IRC-Galleria

Tänään on sitten kulunut puoli vuotta siitä, kun mukelot syntyivät. Juhlan kunniaksi lähdin heti aamusta arvon Madame-Miinan kanssa käymään lenkillä ja kyläiltiin äidin tuttavan luona.
Sitten kotona koiran vaihto, ja Mallan kanssa kauniiseen ilmaan reippailemaan iloisin mielin. Koiria oli liikkeellä hillitön määrä, ja tämän viikon kauhukokemuksista viisastuneena (niistä kerron kohta) nappasin neidin syliin ja meillä oli SEITSEMÄN onnistunutta koirakohtaamista. Epäonnistuneita oli yksi, ja se ei ollut Mallan - eikä minun - vika: nuori pari + rähjäävä tiibetinspanieli + fleksi + aivottomat fleksin käyttäjät = koira ryntää meitä kohti (itsekin säikähdin, että se tosiaan pääse meidän luokse puremaan minua ja säikyttämään Mallan ikihyviksi). Noh, murhasin niitä mulkoillen, notta saa nähdä, tavataanko enää uudestaan.

Eilinen + koko viime viikko on ollut järkyttävä. Hirveä stressi pääsykokeista, koirien kanssa ei mikään suju ja hirveä ketutus. Eilen meni ihan kaikki niin huonosti, että saikin jo vaihtua.
Oltiin Xirren kanssa pellolla ottamassa kuvia Mallasta, kun yhtäkkiä suuren puron toiselta puolelta, talojen takaa ajoi pyöräilijä. Malla lähtee juoksemaan puron viereen ja samassa toinen pyörä, ajajalla mukana kaukasianpaimenkoira, ilmestyy perään. Malla ryntää puron läpi ja painuu kiljurähisemään koiralle ja meinaa jäädä pyörän alle.
Lähden juoksemaan poispäin ja huudan Mallaa - neidille tulee hätä minun perään ja tekee maailman isoimman loikan suoraan mahalleen siihen ruosteiseen paskajokeen. Ensimmäisellä yrittämällä en saanut edes kakaraa kiinni ja se meinasi lähteä uudelleen kaukkaria hätyyttämään. Maaginen taikasana "PERKELE!" kuitenkin tehosi.
Tarpeetonta sanoakaan, että kiva kuvaussessio loppui siihen.
Lähdimme kotimatkalle, ja tapasimme koiran, jonka omistaja päästi koiransa ihan holtittomasti lönkyttelemään meidän perään. Malla aloitti kiljurähinän heti, enkä saanut sitä rauhoittumaan millään. Ajattelin, että tilanne on pelastettavissa, jos nämä pääsevät haistelemaan toisensa ja Malla huomaisi, ettei mitään hätää ole (kyseessä siis pelkorähinä).
Kysyin sitten koiran omistajalta, että onko se miten herkkä. Paskan marjat, omistaja rupeaa selittämään miten "hirveän herkkä" se on.
(Tosiaan, herkän koiran kanssahan lenkkeilläänkin niin, kuin se koira omistaisi koko tienoon)

Noh, jee. Oli jo vitutus huipussaan, koirakko katosi näkyvistä, mutta Malla ei rauhoittunut ja rupesi kyttäämään jotain pyöräilijää. Minä pistin sen matalaksi, kun tuollainen käytös on vaarallista niin sille, kuin pyöräilijöille. Noh, mitä tapahtuu? Ylä-asteaikaiset vitun kusipääamikset ajaa samalle tielle, näkee meidät, kiilaavat lähelle (en siis huomannut heitä, vaikka moottorin ääni kuuluikin) ja kaasuttavat juuri meidän kohdalla niin, että sekä minä, että koira säikähdettiin.
JOS minä olisin ne nähnyt aikaisemmin, niin olisin varmaan koittanut potkia ne nurin ja toivonut, että niihin sattuu. Olin itseasiassa lähdössä juoksemaan niiden perään kun niiden "tukikohta" tuossa lähellä kuitenkin on. Onneksi en mennyt: olisin loistavan päivän päätteeksi saanut vielä turpaani.

