IRC-Galleria

Menin sitte ja sijoitin olemattomat varani omaan asuntoon. Remppaa riittää ja rahaa menee, mut eipä ollu hinnalla pilattu tuo asunto. Varmasti omani takas saan.
Opintie alkaa elokuun lopulla, mikäli terveys sen sallii. Siitäkään kun ei tiedä..
Pikkuhiljaa asiat alkaa näyttää aurinkoista puoltaan, kunhan tuo toinen puolikas vielä näyttäisi enemmän omaansa :)
Mut enivei.. Oon rakastunut, ostanut ekan oman asunnon, aloittamassa opinnot elämäni ammattiin ja mielikin on liki tyyni.
Kunhan näistä vanhoista asioista pääsis vaan jotenkin irti.

Ei kukaan voi sua omistaa ja tekojasi rajoittaa.. Lauloi muuten joskus Lama.. Tais kyl olla 80-luvun iloisemmalla puolella, mut kuiteski.

Ja rakkaani.. Jos luet tätä kirjoitusta joskus, niin koitahan ymmärtää minua, vaikka vaikea tapaus olenkin.. Katsos, aikuinen nainen.. HEH!! LOOV JUU, juu nou :)

Historia toistaa aina itseään.
Ja tuskin sitä rataa ikinä tulee lopettamaankaan.

Kovasti teen matkaa.
Olen matkalla.
En kyllä tiedä minne.
Ei sillä oikeastaan ole edes niin suurta merkitystä.

Mutta itse matka.
Miten sen kuljen.
Ja mitä sen varrella opin.
Se onkin jo toinen juttu.

Positiivarina yritän.
Pessimistinä epäilen.
Mutta realistina ajattelen.
Ehkä tästäkin jää jotakin.
Jälki sieluun tai sydämeen.

Kesän kulkua sairaslomalta seuranneena
Totean, että tämä on varsin hyvä kesä sairastaa.
Seuraavaksi kesäloma edessä, mutta sitäkin saa vielä odottaa.
Lähes kuukauden.
Mutta mikäs kiire tässä laiskassa ja tunnottomassa olotilassa olisi.
Ei mikään.

Sitä saa mitä tilaa..

Vapaus on suuri vankila, Pelle Miljoona joskus viisaasti totesi.
Onko parempi olla yksinäinen vai yksin?
Vapaus koitti minulle, pääsin kotiutumaan osastolta.
Suuri juttu, vaikka kuitenkin pieni tässä kaikessa muussa hässäkässä.
No, kuitenkin.
Kissa ja minä. Kai me jonkinlaisen tulevaisuuden saamme rakennettua kahdestaankin.
Epäilemättä. Ja epäillen.

Se, että tottuu toisen läsnäoloon, on pahinta mitä voi tapahtua. Ja parasta.
Kun pitää tottua taas yksinoloon, on sänkykin liian suuri ja huoneet tyhjiä.
Kaikuukin joka paikassa.
Ei osaa nukkua.
Ei jaksa valvoa.
On vain tyhjää.

Mutta joskus yksinäisyys on parempi.
Silloin kun luottamusta ei ole, on vain koko ajan kalvava epäilys.
Se nakertaa sydäntä jatkuvasti.
Siitä ei pääse eroon.
Se uuvuttaa totaalisesti.
Ja minä olen lopen uupunut.
Rakastan sinua.

hehehehhh
Tällasta se sit on ku ite jaksaa seurata jääkiekkoo..

Leskenlehtien,
Valkovuokkojen,
Sinivuokkojen,
Kirkkaan auringonpaisteen,
Virtaavan veden

Kaiken talven alta paljastuvan myötä,
Alkaa kevät,
Kohoaa jostain syvältä,
Maan uumenista,
Uusi elämä,
Uusi minä

Seison kuilun reunalla
Katson alas, pimeään
En pelkää, sillä tiedän
Sinä odotat minua siellä
Kuulen sinun kutsuvan

Samoin kuin sinä
Minä poistun kuilun reunalta
Otan askeleen ja annan mennä
Pitkän liu'un jälkeen sinä olet vastassani
Eikä kumpikaan ole enään yksin.
Koskaan.

Muistan sen
Joskus hymyilin
Joskus välitin
Joskus osasin
Onnistuin ja pystyin

Nyt on verholla peitetty kaikki se
Kaikki, minkä omakseni tunsin
En näe sen taa, en erota
Vain olo säilyy, tukala
Raskas ja syyllinen
Pimentäen koko mielen