IRC-Galleria

Sitä saa mitä tilaa..

Vapaus on suuri vankila, Pelle Miljoona joskus viisaasti totesi.
Onko parempi olla yksinäinen vai yksin?
Vapaus koitti minulle, pääsin kotiutumaan osastolta.
Suuri juttu, vaikka kuitenkin pieni tässä kaikessa muussa hässäkässä.
No, kuitenkin.
Kissa ja minä. Kai me jonkinlaisen tulevaisuuden saamme rakennettua kahdestaankin.
Epäilemättä. Ja epäillen.

Se, että tottuu toisen läsnäoloon, on pahinta mitä voi tapahtua. Ja parasta.
Kun pitää tottua taas yksinoloon, on sänkykin liian suuri ja huoneet tyhjiä.
Kaikuukin joka paikassa.
Ei osaa nukkua.
Ei jaksa valvoa.
On vain tyhjää.

Mutta joskus yksinäisyys on parempi.
Silloin kun luottamusta ei ole, on vain koko ajan kalvava epäilys.
Se nakertaa sydäntä jatkuvasti.
Siitä ei pääse eroon.
Se uuvuttaa totaalisesti.
Ja minä olen lopen uupunut.
Rakastan sinua.

hehehehhh
Tällasta se sit on ku ite jaksaa seurata jääkiekkoo..

Leskenlehtien,
Valkovuokkojen,
Sinivuokkojen,
Kirkkaan auringonpaisteen,
Virtaavan veden

Kaiken talven alta paljastuvan myötä,
Alkaa kevät,
Kohoaa jostain syvältä,
Maan uumenista,
Uusi elämä,
Uusi minä

Seison kuilun reunalla
Katson alas, pimeään
En pelkää, sillä tiedän
Sinä odotat minua siellä
Kuulen sinun kutsuvan

Samoin kuin sinä
Minä poistun kuilun reunalta
Otan askeleen ja annan mennä
Pitkän liu'un jälkeen sinä olet vastassani
Eikä kumpikaan ole enään yksin.
Koskaan.

Muistan sen
Joskus hymyilin
Joskus välitin
Joskus osasin
Onnistuin ja pystyin

Nyt on verholla peitetty kaikki se
Kaikki, minkä omakseni tunsin
En näe sen taa, en erota
Vain olo säilyy, tukala
Raskas ja syyllinen
Pimentäen koko mielen

Läpi kumpujen
Liitäen yli talojen
Ryömien alta kivien
Juosten ohi ihmisten

Valot sammuu
Varjot tanssii
Yksinäisyys repii
Läheisyys murentaa

Palelen
Hikoilen
Etsien paikkaa
Turvaa
Jossa voisi levätä
Olla hiljaa

Sydän jyskyttää
Moukaroi
Tärisen
heikottaa
Avaan silmäni
Mutten näe
Kuuntelen
Mutten kuule

Mistä minä alan
Mihin minä lopun
Mistä kaikki muu alkaa
Tunnen kyllä rajan
Mutten voi nähdä sitä

Kuin esirippu
Nousten ja laskien
Kertoo mielestäni
Välillä tavoittamattoman suurta
Välillä olemattoman pientä

Surua, onnea
Iloa, itkua
Kaikista tunteista värit haalistuneet
Olemukseltaan vain kuin harmaa lumi

Kipu, tuska
Ahdistus ja pelko
Kirkkaina väreiltään
Kuin kirpeän syksyn lehdet

Mistä tunne alkaa
Mihin se päättyy
Vain ripotellen sekaisin
Lumihiutaleita ja syksyn lehtiä
Haluaisin jo kotiin
Juosta syksyn lehtiin
Noukkia lumihiutaleita huulilleni
Ainoastaan ilman rajoja

Mistä minä alan ja mihin minä lopun?

Auringon kimallus hämähäkinseiteissä
Putoavan vedepisaran muodostama kuvio vedessä
Lehtipuun humina leppeässä tuulessa
Väreilevä vedenpinta

Korkea harmaa kallio
Vaivaiskoivuineen
Vihreän metsän korkeat puut
Ja hiljaisuus
Joen iloinen solina

Kiipeän kalliolle
Suren vaivaiskoivujen puolesta
Vapauttaan kasvaa
Aurinko yrittää
Nostaa päätään

Yli kallion
Yli puiden
Leikki veden laineissa
Maailman elo, toivo ja usko

Tuskallinen epätoivoisuus
Kaiken sen puolesta
Joka alkoi, mutta jäi kesken
Jota en pystynyt korjaamaan tai parantamaan
Voittamaan tai eheyttämään

Metsän mustat varjot taipuvat ylleni
Luovutan ja nukahdan
Mustien varjojen syliin

Missä näkyy käteni jälki
Mihin jalkani asetan
Miten näen itseni tänään?

Heikko, hauras ja pieni
Ilman voimia, ilman valoa
Toivoton ja toiveikas

Odotan, että putoan
Kuin syksyinen omena
Tulen vauhdilla alas
Kohti maata

Ei ketään lähellä
Minua poimimassa
Odotan ja odotan
Tunnen, alan pehmetä
Putoamisesta tulleet mustelmat koskevat

Vaan ei näy vieläkään ketään
Värini muuttuu
Alan olla maatuvaa
Pehmeää ja mätää

Enään on turha odottaa
Viekää minut kompostiin
Jotta voisin olla avuksi
Jollekkin uudelle
Uudelle alulle
Antaa elämälle tarkoituksen