Nyt vaan olen iloinen siitä, että:
a) Malla ei hukkunut sinne puroon
b) Niille kaukasianpaimenkoiranomistajille ei käynyt huonosti, eikä niiden koira vetänyt niitä nurin
c) Malla ei jäänyt pyörän alle
d) Kaukkari oli pentu vielä ja hämmentyi itsekin. Aikuisena se olisi käynyt tuon päälle kyselemättä mitään.
e) Ne amikset on niin aivottomia, että niillä ei ikinä tule olemaan mukavaa loppuelämää, ja niin paskapäisiä, ettei kukaan tule heistä ikinä pitämään
f) tapasin ne kaukkarin omistajat vielä kotimatkalla ja sain selvitettyä jutun ja pyydettyä heiltä anteeksi, että koirani oli irti.
g) eilisessä oli vain 24 tuntia, eikä mitään muuta paskaa tapahtunut.

Olen myös päättänyt, mihin haen, hakemukset postiin huomenna ja sitten pääsykoekirjoja etsimään ja lukemaan.
Haen Tampereelle ja Jyväskylään. Tampereelle journalistiikkaa ja psykologiaa, Jyväskylään journalistiikkaa ja äidinkielen opettajakoulutukseen. Toivottavasti pääsen johonkin!

Niinjoo. Yo-kirjoitusten alustavat tulokset:
äidinkieli (kirjoitettu siis jo syksyllä): l
englanti: m
matikka: m
psykologia: e/l
et: e/l

Kolme ällää olisi kyllä aivan mielettömän hienoa. Joten nyt vaan jännitän hirveästi. (Ja toivon, ettei radikaaleja muutoksia tapahdu)

Tanssii tähtien kanssa oli kiva tänään. Vaikka Kristiinaa ja Markoa toivoin voittajiksi, niin Metsäpeto & kumppaninsa olivat kyllä tänään paljon parempia ja ansaitsivat voittonsa. Hyvä mieli.

Sain lisäksi siivottua, ajattelin laittaa kuvasaastetta tännekin huoneestani (kukaan ei tiedä, minkälaisessa kolossa asustelen, muahaha).

Miinan kanssa ei päästy tänään tokoon, kun matka oli liian pitkä ja kyytiä ei ollut, mutta kävin äsken tuossa pihalla treenaamassa ja hienosti meni. Tosi kiva fiilis. Ajattelin hommata sellaisen pyörän perään laitettavan lasten kärryn koiria varten, jotta pääsisi noihin treeneihinkin paremmin. Jostain pitäisi saada 65 euroa, jotta se mahdollistuisi.
Onneksi sain eiliselle yhden työvuoron, joten saan ilmoitettua Mallan pärnävaaran näyttelyihin. Ensi lauantaina olisi sitten Lieksan näyttely edessä. Jänskättää.

OHO! Ihana Eliza ehti alkaa. Perhana. Painuilen.

Mallalla on murkkuikä. Ei niin paha kuin Miolla, mutta kuitenkin. Neiti ei tule luokse, jos ei satu kiinnostamaan, varsinkaan omalla pihalla. Ja kiinnostamaan sen saa vain käyttäytymällä kuin mikäkin kylähullu. Tänään esitin koiralla esihistoriallisen rituaalitanssin, joka on pohjanmaalta lähtöisin. Siihen kuuluu kotkotusta muistuttava "malalalallaalalalalalalalallaapiiippiiippiip"-ääni ja raajojen heiluttelu. Kun haluttu kohde liikahtaa lähemmäs, kotkotus voimistuu ja liike suuntaa karkuun halutusta kohteesta, jotta se seuraisi. Kymmenen minuutin jälkeen kohde saatetaan saada houkuteltua ovesta sisään. Joskus kohde livahtaa viime tingassa ovenraosta, jolloin soidin/rituaalitanssi on aloitettava alusta. Kun koira on VIHDOIN sisällä, pitää sitä aidon iloisesti kehua, kun "se on niin hyvä tyttö, hieeeeno tyttö tuli luo, hyvä, jes!".

