IRC-Galleria

Menetettyjen palasien kokoaja.Perjantai 03.10.2008 20:32

Syystuulessa.Keskiviikko 01.10.2008 23:21

Mietin joskus miksi ajattelen.
Helpompaa olisi ilman ajatuksia.
Kulkisi vain tuulessa.
Välittämättä muusta, kuin itsestään.
Ottaisi hetkestä kiinni ja antaisi elämän viedä.
Kulkisi silmät sidottuina, näkemättä mitään.
Sulkisi korvansa turhilta kommenteilta.
Sulkisi sydämensä surulta ja vihalta.
Eläisi railakkaasti ilman sitoutumista.

Olisi kunnon vittupää.

TakaumaTiistai 30.09.2008 00:04

Pysähdyn, koska ei maata näy.
Ajelehdin ja mietin löydänkö.
Kotini on niin kaukana.
Kaupunki, josta lähdin kuollut on.

Niin kovin kauan ehti kulua.
En ilman teitä tahdo palata.
Viimeinkin tiedän mitä ikävöin.
Kaupungin sielu syntyi meistä.

Matalataajuus maata päin.
Lähetys jäänyt viestiä toistamaan.
Takauma näyttää reittini.
Satama, josta lähdin tyhjä on.

Niin monta aikaa ehti kulua.
En ilman teitä tahdo palata.
Viimeinkin tiedän mitä ikävöin.
Kaupungin sielu syntyi meistä.

Niin kovin kauan ehti kulua.
En ilman teitä tahdo palata.
Viimeinkin tiedän mitä ikävöin.
Kaupungin sielu syntyi meistä.

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 21:00

Tuhosin sen pilven.
Yksin ja erikseen,
muttei enää yhdessä.

MatkaajaMaanantai 29.09.2008 01:06

Kävelen hauraan hattarapilven päällä liian raskain askelin.
Olen unohtanut todellisuuden.
Unohtanut pelot, vastuun, suraukset, surun.

Ja kun otan sen viimeisen askeleen,
hajoan.
Hajoan ja jään leijumaan ilmaan odottamaan pelastajaa.
Pelastajaa, joka tuskin saapuu.
Pelastajaa, joka katoaa kuitenkin.

Hajoan hattarapilveni mukana.
Hajoan ja tipun todellisuuteen pelon ja surun keskelle.

Sinne missä harvoina hyvinä päivinä paistaa aurinko.
Sinne missä lehdet tippuu puista jo ennen kesää.
Sinne minne talvi saapuu jo ennen syksyä.

Todellisuuteen, jota ei voi paeta.

Mummu.Sunnuntai 28.09.2008 19:12

Syystuuli paiskaa totuuden kasvoille.
Lasken kynttilän haudallesi.

Itkettää.
Kyyneleet kuivuvat pois tuuleen.

Viimeiset päiväsi itkin ja rukoilin puolestasi.

Vasta tänään uskalsin astua hautasi vierelle.
Vasta tänään tajusin sinun olevan taivaassa.

Kiitos mummu.
Kiitos ja anteeksi. <3

Epätietoisuudenvangit.Perjantai 26.09.2008 13:47

Kaikki menee ohitse.
Tuuli kulkee lävitse.
Piinaa ajatuksia.
Hajottaa pelkotilani.
Kaatuu puun tavoin.
Särkyy sirpaleiseksi.
Elänkö elämän näin?
Elätkö elämäsi näin?
Sinäkö?
Minäkö?
Hajoitetaan ja hallitaan.
Pelkotilat kahlitaan.

Hukkaan kaikki heitetään.

Riistän hengen tuolta irvikuvalta.Torstai 25.09.2008 21:24

Kiitän hetkistä pienistä.
Tiedän odottavani liikoja.

Toivon, löydät itsesi.
Muulla ei väliä.

Olet jossain tiedän sen.

Ajattelen liikaa.
Ajattelen liikaa.
Ajattelen liikaa.

Häpeä.
Häpeä.
Häpeä.

Missä olen?
Missä olen?

Vitunko väliä.
Vitunko väliä.

Toistanko itseäni?
Toistanko itseäni?

Vitunko väliä.
Vitunko väliä.

Petänkö itseäni?
Petänkö itseäni?

Vitunko väliä.
Vitunko väliä.

Sinä et anna vastausta.

Kadotetut lapset.Tiistai 23.09.2008 20:34

Haluat löytää itsesi.
Olet ollut kadoksissa.
Haluan päivän ensimmäisen.
Silloin kun tapasimme.
Et uskalla puhua.
Pelkään pakoa.

Vieläkö voit löytää hetkeen takaisin.
Pelkäätkö itseäsi?

Uudestaan päivään takaisin.
Niihin hetkiin, muistoihin.