IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

UDO DIRKSCHNEIDER!Maanantai 07.05.2007 15:40

Udo Dirkschneider on kyllä kummallinen kaveri!!.. Tämä "heavymetallin aku ankka" on tehnyt 70 luvun lopulta asti käytännössä samanlaista musiikkia aivan saatanasti, juurikaan uudistumatta! ..Takana on 10 Acceptin studiolevyä, 11 U.D.O.:n studiolevyä jotka ovat vieläpä kaiken lisäksi julkaistu suht tiheässä tahdissa.
Uusinta levyä, joka julkaistaan nyt tässä kuussa, olen kuunnellut ja EI SAATANA! Niin rautainen levy kuin vain olla voi.. U.D.O.:n levyt ovat viime vuosina muuttuneet kokoajan tiukemmiksi soitannollisesti ja suht mielenkiintoisia kokeiluja on mukaan otettu paljon - siltikään perusidea ei ole kadonnut mihinkään.. Ehkä tähän pirteyteen osaltaan vaikuttaa se että porukkaa on vaihtunut vuosien varrella jonkin verran, Udoa lukuunottamatta tietenkin, mutta SILTI!! Montakohan keskitempoista beatkomppi/kitarajyräkappaletta tämän hepun tuotannosta löytyy?.. aivan saatanasti!

Käsittämättömintä on se ettei ideat tunnu vain loppuvan ja että joka levyllä bändi kuulostaa elinvoimaisemmalta.. eihän tätä enää kauan voi jatkua kun mies on aika tasan tarkkaan 55 vuotias,mutta aina se vain yllättää, tekemällä sen "saman levyn" aina vain paremmin!.. Monta vanhaa bändiä on tehnyt comebackkeja jatekevät reunion levyjä ja muuta vastaavaa, mutta Udo on tehnyt hommaa käytännössä tauotta! - muutamaa sydänkohtausta lukuunottamatta :D

..ja niinhän ne puhuvat ettei udo koskaan viihdy studiossa vaan tekee levyjä vain siksi että pääsee keikkailemaan - kummallista tosin,että mies ei tästäkään huolimatta sorru 8-9 kappaleen levyihin,vaan käytännössä kaikilla levyillä on 10-15 kappaletta bonuksineen.. Hassu ristiriita!


..mutta ei perkele tulihan vähän ääneen ihmeteltyä ja avauduttua :D
http://youtube.com/watch?v=Z91cq97FEfc ..tässä maistiainen uudelta levyltä - todetkaapa itse, löytyykö väsyneisyyttä/turhautumista??

HAIL UDO HAIL!!!!!..

SO SICK!Perjantai 04.05.2007 00:30

I'm sick of finding there is no one you can trust
I'm sick of hearing money making's a must
I'm tired of seeing people slander behind backs
I can't stand seeing you sneaking up my arse!

I get ill when I see what people do for cash
How little love means and everyday it means less
Headline-lies to feed the hunger for hate
Can anybody tell me that it's not too late?

But I see light - It shines so bright
Can anybody say what is happening to me?
Can anybody say?

Even art is sold for the cheapest success
To express yourself means nothing I guess?!
But I'm telling you all, there's nothing else that I'll do
'Cause what keeps me goin' ain't the praise from you!

Mr. Smart is loud calling everyone to roar
Calls himself a real friend, the perfect friend I'm wishing for!
I know he just means good by trying to tell me how to play
It' just I don't give a shit 'bout anything he'll say

'Cause I see light, it shines inside
Can anybody say what is happening to me?
Can anybody say?
This business's a lie - I don't believe in it - This business's a lie

Well it's hip to be stupid - so I like to be smart
And when they say it's all over - I like to give it a start
And when it's hip to be hip - I hive a hip hip shit
And when they want me to go on - I'm pretty sure that I quit
I ain't running this race - it ain't worth a tear
I won't sweat for this - to me everything is clear
If now I didn't make a point - there is no point to make
I don't want a piece of your cake!
It's all cheap and dumb - A sick after money run
I didn't mean to wake you up - but I slept too long

I won't fight with fools and that is really victory
There are sides to choose and only one will let me be
I know I got some friends, but even if there's just a few
I won't feed the blind, no that's the last I wanna do!

What means everything to me no one gives a damn
And what's nothing in my eyes is held high up in their hands
Don't wanna please anyone, don't wanna give what's been asked
And what's the first for you, for me it's the last!