Minun pitää päästä johonkin terapiaan, jossa voi purkaa kaiken koirahämmennykseni jonnekin muualle kuin tänne. Tai ei tämä ole hämmennystä vaan... noh, vertaistukea tarvitaan, mutta Yanheen ei parane tukea kun se linkuttaa sauvoilla jo muutenkin ympäriinsä.

Lähdin sitten alle tunnin varoitusajalla Cmx:n keikalle areenalle tänään.
Oli oikein kiva keikka, ja sain vielä hienon bändipaidankin. Aina_mie_unohdan_paperit_kotiin, kun niille olisi tarvetta. Vaan noh, ei sillä, en minä mitään olisi juonutkaan - olisi vaan ollut kiva istahtaa hetkeksi keikan jälkeen, kun jalat on eilisestä niin pirun kipeinä.
Lisäksi:
Nenä on ihan hellänä edelleen, mutta ehkä minä selviän - mitään suuria mustelmia en onneksi saanut. Tuo sormi vain on edelleen tosi kipeänä nenän lisäksi. Musta silmä tästä vielä olisi puuttunutkin.

Muoks: Vähänkö karjalaisen aprillipila oli loistava, muuten! Saatoin sieluni silmin nähdä teinigoottien vajoavan tuskissaan syviin viemäreihin. Kjäh.

Alustavat tulokset:
Reaalit: molemmat e:n ja l:n rajoilla.
Matikka: melko selvä m, 39 pistettä
Enkkua en ole saanut.

Miulla on ollut tosi huono päivä. Oikeastaan tosi huono viikko. Taidan tarvita unta.

Et:n yo-koe meni kertakaikkisen hyvänoloisesti, vaikka aluksi vaikutti aika tuhoontuomitulta. Sain myös psykologian alustavat pisteet, jotka kuulemma menevät välille 31-34. Eli mahikset ällään on vielä, jos vaan ei mene tonne alarajoille - ja ikinä ei noista pisterajoista koskaan tiedä.

Olen niin ventti, että joku saisi tulla tänne hoitelemaan noita koiria viikoksi, tekemään minulle ruokaa ja peittelemään lämpimästi. Jos minä huomenna ihmisten aikaan virkoan ylös, niin se on ihme. Olen tärissyt kohta neljä tuntia, palellut, ja päätä on jyskyttänyt aivan hulluna. Ilmeisesti mie vaan stressaan niin paljon, että sitten kun se stressi loppuu, niin keho reagoi näin voimakkaasti. Väsymystä lisäsi tänään reippailu koulutuskentälle ja siellä touhuaminen. (Ei ole koskaan tuntunut penturyhmä niin pitkäkestoiselta).
Nyt kävin ottamassa särkylääkkeen, jotta saan untakin.

Mallan kanssa vähän otettiin takapakkia tuon käytöksen kanssa. Rähinä on vähentynyt tosi paljon, mutta nyt on sellaista karjakoiramaista hiljaista hyökkäilyä, mikä on vielä epämielyttävämpää, koska se on sellainen ilkeydenosoituskin. Tiedä sitten. Toivon vain, ettei meitä katsota ihan kamalan kieroon siellä. Onneksi siellä on yksi ihana nainen, joka ei välitä tämän metelistä ja jaksaa joka kerta kysyä, miten meillä menee. Ja se koirakaan ei välitä Mallan reuhtomisesta, eikä pelkää, niin uskallan päästää tuon neiti Raisun ihan luoksekin.

Neiti järjesti kauniin yllätyksen aamuksi: oli helkkari syönyt miun rintsikat käyttökelvottomaan kuntoon.

