällä elämäni loppuun asti.mätänetkää te siel vaa ;) hihihi.<3

Rakastan sinua Sami.A.J.L. <rakas>

!Keskiviikko 31.12.2008 14:55



http://www.adressit.com/vr_hinnankorotus

Allekirjoittakaa! Skriv under!

Tärkeetä! Maanantai 08.12.2008 19:17

kopioithan !
eläinten takia

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

;) Keskiviikko 26.11.2008 15:48

voi teitä raukkoja ;)




<sydän>S<sydän>
- Vanhemmat »