Kiitän Michael Kiskeä..

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 13:30

Ei ole elämää, ei ole murheita, ei ole iloja, ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. On vain musiikki.

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 21:39

*zwapsshhh...* Ensi purasu.

[Ei aihetta]Perjantai 27.04.2007 13:05

Etunimet: -Väinö Kalervo

Missä asut?: - Lahessa

Lävistykset?: - Ei, eikä tule!

Haluaisitko lisää?: -...

Millainen on tyylisi?: - Tylsä,mutta vakaa

Mikä eläin olisit? - tyhmä kysymys, olen homosapiens

Millainen olo sinulla on juuri nyt?: - aavistuksen apaattinen.. osittain johtuu musiikista,jota juuri nyt kuuntelen

Mitä biisiä kuuntelet?: -hah :D ..johan sattui ..Pmmp - Salla Tahtoo siivet (levyn viimeinen kappale siis menossa)

Oletko koskaan katkonut luitasi?: -En ole,eikä kukaan muukaan ole.

Arpia? - Jotain pieniä siellä täällä - pääasiassa mielessä.

Oletko kova vittuilemaan? -ehkä joskus tietyssä mielentilassa saan siitä suurtakin tyydytystä :P

Seurusteletko? -en

Miksi seurustelet/et seurustele? - Miksi ihminen on paha, tai miksi se on hyvä?

Uskotko rakkauteen?: -Kyllä, vaikka se ei välttämättä olekkaan aivan samanlaista,mihin valtavirta uskoo.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: -en.. uskon ihastukseen ensisilmäyksellä.

Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: - riipuu täysin henkilöstä.

Hameet vai housut?: - miehillä housut, naisilla hameet/housut

Söpö vai seksikäs?: - ei ainakaan liian seksikäs. Mieluummin söpö.

Tummat vai vaaleat hiukset?: - Luonnollisen väriset. (siis mitä suotta värjäilemään) epäoleellinen asia

Silmien väri?: -sama.. ei silmiäkään kannata värjätä :P

Pitkät vai lyhyet kynnet?: - WTF?? :D ei vttu mitä kysymyksiä.. jotain väliä?..

Mitä mieltä olet ex-kumppaneista?: -olen sitä mieltä että ex-kumppanit ovat niitä, jotka ovat joskus olleet kumppaneita.. öö.. tätä ei varmaan haettu takaa?

Kissat vai koirat?: -Makuasia. Koirat ovat mielestäni huomattavasti seurallisempia, tosin sitäkin hankalampia pidettäviä,kuin esim kissat.

Vanilja- vai mansikkajäätelö?: -Molemmat käy.

Yö vai päivä?: - tasapainoittavat toisiansa sopivassa suhteessa.

Suosikkibändi/artisti?: -Gamma ray, U.D.O., Helloween, Accept, Tarot, Y.U.P., Iron Maiden..

Kuulutko kirkkoon? -Kuulun.

Mitä teit 7 tuntia sitten?: -nukuin.

Viimeisin tekstiviesti?: -on

Paljonko kello on?: Tietokoneen kello on 10:06 ..taitaa kusta jonkin verran. Oikeasti se on vähän vähemmän.

Mitä ostit viimeksi? -Maitokaakaon töistä automaatista.

Mitä haluaisit kertoa?: -Ei minulla mitään uutta/mullistavaa kerrottavaa ole kenellekään.

Mitä teit viime juhannuksena?: -Itseasiassa en oikein muista.. Olinkohan ehkä Jämsässä?

Milloin viimeksi tappelit?: -En tappele.

Montako ystävää sinulla on?: -Sopiva määrä.

Kuka on paras?: -Jeesus.

[Ei aihetta]Maanantai 23.04.2007 00:42

mä oon vähän kipee.. ei o kivaa. :(
JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi.
Laita se sekoitukselle ja
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava..


..LISÄYS.. katson korteista ;) ..eli siis päättäköön tarot nämä. (kun en paljon pitele mussaa koneella.


Alkumusiikki:
Love's Not Made For My Kind

Herääminen:
Follow Me Into Madness

Suihkulaulu:
Follow The Blind

Tutustuminen:
Stigmata (I Feel For You)

Rakastuminen:
I don't care anymore

Eroaminen:
Descendant Of Power

Taistelu:
Breathing Fire

Riitaantuminen:
Turn Me On

Itkeminen:
Back In The Fire (on muuten tämänhetken suosikkini alkumusan kanssa)

Sovinto:
E.T.I.