Että väsyttää. Ja laiskottaa. Ja on ihan aikaansaamatonvätysällötysolo. Koirat jäävät tänään vaille kunnon lenkkiä, perhana. Pakko lukea et:tä vielä vähän (kyllämieosaanosaanpakostiosaanjotain!), mutta argh.

Tai itse asiassa taidan ehkä käydä juoksemassa, jos vaikka Mallakin tottuisi paremmin juostessa olemaan mukana. Se ei vaan ole yhtään kivaa, kun on tuollaiset nätit sporttiset koirat ja itse on sellainen punanaamainen huohottava löllykkä joka RAAHAUTUU hihnojen perässä. Ah, olisinpa sporttinen kaunotar. Tai edes sporttinen. Tai noh, kaunotarkin kelpaisi.

Olin tänään ihmemiespyjamasankarikiljukurkkuaboriginaali, by the way. Nuo perkeleen kakarat (Malla ja pötkömakkara-Oliivi) karkasivat pihalle, kumpikin suunnisti autotielle, minä juoksin *kröhöm* vähissä vaatteissa (noh, oli miulla pyjama kuitenkin) paljain jaloin koirien perässä Tuulikinkatua pitkin, huutaen kurkkusuorana "Oliiiiiiiiiiviaaa!!". Malla juoksi pomppien miun vieressä iloisena uudesta ja hauskasta leikistä. Ala-asteelaiset kadun toiselta puolelta katsoivat ihan järkyttyneenä. Kohta minua vaaditaan maksamaan sadan lapsen elinikäiset terapiat.

Tämä päivä ei ota onnistuakseen.

Aamu: nukun auvoisasti kymmeneen Miina viereisellä tyynyllä/rutistettavana sylissä, Malla kyljessä käpertyneenä. Herätyskelloa siirsin kaksi kertaa, ennen kuin oli säädyllinen aika nousta ylös.
Koirat pihalle, Malla kaiveli tarhasta leluja ja viskoi niitä itselleen. Minä seisoin huopatossut jalassa yöpaidassa vieressä ja palelin viimassa.

Sitten luin et:n yo-kokeeseen 80 sivua.

Päivä:
Puin päälle, lähdimme äidin ja Elbun ja Mion kanssa rokotuksiin. Tai siis. Meitä ei rokotettu; Mio vain. Tavattiin Wonkapoika samalla myös. Kaunis pieni poika, jolla on hienot pilkut jaloissa ja mahtava ja sosiaalinen luonne. Vaikuttivat myös uudet mamma ja isukki olevan ylpeitä kakarasta, mikä on aina kiva nähdä. Lupasivat viikon päästä tulla muuttamaan Poksin penturyhmää vielä karjisvaltaisemmaksi.

Kävelin sitten viemään Ellin kouluun, kaupan kautta ja itse rupesin laahustamaan Mion kanssa kotia helvetinmoisen kauppakassin kanssa. (Tyhmä minä - ostin hirveän määrän ruokaa kaupungista ja raahasin ne sitten kotiin. Ei muuten, mutta kun asumme sadan metrin päässä lähikaupasta. ) Miolla tuli mammaa ikävä = ei kävellyt kunnolla. Ikävä loppui = alkoi ujostuttaa = ei kävellyt kunnolla. Tuli irstas hoiperteleva mummo hotellin kulmalla vastaan = ei kävellyt kunnolla, murisi mummolle.
Jokainen "ei kävellyt kunnolla" tarkoitti sitä, että koira jumitti tuhatkiloisen kauppakassin eteen ja joutui törmäyskurssille. Hyvä etten murjonut vaavvaa hengiltä.

Nyt olen istunut koneella. Tuhma. Kohta laitan ruokaa.

Totajoo. Kiva päivä muistaakseni oli tänään. Oli.
Kiva päivä on ollut täynnä verta ja haaampaita. Tai ainakin täynnä yhtä hammasta, joka putosi, ja sitten onkin suussa kolo, ja oho, ylähampaita onkin kaksi, ja sitten Tämä ottaa sormet ja tarttuu hampaaseen ja nitskuttaa sitä kuin jumittunutta lukkoa. Hammas ei irtoa!

