IRC-Galleria

Mikähän se taas valvottaa.
Oli kuitenkin ihan kiva päivä. Harrastuksia ja ystävien seuraa.
Paitsi tietysti kuolleen ystävän tuoreella haudalla vierailu oli aika raskasta. Hänen vanhempansa olivat läsnä, kuten suru ja epätoivo.
Ja jotenkin tällaisina päivinä tuntee siltikin elävänsä, kun sen surun tuntee, ja tuntee taas jotakin. Muttei se saa kuolleita heräämään. Heitä on hieman liian monta, minun kohdalleni sattunut. koulutoveria,ystävää ja tuttavaa. Elävinä tietysti aluksi, ja yhtäkkiä pois lähtien.Nimiä en mainitse, mutta iät puhuttelevat. 13,15,17,18,19,42,46,32. Ja olen jo 34 vuotias.
Se vaan on niin. Elämä täällä on niin haurasta,illuusiota. Nyt täällä, hetken kuluttua vain tyhjänä kuorena, kylmentyen.
Tässä istun ja yritän nipistellä itseäni, jotta ymmärtäisin; Koe se nyt, elä se nyt. Se ei jatku ikuisesti. Ja yrittäen hakea positiivisia muistoja heistä kaikista. Niitä on jokaisesta. Niistä joita ei enää ole. Vain muistoja. En halua jäädä niiden keskelle liian pitkäksi aikaa.
Ihmiset, rakastakaa, eläkää, iloitkaa jos siihen on tilaisuus. Kertokaa se rakkaillenne heti, että välitätte heistä. Antakaa aikaa läheisillenne. Aika kyllä ottaa omansa.
Meinaa hieman ahdistaa. Ja ei oikein saa purettua tätä tuskaa ulos. Yksin istuen, kyyneltäkään en saa ulos. Onneksi edes tekstiä tulee ,vaikkakin tökkien.

Aika on leikin, leiki.
Aika on rakkauden, rakasta.
Aikaa vielä on,
sitä vielä on.
Sinä juuri siinä.
Älä ole onneton,
olethan täällä,
ja voit elää,
tuntea sen,
elämän kosketuksen.