IRC-Galleria

Unna

Unna

tukehtui pullaan ja katosi

minulla ei ole tällaisia aamujaTorstai 21.12.2006 13:40

on loma, oon mennyt myöhään nukkumaan ja herännyt itse vapaaehtoisesti aikaisin aamuilla. (aina mietin sanaa vapaaehtoinen, ja meinaan kirjoittaa vapaehtoinen. niinhän se aina sanotaan. mutta aika hoopoa. kai siihen silti ostetaan toinenkin vokaali.)
tänä aamuna olen istunut tuolissa katsellen telvisiota, jalat ämpärissä pehmenemässä. kantapääni ovat siinä kunnossa, ettei sukkahousuja saa repimättä jalkaan. nyt jalkani ovat kohtalaisen sileät. eivät pehmeät, mutta siihen ehtii. käytin myös kahdenlaisia äitini pahanhajuisia kasvonaamioita, ja hipiäni jalkaini sijaan on jopa pehmeä.
suihkuun en jaksanut mennä. tukkani on pissanvärinen, mutten jaksa värjätäkään sitä. ihan laiskuudesta siis en jaksa, menen kampaajalle joskus, kun olen varoissani.
illalla kai jonnekin ruokailemaan ja istuksimaan ja katsomaan kaikkia kuumia miehiä.
ei minulla mitään asiaa ollut. outo kokemus, kun on aikaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.