Salainen rakkaus:
No Return

Elämä on okei:
Howl!

Murha:
Rider Of The Last Day

Pettymys:
I Rule

Ajaminen:
Angels Of Pain

Muistot:
Blood Runs Cold/happy end

Iloinen tanssi:
Lady Deceiver

Unohtaminen:
State Of Crace

Särkyminen:
Locomotive Breath

Pakeneminen:
Before The Skies Come Down

Pitkä yö yksin:
Spell Of Iron

Viimeinen taistelu:
From The Void

Kuolemakohtaus:
Back In The Fire

Lopputekstit:
From The Shadows




..aivan älytöntä :| ..käytännössä kaikki meni kohdalleen, paitsi Pettymys - ja sekin sarkastisesti voisi toimia :| ..sairasta!!!! Muo pelottaa oikeesti :(


MySpace.comPerjantai 20.04.2007 00:17

Miun hevipändi D.D.Ironica/Diamond Dust/Antin ja mikon hevibändi, vai mikä nyt onkaan on nyt Myspacessa osoitteessa www.myspace.com/ddironicamusic ..tervetuloa rokkaamaan.

varastin umbraltaMaanantai 16.04.2007 18:28

MITÄ JOS..

Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna?
- ihmettelisin..

Voittaisit lotossa miljoonan?
- ihmettelisin.. en lottoa nääs.

Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla?
- ihmettelisin.. eivät yleensä hengaile täällä päin

Saisit päättää; kuoletko ampumalla vai hukuttamalla. Kumman valitsisit?
- no periaatteessa ton vois päättää itse.. mutta en osaa sanoa. Kituminen ei ois mukavaa.

Saisit valita, oletko tyttö vai poika?
- ei minulla mitään tarvetta olisi naiseksi muuntautua.

Olisit yht'äkkiä keskellä kaupungin keskustaa alasti?
- en joisi enää.

VIIMEISET:

Viimeinen juomasi juoma?
- vesi

Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus?
- nostelin päivän ovia.. no ei se kyl oo urheilua - tavallaan.

Viimeinen katsomasi elokuva?
- ehkä strangeland ja siitäkin on aikaa.. en paljon katsele leffoja

VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin?
- jaa että voisinko? :P

Ajaa päätäsi kaljuksi?
- Kerran olen sen tehnyt.. en mielelläni tee uudelleen. (voimat lähti?)

Alkaa käyttämään huumeita?
- No enpä usko.

Tappaa?
- En usko.

Karata kotoa ulkomaille?
- Ei ole tarvetta.. mutta teoriassa voisi.

SEKALAISTA:

Oletko pitkä vai lyhyt?
- aika normaalipituinen

Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- Semmost pientä.. ihan tyytyväinen oon.

Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- E-e-eenn kai?

Onko paras ystäväsi hyvä koulussa?
- ei

Lempielokuvasi?
-Uunot

Mitä mieltä olet tästä gallupista?
- perus

Oletko hyvä valokuvaamaan?
- no siis en,jos vertaa oikeasti hyviin kuvaajiin :P

OLETKO KOSKAAN

Käynyt Euroopan ulkopuolella?
- Venäjä ei ole eurooppaa?.. jos näin on,niin olen.

Nolostunut vanhempiesi takia?
- kyl

Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi?
- no mitä pitää tärkeänä?.. kyllä tavallaan.

Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen?
- joskus :)

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- lapaselta

3 kamalinta tunnetta?
- se ettei saa tehtyä jotain asiaa jonka tahtoo saada tehtyä, ja mikä omasta mielestä on mahdollista. (esim viimeksi paloi hihat kun taistelin videokameran ja videoiden/sähköiskujen kanssa)
- tunne siitä että kuolee.
- viha.

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- olen

Lempikarkkisi?
- en tiä

Oletko koskaan meinannut kuolla?
- en kai.. mutta on tuntunut siltä että kuolee.

Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?
- en usko

Kuvaile unelmamiestäsi/-naista!
- rauhallinen, mukava, hauska, rakastava ja ennen kaikkea luotettava..

[Ei aihetta]Perjantai 06.04.2007 22:35