Ja minämitäänhampaita näytä tätille, joka tulee ja sörkkii suuhun, kun minulla on siellä verinen reikä, ja kaunis hampu on poissa, ja yläpuolella on kaksi yhdessäkolossajahelvetti! Ai muka kauniit hampaat kun niin vinsallaan, ettei edes Sen Yhden pää ole niin epäjärjestyksessä. Oho, mutta sitten saatiinkin makkaraa. Ja jumalauta, mun edessä ei juosta paitsioho, miksi kuristaa...? Okei, lisää makkaraa, ja sitten kalorinkulutusta ja Tuo puuskuttaa, kun täti ei tajua, ettei sillä kestä kunto, tai taito, kun eihän sillä herranjumala ole kuin kaksi jalkaa ja nekin on noooooin paksut. Ja tollasiakarvasia minä en kattele yhtään, paitti kattelen, kun Se huutaa mulle, että "Malla jumalauta!". Oho, täti kattoo, kai mie sitten kävelen tälleen nätisti ja seeeeisoon. Hienoseiso, enkä seiso, konsa mä käyn nyt ihan tasan istumaan. Miten niin seiso!? Elä sää koske mun mahaan! Ekkö sä näe, että mä istun tässä näin nätisti. Ja TAAS toi täti tulee ja sen sormet ei maistu hyvältä ja se ei otaniitämunsuustayhyy, käyn makaamaan: jos ne vaikka päästäs mut kärsimyksistä.
Paitsi, että sitten mulle tulikin taas makkaraa. On kivaa. Joo, mä heilutan vaikka tota karvasta pötköä joka on ihan toimeton pyllynjatke! Nih.

Myöhemmin sitten oli ihan pakko kakata koulutuskentälle, vitun makkarat. Se ei osaa ostaa mahalle sopivaa namujuttua. Ja sitten on pussi, ja kakka meni pussiin, ja sitten kakka meni matkalle ja sitten kakka & pussi katosi. Woa. Sitten ollaan autossa. Paikka? Mikä paikka!? Takakontti vai? Turhaluulo. Paikka? Ai tämäkö, kun seisotaan tässä nojan päällä ja heilutaan uhkaavasti. Ai että ei? Miksei?
(Ihan hölmöä, kun näistä ei-jutuista ei ikinä keskustella...)

Sitten Simo on pihalla, ja me juooostaan, ympäri, ympäri, ympäri. Ja sitten me katottiin, kummalla on rumemmat hampaat, ja Simon mielestä mulla, mutta siksi mä sitten purin sitä. Ja taas juostiin. Taivaalta sataa valkoista möhnää ja sitten ollaan ihan märkiä, ja Toi ja Simon Se näyttää siltä, että ne haluais pois. Mutta me juostaan. Ja sitten ne juoksee karkuun meitä. Ja me juostaan perässä. Kyllä me tiedetään, mitä ne aikoo. Ne koettaa ottaa meidät kiinni. Mutta me juostaan silti perässä, mutta livahdetaan aina niin, ettei ne pääse ottamaan kiinni. Taivaasta tuli makkaratuoksua, se on kieroa, koska sitten ne saikin meidät kiinni, kun makkara oli liian kivaa. Miten niin, "perkeleen kakarat"?

Sitten nukuttiin. Ja nukuttiin ja syötiin ja sitten Toi Yks taas kävi hampaan kimppuun, ja ei, ei se irtoa. Tyhmä! Irti mun hampaasta, saa niitä olla kaksi yhdessä reiässä. Mitään purentavikaa tollasesta saa. Se uhkasi huomenna ottaa sen pois. Muttakunmätykkään mun kaksoishampaasta.

Vedotkaa joku siihen, että se antaa mun suun olla!

Nukuttuani kaksitoista tuntia melkein putkeen (noniin, koiranomistajan arkea: euroshopper lihapullat eivät sovi Mallan vatsalle, joten siivosin rehellistä pashaa pois huoneestani kahdeksan aikaan, jotta huoneilma muuttuisi hengityskelpoiseksi), sain soiton tuntemattomasta numerosta. Muhaa.

Joo, ei ollutkaan tuleva elämäni rakkaus, se oli Soneralta, jostain syystä kuvittelin, että se on haastemies, joka väittää, että minun olisi pitänyt maksaa joku lasku. Säikähdin. Sitten se alkoi turista soneran puhelinliittymästä. Mie sain hihityskohtauksen, kun juuri ollaan vaihdettu POIS soneralta kaikki. Noh, puhelimme sitten miekkosen kanssa, ja kun siirryimme Sonera laajakaistaan, ja sanoin, että sekin vaihdettiin pois, repesi myös Soneramiekkonen, toivotteli hyviä päivänjatkoja ja kehoitti soittamaan, jos tulee asiaa. (joo omg, selvä iskuyritys)

Eilinen oli ihan hysteerinen päivä. Näin unta, etten saanut unta, kun jännitin niin paljon yo-kirjoituksia. Heräsin yöllä ja katsoin kelloa (02;38) ja kirosin, kun en perkele vieläkään ollut saanut unta ja zippasin uudestaan panikoimaan unettomuudestani unissa. Tuli aamulla tosi tervejärkinen olo.

Harjatessani hiuksiani (oh, yes, tätäkin tapahtuu silloin tällöin) katsoin peiliin, ja satuin juuri hymyilemään vinosti jollekin Elbun huippuhauskalle jutulle.
"Voiherranjumalamissämiuntoinenetuhammason!"
...
"Eikun hetkonen, ihan paikallaan, suun asento vaan oli vähän erikoinen".
Taidettiin revetä. Jännittäminen ei tee hyvää miulle.

Psykologian yo-koe oli apua. En mie halua miettiä, miten se meni. Varmaan jotenkin. Ne kysymykset oli esitetty varsin häiritsevällä tavalla, ja kiire oli.

Kävimme hakemassa ropeloottorin varikolta laulaen vanhan dingokasetin tahtiin (ikkunat auki ja karkuun auringonlaskua), ja mentiin Häwwin kanssa metsästämään kirppikseltä talvitakkia alle vitosella. Uutena oltaisiin saatu kympillä yksi, mutta se oli siinä määrin epäilyttävä, kun sen sisävuori vaikutti hohtavan pimeässä. (Niin, emme tietenkään seisoneet neonvihreän mainosikkunan edessä).

Sitten olikin kiire, ajettiin kotia, koetin nousta sporttisesti autosta. Heilautin oven auki ja ponnahdin ulos. Tai melkein. Se auton ovi olisi voinut pysyäkin auki, niin se ei olisi joutunut niin rankalle törmäyskurssille pääni kanssa. Sattui.

Kotona vetäisin naamaani jotain ruokaa, otin Mallan ja Simon omistaja tuli hakemaan meidät kyytiinsä. Mentiin pentukurssille, jossa Malla oli maailman hienoin (jos se saikin jonkin tärähdyksen niistä portaista?), ja käyttäytyi hyvin nätisti. Kurssin jälkeen äkkiä kotiin, söin leipätikun, vetäsin mukillisen vettä, ulkovaatteet uudelleen päälle, Miina mukaan ja juoksulenkille.

Kun vihdoin pääsin kahdeksalta yläkertaan, olin niin kuitti, etten ikinä. Pakko oli kuitenkin katsoa CSI ja Mythbusters. (Koukussa, hihi). Ja... ööh, ei minulle muuta. Koetan hiljalleen nousta sängystä ylös viemään noita koiralaisia uudestaan pihalle, ettei taas tarvitse siivota. *smir*

En kuollut, mutta nyt olen niin saakelin väsynyt, etten jaksa kertoa mitään.
Malla oli maailman paras ja hienoin penturyhmässä.